APUA

moi, miulla on sama ongelma.. syömishäiriö ja syömisentarkkailu on muuttunu miulla elämän kontrolloimiseksi ja menen ihan sekaisin jos en syö niinkuin olen suunnitellut. Toivoisin lisää massaa. Sain hieman parempaan suuntaan itseni kun yritän ajatella mitä kaikkea mahdollista hyvää miun elämään tulee jos uskallan luopua näitä miun kontrolleista.. Olen pienin askelin yrittänyt luopua pakkomielteistäni syömiseen ja ahdistuksen keskellä ajatellut että mielummin kestän ahdistuksen kun menetän minulle tärkeitä asioita. Tämä on tosi hankaa edelleenkin ja syömiseen liittyy kauheasti ahdistusta, vaikka en sinänsä pelkää lihomista, vaikka haluankin olla hoikka.
Voimia ja uskoa siulle!

se on outoa,että kun sairastuu anoreksiaan niin todellisuudessa se ei ole pelkkää laihtumista ja sen takia siitä nauttimista,vaan kyse on asioista,joita ilman kokee että ei hallitse elämää,että ilman niitä sairaita pakko-oireita noudattamatta tuntee,että elämässä ei ole mitään ja siksi siitä on niin vaikea parantua.

itselleni on käynyt samoin ja painon laskiessa vaaralliselle tasolle,olin sairaalassa,jossa tosin painoni nostettiin,mutta kun se on niin paljon muutakin kuin painonosto,vaikkakin se estää kuolemisen aliravitsemuksee.niin kauan kuin elää siinä oravanpyörässä,minkä itselleen on luonut,niin kaikki on hyvin.

toisaalta tietää,että on liian laiha ja vaarassa kuolla,mutta jo ajatus siitä,että muuttaisi tapojaan syödä,saa aikaan tunteen että ilman niitä asioita,ilman syömishäiriötä elämässä ei ole mitään.on kuin joutuisi luopumaan itsestään,jos vain antaa mennä,syö normaalisti ja lihoo,sillä niin kauan kuin painontarkkailu ja tietynlainen syöminen ovat osa elämänhallintaa ei yksinkertaisesti pysty näkemään,että elää voisi toisellakin tapaa,menettämättä silti itseään.

itse olen ajatellut,että ilman syömishäiriötä en ole olemassa ja rutiinit ja sairaus ovat tuoneet minulle turvallisen tunteen siitä,että vaikka elämä olisi kuinka kaaoksessa,niin niin kauan kuin kontrolloin elämääni sairauteni avulla,tunnen,että elän ja olen energinen ja jokainen poikkeus rutiineista aiheuttaa mieletöntä ahdistusta ja pelkoa siitä,että menetän elämäni ja sen hallinnan.

tuttuja tunteita siis löytyy ja asialle on esitetty monia syitä,kuten pelosta kasvaa aikuiseksi,olla nainen.huonot kokemukset naisena olosta.lapsuudessa koettu turvattomuus.epävarmuus ja koulukiusaaminen.ulkonäköön kohdistuneet paineet.ylipäänsä odotukset,joita haluaa täyttää.kiltin tytön syndrooma:halu miellyttää kaikkia ja olla näyttämättä negatiivisia tunteita peläten,että ne muuttavat muiden käsitystä kulissinomaisesta minuudesta.

olipa syy mikä tahansa,niin syömishäiriö on tapa käsitellä tunteet,elää elämää ja tuntea hallitsevansa sitä.
laihuus on vain osa sitä ja sen menettäminen liittyy elämänhallinnan menettämisen pelkoon.
lihominen vaikeuttaa hallintaa,joka liittyy kurinalaisuuksien harjoittamiseen ja niistä luopumiseen.
ilman syömishäiriötä ei ole elämää tai se tuntuu muitättömälle kaaokselle...kaikki tuntemukset ovat tuttuja ja hyvin usein terapiat ovat osa löytää toisenlainen tapa todistaa itselleen ja muille,että hallitsee itseään ja elämäänsä toisella tavalla.tosin niin kauan kuin sitä tekee syömiseen liittyvien asioiden kautta,ei terapioista ole hyötyä.saadakseen jotain,on usein luovuttava jostain jan tässä tapauksessa kyseessä on itsensä hallitsemisesta luovuttaminen eikä se todellakaan käy sormia napsauttamalla.

monta vuotta kestänyt ongelma ei ole tullut yhdessä yössä,eikä siitä toivu yhdessä yössä.monelle se on lopunikäinen projekti.toiset paranevat näennäisesti,mutta alitajunnan tasolla ovat erittäin herkkiä tarttumaan vanhoihin kaavoihin,kun tuntevat,että elämä ei ole hallinnassa tms..

osa ei parane koskaan,mutta oppii elämään syömishäiriönsä kanssa joko vähän väliä sairaalassa ollen,tai pitäen painonsa juuri ja juuri sillä tasolla,että välttyvät osastohoidoista.meitä on niin erilaisia tämän asian suhteen,että se,mikä toimii toisella,ei takaa sen toimivan kenelläkään toisella.jokaisella ongelmaan johtavat omat syynsä ja jokaisen takana on samat pelot.

yleensä ihminen,joka kärsii jostain riippuvuudesta toteaa,että koko elämä on ollut täynnä erilaisia riippuvuksia,tapoja,joita on noudattanut ja joiden poistuttua tilalle on tullut toinen riippuvuus.harva on ainoastaa yhden ainoan riippuvuuden vanki..

tähän ongelmaan on niin vaikea saada apua,koska suurin työ on tehtävä itse ja omien ajatusmallien muuttamisella.sairaalat ovat paikkoja,joissa yritetään auttaa edes voimaan fyysisesti paremmin,mutta syömishäiriö on vaikeammin parantuva,kuin alkoholismi esim.siinä riittää kun päättää olla ottamatta alkoholia,mutta syömishäiriössä tätä kaavaa ei voida käyttää ongelman poistamiseksi,koska ruoka on välttämätöntä,kuten on ilmakin,jota hengitämme..

kyse on omien vahvuuksien löytämisestä ja tietoisen toiminnan tasolla tapahtuvasta ajattelutyöstä,jolla todistelee itselleen,että elämä pysyy hallinnassa,vaikka syömishäiriötä ei olisi.se on vaikeaa ja vie aikaa,eikä kukaan takaa,että se on keino,jolla sairaudesta toipuisi,koska jokainen kokee tämän asian niin eri tavalla.