sain masennukseen sepramia, ja arvatkaa mitä 2-3 viikon jälkeen olin niin masentunut,että luulin jo kuolevani mielialaan.Onneks lopetin, ja olo piristyi heti.Sit,-ähes jokaiseen lääkkeeseen tulee riippuvuus.Tiedän muutamia henkilöitä,jotka käyttää mieliala,-ja muita lääkkeitä,ja niitten koko persoona on muuttunu ! Olishan se hienoo,kun vois pikku pillerillä muuttaa ikäänkuin koko elämänsä,ja olo olis ihanteellinen.Sitähän ne huumeittenkin käyttäjät hakee,mun mielestä lääkkeetkin on huumeita,vai miks niihin jää koukkuun? Olen kaks kertaa ollu pahassa lääkevierotuksessa.ikinä en enää ota psyykelääkkeitä,sen verran olen kantapään kautta oppinu.
lääkeriippuvuus
ihmettelevä
3482
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kannattas kokeilla eri merkkiä, koska lääke ei ole selvästikkään sopinut sinulle. Mieliala lääkkeitäkin löytyy useita erilaisia ja oireista tulisi aina keskustella oman lääkärin kanssa. Siksi kontrolli käynti tapahtuu yleensä kahden viiikon kuluttua aloituksesta...
Siinä katsotaan onko ollut apua jne...
Jos ei oireet ala katoamaan tai olo huonenee tms, niin otetaan yhteys lääkäriin (ei ruveta itse muuttamaan annostusta tai lopettamaan kokonaan) ja lääkkeet vaihdetaan!
Eihän niitä ihmisille huvikseen syötetä!!!
Tiedän kyllä mistä puhun, koska itse masennusta monta vuotta sairastaneena olen kokeillt montaa eri merkkiä, ennen kuin oikea löytyi ja yksikäöän ei ole aihettanut riippuvuutta.
Kun olen lopettanut, niin en ole kaivannut enää pillereitä.
Ja nykyään en enää edes tarvitse niitä, edes syksyllä pahimpaan aikaan! Luojan kiitos.
Ja tarkoitushan niillä ei ole parntaa sairauttaa yksistään vaan helpottaa olemista, jaksamista ja helpottaa jokapäiväisiä tekemisiä, siis mitään ihmelääkettä ei masennukseen ole vielä keksitty, jonka ottamalla kaikki ongelmat katoaisivat. Sori! :)
eli mun mielestäni MOLEMPIEN tekstissä oli asiaa.
mutta molemmat nyt käytti omaa kokemusta totuutena ja sehän ei tietenkään ole koko totuus.
mutta se on aivan totta,että nykyään lääkärit ovat heti tuputtamassa lääkkeitä,mikä on yhtä tyhjän kanssa tai saattaa vaan pahentaa asioita.
jokanen potilas on yksilöllinen ja tarvitsee hoitoa sen mukaan.
tinja´oli oikeassa siinä,että kun lääkkeitä käytetään silloin kun potilas ei muuten enää yksinkertaisesti jaksa eteenpäin,ne antavat aikaa saada kerättyä voimaa tulevaa kuntoutumista varten. eli ne ovat tilapäisratkaisu saada potilas jaksamaan eteenpäin,jotta hän jaksaa hoitaa itsensä kuntoon ja luonnollisesti lääkkeiden käyttö tulisi lopettaa mahdollisimman pian,eikä alkaa elämään lääkkeiden voimalla.
mutta se on myös totta mitä keskustelun aloittaja sanoi,että nehän ovat huumeita nuo lääkkeet ja niihin voi jäädä koukkuun. ja lääkkeiden takia joudutaan joskus ikäänkuin ojasta allikkoon,koska lääkärit niitä jakavat ja potilaan tilaa ei seurata tarpeeksi.
siitä on tullut lääkäreille se ensimmäinen hoitokeino ja jossain nyt mättää,koska läheskään kaikki eivät ole niin loppu että tarvitsevat lääkettä pysyäkseen edes elossa.
lääkärit eivät anna tarpeeksi tietoa masennuslääkkeistä ja jakavat niitä juuri sen kuvan tarjoten,että ne palauttavat elämän raiteilleen.
eli pahasti nyt on mättöä.ja asia on hyvin ajankohtainen tänä masennuksen aikana. kuka meitä masentuneita auttaa,kun ne jotka todella ymmärtävät eli masentuneet ovat liian loppu auttamaan..
Niin sekä että...lääkkeet ja terapia, mutta mielestäni ei kannata kokonaan sulkea pois lääkehoitoa, se auttaa akuutin vaiheen yli
(siis tuskaisuutta poistavat kuten oxepam ym).
Mutta joillakin ihmisillä tuo masennus kestää koko loppuiän eli on vain hyväksyttävä, että noita
pillereitä tarvitsee (kuten serotoniinä), jotta aivoissa ei tapahtuisi aineenvaihdunnan häiriöitä.
Kokemukset on aina omakohtaisia. Joillekin sopii ja toiselle ei. Kuten meidän jokaisen psyykekin on rakennettu eri tavalla samoin lääkitys vaikuttaa siihen eritavalla.
Yhtä ainoaa oikeaa totuutta ei ole.
Itse olen saanut avun lääkityksestä. Ja syön pillerini hyvällä mielellä, että olen saanut elämän takaisin. Niistä en luovu eikä lääkärinen onneksi edes kehota luopumaan.
Olemme keskustelleen terapiasta, mutta tulleet siihen tulokseen, että mitä tuo pönkiminen auttaa, nähtävästi minun kohdallanai tuo terapiahoito olisi vain "tuhoisampaa" kuin tämä lääkehoito. Ikääkin minulla on, että sekin tietenkin vaikutta terapian aloittamiseen.
Kaksikymmentä vuotta takan lääkehoitoa ja en luovu lääkkeistä ja ala itkemään oloani jollekin terapeutille, sillä elän tätä päivää ja hyväksyn sairauteni, jonka nimi on masennus.