Jätin viikko sitten graduni proffalle esitarkastukseen vajaan vuoden uurastuksen jälkeen. Nyt loppusuoran koittaessa on todella tyhjä olo: entä sitten? Työelämä houkuttelisi rahan vuoksi, mutta toisaalta uudet opinnotkin houkuttaisivat. En vain keksi mistä löytäisin voimia uusiin opintoihin heti edellisen tutkinnon perään.
Ikävintä on, etten koe olevani omalla alallani ja ikää on jo 27. Onko muilla ollut vastaavia tuntemuksia ja millaisiin ratkaisuihin olette päätyneet?
Ikävintä on, etten koe olevani omalla alallani ja ikää on jo 27. Onko muilla ollut vastaavia tuntemuksia ja millaisiin ratkaisuihin olette päätyneet?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Toi väärä ala -juttu on vaikea. Itse aloitan nyt kuudennen vuoden yliopistolla ja samalla gradun tekemisen. Epäilin alani oikeellisuutta jo pääsykoekirjoja lukiessani. Vihdoin päätin, että puheterapeutiksi minä haluan. Osallistuin pääsykokeisiin viime toukokuussa ja sain kutsun sitä seuraavan soveltuvuuskokeeseen. Sovelluin tosi hyvin mutta en silti päässyt sisälle, koska satuin hakemaan väärässä kiintiössä! Osallistuin kokeeseen yliopistossa sisällä olevien kiintiössä ja meilläpä sattui olemaan korkeampi pisteraja kuin yliopiston ulkopuolelta tulevilla pääsykoelaisilla. He pääsivät sisään pistein 7.16, minä sain 7.54. Tämä tulos riitti seitsemän parhaan joukkoon, kun neljä valittiin. Tässä maassa on puheterapeuteista pulaa ja näin kohdellaan niitä, joilla on jo kokemusta yliopisto-opiskelusta, Eikö ole epäreilua? Olen varma, että nyt aloittaneissa 19-vuotiaissa noviiseissa on sellaisiakin, jotka keskeyttävät opintonsa tai vaihtavat alaa.
Graduntekoni siis alkaa. On tosi ristiriitaista aloittaa gradu ja samalla miettiä alanvaihtoa. Tosiasia kuitenkin on se, että vuoden päästä se tuskin onnistuisi, koska ensi vuodesta eteenpäin tiedekunnalta tulee anoa lupaa alanvaihtoon. Tuskin ne lupaa antavat jo kuusi vuotta opiskelleelle. Ja vaikka saisin.. olisin valmistuessani melkein 30. Nyt olen 25 ja kyllä siihen varmaan kolme vuotta menisi.
Motivaatiota graduntekoon ei ole mutta kyllä sen silti teen. Sen jälkeinen työelämä ei todellakaan houkuttele, koska sieltä ei löydy mitään kiintoisaa työtä hyvistä ansioista puhumattakaan. Pitäisikö yrittää vielä ensi vuonna? Opintoviikkoja saisin luettua hyväksi nykyisistä 130:sta vain 20. Olen siis ajatellut valmistua nykyisestä ja mennä katsomaan, onko työelämässä mitään antoisaa. Jos ei ole, niin on ainakin vähän työkokemusta hanskassa tai lapsia välissä tehtynä ja sitten voi aloittaa ne puheterapiaopinnot alusta. Sisällekin pääsee sitten helpommin. En nyt tiedä, auttaako tämä mitään, mutta ainakaan et ole yksin tilanteessasi. Miltä suunnitelmani kuulostaa?
Mielestäni suunnitelmasi vaikuttaa hyvältä. Itsekin olen ajatellut hakeutumista työelämään välillä, mikäli mielenkiintoisia hommia (tai töitä ylipäätään) löytyy. En kuitenkaan taida hakeutua pääaineeni viitoittamalle alalle, vaan katsella avaisivatko sivuaineeni jotain mahdollisuuksia.
Kokemuksesta voin sanoa, että gradun tekeminen ja alan vaihdon miettiminen yhtäaikaa on rankkaa. Itse tein siten, että päätin keskittyä ensin graduun ja murehtia jatkoa vasta sitten. Aina se ei tahtonut onnistua, mutta sillä tavoin sain kuitenkin graduni kasaan. Nyt voin taas pohdiskella tulevaisuuttani ilman jatkuvaa gradupainetta.
Kyllä ne puheterapeutin opinnot sinulle vielä avautuvat, ennemmin tai myöhemmin. Hyvää syksyn jatkoa!
Olen 29-vuotias juristi. Valmistuin pari vuotta sitten ja nyt oltu sitten suurin osa tästä väliajasta töissä. Ei vain nappaa tämä ala yhtään. Aivan käsittämättömän syvältä koko lakitouhu. Kun oma luonne on "äh, mitä sen on väliä - kunhan on sinnepäin - pojat on poikia", niin arvaa miltä tuntuu miettiä päivät jotain sopimuksen sanamuotoja asiassa, jossa tekisi mieli sanoa, että älkää nyt saatana jaksako jauhaa paskaa, sopikaa homma just nyt ja lähdetään sitte kalalle koko porukka. Tai istua typerän näköisenä puku päällä jossain palaverissa kun yhtä hyvin voitaisiin hoitaa juttu farkut jalassa rennolla meiningillä.
Mutta mitä muuta sitä enää tässä iässä alkaa puuhaamaan. Mäkin olen opiskellu koko ikäni. Ja vaikka en pidäkään itseäni minään rahan perässä juoksijana, niin kyllä musta on kurja ajatella että vaihtaisi hommiin joista palkka on jotain parituhatta euroa (joojoo, tiedän ettei monet saa sitäkään). Sitäpaitsi vaimoni on kunnianhimoinen ja kovin itsekriittinen ihminen, jolla tuntuu olevan mun asenteessani nytkin sulattelemaista. Hänen mielestään mulla menee turhaa kyvyt hukkaan jos en kehitä itseäni ja pyri alallani eteenpäin. Mutta ku ei kiinnosta ainakaan pykälien ja pilkkujen nussiminen. Ja yritäpä nykyisin hakea lakimieskoulutuksella joihinkin esimieshommiin. Yritetty on ja turha toivo. Lakimiehet pyörittää pilkkua ja DI:t, KTM:t ja "jopa" tradenomit hoitaa sen laajemman esimiestouhun. Löytäisikin työn, joka olisi "se mun juttu".
No ohan se harmi lukea, ettet ole mennyt teknilliseen korkeakouluun, joka olisi enemmän
alasi !
Vähän vittuilun makua sun viestissäs. Sitä en kaipaa. En vaan itse ymmärrä "juristina olon hienous-fiilistä", mitä aika monilla kollegoilla tuntuu löytyvän sitäkin enemmän. Onhan lakimies käynyt kovan koulun ja siten kyllä ammattiaan kannattaa arvostaa - ja arvostankin. Itse työ vain on minusta tyhjänpäiväistä nyhjäämistä. Suurten linjojen mies ei meinaa sopeutua sanamuotojen pohtimiseen. Mutta antaahan koulutukseni tietysti pohjaa muuhunkin. Nayttää vaan siltä, että jos en satu juuri oikeaan paikkaan oikeaan aikaan, on lisäkoulutus se avainsana, jolla muunlaisiin hommiin pääsee. Ja opiskelua tässä on koko elämä tehty. Siinä mielessä ei enää ihan hirveästi houkuttele sekään puoli. Harmittaa vaan kun joka aamu töihinlähtö vituttaa. Siitä voi jo aika pitkälti päätellä, ettei ole sopivalla alalla.
Näinhän se on... toinen haluaa lakimieheksi (tai joksikin muuksi) hinnalla millä hyvänsä, toinen pääsee sellaiseksi ja pohtii lopun ikäänsä, olisiko joku muu ammatti tehnyt minut onnellisemmaksi.
Vaikka aikoinani opiskelin tekniikkaa, niin olen kohtalaisen varma, että minusta olisi vaihtoehtoisesti tullut aivan kohtalainen yrityslakimies tai kielitieteilijä. Tämä siksi, että minulla on tullut eteen käytännön tilanteita, joissa olen kyseisissä asioissa ollut myös melkoisen menestyksekäs.
Joten en näe mahdottomaksi, että peruskoulutus ja työtehtävät voivat hyvinkin erilaisia. Monissa tehtävissä riittää, että ensin ottaa selvää, mistä on perimmiltään kysymys, ja loppu sitten on arkipäivän logiikkaa ja selkeää kommunikointia.
Sinullahan on MIES pohjalla hyvä tutkinto! Nyt vain irti ajattelusta, että sinun pitäisi pyöritellä koko lopun ikäsi pykäliä. Aluksi kannattaa miettiä, olisiko omalla alallallasi juristina tarjolla vähemmän nippelitaitoja vaativia tehtäviä? Esim. löytyisikö yrityspuolelta jotakin?
Jos sitä kautta ei tärppää, pohdi, millaisessa työssä sitten viihtyisit (julkishallinto, kaupallinen puoli, joku muu?) ja rupea suunnittelemaan, miten voisit tehtäviin ujuttautua. Tarvitsetko lisäkoulutusta? Mitä mahdollisuuksia nykyinen työnantaja tarjoaa (esim. MBA)? Entä onko tarjolla täydennyskoulutusta?
Sinun koulutuksellasi voisit varmasti nyös hakea erilaisiin työnantajien koulutusohjelmiin. Pankeilla ja esim. Sanoma-WSOY:lla on ainakin tällaisia sisäisiä melko pitkiä ohjelmia, joiden kautta uudet ihmiset ajetaan sisään talon tehtäviin.
Ja muista: työvoimatoimistoissa työskentelee korkeakouluneuvojia, jotka ovat erikoistuneet akateemisten "auttamiseen". Suosittelen myös Staffan Kurténin kirjaa "Uraputkesta itsensä johtamiseen".
Oletko ajatellut että voisit toimia kouluttajana tai opettajana?? (yrityksessä tai oppilaitoksessa)
Itse työskentelen opettajana ammatillisella puolella ja minusta se on todella antoisa ammatti. Jos olet työssäsi hyvä ja vuorovaikutus opiskelijoiden kanssa toimii, työstä saa tosi paljon itselleen. Esim. oikeusoppi kauppaopistossa/amk:ssa?? tai yrityksen sisäinen koulutus?
Kun hallitset oppiaineen ja totut opetustyöhön (suoritat 35ov pedagogiset opinnot pätevöityäksesi) työ on mukavaa ja saa olla joko nuorten tai aikuisten kanssa tekemisissä. Palkka on kolmen ja neljän tonnin välillä brutto ainakin tuolla ammatillisella puolella. MInusta se on ihan hyvä palkka. Kommentoi, mies...
Taidat olla fiksu mies. Ihanpa oikeasti. Hyvä että jotkut ajattelevat omaa elämäänsä, preferenssejänsä ja tiedostavat vielä sen mitä muut ihmiset ajattelevat niistä.
Onnea ja menestystä.
Greg
Itse sain kolme vuotta sitten maisterin paperit. Aluksi oli kovasti innostusta jatko-opintojen suhteen. Päästyäni paremmin sisään työelämään totesin, ettei opiskeluilla ole niin suurta merkitystä, työelämässä pääsee opiskelemaan ja etenemään muutenkin. Jotkut tyypit pärjäävät todella hyvin työelämässä (jopa isojen firmojen toimitusjohtajaksi saakka), vaikka koulutuspuoli ei olisikaan kovinkaan hyvä.
Välillä tulee kieltämättä sellainen olo, että nykyiset hommat eivät kiinnosta yhtään ja pitäisi ehkä harkita jotain muuta. Toisaalta en tiedä onko edes olemassa sellaista työtä, joka kiinnostaisi todella paljon. Ja opiskelemiseen palaaminen olisi erityisen hankalaa, koska on tottunut jo hyvään tulotasoon.