Olen keskustellut useamman antenniasentajan kanssa ja he ovat kaikki samaa mieltä, että jotain radikaalia heikkenemistä lähetyksen signaalin laadussa on tapahtunut! Digiaikakauden alkutaipaleella ei näkyvyydessä ollut mitään ongelmia täällä tasaisella Haukiputaan seudulla. Kun siirryttiin pelkään digilähetykseen analogialähetysten loputtua on alkanut ilmetä pahoja näkyvyys ongelmia. Digikaudenhan piti parantaa näkyvyyttä ja siinä sivussa luvattiin jos jonkinlaista vuorovaikutuspalveluja. Höpö höpö! Palvelut jäivät tulematta ja signaalin tasot ovat heikentyneet ainakin meidän seudulla. Ovatko nämä näkyvyys ongelmat kovinkin yleisiä vai pelkästään Oulun lähetysasemaa koskevia?
Itsellä ei ole ollut mitään häiriöitä aiemmin mutta ongelmat pulpahtivat esiin juuri kun jääkiekon MM-kisat alkoivat. Kanavanippu A alkoi pätkiä juuri sillä hetkellä kun ensimmäinen ottelu alkoi. Kuva palikoitui ja välillä katosi kokonaan ja ruutuun ilmestyi ainoastaan teksti, ei signaalia. Muut kanavat näkyivät ja ovat näkyneet moitteettomasti.
Antenniasentaja totesi, että jos kanavanipun A saa näkymään muut kanavat häipyvät! Digita ei noteeraa tavallisen ihmisen eikä ammattilaisten huolia asiasta millään tavalla.
Digitan palvelukin on kyseenalaista! Kun normaalit ihmiset alkavat katsoa televisiotaan ja ilmenee ongelmia loppuu Digitan vikapäivystys. Netistä löytyy Häiriöt ja vikatilanteet valikon kautta Ilmoitus häiriöstä tai vikatilanteesta. Kun täytät sen niin sitä ei voi lähettää hyväksymällä seuraavaa:
"Yhteystiedot
Vastaamme lomakkeessa esitettyihin kysymyksiin tarvittaessa sähköpostitse. Varmistathan vielä, että sähköpostiosoite on kirjoitettu oikein. Tietojasi käytetään ja säilytetään henkilötietolain mukaisesti. Henkilörekisteriseloste on luettavissa osoitteessa www.digita.fi. Lähettämällä lomakkeen hyväksyt lisäksi, että tietojasi voidaan luovuttaa lähetystoimintaa harjoittaville kanavayhtiöille, antenniurakoitsijoille ja muille Digitan yhteistyökumppaneille."
Jos ei hyväksy yllä olevaa ei vikailmoitusta voi lähettää ja vaikka hyväksyisi, niin miten kukaan sinua palvelisi kuin vasta seuraavan kerran virka-aikana jos silloinkaan.
Soitin tusinalle henkilölle ja lähetin heille myös sähköpostia. Muutama kaveri soitti ja osa änkytti, että antennijärjestelmässämme on ongelmia. Kaikki romppeet on vaihdettu ja vedin uuden runkokaapelinkin mutta samat häiriöt jatkuivat. Eräs henkilö Digitalta aikoi selvitellä asiaa mutta eipä hänestäkään ole sen jälkeen kuulunut mitään.
Tänään antenniasentaja kävi lisäämässä vahvistimia vaikka lähetysasemalle ei ole kuin jotain 30km tasaista merenrantamaastoa. Asentaja pelkäsi, etteivät ongelmat kovin paljon vähene. Naapurikin oli joutunut laittamaan satelliitti antennin koska kuvaa ei oltu saatu näkymään.
Mihin lie on Kiimingin maston signaalit suunnattu vai onko säästösyistä signaalin lähetystehoja tiputettu. Todella ala-arvoista toimintaa!
Digita pihistelee lähetystehoissa ja palvelussa!
4
1307
Vastaukset
- Mökin muori
Signaalia ajetaan sillä teholla, minkä viestintävirasto on määrännyt, ei ne mihinkään ole tippuneet.
Kiimingin maston näkyvyysalueella asuu 100 000 ihmistä. Olisihan se aivan helvetinmoinen älämölö, jos signaalia ei olisi.
Ei ollenkaan paha jos 99 998 asukkaalla näkyy ja 2 ei (sulla ja naapurilla).
Vikapäivystys pyörii lisäksi valtakunnallisesti 24/7 alueilla, joten siitäkin höliset täällä paskaa. - on taas
Eiköhän se tv saada vielä näkymään, kun nyt vasta vahvistimia lisäillään.
Kannattaa valittaa sitten vasta tosissaan, kun antennille on haettu parempaa paikkaa, vaihdetu antenni väh. 17dBi:n tehoiseksi ja lisätty matalakohinainen mastovahvistin :)
Onko digi-tv:tä katseltu jo vuosia ja nyt vasta tuli ongelmia vai onko digivehkeet hankittu vasta viime sysksynä. Veikkaan jälkimmäistä vaihtoehtoa.
Eri kanavanippujen signaalin tasot vaihtelevat esim. korkeuden mukaan eri tavalla, koska lähetystaajuudet ovat eri. Maasta heijastuva viiveellä saapuva signaali aiheuttaa tason vaihteluja, koska toisella taajuudella heijastus ja suoraan saapuva signaali summautuvat toisiaan vahvistaen ja toisella taajuudella toisiaan kumoten.- p/s
Kyllä on ollut digiboksit jo neljä - viisi vuotta! Ja ei täällä paskaa jauheta, kertokaa mihin voi virka-ajan jälkeen tehdä vikailmoituksia Digitalla? Ei ole niin helppoa kuin luulisi!
- juhanihu
olen samaa mieltä alkuperäisen ilmoittajan asias
ta ,kun saavut kotia ja avaat töllön , ja kuinka olakkaan se ei toimi, vikapäivystys on jo kiinni.
mitäs sitten? kertokaa kuka osaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322078Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.461695Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1101460Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1041206Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja1041004Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.74934- 59825
Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗52769Teit yllättävän siirron
Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,28740Kaipaatko nainen
Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd99709
