Olen huolestunut 40 tyttären äiti, joka toivoisi teiltä mielipiteitä.
Tytär kärsii masennuksesta, ja on kärsinyt jo pitkään, vaikka ei sitä heti myöntänyt.
Nyt hän on käynyt erilaisissa terapioissa parin
viime vuode aikana.
Tyttärellä on hyvä koulutus, kouluikäiset lapset ja kiireinen aviomies sekä iso talo ja muita elintasomittareita.
Miehensä on dominoiva ja jo heidän suhteensa
alussa hän näytti halveksuntansa meitä, tyttären läheisiä kohtaan.
Tätä on jatkunut parikymmentä vuotta, joten ei
ole kysymys mistään tilapäisestä tilasta.
Tytär on lopettanut sen vähäisen yhteydenpidon,
muutama sähköposti vuodessa, ja yhteys lastenlapsiinkin on sen takia tyrehtynyt.
Asumme kaukana toisistamme, joten naapuruston juorutkin harvemmin kantautuvat tänne asti.
Käsityksemme mukaan tyttären viimeinen terapeutti suositteli täydellistä välien katkaisemista entiseen perheeseen.
Tämä kävi ilmi "rivien välistä" hänen viimeisestä sähköpostistaan.
Soittaminen tyttärelle on arveluttavaa, koska mies ei salli lasten jutella puhelimessa kanssamme.
Soitto lastenlapselle syntymäpäivänä - mutta syntymäpäiväsankaria ei kutsuttu puhelimeen.
Lasten takia tämä tilanne onkin kaikkein vaikeinta ja ahdistavinta, koska heitä ei haluaisi haavoittaa millään tavoin.
He eivät tunne kunnolla isovanhempiaan, isoisovanhempiaan eivätkä muita sukulaisiaan äidin puolelta, koska vain isän suku on sallittua.
Emme ole halunneet rikkoa heidän perhesopuaan tunkeutumalla ja aiheuttamalla lisäpaineita tyttäremme elämään. Omasta mielestämme paras
ratkaisu.
Aika on kiirinyt, vuodet ovat vanhentaneet, monet kyyneleet on kuivattu ikävässä, mutta
aina on jaksettu odottaa parempaa päivää, päivää,
jolloin olemme kaikki yhtä perhettä.
Tilanne on kuitenkin jäätynyt paikoilleen.
Masennus ja työkyvyttömyys ovat hallinneet tyttären elämää.
Miksi - miksi - kysymme ja mietimme omien elinpäiviemme pituutta.
Mitä voisimme tehdä?
Tytär kärsii masennuksesta, ja on kärsinyt jo pitkään, vaikka ei sitä heti myöntänyt.
Nyt hän on käynyt erilaisissa terapioissa parin
viime vuode aikana.
Tyttärellä on hyvä koulutus, kouluikäiset lapset ja kiireinen aviomies sekä iso talo ja muita elintasomittareita.
Miehensä on dominoiva ja jo heidän suhteensa
alussa hän näytti halveksuntansa meitä, tyttären läheisiä kohtaan.
Tätä on jatkunut parikymmentä vuotta, joten ei
ole kysymys mistään tilapäisestä tilasta.
Tytär on lopettanut sen vähäisen yhteydenpidon,
muutama sähköposti vuodessa, ja yhteys lastenlapsiinkin on sen takia tyrehtynyt.
Asumme kaukana toisistamme, joten naapuruston juorutkin harvemmin kantautuvat tänne asti.
Käsityksemme mukaan tyttären viimeinen terapeutti suositteli täydellistä välien katkaisemista entiseen perheeseen.
Tämä kävi ilmi "rivien välistä" hänen viimeisestä sähköpostistaan.
Soittaminen tyttärelle on arveluttavaa, koska mies ei salli lasten jutella puhelimessa kanssamme.
Soitto lastenlapselle syntymäpäivänä - mutta syntymäpäiväsankaria ei kutsuttu puhelimeen.
Lasten takia tämä tilanne onkin kaikkein vaikeinta ja ahdistavinta, koska heitä ei haluaisi haavoittaa millään tavoin.
He eivät tunne kunnolla isovanhempiaan, isoisovanhempiaan eivätkä muita sukulaisiaan äidin puolelta, koska vain isän suku on sallittua.
Emme ole halunneet rikkoa heidän perhesopuaan tunkeutumalla ja aiheuttamalla lisäpaineita tyttäremme elämään. Omasta mielestämme paras
ratkaisu.
Aika on kiirinyt, vuodet ovat vanhentaneet, monet kyyneleet on kuivattu ikävässä, mutta
aina on jaksettu odottaa parempaa päivää, päivää,
jolloin olemme kaikki yhtä perhettä.
Tilanne on kuitenkin jäätynyt paikoilleen.
Masennus ja työkyvyttömyys ovat hallinneet tyttären elämää.
Miksi - miksi - kysymme ja mietimme omien elinpäiviemme pituutta.
Mitä voisimme tehdä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ainut asia mitä tuli mieleen on se,että parempi olisi tyttäresi erota.Selvästikkään hän ei enää ole onnellinen ja on menettänyt tilanteen takia tasapainonsa...
En ymmärrä tätä miestä,miksi hän ei halua teidän olevan läsnä tyttärenne ja lapsenlapsienne elämässä?!?
Jos minä olisin tuossa tilanteessa,hakisin tyttäreni ja hänen lapsensa pois sieltä..
Tarkoittiko terapeutti,että välit pitää katkaista tyttärenne omaan sukuun?Jos,niin miksi ihmeessä??
Mielestäni kannattaisi kysyä suoraan haluaako tytär apua. Kertoa, että olet hänen tukenaan, jos hän haluaa. Tulee tekstistäsi olo, ettei hän ehkä uskalla erota. Toinen vaihtoehto on että hän ei halua omasta tahdostaan olla sukunsa kanssa tekemisissä, jolloin et voi muuta kuin kunnioittaa hänen toivettaan.