Lannoittamisesta

Olen istuttanut sireenejä, terijoen salavia ja koivuja. Tuleeko niihin laittaa lannoitetta vain istuttamisen yhteydessä, joka kevät, vaiko toisenkin kerran kesän aikana? Ennen oli kaupoissa Y-lannoitetta. Nyt olen löytänyt vain kanankakkaa. Onko Y-lannoite lopetettu? Onko kanankakka ihan yhtä sopiva? Viherpeukalot, neuvokaa kokematonta puutarhuria!
1656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei puita kannata lannoittaa, kasvavat muutenkin. Liiallisesta ravinteiden saannista voi olla jopa haittaa, kun nopeasti ylipitkäksi kasvaneet versot taittuvat tuulessa tai lintujen painosta.

Noin muuten, kanankakka (siis se kaupassa myytävä tuote) on ihan sopiva lannoite puutarhassa. Puutarhan Y-lannoitteita voi kysellä, mutta kuluttajatuotteiden saatavuudesta en osaa sanoa. Ammattilaistason lannoitteiden osalta myydään tällä hetkellä ei-oota. Ensi vuodesta ei kukaan tiedä, haluaako Yara myydä meille enää mitään...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elina kirjoitti:

Olen istuttanut sireenejä, terijoen salavia ja koivuja. Tuleeko niihin laittaa lannoitetta vain istuttamisen yhteydessä, joka kevät, vaiko toisenkin kerran kesän aikana? Ennen oli kaupoissa Y-lannoitetta. Nyt olen löytänyt vain kanankakkaa. Onko Y-lannoite lopetettu? Onko kanankakka ihan yhtä sopiva? Viherpeukalot, neuvokaa kokematonta puutarhuria!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu