lyhin

,jossa maisterin tutkinnon voi suorittaa/ on suoritettu? Ja miten?
1477
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kuten Kola-Olli toteaisi. Mutta jos hieman laskeskelee, niin omalla alallani uskoisin maksimivauhdin olevan 1,5 vuotta.

Aletaan laskemaan syksyllä opintopaikan saaneelle: Kandiin menee kokonainen vuosi pakosti, koska proseminaareihin pääsee osallistumaan vasta perusopinnot suoritettuaan = keväällä. Vuodessa kandin tekeminen on kyllä mahdollista omalla alallani, sillä luentokursseja on paljon (eli ei tule ongelmaa kirjatenttipäivien vähyyden kanssa).

Ensimmäisenä kesänä voisi sitten jo tehdä kirjatenttejä syventäviin opintoihin. En tiedä onko käytännössä mahdollista, mutta jos kaksi syventävää seminaaria voi tehdä kerralla (meillä on aina 2 seminaaria), ainakin proseminaarit kandivaiheessa voi, niin tutkinnon voisi periaatteessa saada jouluksi valmiiksi. Opintoja pitäisi saada maisterin tutkintoon kesän ja syksyn aikana kasaan 80 op ( gradusta 40 op), joka kyllä on mahdollista.

Näin siis tutkinnon voisi tehdä 1,5 vuodessa. Harvemmin kuitenkaan kukaan tekee, jo siitä yksinkertaisesta syystä, että yliopistossa aloittavat ovat tavallisesti out kaikesta, eivätkä osaa suunnitella opintojaan heti alusta alkaen tähdäten 1,5 vuoteen.

Itselleni pitäisi tulla tänä lukuvuonna (kesä mukaan lukien) sellaiset 130-150 opintopistettä, jolla tahdilla kandin ja maisterin tekisi yhteensä n. 2 vuodessa. Mutta on hyvin vaikeaa suunnitella tarpeeksi hyvin, että saa kaikki oikeanlaiset kurssit kokoon määräajoissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aika kirjoitti:

,jossa maisterin tutkinnon voi suorittaa/ on suoritettu? Ja miten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu