Kirjaimellisesti näin ei ehkä ole ihan 100%, mutta vaikutaa siltä, että voimakas aito rakkaus, välittäminen toisesta sekä halu sitoutua on harvinaistunut.
Kuka nyt mitenkin määrittelee aidon rakkauden, toiselle jo päivittäinen seura rakkaansa kanssa voi olla merkki aidosta rakkaudesta. Näin nuoruusiässä ei kuitenkaan voi aina olla varma, onko kyseessä ns. ¨harjoittelusuhde aikuisuutta varten¨ vai onko todellakin kyseessä aito halu välittää toisesta. Toisaalta joku voi tuntea aitoakin rakkautta jo ensimmäisessä suhteessaan, vaikkei se kovin pitkäkestoiseksi jäisikään, kun taas joku saattaa jopa syyllistyä toisen tunteilla leikkimiseen, vain siksi että on syystä tai toisesta halunnut seuraa eikä ole aidosti rakastanut toista. Meille jokaiselle juuri ensirakkauteen kosketuksensa saaneelle on kaikki vielä uutta, eikä ensimmäinen seurustelusuhde useimmiten kestä kovin pitkään. Onnellisessa tapauksessa voi toki jo ensimmäinenkin suhde kestää hautaan asti, mutta mahdollisuudet tähän ovat kylläkin marginaalisen pienet.
Moni meistä tämän päivän aikuistuvista pojista näyttävät kilpailevan keskenään siitä, kuka ensimmäisenä menettää neitsyytensä jollekin. On ikään kuin kiire kokea ¨kaikki,¨ aivan kuin ilmassa leijailisi ennen täysikää alkaneiden suhteiden ihannointia. Ne pojat, kuten minä, jotka taas rohkeasti ilmaisevat mielipiteensä tällaista ajattelua vastaan, leimataan homoiksi, tai sellaisiksi jotka sisimmässään kadehtisivat toisten seksikokemuksia. Toisaalta on myönnettävä sellainen tosiasia, että keskimäärin mies yrittää helpommin päästä ¨itse asiaan,¨ kun taas keskivertonainen kaipaa partneriltaan enemmän luottamuksellisuutta voidakseen nauttia.
Anyway, nykypäivänä kun seksistä puhutaan avoimemmin kuin vielä 5 vuosikymmentä sitten, on parisuhteistakin tullut sukupuolisesti aktiivisempia. Saahan sitä hässiä jos se ei satuta ketään, mutta jotenkin tuntuu, että riippuen suhteesta tästä on yleisesti tullut liiankin perustava asia seurusteluun. En minä siis kiellä, etteikö monissa suhteissa esiintyisi myös aitoa luottamusta, mutta tällainen villiintynyt seksihakuisuus tuntuu syrjivän niitä, jotka ovat romanttisia ja kaipaavat juuri välitetyksi ja rakastetuksi tulemista, enemmän kuin vaikka kallista huipputietokonetta. Myönnettäköön, että itse olen tällainen romantikko, vaikka suuri osa sukupuoleni edustajista varmaan pitää tämän luettuaan minua homona. On kuitenkin kiistaton tosiasia, että parisuhteen hoitamisessa on kyse myös tunneasioista, ja että myös omien tunteiden kuunteleminen ja kyky puhua niistä avoimesti rakkaansa kanssa tekee suhteen mahdollisista kolhuista vähemmän kivuliaita. Se miksi monen nuorenparin ensisuhde päättyy niin kivuliaasti, saattaakin olla sidonnaista jomman kumman yksilölliseen temperamenttiin ja tunnetaitoihin.
Kuka nyt mitenkin määrittelee aidon rakkauden, toiselle jo päivittäinen seura rakkaansa kanssa voi olla merkki aidosta rakkaudesta. Näin nuoruusiässä ei kuitenkaan voi aina olla varma, onko kyseessä ns. ¨harjoittelusuhde aikuisuutta varten¨ vai onko todellakin kyseessä aito halu välittää toisesta. Toisaalta joku voi tuntea aitoakin rakkautta jo ensimmäisessä suhteessaan, vaikkei se kovin pitkäkestoiseksi jäisikään, kun taas joku saattaa jopa syyllistyä toisen tunteilla leikkimiseen, vain siksi että on syystä tai toisesta halunnut seuraa eikä ole aidosti rakastanut toista. Meille jokaiselle juuri ensirakkauteen kosketuksensa saaneelle on kaikki vielä uutta, eikä ensimmäinen seurustelusuhde useimmiten kestä kovin pitkään. Onnellisessa tapauksessa voi toki jo ensimmäinenkin suhde kestää hautaan asti, mutta mahdollisuudet tähän ovat kylläkin marginaalisen pienet.
Moni meistä tämän päivän aikuistuvista pojista näyttävät kilpailevan keskenään siitä, kuka ensimmäisenä menettää neitsyytensä jollekin. On ikään kuin kiire kokea ¨kaikki,¨ aivan kuin ilmassa leijailisi ennen täysikää alkaneiden suhteiden ihannointia. Ne pojat, kuten minä, jotka taas rohkeasti ilmaisevat mielipiteensä tällaista ajattelua vastaan, leimataan homoiksi, tai sellaisiksi jotka sisimmässään kadehtisivat toisten seksikokemuksia. Toisaalta on myönnettävä sellainen tosiasia, että keskimäärin mies yrittää helpommin päästä ¨itse asiaan,¨ kun taas keskivertonainen kaipaa partneriltaan enemmän luottamuksellisuutta voidakseen nauttia.
Anyway, nykypäivänä kun seksistä puhutaan avoimemmin kuin vielä 5 vuosikymmentä sitten, on parisuhteistakin tullut sukupuolisesti aktiivisempia. Saahan sitä hässiä jos se ei satuta ketään, mutta jotenkin tuntuu, että riippuen suhteesta tästä on yleisesti tullut liiankin perustava asia seurusteluun. En minä siis kiellä, etteikö monissa suhteissa esiintyisi myös aitoa luottamusta, mutta tällainen villiintynyt seksihakuisuus tuntuu syrjivän niitä, jotka ovat romanttisia ja kaipaavat juuri välitetyksi ja rakastetuksi tulemista, enemmän kuin vaikka kallista huipputietokonetta. Myönnettäköön, että itse olen tällainen romantikko, vaikka suuri osa sukupuoleni edustajista varmaan pitää tämän luettuaan minua homona. On kuitenkin kiistaton tosiasia, että parisuhteen hoitamisessa on kyse myös tunneasioista, ja että myös omien tunteiden kuunteleminen ja kyky puhua niistä avoimesti rakkaansa kanssa tekee suhteen mahdollisista kolhuista vähemmän kivuliaita. Se miksi monen nuorenparin ensisuhde päättyy niin kivuliaasti, saattaakin olla sidonnaista jomman kumman yksilölliseen temperamenttiin ja tunnetaitoihin.
Vastaukset 13
Vanhimmat
no minä en ainakaan pyri menettämään neitsyyttäni mahdollisimman pian, enkä pelkää sitoutua ja laskisin itsenikin romanttiseksi mutta ei minua vaan ole ''leimattu'' homoksi, ehkäpä vain tunnen sit sen verta hyviä tyyppejä. ja suurin osa kavereistanikaan ei pyri menettämään neitsyyttään mahdollisimman pian vaikka siitä puhutaan ja vitsaillaankin aika paljon.
Ei kai sentään seksistä avoimesti puhuminen ja rakkaus ole toisiaan poissulkevia asioita?
Toisaalta ehkpä ihmiset nykyään haluavat olla itsenäisiä ja rippumattomampia muista. Väitteessäsi on ehkä kuitenkin perää. Maailma muuttuu. Naisetkin voivat käydä töissä eivätkä tarvitse miestä elättämään itseään.
"Moni meistä tämän päivän aikuistuvista pojista näyttävät kilpailevan keskenään siitä, kuka ensimmäisenä menettää neitsyytensä jollekin."
Näin on varmaan ollut aina.
Ja miten ihmeessä romanttisuus tekee jostakin homon? Hait varmaan sitä, että pitää olla niin pillun perään aina ollakseen hetero jonkun mielestä. No älä moisesta välitä. Hyvin harva niin oikeasti ajattelee. Olet kai joutunut aika huonoon seuraan :)
Lisäksi vielä homofoobikot ajattelevat homojen elämän olevan pelkkää panemista ja jättävät sen romanttisen rakkauden vähemmälle mielikuvissaan "likaisista homosuhteista". Siispä koskaan et voi miellyttää.
...suosivassa yhteiskunnassamme tällainen halu olla riippumaton kostautuu kuitenkin kohonneena yksinäisyyden kokemuksena. Siis ihan muuten kuin pelkästään seurustelua ajatellen olemme ehkä jopa yksinäisempiä kuin koskaan.
Lisäksi naisten lisääntyneet mahdolisuudet opiskella tuovat mukanaan sen, että ensisynnyttäjien keskimääräinen ikä kohoaa. Kun lapsia tehdään vasta yli kolmekymppisenä, syntyy sitäkin todennäköisemmin sairaita ja vammaisia kuin jos niitä tehtäisiin parhaassa iässä, eli tuossa 18-25 ikävuosien välillä.
Kyllä minä sinällään pidän hyvänä ajatusta naisten ja miesten välistä tasa-arvoa kaikilla elämän alueilla, mutta toisaalta olen huolestunut juuri tilastoista, jotka osoittavat jopa itse synnytyksen vaikeutuneen, puhumattakaan lisääntyneestä kehitysvammaisuudesta. Lähinnä sen kannalta, että tämän myötä suomalaispopulaatio on vajoamassa uhanalaiseksi, kun syntyvyys on laskenut pohjamutiin ja suurten ikäluokkien edustajat vanhenevat.
Esittämäsi lisääntynyt riippumattomuuden halu sekä maailman muuttuminen paikaksi, jossa kukaan ei usko tarvitsevansa toisia, tuo minulle mielikuvan rakkaudettomasta ihmiskunnasta. Ehkä kuvani on osin liioiteltu, mutta on kurjaa ajatella, että jos ihmisistä tulee itsekkäitä oman nautinnon tavoittelijoita, laskee syntyvyys pian olemattomiin. Onhan se surkeaa, ettei lasten hoitaminen aina ole yhtä ruusuista kuin mitä siitä on saattanut kuvitella, mutta jos kaikki vierittävät tämän vastuun pois elämästään, tulee vastaan kysymys elämän tarkoituksesta. JOS IHMINEN EI LISÄÄNNY, HÄN KUOLEE SUKUPUUTTOON!
Eikä kyse ole pelkästään lisääntymisestä, vaan myös siitä, että jokainen meistä kaipaa läheisyyttä. Fyysisten tarpeittemme lisäksi meillä on myös psykologisia tarpeita, joiden toteutumatta jääminen heijastuu väistämättä pahoinvointina. Ja kun yhteiskuntamme arvot eivät juuri anna tilaa kaikille psykologisille tarpeillemme, kostautuu tämä lisääntyneenä masennuksena ja mielenterveysongelmina. Ja jos lapset eivät etenkin ensimmäisten ikävuosien aikana saa riittävästi aikaa ja hellyyttä vanhemmiltaan, kuten nykypäivänä tuppaa usein käymään heidän joutuessaan hoitamaan armotonta byrokratiaa, näkyy tämä myös seuraavan sukupolven myöhempänä pahoinvointina.
Tämän perusteella näyttää siis siltä, että seuraavan sukupolven edustajat pärjäävät meitäkin huonommin rakkauden ja ns. hellyydenkipeyden kohtaamisessa, kun emme saa lapsillemme riittävästi aikaa.
No jaa, onhan se jokaisen mielipiteestä kiinni, mitä ajattelee rakkaudettomasta, nautintoa haalivasta, itsekkäästä ja vastuuttomasta tulevaisuuden ihmiskunnasta, mutta minä en sellaista kestäisi alkuunkaan.
Että tällaista vuodatusta minulta. Any comments?
Let's face it: tänne ei mahdu ihmisiä loputtomiin. Ihmisten elinikäkin on noussut hurjasti, kiitos lääketieteen. Se, jos syntyvyys laskisi olemattomiin koko maailmassa olisi suunnilleen parasta mitä tälle pallolle voisi tapahtua.
Olisihan se tietenkin hyvä sen valitettavan tosiasian kannalta, ettei maapallon luonnonvaroilla pystytä perussuomalaisenkaan elintasolla elättämään kaikkia.
Tässä tapauksessa kannanottoni pureutuukin lähinnä ¨kehittneiden¨ maiden ihmisten psyykkiseen hyvinvointiin, josta harva välittänee yhtä paljon kuin minä. Tuli tässä kyllä tuotua esiin se, että olen aika ¨emo.¨ Vähänkin ala-arvoisesti erilaisia ihmisiä nimitteleville porukoille en siis ole mitään parasta seuraa.
"Kirjaimellisesti näin ei ehkä ole ihan 100%, mutta vaikutaa siltä, että voimakas aito rakkaus, välittäminen toisesta sekä halu sitoutua on harvinaistunut."
Harvinaistunut kyllä, mutta mistään häviävästä luonnonvarasta ei todellakaan ole kysymys. Tämän osoittaa jo sekin, että ero / jättämistilanteissa jätetty tuntee monesti hyvin voimakasta henkistä tuskaa, joka puolestaan kertoo, että ainakin seurustelun toinen osapuoli on rakastanut toista oikeasti. Uskoisin, että ei-rakkaudellisia ns. harjoitussuhteita on ollut teineillä enemmän ja vähemmän läpi ihmiskunnan historian ja tulee aina olemaankin. Väittäisin kuitenkin, että tunteilla leikkiminen on nyt viime vuosikymmeninä lisääntynyt merkittävästi, ja tämä on ollut merkittävä tekijä varmasti myös ketjun aloittajan ajatuskulun synnyssä. Tunteilla leikkiminen taas johtuu tosiaan tuosta paljon puhutusta seurustelukulttuurin vapautumisesta ja siitä, kun joillakin on hillitön tarve hankkia ns. statustyttö / poikaystäviä.
"juuri ensirakkauteen
kosketuksensa saaneelle on kaikki vielä uutta, eikä ensimmäinen seurustelusuhde useimmiten kestä kovin pitkään. Onnellisessa tapauksessa voi toki jo ensimmäinenkin
suhde kestää hautaan asti, mutta mahdollisuudet tähän ovat kylläkin marginaalisen pienet."
Totta puhut. Ja jos minulta kysytään, ei sen ensimmäisen suhteen ole pakko sitä kahta kuukautta pidempään kestääkään. Kukaan kun ei ole seppä syntyessään, ja ensimmäinen seurustelusuhde onkin mitä parhain tilaisuus harjoitella niitä tulevaisuuden parisuhdetaitoja.
"Moni meistä tämän päivän aikuistuvista pojista näyttävät kilpailevan keskenään siitä, kuka ensimmäisenä menettää neitsyytensä jollekin. On ikään kuin kiire
kokea ¨kaikki,¨ aivan kuin ilmassa leijailisi ennen täysikää alkaneiden suhteiden ihannointia. Ne pojat, kuten minä, jotka taas rohkeasti ilmaisevat mielipiteensä
tällaista ajattelua vastaan, leimataan homoiksi, tai sellaisiksi jotka sisimmässään kadehtisivat toisten seksikokemuksia."
Tottahan tuo on. Sanoisin, että osasyyllinen tuohon ilmiöön on nykyisessä yhteiskunnassamme vallitseva seksi - ja seurustelukulttuuri, ja joidenkin poikien tiettyihin kehitysvaiheisiin nyt vain kuuluu tuollainen käyttäytyminen. Olisi varmasti kuulunut jo 50 vuotta takaperinkin, mutta silloin nämä jutut osattiin painaa taka-alalle todella tehokkaasti.
Olen mennyt aina oman pääni mukaan, eikä itseäni todellakaan jaksa kiinnostaa, minkä leiman ajatusteni johdosta otsaani muiden silmissä saan. Mainitsemaasi homoksi leimaamista en käsitä mitenkään. Näillä jutuilla kun ei ole missään määrin tekemistä homoseksuaalisuuden kanssa.
"Se miksi monen nuorenparin ensisuhde päättyy niin kivuliaasti, saattaakin olla sidonnaista jomman kumman yksilölliseen temperamenttiin
ja tunnetaitoihin."
Totta. Lisäksi monissa tapauksissa ei osata tehdä kompromissia yksinkertaisessakaan riitatilanteessa, ja suhde päättyy siihen. Tämä ed. mainitsemani on ongelma jo aikuistenkin parisuhteissa.
- Synkopoppi
Olet oikeassa sen suhteen, että tunteilla leikkimisen lisääntyminen on osaltaan vaikuttanut ajatuksiini. Juuri tuo seurustelukulttuurin vapautuminen tekee minut katkeraksi ja ehkä surulliseksikin, puhuttaessa juuri parisuhdeasioista.
Tuolla homoksi leimaamisella tarkoitan sitä, että tapani ilmaista tunteitani näinkin rohkeasti voidaan nähdä ¨naisellisena,¨ jonka kautta tyhmimmät voisivat jopa luulla minua homopuolisoksi. Olen tosin viimeiset pari vuotta ollut huonossa seurassa, kiusattuna ja ulkopuolisena (lopetin juuri peruskoulun yläasteen), joka osaltaan on myös voinut vaikuttaa odotuksiini siitä, mitä minusta ajatellaan.
Tuohon loppuun voisin mainita, että tuo mainintasi ¨tämä ed. mainitsemani on ongelma jo aikuistenkin parisuhteissa¨ tuotti minulle hetkeksi sellaisen mielikuvan, että aikuistenkin kohdalla olisivat ongelmat parisuhteissa lisääntyneet. Onhan totta, että nykypäivänä jopa joka toinen aikuinen pari tekee eron, mutta taustalla voi toisaalta olla avioliiton purkamisen helpottuminen. Olen kuitenkin liian melankolinen voidakseni kieltää sellaista mahdollisuutta, että seurustelukulttuurin vapautuminen olisi myös aikuisten kohdalla lisännyt tunteilla leikkimistä.
Joskus yhdessä keskustelussa väitin jopa sellaista, ettei tulevaisuudessa kukaan rakasta ketään, mutten itsekään ihan sellaiseen usko enää. Seurustelukulttuuri vain nähtävästi muuttuu sellaiseksi, että romantikot kuihtuvat, seksiseuraa vaihdetaan viikoittain ja ihmiset joutuvat tyhmyyttään kärsimään yksinäisyydestä, tietämättä mitä uusilla seurustelutavoillaan itselleen aiheuttavat. Noh, myönnettäköön että tämä on ehkä hieman liioiteltu skenaario, mutta pahimmillaan tällaisiakin ajatuksia voi tulla mieleeni, jos joku tänä päivänä alkaa minun kuullen/nähden puhumaan ja väittelemään parisuhdejutuista.
wouh.. sä se osaat kirjottaa ja ottaa asioista kaikki puolet esiin. eipä muuta - minä tässä taas!!
"Totta puhut. Ja jos minulta kysytään, ei sen ensimmäisen suhteen ole pakko sitä kahta kuukautta pidempään kestääkään. Kukaan kun ei ole seppä syntyessään, ja ensimmäinen seurustelusuhde onkin mitä parhain tilaisuus harjoitella niitä tulevaisuuden parisuhdetaitoja."
Onhan se hyvä juttu että yksilön parisuhdetaidot aina kehittyvät. Mutta mikseivät ne voisi kehittyä ensimmäisen suhteen kuluessa? Miksi pitäisi vaihtaa, miksi sillekin pitää löytyä sääntö ettei ensimmäisen suhteen ole PAKKO kestää enempää kuin parisen kuukautta? Mitä jos onkin löytänyt sellaisen ihmisen josta oikeasti välittää, eikä tarvitsekaan kohdella sitä toista kuin simulaattoria jonka kautta oppii tärkeitä taitoja Sitä Oikeaa(Oikeampaa?) varten... vai onko se vain niin, että tunteet voivat oikeasti ehtyä tavalla joka johtaa siihen että voi heittää toisen ikäänkuin loppuunkulutettuna roskana kierrätykseen jonkun muun käytettäväksi..
Pakko ei todellakaan ole vaihtaa! Tarkoitin nyt lähinnä sitä, että ensimmäisessä seurustelusuhteessa mahdollisesti puutteelliset sosiaaliset - ja parisuhdetaidot tulevat konkreettisesti esille, kun suhde ei ehkä toimikaan ja mahdollisesti kaatuu. Eli siis epäonnistuneestakin suhteesta on jotakin hyötyä.
Sanomisistani sai tosiaankin helposti sen kuvan, kuin olisin tarkoittanut ensimmäisen seurustelusuhteen olevan tilanne, jossa osapuolet käyttävät toisiaan harjoitusnukkeina tulevaisuuden tilanteita varten. Näin ei kuitenkaan ole, vaan uskon, että ensisuhteistakin löytyy paljon niitä onnistuneita pareja, jotka ovat voittaneet alkuvaikeudet ja ovat nyt tyytyväisiä.
- Synkopoppi
KYLLÄ MÄ AINAKIN RAKASTAN TYTTÖJÄ JA SELLAISIA TYTTÖJÄ VIELÄ JOTA MÄ RAKASTAN EDELLEENKIN OLISI UPEAA AIKANAAN RAKASTUA JA SITTEN SEURUSTELLA JA IHASTUA JA SITTEN KUN MIES VIELÄ RAKASTUISI NIIN HAKISI KAVERINSA MZ - MOOTTORIPYÖRÄLLÄ TYTTÖJÄ JA JAWALLA 250 KUUTIOINEN JA SITTEN KAWASAKILLA 650 KUUTIOINEN JA KUN UKKO PALVELISI VALTION LEIVISSÄ ARMEIJA POLIISI < TAI OIKEASTAAN AUTOKUSKINA NIIN UKOLLA OLISI 750 KUUTIOINEN KAWASAKI JOLLA TÄMÄ KUSKAISI TYTTÖJÄ JA USEITA AUTOJA KUN OLISI AJOKORTTI
Näinhän se menee. Monet aloittavat seurustelun, ilman että tietävät mitä se tarkoittaa. Haluavat vaan näyttää kavereilleen. Toisaalta mitään vakavampaa parisuhdetta harvoin tapahtuu alle 18-vuotiaana, koska henkinen kasvu on kesken monella pojalla ja myös tytöllä.
RAKASTAN TOTTA KAIT