Perheeni alkoholisti paneutui elämäänsä tehtyään raitistumispäätöksen.
Hän selitti, kuinka vasta terapiassa ymmärsi, miten rakkaudettomassa elämässä hän oli joutunut elämään. Kuinka rakkauden tarve oli ajanut hänet viinan pariin. Kuinka syrjityksi hän oli itsensä tuntenut ja vain alkoholi antoi avun turruttamalla tuskan ja vihan.
Raivostun niin, että näen punaista. Menin naimisiin rakastamani miehen kanssa. Muistan, että kiitin kaikki hyviä voimia siitä, että olin löytänyt sielunveljeni. Suunnittelimme elämäämme, teimme päätöksiä, otimme lainaa, perustimme perheen. Joka päivä kiitin jumalaa rakkaudesta ja miehestäni.
Sitten alkoi lainan takaisin maksu, lapsi syntyi, tuli rankat ajat.
Siihen ei ollut muuta ratkaisiua kuin "pakolliset" ravintolassakäynnit. Piti edustaa, työnanataja vaatimalla vaati miestäni mukaan edustustehtäviin. Minkä hän sille voi, että edustamien alkoi olla jokailtaista.
Minkä hän sille voi, että lainat jäivät hoitamatta, vuokrat maksamatta!
Minun piti ymmärtää, että hänen pankkitililtään oli kavallettu rahaa! Minun piti uskoa, koska hän niin sanoi.
Lapsi kaipasi isää. Hän uskoi kun isä lupasi, nieli kyyneleensä, kun ei lupaus pitänytkään. Uskoi, että ensi kerralla...
Kuinka onnellinen hän olikaan, kun sitten joskus olimme yhdessä perheenä jossakin. Hänkin sai sanoa, miten oli isin kanssa tehnyt sitä ja sitä, niin kuin toisetkin kaverit. Hän teki hartaudella ja rakkaudella isänpäiväkortteja.
Nyt mies on unohtanut nämä ajat. Hän ei muista kuin ne vuodet, jolloin perhe vaikeni, kuten alkoholistin perhe vaikenee. Ei suunnitelmia, ei tulevaisuutta, ei muistelua menneistä, ei yhteisiä tilaisuuksia jne.
Nyt pitäisi napsahduksella entisten aikojen palata. Nyt hän osaisi olla rakastettu.
Nyt aikuisten lastenko pitäisi ottaa hänet elämäänsä omien perheittensä keskelle? Nytkö minun pitäisi olla niin luottavainen, että alkaisin suunnitella uutta tulevaisuutta ja etsiä uusia mahdollisuuksia!
En minä enää pysty. Minun rakkauteni on käytetty loppuun.
Hän selitti, kuinka vasta terapiassa ymmärsi, miten rakkaudettomassa elämässä hän oli joutunut elämään. Kuinka rakkauden tarve oli ajanut hänet viinan pariin. Kuinka syrjityksi hän oli itsensä tuntenut ja vain alkoholi antoi avun turruttamalla tuskan ja vihan.
Raivostun niin, että näen punaista. Menin naimisiin rakastamani miehen kanssa. Muistan, että kiitin kaikki hyviä voimia siitä, että olin löytänyt sielunveljeni. Suunnittelimme elämäämme, teimme päätöksiä, otimme lainaa, perustimme perheen. Joka päivä kiitin jumalaa rakkaudesta ja miehestäni.
Sitten alkoi lainan takaisin maksu, lapsi syntyi, tuli rankat ajat.
Siihen ei ollut muuta ratkaisiua kuin "pakolliset" ravintolassakäynnit. Piti edustaa, työnanataja vaatimalla vaati miestäni mukaan edustustehtäviin. Minkä hän sille voi, että edustamien alkoi olla jokailtaista.
Minkä hän sille voi, että lainat jäivät hoitamatta, vuokrat maksamatta!
Minun piti ymmärtää, että hänen pankkitililtään oli kavallettu rahaa! Minun piti uskoa, koska hän niin sanoi.
Lapsi kaipasi isää. Hän uskoi kun isä lupasi, nieli kyyneleensä, kun ei lupaus pitänytkään. Uskoi, että ensi kerralla...
Kuinka onnellinen hän olikaan, kun sitten joskus olimme yhdessä perheenä jossakin. Hänkin sai sanoa, miten oli isin kanssa tehnyt sitä ja sitä, niin kuin toisetkin kaverit. Hän teki hartaudella ja rakkaudella isänpäiväkortteja.
Nyt mies on unohtanut nämä ajat. Hän ei muista kuin ne vuodet, jolloin perhe vaikeni, kuten alkoholistin perhe vaikenee. Ei suunnitelmia, ei tulevaisuutta, ei muistelua menneistä, ei yhteisiä tilaisuuksia jne.
Nyt pitäisi napsahduksella entisten aikojen palata. Nyt hän osaisi olla rakastettu.
Nyt aikuisten lastenko pitäisi ottaa hänet elämäänsä omien perheittensä keskelle? Nytkö minun pitäisi olla niin luottavainen, että alkaisin suunnitella uutta tulevaisuutta ja etsiä uusia mahdollisuuksia!
En minä enää pysty. Minun rakkauteni on käytetty loppuun.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Joo, lopeta tuo surkuttelu, et ole ainoa.
hae itsellesi apua ennen kuin olet katkera vanha lehmä.
Iloa ja valoa!
Jokainen valitsee tapansa elää. yksinkertaista.
Olet itse valinnut tämän miehen kanssa elää, kun ette pahimpina aikoinakaan eronneet. Nykyisin Suomessa avioeron ottaminen ei ole mikään ongelma ja taloudellisesti nainen pärjää lasten kanssa usein paremmin ilman juovaa puolisoa. Itse olet siis tämän elämän valinnut.
Mies taas ei ole valinnut alkoholismisairautta, sillä kukaan ei ala juoda tullakseen surkeaksi deekuksi ja luuseriksi. Kukaan ei juo kiusatakseen sillä puolisoa tai lapsiaan. Alkoholismi on tunne-elämän sairaus, jonka ulkoinen ilmenemismuoto liika juominen on.
Teillä ei sitten onnenpäivää taida tässä elämässä enää tulla, kun ensin läträsi ukko viinan kanssa ja nyt kun ukko on alkanut parantua sairaudestaan, alat sinä olla yhtä syvällä oman katkeruutesi mehuissa ja nesteissä kuin mies aikoinaan viinan kanssa. Mutta vieläkin olet siinä, saman miehen kanssa - vääryyttä kärsineenä, marttyyrinä, itsesääliin vajonneena. Olisitkö yhtä myrtsinä, jos miehesi olisi toipumassa syövästä tai vakavan liikenneonnettomuuden jäljiltä?
Yritä nyt tajuta ainakin se, että miehen juominen ei mitenkään johtunut sinusta tai ollut tarkoitettu sinun mielipahaksesi.
Alkoholistien läheiset voivat saada elämänilonsa takaisin, mutta se on vaativa prosessi ja se vaatii omaa halua muuttua. Toipuminen on mahdollista, tässä sellainen toipumispaikka, joka on sopinut minulle:
http://www.al-anon.fi/
Terveisin raittiin alkoholistin tyytyväinen eukko, Al-anon -yhteisön jäsen.
"Yritä nyt tajuta ainakin se, että miehen juominen ei mitenkään johtunut sinusta tai ollut tarkoitettu sinun mielipahaksesi."
Jo vuosia sitten ymmärsin, että alkoholismi on sairaus. Rakastamani mies katosi alkoholihuuruihin. Kyllä minä sen käsitin, enkä suinkaan katso, että hän minua loukatakseen sairastui.
Mutta minua loukkaa se, että yhä hänen juomisensa syy on jossakin muualla kuin hänessä itsessään.
Nyt hän hellii ajatusta, että hänen elämänsä on ollut rakkaudeton!
Rakastin häntä koko nuoren sydämeni voimalla, ja hänellä oli hellä ja rakastava äiti, minullekin kuin oma äiti.
Mies ei todellakaan ole elänyt rakkaudettomassa lapsuudessa ja nuoruudessa.
Omien lapsien rakkaus isään ja vanhempiin yleensäkin on ehdotonta ja uskollista. Viimeiseen asti lapsi rakastaa. Niin meilläkin.
Syyllistäminen näyttää olevan tälläkin palstalla helppo ratkaisu.
MINUA pitää nyt ohjata saamaan helpotusta katkeruuteeni.
No yritän siis ymmärtää.
sinä ja lapset on saaneet olla samassa kieputuksessa juopon kans.
ja vielä jälkeen päin syytellään juomisesta, että sinun syy kun join.
ja joku tekosyy tulee olemaan myös, kun hän taas jatkaa juomistaan. ei terapia hänestä juoppoutta vie mihinkään.
tulet huomaamaan asian ja veikkaan sinun pian kohtaavan sekakäyttäjän.
ota ero.
se vaihtoehto sulla on jo ollut ja on edelleen.
nimittäin miehesi tulee hyvin todennäköisesti jatkamaan juomistaan. tekosyitä siihen kyllä löytyy aina, ihan aina.
ja sinä vaan kärsit ja katkeroidut edelleen ellet ymmärrä lähteä.
terapeutit kyllä keksii hänelle syyn, vaikkapa sinusta. vaikka kyllä hän juoppona itsekin tekosyyt osaa taas aikanaan keksimään.
tee hyvä päätös.
Jokainen alkoholisti kieltää viimeiseen asti olevansa alkoholisti, koska sairauden myöntäminen tarkoittaisi sitä, ettei juoppo voisi enää syyttää muita juomisestaan.
Se, ettei terapeutti osaa laittaa miestäsi kohtaamaan omaa alkoholismiaan, auttaa miestäsi vaan juomaan lisää. Ikävä kyllä näin on asia.
Ja on hyvin todennäköistä, että miehesi saa terapeutilta "jostain sopivasta syystä" benzoreseptin, jonka jälkeen hänestä tulee sekakäyttäjä, kuten vee-e tuossa ylempänä jo arvelikin.
Omasta kokemuksesta tiedän, ettei sekakäyttö ole mukavaa - kummallekaan teistä.
Alkoholistilla ei yleensä ole mahdollisuuksia päästä toipumaan sairaudestaan, ennekuin hän saa siihen osaavaa apua.
Ja osaavaa apua Suomestakin kyllä löytyy, mutta se vaatii aina alkoholistin itsensä halun vastaanottaa apua. (enkä nyt tarkoita mitään juomisen mahdollistavaa terapiaa).
Tässä olet oikeassa, juovaa alkoholistia ei voi auttaa. Ja lääkkeet todellakin, vain mahdollistavat juomisen jatkumisen. Ja syyt löytyvät sekä hyvästä, että pahasta. Jos alkoholistilla itsellään tahtoa riittää ryyppäämiseen.
Oma sekakäyttäjäni on ollut noin 10 viikkoa "kateissa". Hengissä on, mutta tarkempaa tämän hetkistä kuntoa en tiedä. Hirvittää, tämä kesä on pahinta aikaa "putkijuopolle".
Ei ollut tarkoitus sinua syyllistää, jos sellainen vaikutelma syntyi. Mutta alkoholistia ei saa rakastamallakaan raittiiksi, vaikka olisi monta rakastamassa. Alkoholistin sydäntäraastavan ongelman voi täysin ymmärtää vain toinen alkoholisti.
Vaikka olen itsekin jonkinlainen ihmisten auttaja, menee minulta kovin usein oman miehen jutut käsittämättömiksi. En vain pysty samaistumaan niihin tunteisiin ja kokemuksiin, hänen käsitykseensä omasta itsestään ja moneen muuhun. Mutta toinen alkoholisti helposti lukee kohtalotoveria kuin avointa kirjaa.
Siksi olenkin niin sydämestäni kiitollinen AA:lle, jonka vertaistuki ja ohjelma on auttanut miestä olemaan juomatta, vain päivä kerrallaan, mutta se riittää hyvin meille molemmille. En sure huomista, koska tänään hän ei juo.
En nyt suhtautuisi niin karsaasti psykoterapiaan, kuin mitä muut tässä keskusteluvitjassa näyttävät suhtautuvan. Se voi olla tarpeen, voi olla tarpeen masennuksen tai ahdistuneisuuden vuoksi, ikäkriisin vuoksi tms. mutta ei psykoterapia paranna alkoholismia. Meidän jokaisen elämässä on ollut niin paljon ikäviäkin kokemuksia, että kaikilla olisi syytä juoda, jos se siitä olisi kiinni.
Kun minua itseäni on Al-anon niin hyvin auttanut, niin olen sitä muillekin ehdottamassa. Mutta annan tässä myös yhden toisen hyvän linkin, jossa on paljon tietoa alkoholismista. Panen sen tässä kohtaan Läheisriippuvuus, mutta vasemmalta pääset päävälikkoon ja sieltä löytyy vaikka mitä muuta lukemisen arvoista.
http://www.juwanet.org/sosterv/alkoholi/l%E4heisriippuvuus.htm
Voimia!
Nämä teoreetikko-terapeutit ovat valmiit jututtamaan alkoholistia vaikka kuinka kauan, että saavat lopulta sieltä sen vakio selityksen juomiselle.
Hyvin tyypillistä on jankuttaa riittävän kauan alkoholistilta myöntävää vastausta esim. lapsuuden seksuaaliselle hyväksikäytölle. Tämä tapahtuu tyyliin "eikö se eno sittenkin kuitenkin tullut ja kosketellut sinua".
Kuvottavaa, kun terapeuttina on "ammattitaitoinen" kallonkutistaja, jolle ei kukaan koskaan ole opettanut mitä on alkoholismi.
Alkoholisti ei tarvitse terapeuttia, hän tarvitsee vertaistukea. Terapeutti vaan auttaa häntä jatkamaan juomista.
Teoreetikko tai ei auttajana,alkoholistilla itsellään on heti korkin kiinni laitettuaan avaimet kädessään mitä elämän rakentamiseen tulee.
Vuoden päivät meidän perhe jaksoi olla raittiuden tukena, mutta mikään ei riittänyt ja ero oli otettava ja nyt juominen jatkuu pahempana kuin koskaan.
Alkoholismi on aivan jotain muuta kuin vain alkoholin juomista. Siksi pelkän korkin kiinni laittaminen ei auta alkoholistia vielä yhtään.
Vaikeudet alkavat ihan varmasti kasaantua, ja alkoholistin ainoa keino päästä niistä on korkata pullo, ja jatkaa juomista - entistä rajummin. Tämä on käytäntö.
Lopetettuaan juomisen alkoholisti tarvitsee apua. Sitä apua eivät vain teoreetikko-terapeutit osaa hänelle antaa. Siksi edelleen parasta apua alkoholistille kykenevät antamaan toiset käytännössä alkoholismin ja siitä toipumisen kokeneet, eli raitistuneet alkoholistit.
Juovaa alkoholistia on vieläkin vaikeampi auttaa. Kaikki juovalle alkoholistille tarjottu apu mahdollistaa vain häntä jatkamaan juomista.
Siksi nämä "ammatti-auttajien" saavuttamat tulokset alkoholismin hoidossa on lähinnä naurettavia. Siihen haaskattuun rahamäärään nähden jopa surullisen naurettavia.