Ostin eilen Prisman viherpihalta suikerovihman taimia muutaman. Huomasin vasta kotona että olivat hollannista lähtöisin. Juurakoissa oli kahdessa taimessa sellaisia nuppineulaa himena isompia palleroita, jotka särkyivät puristettaessa. Lätkäisin taimet kuitenkin maahan. Onko mahdollisesti kyseessä jonkin tuholaisen munat?? Samoja muuten löytyi viime vuonna kuolleesta seppelvarpun juuripaakusta.
Ostojuurakoissa vaaleanvihreitä "palloja"
kohta kuollut kasvi?
1
382
Vastaukset
- taitavat olla
Puutarhoilla käytetään hitaasti liukenevia lannoitteita just tommmosina palleroina, ravinteet riittävät pikkupurkeissa istutukseen asti. Niitä saa ostaa ittelleenkin jo monesta paikasta, ovat kesäkukilla ihan ok.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta703540Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1483463Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463312- 532759
- 322016
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘301942- 481676
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k401665Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä961625- 391390