Mitä kaikkea täytyy tehdä kun laittaa akvaarion?
Vedenpuhdistin on mutta luin kypsyttämisestä yms. ihmeellisistä asioista mitä en edes ajatellut että pitää tehdä?
Kiitos etukäteen neuvoista.
Vedenpuhdistin on mutta luin kypsyttämisestä yms. ihmeellisistä asioista mitä en edes ajatellut että pitää tehdä?
Kiitos etukäteen neuvoista.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Laita aluksi kaikki akvaariossa kuntoon. Pohja, vesi, lämmitin, kasvit ja tietenkin se puhdistaja. Anna veden "kypsyä" viikosta kahteen ennen kuin alat laittaa kaloja sinne. Ensimmäisiksi kaloiksi laita kestäviä lajeja, kauppias kyllä kertoo mitä ja lisää viikon välein kunnes sinulla on kaloja akvaariosi täydeltä. Kalaa saa olla 1cm/ litra ja ota huomioon että pohja ja kasvit vievät vesitilaa. Esim. jos sinulla on 100l akvaario, sinne tulee vettä noin 70-80l eli kalaa saat laittaa 70-80 cm yhteensä.
Ja vielä kannattaa huomioida, että kalat kasvavat, joten kalan aikuismitta siihen lasketaan. Kyllä jotkut kalat kestävät heti laiton uuteen veteen, mutta mukavaa se ei niille ole ja voi tulla sairauksia kaloille ja kierre on valmis. Kannattaa siis kiirehtiä hitaasti.
Akvaarion veden tulisi antaa seistä noin vuorokauden, jotta veteen tulee happea ja lämpötila tasaantuu oikein. Lisäksi tulee miettiä minkälaisia kaloja ja kasveja akvaarioon hankkii. Jotkut kalat tykkäävät enempi kasveista kuin toiset. Varaudu myös siihen, että jotkin kalat lissäntyvät aivan älyttömästi. Muista hankkia oikeanlaista ruokaa kaloille ja hiekka pohjalle. Älä laita mitään hiekoitussepeliä, koska sillä varmasti kalasi tapat. Akvaarion hoito ei ole niin helppoa kuin aina kuvitellaan. Akvaario on hieno harrastus, jos siihen on aikaa paneutua ja valitettavasti myös varaa laittaa rahaa.
Vesi ei seisottamalla mitenkään hapetu, eivätkä siitä myöskään poistu raskasmetallit. Seisottaminen on aivan turhaa.
Lämpötilan tasaantuminen riippuu siitä millainen on huonelämpötila ja millaista vettä hanasta laskee. Ihan turhaa puuhaa siis senkin puolesta.
Suoraan hanasta letkulla vaan.
Edellisten viestien kirjoittajien juttuja ei kannata ottaa ihan tosissaan, ei mennyt selvitykset ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan.
Viimeisimmässä Akvaariomaailma lehdessä oli aloittelijan extra, lue se. Lehden löytää lehtipisteistä.
Sitten kannattaisi kysellä neuvoja vähän edistyneemmässä foorumissa, eli aqua-webissä.
Osoite on www.aqua-web.org/forum
Sieltä saamiisi neuvoihin voit luottaa.
Sitten voit lukaista vaikka nämä sivut.
http://www.aquahoito.info/suomi/aloittelija/index.html
Yritä omaksua mahdollisimman paljon tiedosta, ensinäkemältä tietomäärä on varmaankin hirmuinen, mutta yhdistettynä käytäntöön homma kirkastuu kyllä ajan myötä.
Jotta tilanne ei jäisi siihen, että sinulle vastaa kaksi tietämätöntä ja yksi oikeassa oleva, niin annan ääneni bettaristicin neuvoille.
Vesi ei kypsy itsestään ja kestävillä kaloilla aloittaminen on niiden kiusaamista turhilla nitriitin nousuilla.
Älä usko missään asiassa akvaariokauppiasta, älä kysy häneltä neuvoa mihinkään. Tämän kun pidät mielessä, niin aika hyvin pitäisi mennä. Pyydä neuvosi aqua-webistä, silloin menee vielä paremmin.
Unohda kokonaan tuo 1kalasentti per litra hässäkkä. Sillä saa varmasti akvaarionsa täyteen kalaa, mutta tuskin toimivaa kalastoa.
Ellet vielä ole hankkinut akvaariota, aloita miettiminen siitä minkä/mitä kaloja tahdot. Sitten hankit riittävän ison akvaarion ja selvität mitä sinun tulee osata hoitaaksesi juuri niitä. Näin päin tehden vaihtoehtoja ja opiskeltavaa on ihan vähän vähemmän.
Tiedon määrä tuntuu aluksi valtavalta, mutta älä säikähdä, jos tosissasi olet aiheesta innostunut, niin omaksut sen helposti. Ja on paljon helpompaa, halvempaa ja ettisempää selvittää kaikki etukäteen kuin ongelmien tullessa koittaa niitä ratkaista. :)
Minun mottoni on: Ylimitoita akvaario ja suodatus, alimitoita kalasto. Älä hätäile ja aina on mahdollisuus oppia uutta.
Akvaariot ovat koko kotini helmi ja vapaa-aikani aarre. Harrastuksena tämä on äärimmäisen antoisa, joten tervetuloa porukkaan.
Miimulta, että miksi akvaariokauppiasta ei saisi uskoa? Uskon, että on näitä rahaa ajattelevia ja myöskin näitä jotka neuvovat asiantuntevasti.
Itse mietin näitä perustamisjuttuja niin, että pää meinasi hajota, -aquawebissä etenkin on tietoa niin paljon ja se myös vaihtelee.
Ajattelin jo, että akvaario ei kypsy ikinä, koska aina tulee lisää juttuja, mitä pitäisi tehdä.
Vimeisin käynti akvaarioliikkeeseen kannatti.
Sain todella hyvää palvelua.Kalasto laskettiin
hieman alakanttiin tilaan nähden, samoiten katsottiin yhteensopivuus jms.Kauppias selitti hyvin simppelisti akvaarionkypsymisen ja mitä siinä milloisenkin vaiheen aikana tapahtuu.
En siis ostanut kaloja, vaan katselin niitä ja kysyin neuvoa perustamiseen.(ostin lämpömittarin)
Tätä ennen samassa liikkeessä oli myyjä, joka mykistyi jo silloin kun kysyin, että mihin kalojen vaadittu litramäärä perustuu.
Hänen kohdallaan en luottaisi vastauksiin, mutta se oli taas selkeää tietämättömyytä, ei ahneutta.
Akvaariokauppiaita on monenlaisia, joten parasta on käyttää maalaisjärkeä.
Aquawebin tietoja on hyvä käyttää, mutta uskon, että useimmat tuntevat, että kun piti lukea aapista, piti alkaakkin lukemaan pitkää latinaa suoraa päätä.
Taidan aloittaa ihan pienellä akvaariolla ja ottaa asia kerrallaan. Ensin kypsyttää yms. ja sitten mennä ostaan muutama kala näin aluksi. Jotenki hirvittää että tapan kaikki kalat vahingossa kun näyttää olevan aika paljon vastuuta tai tuntuu että pitää ottaa niin kauheasti kaikkia huomioon, hirveä tiedonmäärä ed. mainitus osoitteessa?
Hiljaa hyvää tulee...
Tietenkin on olemassa myös vastuuntuntoisia ja ajattelevia kauppiaita, mutta nämä kykenee erottamaan vasta sitten kun itsellään on riittävästi kokemusta ja tietoa. Siksi kehoitan aloittelijoita aina olemaan uskomatta kauppiaan sanaa.
voi testata kauppiasta!Aloittelijatkin tietävät, että kaikki kalalajit eivät sovi yhteen tai liian paljon kaloja ei mahdu pikkuakvaarioon.
Varovainen kannattaa olla, mutta mielestäni hyvän ja asiantuntevan kauppiaan kyllä erottaa, kun hieman kyselee.
Näin on, eipä ole syytä tuohon vastaan väittää. Mutta vaikka aloittelijakin tietäisi, ettei kultakalaa voi laittaa muiden seuraan tms. ei hän välttämättä silti kykene erottamaan jokaista nippelitietoa hyväksi ja huonoksi. Ja kauppias saattaa helpostikin tajuta testausyrityksen.
Toki jos asiansa osaava kauppias löytyy, on hän todellinen aarre. Tosin tuollainen kauppias ei sitten möisi lainkaan kotilon tai levänpoistoaineita, tai kh:n sekä ph:n muunteluun käytettäviä aineita, eikä kai hiilidioksidi säiliöitäkään. Voisi lannoitteiden kauppaaminen olla aika vähäistä.
Eli jossainvaiheessa tulee se kysymys, jossa jokainen kauppias vetää hieman kotiinpäin. Sen erottaminen sitten milloin ja missä asiassa näin käy onkin melkoinen haaste. Enkä minä koe vielä olevani riittävän kykenevä hahamottamaan, että missä ja milloin minua yritetään vedättää, vaikka ahkerasti kauppiaita pyrinkin testaamaan.
Haluiaisin laittaa myös kannon akvaarioon mutta onko ne myynnissä eläinkaupassa koska metsäkanto on varmaan täynnä tauteja? Miten sen kanssa menetellään?
Hmmm...on aika epätodennäköistä että saat keskeltä korpea kerätyn kannon mukana jonkin kalataudin. Teoreettiset mahdollisuudet on, jos ongit kannon järvestä. Ihan miten vaan sen kannon hankitkin (ilmaseksi metsästä tai järvestä tai kaupasta euroilla) kannattaa se pestä kuumalla vedellä huolellisesti. Kiehauttaminen ei varmasti ole pahasta, jos ei mahdu kattilaan, voit laittaa sen parin kinkkupussin sisään ja vettä myös sopan sekaan ja uuniin niin pitkäksi aikaa, että maalaisjärki sanoo, että bakteerit, homeet ja sienet ovat menehtyneet.
Täytyy samalla katsella kantoa kun käy lenkillä, tällä kertaa metsässä. =)