Monta vuotta myöhemmin.
Istuessani iltaisin majamme edustalla, nauttiessani saaremme miellyttävästä rauhasta ja lämmöstä, katsellessani ulos Tyynelle Valtamerelle päin, en voi olla miettimättä, onko ehkä muuallakin päin maailmaa pieniä tenavia, jotka ovat tulleet isäänsä.
Pieniä pojan palleroita, joilla on punainen tukka, rako etuhampaiden välissä, ja kroonisesti seisova pippeli.
Olenhan kylvänyt niinkin paljon siementä maailmaa kiertäessäni, että on todennäköistä, että yhdellä jos toisella kohtaamistani naisista saattaisi olla lapsi, johon nämä tuntomerkit sopisivat.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä tärkeämmältä tuntuu saada tietää totuus. Totuus siitä, olenko joidenkin, minulle tuntemattomien lasten isä, joista en tiedä mitään
Olen lukenut, että Neuvostoliitossa on tapahtunut suuria muutoksia viime aikoina. Ilmapiiri on vapautunut, ja siellä voi tietämäni mukaan liikkua nykyisin ihan vapaasti. Siksi olenkin erikoisen kiinnostunut kuulemaan, josko entisessä Neuvosto-Karjalassa mahtaisi olla nuorukainen – tai oikeastaan hänkin olisi jo lähempänä kuuttakymmentä vuottaan - johon mainitsemani tuntomerkit sopisivat.
Olen kuullut, että nykyisin on turistiliikenne Venäjän puolelle päässyt alkuun. Siksipä haaveilen käyväni siellä, yrittäen saada yhteyden Mirjaan. Haluaisin tietää, josko ensimmäinen suuri rakkauteni, mahdollisesti jätti hedelmän itämään hänen kohtuunsa. Hedelmän mieheltä, jolla jo syntyessään oli pippeli pystyssä.
Odottelen yhteysalusta, joka veisi käsikirjoitukseni Suomeen kustantajalle. Olen varmuuden vuoksi kääntänyt käsikirjoitukseni myös ruotsiksi, joten lähetän ruotsinkielisen version jollekin kustantajalle myös Ruotsiin.
Olen tosin kirjoittanut kaiken käsin, ihan tavalliselle viivoitetulle paperille. Tiedän, että nykyisin on olemassa tietokoneita, mutta se uutuus ei ole vielä ennättänyt saarellemme asti. Sitä paitsi, siihen tarvitaan sähköä, jota meillä ei vielä toistaiseksi ole.
Olenhan tätä kirjoittaessani jo vanha mies. Krooninen mulkkuni seisominen on jo historiaa. Olen nykyisin tyytyväinen, jos saan sen tämmiin mitättömät pari kertaa kuussa.
Se ei kuitenkaan vaivaa rakasta Alioua vaimoani. Onhan hänellä loppumaton joukko nuorukaisia, jotka haluavat oppia rakastelun salaisuudet vanhemman naisen kanssa.
Onhan nimittäin niin, että täällä Polynesiassa kuuluu tapoihin, että vanhemmat naiset opettavat nuoria miehiä hyviksi rakastajiksi.
Olen oppinut sen, että mikään ei ole pysyvää tässä maailmassa. Ei edes alkujaan ärhäkkä siitin. Jaan luultavasti kuitenkin sen "menetyksen" monen ikäiseni miehen kanssa.
Olenhan kuitenkin reilusti yli kahdeksankymmentä ikävuotta täyttänyt. Olen kuitenkin tyytyväinen elämääni, onhan minulla paljon miellyttäviä muistoja elämäni varrelta.
Sain kuitenkin uutta puhtia rakkauselämäämme Viagran ilmestyttyä markkinoille. Sen avulla pystyn melkein samanlaisiin suorituksiin kuin aikoinaan, kun oli jatkuva tämmi päällä. Käytän sitä tosin vain kerran kuussa, koska olen lukenut, että se saattaa meille ikämiehille aiheuttaa äkkipikaisen sydänkuoleman. Toisaalta – mikäpä olisikaan sen herkempää, kuin saada kellistyä ikiuneen naisen päälle.
Olen sitä paitsi viimeinkin löytänyt kotini. Löytänyt kodin lapsilleni ja lastenlapsilleni, jotka eivät sopisikaan pohjolan vanhoilliseen kulttuuriin. Onhan meillä kaikilla se pieni yhteinen ”defekti” - erikoisuus, joka on ”siunaukseksi” vain näillä paratiisisaarilla.
Toivon, että käsikirjoitukseni – kaikista vaikeuksista johtuen, kuitenkin löytää tiensä jollekin suomalaiselle kustantajalle – ja jos niin ei käy – onhan tässä eräänlainen kronikka lapsilleni – ja lastenlapsilleni.
Kertoi – Matti Kurkela, Kalleksi kutsuttu.
Istuessani iltaisin majamme edustalla, nauttiessani saaremme miellyttävästä rauhasta ja lämmöstä, katsellessani ulos Tyynelle Valtamerelle päin, en voi olla miettimättä, onko ehkä muuallakin päin maailmaa pieniä tenavia, jotka ovat tulleet isäänsä.
Pieniä pojan palleroita, joilla on punainen tukka, rako etuhampaiden välissä, ja kroonisesti seisova pippeli.
Olenhan kylvänyt niinkin paljon siementä maailmaa kiertäessäni, että on todennäköistä, että yhdellä jos toisella kohtaamistani naisista saattaisi olla lapsi, johon nämä tuntomerkit sopisivat.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä tärkeämmältä tuntuu saada tietää totuus. Totuus siitä, olenko joidenkin, minulle tuntemattomien lasten isä, joista en tiedä mitään
Olen lukenut, että Neuvostoliitossa on tapahtunut suuria muutoksia viime aikoina. Ilmapiiri on vapautunut, ja siellä voi tietämäni mukaan liikkua nykyisin ihan vapaasti. Siksi olenkin erikoisen kiinnostunut kuulemaan, josko entisessä Neuvosto-Karjalassa mahtaisi olla nuorukainen – tai oikeastaan hänkin olisi jo lähempänä kuuttakymmentä vuottaan - johon mainitsemani tuntomerkit sopisivat.
Olen kuullut, että nykyisin on turistiliikenne Venäjän puolelle päässyt alkuun. Siksipä haaveilen käyväni siellä, yrittäen saada yhteyden Mirjaan. Haluaisin tietää, josko ensimmäinen suuri rakkauteni, mahdollisesti jätti hedelmän itämään hänen kohtuunsa. Hedelmän mieheltä, jolla jo syntyessään oli pippeli pystyssä.
Odottelen yhteysalusta, joka veisi käsikirjoitukseni Suomeen kustantajalle. Olen varmuuden vuoksi kääntänyt käsikirjoitukseni myös ruotsiksi, joten lähetän ruotsinkielisen version jollekin kustantajalle myös Ruotsiin.
Olen tosin kirjoittanut kaiken käsin, ihan tavalliselle viivoitetulle paperille. Tiedän, että nykyisin on olemassa tietokoneita, mutta se uutuus ei ole vielä ennättänyt saarellemme asti. Sitä paitsi, siihen tarvitaan sähköä, jota meillä ei vielä toistaiseksi ole.
Olenhan tätä kirjoittaessani jo vanha mies. Krooninen mulkkuni seisominen on jo historiaa. Olen nykyisin tyytyväinen, jos saan sen tämmiin mitättömät pari kertaa kuussa.
Se ei kuitenkaan vaivaa rakasta Alioua vaimoani. Onhan hänellä loppumaton joukko nuorukaisia, jotka haluavat oppia rakastelun salaisuudet vanhemman naisen kanssa.
Onhan nimittäin niin, että täällä Polynesiassa kuuluu tapoihin, että vanhemmat naiset opettavat nuoria miehiä hyviksi rakastajiksi.
Olen oppinut sen, että mikään ei ole pysyvää tässä maailmassa. Ei edes alkujaan ärhäkkä siitin. Jaan luultavasti kuitenkin sen "menetyksen" monen ikäiseni miehen kanssa.
Olenhan kuitenkin reilusti yli kahdeksankymmentä ikävuotta täyttänyt. Olen kuitenkin tyytyväinen elämääni, onhan minulla paljon miellyttäviä muistoja elämäni varrelta.
Sain kuitenkin uutta puhtia rakkauselämäämme Viagran ilmestyttyä markkinoille. Sen avulla pystyn melkein samanlaisiin suorituksiin kuin aikoinaan, kun oli jatkuva tämmi päällä. Käytän sitä tosin vain kerran kuussa, koska olen lukenut, että se saattaa meille ikämiehille aiheuttaa äkkipikaisen sydänkuoleman. Toisaalta – mikäpä olisikaan sen herkempää, kuin saada kellistyä ikiuneen naisen päälle.
Olen sitä paitsi viimeinkin löytänyt kotini. Löytänyt kodin lapsilleni ja lastenlapsilleni, jotka eivät sopisikaan pohjolan vanhoilliseen kulttuuriin. Onhan meillä kaikilla se pieni yhteinen ”defekti” - erikoisuus, joka on ”siunaukseksi” vain näillä paratiisisaarilla.
Toivon, että käsikirjoitukseni – kaikista vaikeuksista johtuen, kuitenkin löytää tiensä jollekin suomalaiselle kustantajalle – ja jos niin ei käy – onhan tässä eräänlainen kronikka lapsilleni – ja lastenlapsilleni.
Kertoi – Matti Kurkela, Kalleksi kutsuttu.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.