Pakko purkaa ajatuksiaan jotenkin.
Olen kärsinyt vakavasta masennuksesta kevään ajan; sen jälkeen, kun sain kärsiä huijariyrittäjästä ja sain potkut työstäni. Asuntokin piti antaa pois, kun ei ollut tuloja, millä maksaa. Tällä hetkellä asun vanhempani luona.
Sain työtä pari viikkoa sitten, mutta se tuntuu niin epätodelliselta, etten uskalla lähteä uuteen asuntoon. Olen varma, että heti kun saan asunnon, jotain pahaa tapahtuu enkä pysty huolehtimaan itsestäni. Ajattelen odottavani siihen asti, kunnes koeaikani loppuu eikä minun tarvitse pelätä "seinään törmäämistä". Työssäkäynti tuntuu kuin unelta; tämä ei ole totta, tämä loppuu hetkenä minä hyvänsä...
Tällä hetkellä koen olevani riippuvainen omasta vanhemmastani; toinen on kuollut jo viime vuosikymmenellä eikä muihin sukulaisiin ole oikeastaan puheyhteyttä joulun ulkopuolella. Kavereihini tukeutuisin myös mutta pelkään, että he saattavat kääntää minulle selkänsä, päätän olla se, joka ei pyydä mitään. Eli ainoa jäljellä oleva ihminen minulle on vanhempani. En ole taloudellisesti riippuvainen, mutta pelkään yksin ollessani itsetuhoisia ajatuksia. Mitä jos minä saan päähäni tappaa itseni, eikä kukaan ole estämässä tai ei olisi ketään, jolta pyytää apua? Tästä syystä en vielä halua omaa asuntoa, koska illat yksin ollessa on täysin helvettiä. En osaa olla yksin onnellinen enää, vaikka olen asunut yksin täysin normaalisti opiskelija-aikoina. Ajattelen tulevani illalla tyhjään kotiin ja tunnen syyllisyyttä, koska minun pitäisi olla onnellinen. En enää tiedä, mitä iltaisin pitäisi tehdä. Tuntuu että elämässä pitäisi olla jotain muutakin kuin työnteko, nukkuminen ja ne väliajat. Pelkään myös, että jos jotain taloudellista tarvetta tulee, en saa apua mistään. Liiton, sossun sun muiden paperihelvettien kanssa en enää jaksa, sillä yhdenkin paperin puuttuminen merkitsee hylkäämistä. Mitä jos minä en saa sellaista puuttuvaa paperia mistään, ja minut työnnetään tukijärjestelmienkin ulkopuolelle?
Sammon sotkujen takia pelkoni vahvistuivat ennestään, yritin käydä kaupassa tai automaatilla, eikä korttini toiminut. Mitä jos sama tapahtuisi perjantaina yksin asuessani ja konttoriinkaan ei pääsisi? Mitä jos en saisi viikonlopuksi ruokaa?
Menisin mielenterveystoimiston puheille mutta paikallinen on auki vain muutaman tunnin päivässä, enkä uskalla pyytää töistä vapaata, sillä pelkään menettäväni työpaikkani kesken päivän poissaolojen vuoksi, tai että minut leimattaisiin hulluksi. Tuntuu, etten saisi mistään apua, vaikka sitä uskaltaisin pyytää, päinvastoin elämä menisi huonompaan suuntaan.
Ainoa syy, miksi jaksan sinnitellä tässä elämässä, on rakas kissani, joka kehrää sylissä, puskee päällään tai katsoo minua ruskeilla silmillään. Sydäntä särkee ajatella, etten enää jaksaisi kohta huolehtia siitäkään.
Pelkään, että vanhempani on kuolemansairas ja on poissa päivänä minä hyvänsä. Mitä minä sitten teen, kun minulla ei ole ketään?
En löydä poikakaveria, olen liian lihava ja akneihoinen. Ihmiset pitävät minua tyhmänä, vaikka pääni sisällä on kaikenlaista tietoa. En koskaan loukkaa ketään teoillani tai sanoillani, mutta joskus kanssaihmiset kohtelevat minua kuin olisin ajanut heidän koiransa päältä.
Joskus tuntuu ettei olisi mitään väliä olisinko elossa vai kuollut. Työmaailmassa arvoani ei huomata eikä sen paremmin sinkkumarkkinoillakaan. Epäilen joskus olevani edes olemassa, kukaan ei tunnu huomaavan minua. Siksi hetket työssä tai kaverin kanssa ei tunnu todelliselta; tämän on pakko olla unta tai maailman hetkellinen toimintahäiriö.
Olen kärsinyt vakavasta masennuksesta kevään ajan; sen jälkeen, kun sain kärsiä huijariyrittäjästä ja sain potkut työstäni. Asuntokin piti antaa pois, kun ei ollut tuloja, millä maksaa. Tällä hetkellä asun vanhempani luona.
Sain työtä pari viikkoa sitten, mutta se tuntuu niin epätodelliselta, etten uskalla lähteä uuteen asuntoon. Olen varma, että heti kun saan asunnon, jotain pahaa tapahtuu enkä pysty huolehtimaan itsestäni. Ajattelen odottavani siihen asti, kunnes koeaikani loppuu eikä minun tarvitse pelätä "seinään törmäämistä". Työssäkäynti tuntuu kuin unelta; tämä ei ole totta, tämä loppuu hetkenä minä hyvänsä...
Tällä hetkellä koen olevani riippuvainen omasta vanhemmastani; toinen on kuollut jo viime vuosikymmenellä eikä muihin sukulaisiin ole oikeastaan puheyhteyttä joulun ulkopuolella. Kavereihini tukeutuisin myös mutta pelkään, että he saattavat kääntää minulle selkänsä, päätän olla se, joka ei pyydä mitään. Eli ainoa jäljellä oleva ihminen minulle on vanhempani. En ole taloudellisesti riippuvainen, mutta pelkään yksin ollessani itsetuhoisia ajatuksia. Mitä jos minä saan päähäni tappaa itseni, eikä kukaan ole estämässä tai ei olisi ketään, jolta pyytää apua? Tästä syystä en vielä halua omaa asuntoa, koska illat yksin ollessa on täysin helvettiä. En osaa olla yksin onnellinen enää, vaikka olen asunut yksin täysin normaalisti opiskelija-aikoina. Ajattelen tulevani illalla tyhjään kotiin ja tunnen syyllisyyttä, koska minun pitäisi olla onnellinen. En enää tiedä, mitä iltaisin pitäisi tehdä. Tuntuu että elämässä pitäisi olla jotain muutakin kuin työnteko, nukkuminen ja ne väliajat. Pelkään myös, että jos jotain taloudellista tarvetta tulee, en saa apua mistään. Liiton, sossun sun muiden paperihelvettien kanssa en enää jaksa, sillä yhdenkin paperin puuttuminen merkitsee hylkäämistä. Mitä jos minä en saa sellaista puuttuvaa paperia mistään, ja minut työnnetään tukijärjestelmienkin ulkopuolelle?
Sammon sotkujen takia pelkoni vahvistuivat ennestään, yritin käydä kaupassa tai automaatilla, eikä korttini toiminut. Mitä jos sama tapahtuisi perjantaina yksin asuessani ja konttoriinkaan ei pääsisi? Mitä jos en saisi viikonlopuksi ruokaa?
Menisin mielenterveystoimiston puheille mutta paikallinen on auki vain muutaman tunnin päivässä, enkä uskalla pyytää töistä vapaata, sillä pelkään menettäväni työpaikkani kesken päivän poissaolojen vuoksi, tai että minut leimattaisiin hulluksi. Tuntuu, etten saisi mistään apua, vaikka sitä uskaltaisin pyytää, päinvastoin elämä menisi huonompaan suuntaan.
Ainoa syy, miksi jaksan sinnitellä tässä elämässä, on rakas kissani, joka kehrää sylissä, puskee päällään tai katsoo minua ruskeilla silmillään. Sydäntä särkee ajatella, etten enää jaksaisi kohta huolehtia siitäkään.
Pelkään, että vanhempani on kuolemansairas ja on poissa päivänä minä hyvänsä. Mitä minä sitten teen, kun minulla ei ole ketään?
En löydä poikakaveria, olen liian lihava ja akneihoinen. Ihmiset pitävät minua tyhmänä, vaikka pääni sisällä on kaikenlaista tietoa. En koskaan loukkaa ketään teoillani tai sanoillani, mutta joskus kanssaihmiset kohtelevat minua kuin olisin ajanut heidän koiransa päältä.
Joskus tuntuu ettei olisi mitään väliä olisinko elossa vai kuollut. Työmaailmassa arvoani ei huomata eikä sen paremmin sinkkumarkkinoillakaan. Epäilen joskus olevani edes olemassa, kukaan ei tunnu huomaavan minua. Siksi hetket työssä tai kaverin kanssa ei tunnu todelliselta; tämän on pakko olla unta tai maailman hetkellinen toimintahäiriö.
Vastaukset 5
Vanhimmat
"tämän on pakko olla unta tai maailman hetkellinen toimintahäiriö".
Noin minäkin ennen ajattelin joskus kun oli huono olo.
Mutta pitemmittä selittelyittä, sanon; Etsi veraisryhmä, jossa voi vapaasti puhua tunnoistaan ja saa vastauksia. Siitä se lähtee purkautumaan. Pahat olot. Kun on rinnalla muiakin joilla on samoja asioita kerrottavana.
Se on jo sadoissa tuhansissa joilla on näitä ksymyksiä> Ja ehkä jokaisella ihmsellä tänäpäivänä, kun on niin kiireistä. Mikä tämän kaiken tarkoitus on. Kun kellään ei ole aikaa toisille?
No mutta se on hyvä, että pystyt ja jaksat kirjoittaa TÄNNE.
Sitähän varten tämä palsta on olemassa.
Kerro jatkossakin tuntemuksiasi tänne, ettet ole henkisesti yksin asioittesi kanssa.
mutta eihän nyt se niin vakavaa ole,
Todellisuus on välillä epätodellista..
Ei elämää kannata niin tosissaan ottaa.
Minusta tuossa "tilityksessäsi" on hyvin
paljon positiivisia asioita.
Se että voit asua vanhempasi luona on hyvä asia.
Se että sait taas töitä on tosi hyvä asia,
ja myös se että sinulla on kissa jota voit silitellä.
Ja ilmeisesti sinulla on vielä kavereitakin.
Mutta se vaikuttaisi olevan ongelma että pelkäät
kaikenlaisia ikäviä asioita sinulle vielä tapahtuvan.
Hyvä on valmistautua erillaisiin tilanteisiin
mitä voi tulla mutta turha niitä on pelätä.
Jos asiat ovat mielestäsi todella hullusti sinulla niin
varmaankin sen työpaikkasi kautta pääset lääkäriin
tai sitten varaat vaan ihan terveykeskukseen lääkärille ajan.
Mielestäni sain kiinni tunteistasi, sillä tuttuja ovat nuo tunnot itsellenikin. Sinusta tuli vaikutelma, että olet jotenkin burn-out, loppuun palanut, jotenkin nyt juuri myös ihan yliväsynyt. Siinä olossa sitten nuo pelot ja kaiken pahan tapahtumisen ja 'vaarojen' olemassa olon pelot saavat niin kovin vallan. Aih, kun saisit nyt pahimpia epävarmuuksiasi lyötyä päähän.
Jospa ottaisit nyt askeleen kerrallaan, älä pohdi koko möykkyä yhdellä kertaa. Sinun kannattaisi ensin odottaa se 3 kk:n työsuoritus, että saat varmuutta. Keskity nyt vain, että työssä menisi hyvin, vaikka sinulla on pahaa oloa. Sitten myöhemmin keskity ihan erikseen uuteen asuntoosi ja muuton mukanaan tuomaan haasteeseen. - Koet nyt niin valtavan epävarmuuden ja turvattomuuden tunnetta, että saisitko jotenkin otettua siitä selvää tyyliin 'mikä tässä ei nyt ole ihan todellista'. Nuo pelot mieluumminkin ovat epätodellisia kuin se, että sain työpaikan. Katsos, olit ansainnut sen (siunauksen) että sait nyt työn, minkä avulla alat järjestää muuta elämäsi kokonaisuutta. En minäkään vapautuneesti kulje ihmisten parissa, koen liian suurta erilaisuutta, meitä on paljon. Ollaan tämmöisiä kuin ollaan. Koetetaan löytää arvomme muualta ja syvemmältä kuin päivälehtien ja naistenlehtien "sanomasta". Olen ihan "kade", että sinulla on se kissa. Olisi ihana, jos minullakin voisi olla kissa tai koira, niistä on paljon hoitajaksi meille ihmisille.
Lainaan sinulle lauseen, jonka minulle kerran joku neuvoi: Mene semmoisia asioita kohti, jotka tekevät sinulle hyvää ja vältä menemästä semmoisiin suuntiin, mistä tiedät että tekee sinulle pahaa. Tämä koskee vaikkapa ihmistenkin valintaa ja ihan vaikka mitä. Tekemisiäsi se koskee. Ei meitin kannata pyrkiä tekemisten pariin, jotka eivät ole meitä varten, siitä vain masennumme lisää. Tietynlainen väistäminenkin joskus auttaa, suojelee turhautumisten kokemuksilta. - Reippautta sinulle, nyt ensin ne 3 kk ja sitten siitä eteenpäin. Ihanaa, kun sinulla on yksi oma ihminen, minulla ei ole sitäkään.
Jos haluat olla rikas, anna;
jos haluat olla köyhä, kahmi;
jos haluat runsautta, kylvä;
jos haluat puutetta, kätke.
= = = = = = = = = =