pettääkö mies

olen ollut kihloissa mieheni kanssa ystävänpäivästä asti. Olemme tunteneet nyt 2vuotta ja lapsen pitäisi kohta syntyä. Muutimme yhteen melkein samantien kun tutustuimme. Kuulin ystävältänsä että mieheni on pettänyt jokaista naista jonka kanssa hän on ollut. Erästä pettänyt jopa 30 naisen kanssa 4vuoden seurustelun aikana! varmaan liioittelua? Mutta kuitenkin... Minua nyt vain vaivaa tämä asia enkä halua siitä kenellekkään tutulle puhua. Toki mieheni ei edes voisi pettää minua, sillä me teemme kaiken aina yhdessä, ja hän on päivät töissä ja tulee aina suoraan kotiin joten tässä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä, mutta kuitenkin se tuolla takaraivossa riehuu aina välillä, että pettäisikö hän minuakin jos voisi vai olenko tosiaan poikkeus jolle hän ei niin tekisi? Ja entäs jos pettäisi ja en saisi koskaan tietää?
7589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

osaamme muuttuakin, minä en ainakaan allekirjoita sitä, että jos on aikaisempaa kumppaniaan pettänyt niin pettää kaikkia tuleviakin.

Lähinnä minusta tuntuu, että monellakin se pettäminen tulee kuvioihin siinä vaiheessa, kun suhde alkaa väljähtyä, tunteita ei ole, mutta ei välttämättä osaa lähtekään siitä jutusta, vaan yrittää väkipakolla sinnitellä eteenpäin, ja hakee sitten helpotusta muista suhteista.

Omalla kohdallani on joskus ollut näin, mutta nykyistä miestäni en ole koskaan pettänyt, eikä sellainen ole käynyt edes mielessäkään! En ikimaailmassa voisi pettää häntä.

Älä myrkytä suhdettanne turhilla epäilyillä, sillä tavoin saatat vain ajan myötä ajaa miehesi toisen naisen syliin. Nauti yhdessäolostanne, koska sinä voit todellakin olla se poikkeus miehesi elämässä!

Mitä viimeiseen kysymykseesi tulee, niin eikös se mene niin, että se mitä ei näe, ei myöskään satuta?

Äänestä

juttu on totta ? Oletko kysynyt mieheltäsi ? Ehkä se suhde ei ollut vakava ...voihan olla että hän sen oikean löydettyään on valmis asettumaan aloilleen .
Keskustelua !

Äänestä

eivät sovi yhteen.

Ole tuollaisten ajatusten yläpuolella.

Onnitteluni vauvan johdosta, hän on nyt silmäteränne, eikä miehesi ole halunnut lasta kenenkään muun kanssa kuin sinun.

Muista että raskaushormoonit vaikuttavat vielä imetyksenkin ajan, vasta sitten alkavat tasaantua tuollaiset mieleen pörähtävät hassut ajatukset.

Äänestä
  • "Toki mieheni ei edes voisi pettää minua, sillä me teemme kaiken aina yhdessä, ja hän on päivät töissä ja tulee aina suoraan kotiin..."

    Näin se oli meilläkin, siis luulin niin.
    Mies lensi pihalle kun sain itse selville , että oli pettänyt jo neljä kuukautta. Oli löytänyt niin halvan naikkosen, joka antoi miehen aina soitella luotaan minulle vakuuttaen olevansa töissä tai muuten luvallisilla teillä. Pieni lapsi meilläkin.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    "Toki mieheni ei edes voisi pettää minua, sillä me teemme kaiken aina yhdessä, ja hän on päivät töissä ja tulee aina suoraan kotiin..."

    Näin se oli meilläkin, siis luulin niin.
    Mies lensi pihalle kun sain itse selville , että oli pettänyt jo neljä kuukautta. Oli löytänyt niin halvan naikkosen, joka antoi miehen aina soitella luotaan minulle vakuuttaen olevansa töissä tai muuten luvallisilla teillä. Pieni lapsi meilläkin.

    Ja sinä uskoit? Kyllä ne toiset naiset on kaikki niin "halpoja", että ei niitä kiinnosta mitä mies soittelee ja kelle...

    Äänestä

jokainenhan löytää joskus sen oikean joka on juuri se, jota on koko ikänsä odottanut. Ehkä se olet sinä?

Suhteita on erilaisia ja niissä on kaksi osapuolta aina. Toisaalta ihmisen perusluonne ei muutu mihinkään ja toimintatavat on sitkeässä.

Huonossa suhteessa ihmiset toimivat aika typerästi. Toisille lähteminen on silti kamalan vaikeaa joten he saattavat tehdä tilanteen mahdottomaksi toiselle osapuolelle jolloin sen toisen on tehtävä ne päätökset. Pettäminen yms on tässä mainioita ja toimivia keinoja.

Toiset taas jäävät roikkumaan huonoonkin suhteeseen, koska se on parempi kuin ei mitään. ja naiset ihan liian usein on valmiit anielemään ihan mitä vain toisen puolelta kunhan se vaan jää.

Tuossa muutama syy miksi mies on toiminut joskus niin kuin on toiminut. Voi olla noin tai sitten ei...

Jos asia vaivaa niin siihen on vain yksi lääke: puhu miehen kanssa! Turha pilata ainutlaatuista elämänvaihetta miettimällä tuollaisia asioita. Typerä ja pahanilkinen ihminen on se muka ystäväkin joka moisia alkaa tarinoimaan. Ei ainakaan ihan hyvää hyvyyttään moista tee?

Äänestä

Minä uskon siihen, että ihminen voi muuttua. Olen ollut yhdessä avopuolisoni kanssa 8 vuotta. Olin 16v., kun aloimme seurustelemaan. Jossain vaiheessa minulla oli useita yhden illan juttuja vieraiden miesten kanssa. Vaikka rakastinkin miestäni ja halusin olla hänen kanssaan, tein silti sellaista. Onneksi jäin lopulta kiinni. Me erosimme, mutta jo alle viikossa sovimme ja jatkoimme. Sen jälkeen en ole häntä pettänyt enkä ikinä voisi enään kuvitella tekeväni niin. Mieheni on aina ollut uskollinen ja on aivan huippu ihana, kun on voinut antaa minulle anteeksi. Eikä hairahdukseni ole jäänyt kummittelemaan välillemme.
Nuoruus ei ole mikään selitys, mutta minusta nuorena tekee paljon tyhmiä asioita. Järki, kun ei kaikilla heti päähän kolahda. Onneksi ikinä ei ole myöhäistä parantaa tapojaan!!!

Minusta sinun kannattaisi puhua miehesi kanssa ja yrittää vaan luottaa. Mutta älä vaan ala tutkimaan ja epäilemään hänen jokaista liikettään. Sillä tutkimalla jokainen meistä näyttää petturilta vaikkei sitä olisikaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aina? kirjoitti:

olen ollut kihloissa mieheni kanssa ystävänpäivästä asti. Olemme tunteneet nyt 2vuotta ja lapsen pitäisi kohta syntyä. Muutimme yhteen melkein samantien kun tutustuimme. Kuulin ystävältänsä että mieheni on pettänyt jokaista naista jonka kanssa hän on ollut. Erästä pettänyt jopa 30 naisen kanssa 4vuoden seurustelun aikana! varmaan liioittelua? Mutta kuitenkin... Minua nyt vain vaivaa tämä asia enkä halua siitä kenellekkään tutulle puhua. Toki mieheni ei edes voisi pettää minua, sillä me teemme kaiken aina yhdessä, ja hän on päivät töissä ja tulee aina suoraan kotiin joten tässä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä, mutta kuitenkin se tuolla takaraivossa riehuu aina välillä, että pettäisikö hän minuakin jos voisi vai olenko tosiaan poikkeus jolle hän ei niin tekisi? Ja entäs jos pettäisi ja en saisi koskaan tietää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu