Te tietäväiset, alaa opiskelevat tai jo valmistuneet, kertokaa minkälaisia erilaisia työllistymis mahdollisuuksia on kulttuuriantropologilla? Opetus- ja tutkimustyön lisäksi siis. Minnekä menette siis töihin? Eli elättääkö tämä ammatti ollenkaan? Kyselen lähinnä siksi, että ala on alkanut kiinostamaan todella paljon.
Voiko suomessa valmistua myöskin paleoantropologiksi? Onko esimerkiksi mahdollista, että pääaineena kulttuuriantropologia ja ottaa sivuaineeksi esim bilsan puolelta tms? Tiedän että suomessa on ainakin yksi mieshenkilö paleoantropologi, joten kai sitä nyt jotenkin jossakin voi siihen kouluttautua?
antropologiasta
2
755
Vastaukset
- työtön kulttuuriantropologi
Niin kiinnostavaakin kuin kulttuuriantropologia on, työllistymismahdollisuudet ovat melko heikot.
Alalta työllistyy esimerkiksi museoalalle tai maahanmuuttajatyöhön. Tosin molemmissa tapauksissa tulee valita sivuaineet hyvin (esim museologia ja sosiaalityö). Myös suomen kieli ja kasvatustiede olisivat hyviä sivuainevalintoja sekä tietysti vieraat kielet (mahdollisimman oudot), jos haluaa työllistyä maahanmuuttajatyöhön.
Jotkut ottavat sivuaineeksi myös matkailualan opintoja, jolloin tavoitteena tietysti on työ turismin parissa.
Periaatteessa voisi sivuaineena biologiaakin lukea, mutta enpä tiedä olisiko paleoantropologilla muualla käyttöä kuin yliopistossa. Jos sille alalle haluaa, kannattaa ennemmin lukea arkeologiaa.
Itse olen juuri valmistunut ja heikolta näyttää työtilanne. Erilaisissa yhteiskunnallisissa projekteissa ja maahanmuuttajatyössä olisi ehkä mahdollisuuksia, mutta kilpailu on kovaa. Kokemusta vaaditaan todella paljon, joten jalkaa oven väliin on vaikea saada.
Näin jälkikäteen ajatellen, valitsisin sivuaineeni erittäin tarkasti tulevaisuutta silmällä pitäen, tai sitten lähtisin lukemaan jotain ihan muuta alaa, jossa olisi varmasti töitä tarjolla. - antropologi
Antropologia ON erittäin kiinnostava ala. Antropologia sinänsä kattaa niin laajalti ihmiselon osa-alueita, että se on pääaineena lähinnä yleissivistävä, joskin hyvä sellainen. Sen sijaan kannattaa miettiä ne pakolliset sivuainekokonaisuudet niin, että siitä löytyisi sellainen johonkin "ammattiin pätevöittävä" kokonaisuus. Tällaisia sivuaineita voisivat olla esim. argeologia, museologia, kasvatustustiede, historia tai vaikkapa kulttuurimaantieto tai tietojenkäsittelytiede...onhan noita. Työpaikkoja voisi metsästellä esim. kehitysyhteistyön suunnalta ja kaikkialta sellaisilta aloilta, joissa monikulttuurisuus on suuressa osassa.
Paleantropologin työpaikat tuppaavat olemaan kortilla...lähinnä yliopistojen apurahavetoisten tutkijapaikkojen miehittämiä. Suomessahan ei juuri termiä "kulttuuriantropologi" edes tunneta. Ameriikka on sitten eri juttu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne202327Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv452184Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k651728Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle1941677Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue
"Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel821632Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.591631- 1131490
- 931203
Martina haluaa tasoisensa miehen
Seiskassa juttu minkälaisen miehen Martina haluaa. Kumppanin pitää tuoda hänen herkkyytensä ja vahvuutensa esiin sekä ol2401047Voi ei! Katja Ståhl joutui sairaalaan - Syynä tämä vitsaus - Koskettava päivitys sairaalasängystä
Pikaista paranemista, Katja! Katja Ståhl on kertonut somessa joutuneensa sisään sairaalaan. Lue lisää: https://www.suom21925