ystäviä ei lukion jälkeen ole ollut, eli yhdeksään vuoteen. Masentaahan se. Eipä ollut silloinkaan kuin ne pari. Aivot kelaa kaiken aikaa, mitä vikaa mussa oikein on, kun tuntuu olevan mahdottomuus saada ystäviä. Tyttöystävän sentään "löysin". Hän on fiksu ja mukava, ja ajattelemme aika samalla tavalla asioista, mutta on myös reilusti ylipainoinen. Pienestäkin vihjaisusta laihduttamiseen ottaa herneen nenäänsä. En minä häntä vissiinkään rakasta. Välitän hänestä kylläkin. Pitäisi varmaan lopettaa tää "suhde". Olen "vedättänyt" häntä jo tarpeeksi kauan. Sitten olisin täysin yksin jälleen ja voisinkin vetää pään täyteen (=turruttaa pään) joka ilta, niin kauan kuin maksa sanoisi poks. Mitäköhän hän minussa oikein mahtaa nähdä? Ei varmaan saa parempaa, enkä kyllä minäkään. Muutamalla treffillä olen ollut eri naisten kanssa, ja aina on lopputulos ollut se, että naisille on "tullut kiire kauppaan". Eräs ei edes viitsinyt vastata mitään kun laitoin tekstarilla : "kivaa oli,nähdäänkö uudelleen?". En minä mielestäni ole mikään ruma, jos en nyt mikään komeakaan. Tavallisen näköinen. Eivätkä nämä naiset olleet mitään prinsessoja. Hiljainen toki olen,mutta pystyn tarvittaessa kahdenkeskiseen keskusteluun. (Paljon paremmin kuin useamman ihmisen väliseen) Mitä naiset oikein haluavat? Prinssinkö, joka veisi jalat puolen minuutin päästä tapaamisesta.
Olisi mukava tietää, mikä on se niin vastenmielinen piirre minussa, että on täysi mahdottomuus saada ystäviä. Ja nyt puhun pikemminkin miespuolisista. Naisten suhteen olen aika lailla luovuttanut. Perhettä en edes halua. Tuottaisinko vain lisää kärsimystä tähän maailmaan? Ei, kyllä nämä paskageenit jää tähän ruumiiseen. En minä ikinä halunnut syntyä. En minä osaa jutella luontevasti välittömästi ihmisten, etenkään naisten kanssa (varsinkin jos nainen on kaunis), minulta kestää kauan ennenkuin osaan jutella ihmisten kanssa luontevasti, ts. luottaa toiseen ihmiseen. Duunikaverien kanssa tulenkin ihan hyvin juttuun. Olenpa pari kertaa ollut parin kanssa ns. lanittamassa (olen siis nörtti, yllätys yllätys) ja parin kanssa käymme futaamassa,mutta siihen se sitten jää..
Kansalaisopistossa koitin kielikurssia, josko sieltä saisi ystäviä. Ei saanut. Se on ilmeisestikin tuo varovainen, hillitty, asiallinen käytös joka ajaa ihmiset pois. Vai mikä ihme mussa on oikein vikana? Vihaksi pistää kun duunikaverit ajattelevat, että jos heillä on kavereita, pitää kaikilla muillakin olla, aivan kuin nenä päässä. Eräs sanoi kerran, että kysy nyt niiltä kavereiltasi, olisiko heistä firmaan duuniin (firmassa siis jonkin verran työvoimapulaa). Niinpä niin, miltä kavereilta. Samoin viime viikolla toinen sanoi jotain :"nyt säkin voit tuoda kavereita lanittaan"..Meni vähän ohi, pari viime viikkoa on ollut niin hirveitä, itsemurha mielessä..viime aikoina on lisäksi alkanut suunnattomasti ärsyttämään muutaman duunikaverin tyhjänjauhaminen ja ennenkaikkea tyhjännauraminen. Avokonttorissa tämä on yhtä helvettiä. Mikä ihme tässä helvetissä maan päällä voi olla muka niin huvittavaa? Ihminen kuitenkin on sosiaalinen olento. Kaipa musta tosiaan saa epäsosiaalisen kuvan. Se ei silti tarkoita, ettenkö kaipaisi ystäviä. Raivostuttavaa on myös introvertin määritelmässä : "introvertillä ei ole paljon ystäviä, mutta muutama hyvä..", minulla kun ei ole edes tuota yhtä (jos tyttöystävää ei lasketa), ilmeisesti kohta ei häntäkään. Ei tämä elämä mihinkään muutu. Vaihtoehtoja on käytännössä neljä:
1) Jatkan tätä "valesuhdetta" ja koitan olla tyytyväinen (tuntuu pahalta tyttöystävääni kohtaan, kun minulla ei ole häntä kohtaan palavia tunteita)
2) Aloitan hirveän kropan treenauksen ja koitan josko se poistaisi nämä ajatukset
3) Eroan tyttöystävästäni ja alan juomaan itseäni hitaasti hengiltä
4) Tapan itseni. Tässä on se huono puoli, että silloin sen pitää onnistua, eikä minulla oikein ole edes rohkeutta muuhun kuin myrkytysitsemurhaan. (esim unilääke alkoholi) En todellakaan halua vihannekseksi. Vanhempien tunteita en edes ajattele, itsehän minut halusivat, en minä halunnut syntyä.
Olisi mukava tietää, mikä on se niin vastenmielinen piirre minussa, että on täysi mahdottomuus saada ystäviä. Ja nyt puhun pikemminkin miespuolisista. Naisten suhteen olen aika lailla luovuttanut. Perhettä en edes halua. Tuottaisinko vain lisää kärsimystä tähän maailmaan? Ei, kyllä nämä paskageenit jää tähän ruumiiseen. En minä ikinä halunnut syntyä. En minä osaa jutella luontevasti välittömästi ihmisten, etenkään naisten kanssa (varsinkin jos nainen on kaunis), minulta kestää kauan ennenkuin osaan jutella ihmisten kanssa luontevasti, ts. luottaa toiseen ihmiseen. Duunikaverien kanssa tulenkin ihan hyvin juttuun. Olenpa pari kertaa ollut parin kanssa ns. lanittamassa (olen siis nörtti, yllätys yllätys) ja parin kanssa käymme futaamassa,mutta siihen se sitten jää..
Kansalaisopistossa koitin kielikurssia, josko sieltä saisi ystäviä. Ei saanut. Se on ilmeisestikin tuo varovainen, hillitty, asiallinen käytös joka ajaa ihmiset pois. Vai mikä ihme mussa on oikein vikana? Vihaksi pistää kun duunikaverit ajattelevat, että jos heillä on kavereita, pitää kaikilla muillakin olla, aivan kuin nenä päässä. Eräs sanoi kerran, että kysy nyt niiltä kavereiltasi, olisiko heistä firmaan duuniin (firmassa siis jonkin verran työvoimapulaa). Niinpä niin, miltä kavereilta. Samoin viime viikolla toinen sanoi jotain :"nyt säkin voit tuoda kavereita lanittaan"..Meni vähän ohi, pari viime viikkoa on ollut niin hirveitä, itsemurha mielessä..viime aikoina on lisäksi alkanut suunnattomasti ärsyttämään muutaman duunikaverin tyhjänjauhaminen ja ennenkaikkea tyhjännauraminen. Avokonttorissa tämä on yhtä helvettiä. Mikä ihme tässä helvetissä maan päällä voi olla muka niin huvittavaa? Ihminen kuitenkin on sosiaalinen olento. Kaipa musta tosiaan saa epäsosiaalisen kuvan. Se ei silti tarkoita, ettenkö kaipaisi ystäviä. Raivostuttavaa on myös introvertin määritelmässä : "introvertillä ei ole paljon ystäviä, mutta muutama hyvä..", minulla kun ei ole edes tuota yhtä (jos tyttöystävää ei lasketa), ilmeisesti kohta ei häntäkään. Ei tämä elämä mihinkään muutu. Vaihtoehtoja on käytännössä neljä:
1) Jatkan tätä "valesuhdetta" ja koitan olla tyytyväinen (tuntuu pahalta tyttöystävääni kohtaan, kun minulla ei ole häntä kohtaan palavia tunteita)
2) Aloitan hirveän kropan treenauksen ja koitan josko se poistaisi nämä ajatukset
3) Eroan tyttöystävästäni ja alan juomaan itseäni hitaasti hengiltä
4) Tapan itseni. Tässä on se huono puoli, että silloin sen pitää onnistua, eikä minulla oikein ole edes rohkeutta muuhun kuin myrkytysitsemurhaan. (esim unilääke alkoholi) En todellakaan halua vihannekseksi. Vanhempien tunteita en edes ajattele, itsehän minut halusivat, en minä halunnut syntyä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Itsemurha ei ole koskaan ratkaisu,pelkurimainen teko ainoastaan.
Olet nuori ja et tiedä mitä iloja elämäsi vielä tulee tarjoamaan sinulle.
Uskalla elää,elä tätä hetkeä niin kuin parhaalta tuntuu sillä koskaan et voi tietää mitä huomenna tupsahtaa eteesi.
Roikuin joskus itsekkin turhan monta vuotta suhteessa joka raastoi koska minullakaan ei ollut tunteita toista kohtaan,mutta pelkurimaisesti annoin kaiken jatkua koska kaikki oli kumminkin turvallista ...
Sitten yllättäen minulle ilmoitettiin että halutaan erota,okay..sehän sopi ja kaikki alkoi taas paremmin mennä.
Muista että sun tyttösi kyllä vaistoaa myös ettei kaikki ole kunnossa,ei naiset ole tyhmiä.
Aika hyvinhän nuo asiat ovat loppujen lopuksi... Työpaikka ja duunikaveritkin vaikuttavat suhtkoht ok tyypeiltä. kerran olet heidän kanssaa tekemisissä niin miksi et sitten kysyisi josko he haluaisivat olla myös muussa tekemisissä?
Sitä en tiedä mistä ystäviä löytyy.. vai löytyykö mistään. Sinänsä oma tilanteeni paljon huonompi mutta eipä se taitaisi auttaa tuossa asiassa vaikka olisikin parempi tilanne.. Kait sitä vain jotenkin on tarvottava..
Kannattaa se tyttöystävä varmaan sitten jättää jos et erikoisempia hänestä ajattele. Pyri eroamaan ystävinä niin ei tarvitse sitten menettää "häntäkin"...
Tiukkaa voi tietysti löytää uutta suhdettakaan mutta ei kannata jäädä tuleen makaamaan vaan mennä eteenpäin.. Kuolemakin aika turha ratkaisu kun sen ehtii hyvin tekemään myöhemminkin... Parempi siis elää nyt.
paistaa sinusta läpi.
Ja voin sanoa, että aika harva tässä elämässä saa juuri sen kenet haluaisi. Kannattaa pitää kiinni fiksusta ja mukavasta tytöstä. Haluaisitko mieluummin hoikan/kauniin/muodikkaan mutta pinnallisen tytön? Onhan niitä fiksuja sekä kauniitakin tyttöjä, mutta mutta, harva tosiaan saa sen kenet haluaa.
Olen hoikka ja kaunis, mutten pinnallinen. Mikä siinä maksaa, että hoikkia saa haukkua pinnalliseiksi. Aloittajanhan ei todellakaan ole pakko elää elämäänsä sellaisen ihmisen kanssa, josta ei pidä, ei vaikka yksinäinen onkin.
Ai sulla sentään tyttöystävä löytyy? No painu hemmettiin täältä valittamasta sitten herra mukamas yksinäinen ja jää tämä foorumi oikeasti yksinäisten käyttöön. Ottaa aivoon tuollaiset!
Aloittajallahan on monta asiaa paremmin kuin useimmlla...
Noista kumppaneista ei mielestäni koskaan pitäisi valittaa. Erota kun voi tarvittaessa... Sitten voi valittaa jos on valitettavaa.. Ärsyttää niin naisten kuin miesten (harvinaisuuksia) kirjoitukset siitä että valitetaan a.) kumppanista b.) yksinäisyydestä jos on kumppani... Pitäisi tehdä kai oma palstansa parisuhdeyksinäisille...
Täällä on taas joku joka ei ole koskaan ollut parisuhteessa!?
Onhan sitten tietysti joku jos on suhteessa, mutta ei se autuaaksi tee. Ihminen voi olla yksinäinen vaikka sillä olisi joku kaveriporukkakin jonka mukana on.
Yksinäisyys ei ole niin yksinkertaista. Olethan sinäkin silti yksin vaikka istut täydessä bussissa, tai käyt ruokakaupassa heti kello neljän jälkeen. Eikö?
Ei parisuhde ole pelkkää ruusuilla tanssimista, villiä seksiä, tai mahtavaa romantiikkaa päivästä toiseen.
>Ei parisuhde ole pelkkää ruusuilla tanssimista, villiä seksiä, tai mahtavaa romantiikkaa päivästä toiseen.
pitäis olla
Parisuhde tai parisuhdettomuus on valinta. Yksinäisyys ei ole (välttämättä).
niin, eräs pääpointtihan tuossa mun jutussa oli se, että pitäiskö jättää tämä tyttöystävä, kun en häntä vissiinkään rakasta. Tällöin olisin jälleen täysin yksin, ja ilmeisesti sitten kelpaisin jälleen "yksinäisten kerhoon"?
Itsemurha lienee liian rankka ratkaisu tohon sun tilanteeseen.
Ensinnäkin en itsekkään oikein tajua naikkosia, tai en ainakaan yhtä. Ollaan kauhean torjuvia ja kun yritän sitten edetä kaveripohjalta, niin ilmotetaan, että "kun sä et tee aloitetta, niin ei tästä mitään tule" ja "meiltä puuttuu romantiikka". Helvetti soikoon! Ei mun tee mieli olla kauhean romanttinen, jos toinen ei halua olla viellä suhteessa.
Ehkäpä sitä pitäs sitte mennä ja kouria väkisin, niin olis tyttönen tyytyväinen?
Saman olen myöskin huomannut ylipainoisissa vastakkaisen sukupuolen edustajissa. Ensin ne valittaa, että he on niin lihavia, että ei niitä kukaan haluu. Noh, jos vihjaat nätisti, että ruokavalio on vähän puutteellinen ja suklaan ja perunalastujen syöntiä kannattais harkita ja että olis helppo laihtua normaali mittoihin pienellä itsekurilla ja oikeilla ruokavalinnoilla, ilman että tarvii laihduttaa, tai lisätä liikuntaa sen suuremmin. Kas jopas ne lopettaa syömisen kokonaan ja liikkuu hulluna pari päivää, kohta syövät lautasellisen salaattia ja oksentavat. Sen jälkeen lopettaa laihdutuksen ja palaa normaaliin ruokavalioon...
Olen siis lopettanut terveys neuvojen antamisen.
Naiset yksinkertaisesti odottavat yhtä ruusujen sadetta ja loputonta romantiikan tulvaa. Ei niille kelpaa vaatimaton läheisyys ja yhdessä olo.
Tuokin on niin totta, että ihmiset joilla on kavereita ajattelevat, että kyllä mullakin on pakko olla kavereita.
Sitte, kun alotat ryyppäämisen, niin ilmottele. Ryypätään yhdessä.
.. muuta sitä mitä voit..esim.osaatko tanssia? Mieti miten pukeudut! millanen auto sulla on? heittäydy elämään ja etsi niinkaun kun löydät.. ja kiinnostu ihmisistä. Ihmiset alkuunsa kiinnittää huomion ulkonaisiin asioihin. ja ovat aluksi varautuneita , pinnallisia, omanedun tavoittelijoita.. mutta pohjimmiltaan kaipaavat ystävyyttä ja hyväksyntään. Kaikki on mahdollista sinulle hyvä ystävä.
Hommaa piilolinssit, osta miehekkäitä vaatteita, kasvata parransänki, opettele renttuna olemisen alkeet...jne
Kokeile pettää naisystävääsi jonkun pienitissisen anorektikon kanssa. Sen jälkeen pehmeitä muotoja osaa arvostaa vähän paremmin, ei tarvitse olla kuten 15-v teinipoika jonka naisihanne on suoraan naistenlehdistä luettu.
kiitos vastauksista,todettakoon tähän kohtaan etten osaa pahemmin tanssia (rytmitajua taitaa kuitenkin jonkin verran olla), piilolaseja en laita, koska en käytä rillejäkään. Autoa en hanki, autollako niitä ystäviä saa? Ilmeisesti ainakin puheenaiheen? Siinä tapauksessa ennemmin moottoripyörä. Täysin pöyristyttävää, että 90 kilon siirtämiseen tarvitaan yli tonni rautaa. Anorektikot ovat myöskin ulkonäöllisesti inhottavia. Jännä juttu, miten naiset jaotellaan joko anorektikkoihin tai sitten läskeihin. Itse jaan vähintään viiteen ryhmään:Anorektikot,Alipainoiset,NORMAALIT,pyöreät ja läskit. Omasta mielestäni tuo normaali tai pyöreä on paras!
Menee taas psykologisen ammattiavun suosittelun puolelle, mutta on se joskus onni ja oikeuskin saada olla yksin, että kyllä vähän dramatisoitua ajatusten kulkua tuollaset itsemurhakirjottelut - tyypillistä nuorten solmuun menemistä omien tunteittensa kanssa.
Elämää kannattaa kattoo eteenpäin ja huomaa että olis sittenkin ollut väärässä.
Sitten kun menee perhe ja lähtee katto pään päältä niin vois sanoo että olis kurjaa ja synkkiä näkymiä.
Ei tartte ruveta pöljänä poltteleen taloja taikka ajaan mitään itsemurharallia 6 promillen humalassa siksi että likka antaa bänät saati muutakaan kamikaze touhoiluja harrastaan tai ripusteleen edes omaa kurjaa henkiriepuaan siksi että on kurjaa vaan.