Kuka tulee mieleen?
"Narsismin kuvaus
Aikuisella narsistilla on kohtuuton kuva poikkeuksellisesta tärkeydestään. Hän liioittelee lahjojaan ja saavutuksiaan ja odottaa joka tilanteessa erityiskohtelua. Hänen on vaikea hyväksyä sitä ettei voi ohittaa koko jonoa. Vain tavalliset ihmiset odottavat vuoroaan.
Hän elättelee jatkuvia unelmia rajattomasta menestyksestä, vallasta, ja kuuluisuudesta (grandiositeetti) samalla kun hän on kroonisen kateellinen ihmisille, joita pitää itseään onnistuneempina.
Hän kalastelee toisten huomiota ja ihailua, usein ihan hyvällä menestyksellä. Hänen ainoa elämänilonsa on olla palvonnan kohteena. Sen ulkopuolella kaikki tuntuu tylsältä, merkityksettömältä ja kuolleelta.
Narsisti on yliherkkä toisten arvostelulle. Jokaiseen puutteeseen, epäonnistumiseen tai vastuuttomaan käytökseen löytyy sujuva selitys tai peitevalhe. Hän reagoi kritiikkiin suunnattomalla raivolla, mutta yrittää peittää nöyryytyksensä ja häpeänsä välinpitämättömän ja ylimielisen käytöksen alle.[111] "

Vastaukset 19
Vanhimmat
t:llä ?
Ei tule ihan heti mieleen...
Alkaako M:llä - siis isolla sellaisella...?
O=)
lapseni juuri sanoi, että olen "hyvällä" tavalla lapsellinen...=)
Hih.
Miksiköhän Eräs ei vastaa tähän...
väärä taha:http://www.brainydictionary.com/words/ta/taha227835.html
Parasta tuossa sivussa oli se smiley-mainos.
Tahtoo semmoiset tuopinkallistelu- ja ahterinnäyttö-hymiöt, tänne ja heti.
http://www.justjoo.net/piirrokset.asp?ID=163
sitä ollaan Minun kimpussani?
Kuka kumma...? Auttaisikohan jos katsoisi sanakirjasta?
>Auttaisikohan jos katsoisi sanakirjasta?
...
Jeps.
!!!!
Taha on lintu - sinä olet trollisärki.
...?
Ensimmäinen feikkaaja!!!111!1!
Mitäs siitä imitoinnista ja ihailusta sanottiinkaan...
Ai niin, piti sanomani, että Taha on _outo_ lintu. =}
sekoita sääliä ja ihailua...?
Sanonta kuuluu suurinpiirtein niin, että "imitointi on ihailun korkein muoto". Tai jotain.
Että et ole ainoa Taha Islam maailmassa?
omakehu haisee.....