Ailan ja Erkin mökillä Bohusläänissä.
Erkillä ja Ailalla oli todella viihtyisä kesäpaikka. Ei mikään ”statusmökki”, vaan ihan tavallinen, vuosisadan alulta oleva, puurakenteinen, kolmen pienen huoneen ja keittiön mökki.
Melkein koko Bohusläänin rannikko on pelkkää kalliota, joten pihamaa oli luonnontontti, johon oli vuosikymmenien aikana ajettu ruokamultaa kallion syvennyksiin. Tuuli ja sateet pitivät kuitenkin huolen siitä, että multakerros ei päässyt kasvamaan muualle, kuin näihin syvennyksiin. Varsinaista pihanurmikkoa ei voinut ajatellakaan, ja siitä Erkki oli vain hyvillään, koska ei tarvinnut huolehtia sen kastelusta ja leikkaamisesta. Mökkiin kuului lisäksi pieni ulkorakennus, jonka he olivat sisustaneet vierasmökiksi, tosin vain kesäasuttavaksi. Rantakallioiden tuntumassa oli pieni punaiseksi maalattu sauna, josta johti pitkä laituri merelle, olihan ranta liian matala hypätä sieltä suoraan veteen.
He olivat ostaneet mökin joltakin kuolinpesältä useita vuosia sitten. Muistan siellä ensi kertaa käydessäni, kuinka olin mielessäni pitänyt sitä huonona kauppana. Kaikki oli enemmän tai vähemmän rempallaan. Erkin ja Ailan ahkerien käsien avulla, sekä jossakin määrin minunkin työpanoksen seurauksena, siitä oli luotu viihtyisä kesänviettopaikka. Saunarakennus oli entinen kalastusvaja, jonka Erkki jo heti ensimmäisenä kesänä oli muuttanut saunaksi. Muutenhan ei nykyisin enää saanut rakentaa mitään näin lähelle rantaa, joten heillä oli sikäli säkää, että rakennukseen kuului se vanha kalastusvaja. Muistelin entistä kalasaunaamme Kallavedellä, ja rinnasta vihlaisi ilkeästi. Kaiketi jonkinlaista koti-ikävää ja kaipuuta rakkaisiin lapsuuden maisemiin.
Kun pääsimme pihaan, Aila tuli ulos, ja nähtyään, että Erkillä oli kyytiläinen, sipaisi hän vaistomaisesti hiuksiaan ikään kuin tarkistaakseen, että hiukset olivat sopivasti ojennuksessa. Nousin autosta, ojensin Ailalle kukat, halasin häntä, ja onnittelin syntymäpäivän johdosta. Aila ilahtui avoimen yllättyneesti. Otti kukat vastaan, kiepsahti kaulaani, ja moiskautti lämpöisen ystävänpusun poskelleni. Tämä oli tyypillistä Ailaa. Impulsiivinen ja välitön. Aina iloinen ja ystävällinen.
– Olipa mukava yllätys, hän sanoi ja jatkoi: ”Siitä onkin aikaa kun olet viimeksi käynyt kylässä. Tervetuloa mökille Masa. Nyt mennään kahville. Olen juuri leiponut pullaa - jos maittaa”?
– Ja varmasti maistuu leipomasi pulla. Parempaa pullaa ei ole olemassakaan, vastasin.
Nousimme vastaöljyttyjä portaita pitkin pieneen halliin, joka johti suoraan olohuoneeseen.
Muistelin tapausta Oulun asemalla - sitä kun näin Ailan ensimmäisen kerran, vaikkakin vain ohimenevän hetken. Heidän elämänsä oli niistä ajoista muuttunut melkoisesti. Ailan epätoivoisesta, eron ikävän aiheuttavasta huolestuneesta olemuksesta ei enää näkynyt jälkeäkään. Hän oli elämäniloa täynnä, ja hänen pirteän itsevarma olemuksensa, sekä ystävällinen hymynsä sai minut aina hyvälle tuulelle.
Aila kiiruhti keittiöön ja kuulin, kuinka hän rupesi keittämään kahvia. Katselin ympärilleni enkä voinut olla ihastelematta heidän kaunista kesäkotiaan. Sisustuksesta huomasi naisen taitavien käsien jäljet, sekä Erkin puusepäntaidot. Sisustus ja kalustus eivät olleet ylelliset, vaan ne olivat aistikkaan talonpoikaiset. Huutokaupoista ja kirpputoreilta ostettuja huonekaluja, jotka he olivat sommitelleet harmoniseksi kokonaisuudeksi. Kaikesta huokui viihtyisä kodikkuus. Huomasin huoneen seinustalla Yamaha sähköurut. Ne olivat ilmeisesti lähiaikoina hankitut. Istahdin muitta mutkitta urkujen ääreen. Olen musikaalinen, enkä siis voi vastustaa kiusausta, jos pääsen soittimen ääreen.
Napsautin katkaisijasta virran päälle, ja jonkin aikaa nappuloita paineltuani löysin sopivan äänenvärin.
Repäisin koneesta irti: ” Ja må hon leva, ja må hon leva, ja må hon leva uti hundrade år”, ja lauloin, niin että seinät raikuivat. Soitin vielä ”Paljon onnea vaan”, ja näin olin täyttänyt monikulttuurin vaatimukset. Aila tuli rutistamaan minua kiitokseksi, ja se lämmitti tietysti mieltäni.
– Kiva kun soitat. Anna tulla lisää sillä aikaa, kun keitän kahvit.
Minua ei tarvinnut kehottaa kahta kertaa. Hallitsen nimittäin urkujen lisäksi pianon, hanurin ja kitaran. Viuluakin vingutan melko hyvin. Voisin hyvinkin soittaa orkesterissa, jos se ei olisi niin huonosti palkattua. Valitsin rytmeistä Jazz Rockin, säädin äänenvärin sopivaksi, ja rupesin soittamaan ”Chanson Dá mouria”.
Kaikki jotka harrastavat musiikkia tietävät, kuinka voi joutua siinä määrin musiikin lumoihin, että unohtaa ajan ja paikan. Niin kävi minullekin. Istuin siis soitellen kappaleen toisensa jälkeen, ja olin parhaillaan vetämässä sikermän vanhoja viisikymmenluvun tangoja Ailan tullessa pyytämään kahvipöytään.
Se oli katettu koreaksi. Oli pullaa, pikkuleipiä, ja upea täytekakku, jonka päällä oli kermavaahtoa ja mansikoita. Kaikki tietysti Ailan leipomia herkkuja.
Pöydän keskellä oli kukkamaljakko, johon Aila oli asettanut tuomani kukat. Tunsin ilkeän riipaisun sisimmässäni, kun muistin millä tavalla olin ne hankkinut. Paadutin tuntoani sillä, että tarkoitus pyhittää keinot. Sitä paitsi nämä kukat toivat varmasti enemmän iloa tänne, kuin jos ne olisivat olleet siellä kaupungin kukkaistutuksissa - tuhansien muiden kukkien seassa.
Huomasin pöydässä sherrylasit, ja pidin sitä lupaavana merkkinä. Pöydässä istui Ailan ja Erkin lisäksi Jaska, viisivuotias nuorimmainen, Ruotsissa syntynyt pirteä ja eloisa poika.
Kysyinkin, että missä perheen muut lapset olivat, olihan heillä kuitenkin neljä lasta. Kaksi tyttöä ja kaksi poikaa.
– Kolme vanhinta on mummolassa Suomessa, Erkki sanoi, ja jatkoi. Veimme heidät sinne lomalla käydessämme, ja he halusivat jäädä vielä pariksi viikoksi mummolaan. Heille tekee hyvää olla jonkin aikaa Suomessa, ettei kieli unohdu ihan kokonaan.
Käännyin Jaskan puoleen, ja kysyin, että vieläkö hän osaa suomea.
Sain Jaskalta heti napakan vastauksen.
– Kuinka sen vois glömmata, kun sitä aina puhutaan hemma.
– No glömmataan sitten se juttu siitä, sanoin, ja vaihdoin puheenaihetta.
Hyviin tapoihin kuuluu kehua illan emäntää, ja niinpä siirryinkin keskustelemaan lapsista.
– Teillä ne vaan lapset kasvavat ja kaunistuvat. Huomaa, että he ovat tulleet äitiinsä. Ainakin tytöt. Päätellen siitä, kun tapasin heidät talvella viimeksi.
– Tietysti äitiinsä, Erkki sanoi. Onneksi eivät ole tulleet isäänsä.
– No, no, eipäs nyt vähätellä, sanoin Erkille. Tietysti toinen puoli sinussakin on naiskromosomeja, mutta en silti haluaisi nähdä tyttäriäsi varustettuna noilla korvillasi.
Uskalsin laskea leikkiä Erkin korvista, jotka olivat ison puoleiset. Hän yritti alitajuisesti peitellä ne muotikampauksella, joka oli yleinen 70-luvulla. Sellainen puolipitkä, korvat peittävä kampaus, sekä pulisongit ja viikset.
Sitä paitsi Erkki nälväisi itsekin tilaisuuden tullen korvistaan, olivat muka liian isot. Toisaalta, jos asiaa katsotaan objektiivisesti, pidin Erkin korvia täysin sopivina hänen persoonallisuuteensa ja ulkonäköönsä.
Jaska purskahti nauruun ja sanoi:
- Meillä on leikkikoulussa yks kille, jolla on korvat kun elefantilla. Me kallataan sitä Dumboksi.
- - -
Nautimme kahvit rattoisan tunnelman vallitessa. Erkki kävi hakemassa pullon Sherryä, ja skoolasimme Ailan synttäreiden kunniaksi.
Jaska käytiin laittamassa nukkumaan kahvittelun jälkeen. Hän kävi antamassa halit Masa-sedälle, sekä mammalle ja papalle.
Meillä ilta oli vasta alullaan. Sherryn jälkeen pöytään ilmestyi Whiskyä. Parin grogin jälkeen tunnelma vapautui, ja ryhdyimme muistelemaan menneitä ja ”vanhaa” Suomea. Erkki kävi välillä laittamassa puulämmitteisen saunan lämpiämään.
Istuimme Ailan kanssa sillä aikaa kahden - whiskyä maistellen. En kiellä, etteikö Aila olisi kiehtonut minua. Jumaloin Ailaa, vaikka se olikin vain platonista ihastumista. Aila oli mielestäni täydellinen nainen - isolla ännällä. Kasvot kuin Crace Kellyllä, vartalo kuin Gina Lollobrigidalla, käynti kuin gasellilla, luonne kuin madonnalla, ja tällä en tarkoita laulajatar Madonnaa. Erkillä oli ollut tosi säkä vaimon valinnassa.
Kolmannen Whiskyn jälkeen olin erinomaisella päällä. Panin merkille, nousuhumalastani huolimatta, kuinka Ailan silmät olivat käyneet kirkkaiksi ja vekkulimaisiksi. Hän katseli minua tutkivasti. Huomasin senkin, että Ailan minihame oli liukunut ylemmäs ja ylemmäs.
Jollakin tavalla se ei sopinut Ailasta luomaani madonnankuvaan. Pidin häntä säädyllisyyden perikuvana. Olihan hän jo naitu nainen.
Erkki tuli takaisin tupaan, ja otimme taas kupposet.
En ollut käynyt viime aikoina heidän mökillään kovinkaan usein, vaan tapasimme toisemme etupäässä heidän kotonaan Göteborgissa. Oli mukava todeta, että he olivat saaneet kaikki niin viihtyisäksi mökillään.
Tavatessani Erkin ensi kertaa - silloin kauan sitten junassa - ollessamme matkalla Turkuun, pidin häntä pinkona. Vähän täydellisyyteen pyrkivänä. Kohtuullisena kaikessa – ehkä vähän ”nörttinä”. Opittuani tuntemaan sekä Erkin, kuin Ailankin, olin muuttanut käsitykseni hänestä täysin.
Havaitsin nousuhumalastani huolimatta ilmassa väreilevän jännityksen. Huomasin Ailan ja Erkin keskenään vaihtamat pikaiset katseet. Noteerasin myös sen, kuinka Erkki tavoistaan poiketen, otti Whiskyä reilummin kuin mitä olin tottunut näkemään. Yleensä Erkki ja Aila ottivat illanvietoissamme vain lasin tai korkeintaan kaksi, lähinnä kohteliaisuuden vuoksi. Häpeän tunnustaa, että minulla ei ollut vaikeuksia nauttia tarjotusta Whiskystä. Jopa siinä määrin, että seuraavan aamun kankkunen tulisi olemaan karmea.
Tämä ilta oli erilainen. Myös Erkki ja Aila olivat erilaiset. Itse olin enemmän ymmälläni.
– Sauna on kohta lämmin. Mennäänkö porukalla saunaan?
Erkki tokaisi nämä sanat jollakin tavalla puolihuolimattomasti, vaikka ne oli kaiketi tarkoitettu luonteviksi. Minut ne kuitenkin yllättivät. Siis minä, Erkki ja Aila - saunaan? – kolmestaan?
Emme olleet, niin suomalaisia kuin olemmekin, koskaan saunoneet porukalla. Tietysti olin mielessäni joskus kuvitellut miltä Aila näyttäisi Eevan asussa. Olinhan nähnyt hänet bikineissä, ja täytyy sanoa, että siinä vartalossa ei todellakaan ollut mitään vikaa. Ajatus yhteissaunasta tuntui kuitenkin kiusalliselta. Jaska oli jo jokin aika sitten pantu nukkumaan, ja istuimme nauttien kovaäänisistä hiljaa kaikuvasta klassillisesta musiikista. Erkki kävi saunassa heittämässä häkälöylyt, ja tuli kohta sanomaan, että sauna on kylpykunnossa.
Ilta oli sanoin kuvaamattoman kaunis. Oli peilityyni meri, jonka ilta-aurinko oli värjännyt oranssin punaiseksi. Jostakin kauempaa kuului jonkin merilinnun ääntelyä. Laiturin vieressä ui haahkaemo untuvaisine poikasineen.
Läheisessä lahdenpoukamassa uiskenteli joutsenpariskunta. En ollut mikään lintuasiantuntija, joten kysyinkin Erkiltä, mitä joutsenia ne olivat. Hän sanoi niiden olevan kyhmyjoutsenia. Näin etelässä kun on etupäässä kyhmyjoutsenia, hän kertoi. Laulujoutsenet muuttavat kauaksi pohjoisen soille, jossa kyhmyjoutsen taas ei viihdy. Oppia ikä kaikki, tuumin. Hän kertoi senkin, että kyhmyjoutsenen tuntee nokan päällä olevasta kyhmystä, ja sen oranssin värisestä nokasta, kun taas laulujoutsenen nokka on suora ja keltainen.
Saunan pukuhuoneessa oli kaikki asianmukaisesti järjestetty. Kylpypyyhkeet nätisti laskostettuina. Kaljakori haettuna kellarista. Tuore saunavasta, jonka olimme käyneet hakemassa kahvin jälkeen, oli valmiina. Se olikin tuottanut meille melkoista päänvaivaa, ja saimme hakea kauan, ennen kuin onnistuimme löytämään tarpeet saunavastaa varten. Koivuja nimittäin kasvaa harvassa täällä länsirannikolla. Teimme siis kompromissin. Taitoimme saunavastan tammen oksista. Erkki sanoi käyttäneensä tammivastaa ennenkin, ja se toimi kuulema oikein hyvin, kun sitä ensin hautoi koivuvastaan nähden kauemmin kuumassa vedessä.
Arastellen, ja vitkaillen riisuin vaatekappaleen toisensa jälkeen, ripustaen ne huolellisesti naulaan. Erkki oli jo riisuuntunut, ja hän meni saunaan huuhtomaan lauteet. Aila ei päällisin puolin vaikuttanut ollenkaan oudoksuvan läsnäoloani, vaan hän riisui reippaasti vähäiset vaatteensa.
En kehdannut katsoa, vaikka mieli tekikin
Kaadoimme päällemme vadilliset lämmintä vettä, ja nousimme lauteille. Puulämmitteinen kiuas oli kertalämmitteinen. Niistä sai aina parhaat löylyt. En tykännyt jatkuvalämmitteisistä kiukaista. Ne tekivät ilman liian kuivaksi. Tuli poltti hapen saunasta, ja se teki olon väsyttäväksi.
Erkki heitti ensimmäiset löylyt. Vähän kerrallaan, pikku annoksin, lisäten sitten lämpöä sopivasti, kunnes ihon pintaan muodostui pieniä vesihelmiä. Löylynheitto on taito, jonka vain harvat hallitsevat. Inhottavinta on sellainen shokkilöyly. Heitetään kiville iso kipollinen kerralla, jonka seurauksena kuuma höyry lyö vasten naamaa kuin ammuttuna. Sain ensi kertaa elämässäni tilaisuuden kokeilla tammivastaa. Hyvin se toimi. Tammessahan on melko isot lehdet, joten itse vihtominen oli miellyttävä tuntemus. Ainut mitä jäin kaipaamaan, oli tuoreen koivunlehden aromi yhdistettynä kosteaan höyryyn.
Lämmettyämme menimme laiturille, jossa polskahdimme Skagerakin miellyttävään syleilyyn. Vesi oli kuin linnunmaitoa. Pitkän helleajan seurauksena meren lämpö oli noussut hyvinkin yli kahdenkymmenen asteen. Tuntui rauhoittavalta kellua selällään, kuunnellen lintujen laulua ja luonnon ääniä. Jostakin kaukaa kuului kalastajaveneen tasaisen harva puksutus. Jopa lokkien kirkuminenkin tuntui sopivan illan tunnelmaan.
Uituamme menimme takaisin löylyyn. Saunan yhteydessä oli erillinen pieni pesuhuone suihkuineen, sekä pesutuvan tapainen. Erkki oli jo peseytynyt, ja hän sanoi käyvänsä sisällä katsomassa nukkuiko Jaska. Aila oli suihkussa, ja Erkin mentyä hän huusi minulle, että enkö voisi pestä häneltä selän. Whiskyn aiheuttamasta hiprakasta johtuen uskalsin täyttää pyynnön. Vaahdotin pesusienen, ja aloin pestä Ailan selkää. Hän veti kuitenkin itsensä äkisti kauemmaksi sanoen, että en voi käyttää sientä, koska hän on polttanut selkänsä.
– Pese vain käsin, mutta hellävaroen.
Saippuoin kädet ja levitin Ailan auringonpolttamaan selkään vaahtoa. Tunsin itseni jotenkin hölmöksi. Olinhan pesemässä Ailan lämpöistä ja pehmoista selkää, enkä voi kieltää, ettei se olisi vaikuttanut miehisyyteeni. Onneksi Aila oli minuun selin, joten hän ei nähnyt kiusallista tilaani.
– Ota sieltä alempaakin. On niin hankala pestä itse sieltä ristiselästä.
Siirryin alemmaksi, ja tunsin kohta lantion pehmeän kaaren. Tilanne oli kovin arkaluontoinen. Pesinhän toisen miehen vaimon selkää, ja mietin, miten Erkki suhtautuisi asiaan, jos hän sattuisi tulemaan saunalle.
– Jos Erkki tulisi nyt, hän varmasti suuttuisi, kysäisin viimein.
– Älä pelkää, Aila sanoi ja naurahti. Eihän me olla mitään pahaa tehty. Hän kääntyi katsomaan minua, ja lisäsi pienen taidepaussin jälkeen ilkikurisesti nauraen: - "ainakaan vielä".
Hän tarttui käsiini ja vei ne kankuilleen sanoen:
– Pese sieltä takaakin, niin minun ei tarvitse taivutella kipeitä käsiäni.
Jo visuaalisestikin tämä oli kiusallisen kiihottavaa. Ailan tummanruskeaksi paahtunut selkä ja pakaroiden päivettymätön vaaleus, muodostivat viekoittelevan kontrastin. Kankut loistivat houkuttelevan valkoisina, ja niiden tehoa lisäsi fyysinen kosketus ja saippuan aiheuttama liukkaus.
En voinut mitään sille, että reagoin, kuin mies yleensä reagoi vastaavassa tilanteessa. Häpesin, koska kiihotuin parhaan toverini vaimosta ja Ailalla ei nähtävästi ollut mitään sitä vastaan, että pesin hänen pehmoista peppuaan.
– Pese sieltä välistäkin. Kaikki paikat pitää tulla puhtaiksi, Aila sanoi, samalla kun kuulin lähestyvää kolinaa laiturilta. Kuin ilkiteosta yllätetty pikkupoika kiiruhdin saunan puolelle, parahiksi, Erkin avatessa oven.
– Hyvin ovat asiat sisällä. Jaska nukkuu kuin pikku enkeli. Nyt otetaan kunnon loppulöylyt.
Erkki lisäsi löylyä reiluun tahtiin. Silti ei tuntunut tukalalta. Sopiva määrä höyryä teki ilmankosteuden miellyttäväksi. Katsoin seinällä olevaa kosteusmittaria - 85 prosenttia. Lämpö 70 astetta. Raittiin ilman tulo oli järjestetty oikealla tavalla, kiukaan alta. Poistoilmaa varten oli kaksi venttiiliä lauteiden viereisillä seinillä. Se loi edellytykset hyvänolon tunteelle.
Saunan jälkeen kävimme vielä kerran meren syleilyssä. Se viilensi sopivasti myös miehisyyteni tunnusmerkkiä, jota olikin alkanut jomottaa se pesuhomma.
Uinnin jälkeen istuimme saunan verannalle kaljoille nauttien sanomattoman kauniista auringonlaskusta ja kesäillan lämmöstä. Oli kuin olisimme istuneet teatterin katsomossa samalla kun Bohusläänin luonto toimi elävänä kulissina. Värit ja valot vaihtuivat auringon hiljalleen painuessa saarten taakse.
Aila meni sisälle katsomaan kuinka Jaska voi.
Jäimme Erkin kanssa kahden, nauttimaan merentuoksusta, ja saunomisen suomasta hyvänolon tunteesta.
– Se sinun kertomasi siitä sotalapsesta. Se juttu jäi vähän kesken. Menittekö päivälliselle? Erkki kysyi, samalla kun hän avasi pullon Tuborgia.
– Menimmehän me, ja siitä tulikin pitkä tarina.
Olin hyvilläni voidessani siirtää ajatukseni piinallisesta tilanteesta pesuhuoneessa. Avasin itsekin pullon olutta, otin kulauksen, ja jatkoin kertomusta.
Seuraava luku; Sotalapsi Anittan kertomus
Erkillä ja Ailalla oli todella viihtyisä kesäpaikka. Ei mikään ”statusmökki”, vaan ihan tavallinen, vuosisadan alulta oleva, puurakenteinen, kolmen pienen huoneen ja keittiön mökki.
Melkein koko Bohusläänin rannikko on pelkkää kalliota, joten pihamaa oli luonnontontti, johon oli vuosikymmenien aikana ajettu ruokamultaa kallion syvennyksiin. Tuuli ja sateet pitivät kuitenkin huolen siitä, että multakerros ei päässyt kasvamaan muualle, kuin näihin syvennyksiin. Varsinaista pihanurmikkoa ei voinut ajatellakaan, ja siitä Erkki oli vain hyvillään, koska ei tarvinnut huolehtia sen kastelusta ja leikkaamisesta. Mökkiin kuului lisäksi pieni ulkorakennus, jonka he olivat sisustaneet vierasmökiksi, tosin vain kesäasuttavaksi. Rantakallioiden tuntumassa oli pieni punaiseksi maalattu sauna, josta johti pitkä laituri merelle, olihan ranta liian matala hypätä sieltä suoraan veteen.
He olivat ostaneet mökin joltakin kuolinpesältä useita vuosia sitten. Muistan siellä ensi kertaa käydessäni, kuinka olin mielessäni pitänyt sitä huonona kauppana. Kaikki oli enemmän tai vähemmän rempallaan. Erkin ja Ailan ahkerien käsien avulla, sekä jossakin määrin minunkin työpanoksen seurauksena, siitä oli luotu viihtyisä kesänviettopaikka. Saunarakennus oli entinen kalastusvaja, jonka Erkki jo heti ensimmäisenä kesänä oli muuttanut saunaksi. Muutenhan ei nykyisin enää saanut rakentaa mitään näin lähelle rantaa, joten heillä oli sikäli säkää, että rakennukseen kuului se vanha kalastusvaja. Muistelin entistä kalasaunaamme Kallavedellä, ja rinnasta vihlaisi ilkeästi. Kaiketi jonkinlaista koti-ikävää ja kaipuuta rakkaisiin lapsuuden maisemiin.
Kun pääsimme pihaan, Aila tuli ulos, ja nähtyään, että Erkillä oli kyytiläinen, sipaisi hän vaistomaisesti hiuksiaan ikään kuin tarkistaakseen, että hiukset olivat sopivasti ojennuksessa. Nousin autosta, ojensin Ailalle kukat, halasin häntä, ja onnittelin syntymäpäivän johdosta. Aila ilahtui avoimen yllättyneesti. Otti kukat vastaan, kiepsahti kaulaani, ja moiskautti lämpöisen ystävänpusun poskelleni. Tämä oli tyypillistä Ailaa. Impulsiivinen ja välitön. Aina iloinen ja ystävällinen.
– Olipa mukava yllätys, hän sanoi ja jatkoi: ”Siitä onkin aikaa kun olet viimeksi käynyt kylässä. Tervetuloa mökille Masa. Nyt mennään kahville. Olen juuri leiponut pullaa - jos maittaa”?
– Ja varmasti maistuu leipomasi pulla. Parempaa pullaa ei ole olemassakaan, vastasin.
Nousimme vastaöljyttyjä portaita pitkin pieneen halliin, joka johti suoraan olohuoneeseen.
Muistelin tapausta Oulun asemalla - sitä kun näin Ailan ensimmäisen kerran, vaikkakin vain ohimenevän hetken. Heidän elämänsä oli niistä ajoista muuttunut melkoisesti. Ailan epätoivoisesta, eron ikävän aiheuttavasta huolestuneesta olemuksesta ei enää näkynyt jälkeäkään. Hän oli elämäniloa täynnä, ja hänen pirteän itsevarma olemuksensa, sekä ystävällinen hymynsä sai minut aina hyvälle tuulelle.
Aila kiiruhti keittiöön ja kuulin, kuinka hän rupesi keittämään kahvia. Katselin ympärilleni enkä voinut olla ihastelematta heidän kaunista kesäkotiaan. Sisustuksesta huomasi naisen taitavien käsien jäljet, sekä Erkin puusepäntaidot. Sisustus ja kalustus eivät olleet ylelliset, vaan ne olivat aistikkaan talonpoikaiset. Huutokaupoista ja kirpputoreilta ostettuja huonekaluja, jotka he olivat sommitelleet harmoniseksi kokonaisuudeksi. Kaikesta huokui viihtyisä kodikkuus. Huomasin huoneen seinustalla Yamaha sähköurut. Ne olivat ilmeisesti lähiaikoina hankitut. Istahdin muitta mutkitta urkujen ääreen. Olen musikaalinen, enkä siis voi vastustaa kiusausta, jos pääsen soittimen ääreen.
Napsautin katkaisijasta virran päälle, ja jonkin aikaa nappuloita paineltuani löysin sopivan äänenvärin.
Repäisin koneesta irti: ” Ja må hon leva, ja må hon leva, ja må hon leva uti hundrade år”, ja lauloin, niin että seinät raikuivat. Soitin vielä ”Paljon onnea vaan”, ja näin olin täyttänyt monikulttuurin vaatimukset. Aila tuli rutistamaan minua kiitokseksi, ja se lämmitti tietysti mieltäni.
– Kiva kun soitat. Anna tulla lisää sillä aikaa, kun keitän kahvit.
Minua ei tarvinnut kehottaa kahta kertaa. Hallitsen nimittäin urkujen lisäksi pianon, hanurin ja kitaran. Viuluakin vingutan melko hyvin. Voisin hyvinkin soittaa orkesterissa, jos se ei olisi niin huonosti palkattua. Valitsin rytmeistä Jazz Rockin, säädin äänenvärin sopivaksi, ja rupesin soittamaan ”Chanson Dá mouria”.
Kaikki jotka harrastavat musiikkia tietävät, kuinka voi joutua siinä määrin musiikin lumoihin, että unohtaa ajan ja paikan. Niin kävi minullekin. Istuin siis soitellen kappaleen toisensa jälkeen, ja olin parhaillaan vetämässä sikermän vanhoja viisikymmenluvun tangoja Ailan tullessa pyytämään kahvipöytään.
Se oli katettu koreaksi. Oli pullaa, pikkuleipiä, ja upea täytekakku, jonka päällä oli kermavaahtoa ja mansikoita. Kaikki tietysti Ailan leipomia herkkuja.
Pöydän keskellä oli kukkamaljakko, johon Aila oli asettanut tuomani kukat. Tunsin ilkeän riipaisun sisimmässäni, kun muistin millä tavalla olin ne hankkinut. Paadutin tuntoani sillä, että tarkoitus pyhittää keinot. Sitä paitsi nämä kukat toivat varmasti enemmän iloa tänne, kuin jos ne olisivat olleet siellä kaupungin kukkaistutuksissa - tuhansien muiden kukkien seassa.
Huomasin pöydässä sherrylasit, ja pidin sitä lupaavana merkkinä. Pöydässä istui Ailan ja Erkin lisäksi Jaska, viisivuotias nuorimmainen, Ruotsissa syntynyt pirteä ja eloisa poika.
Kysyinkin, että missä perheen muut lapset olivat, olihan heillä kuitenkin neljä lasta. Kaksi tyttöä ja kaksi poikaa.
– Kolme vanhinta on mummolassa Suomessa, Erkki sanoi, ja jatkoi. Veimme heidät sinne lomalla käydessämme, ja he halusivat jäädä vielä pariksi viikoksi mummolaan. Heille tekee hyvää olla jonkin aikaa Suomessa, ettei kieli unohdu ihan kokonaan.
Käännyin Jaskan puoleen, ja kysyin, että vieläkö hän osaa suomea.
Sain Jaskalta heti napakan vastauksen.
– Kuinka sen vois glömmata, kun sitä aina puhutaan hemma.
– No glömmataan sitten se juttu siitä, sanoin, ja vaihdoin puheenaihetta.
Hyviin tapoihin kuuluu kehua illan emäntää, ja niinpä siirryinkin keskustelemaan lapsista.
– Teillä ne vaan lapset kasvavat ja kaunistuvat. Huomaa, että he ovat tulleet äitiinsä. Ainakin tytöt. Päätellen siitä, kun tapasin heidät talvella viimeksi.
– Tietysti äitiinsä, Erkki sanoi. Onneksi eivät ole tulleet isäänsä.
– No, no, eipäs nyt vähätellä, sanoin Erkille. Tietysti toinen puoli sinussakin on naiskromosomeja, mutta en silti haluaisi nähdä tyttäriäsi varustettuna noilla korvillasi.
Uskalsin laskea leikkiä Erkin korvista, jotka olivat ison puoleiset. Hän yritti alitajuisesti peitellä ne muotikampauksella, joka oli yleinen 70-luvulla. Sellainen puolipitkä, korvat peittävä kampaus, sekä pulisongit ja viikset.
Sitä paitsi Erkki nälväisi itsekin tilaisuuden tullen korvistaan, olivat muka liian isot. Toisaalta, jos asiaa katsotaan objektiivisesti, pidin Erkin korvia täysin sopivina hänen persoonallisuuteensa ja ulkonäköönsä.
Jaska purskahti nauruun ja sanoi:
- Meillä on leikkikoulussa yks kille, jolla on korvat kun elefantilla. Me kallataan sitä Dumboksi.
- - -
Nautimme kahvit rattoisan tunnelman vallitessa. Erkki kävi hakemassa pullon Sherryä, ja skoolasimme Ailan synttäreiden kunniaksi.
Jaska käytiin laittamassa nukkumaan kahvittelun jälkeen. Hän kävi antamassa halit Masa-sedälle, sekä mammalle ja papalle.
Meillä ilta oli vasta alullaan. Sherryn jälkeen pöytään ilmestyi Whiskyä. Parin grogin jälkeen tunnelma vapautui, ja ryhdyimme muistelemaan menneitä ja ”vanhaa” Suomea. Erkki kävi välillä laittamassa puulämmitteisen saunan lämpiämään.
Istuimme Ailan kanssa sillä aikaa kahden - whiskyä maistellen. En kiellä, etteikö Aila olisi kiehtonut minua. Jumaloin Ailaa, vaikka se olikin vain platonista ihastumista. Aila oli mielestäni täydellinen nainen - isolla ännällä. Kasvot kuin Crace Kellyllä, vartalo kuin Gina Lollobrigidalla, käynti kuin gasellilla, luonne kuin madonnalla, ja tällä en tarkoita laulajatar Madonnaa. Erkillä oli ollut tosi säkä vaimon valinnassa.
Kolmannen Whiskyn jälkeen olin erinomaisella päällä. Panin merkille, nousuhumalastani huolimatta, kuinka Ailan silmät olivat käyneet kirkkaiksi ja vekkulimaisiksi. Hän katseli minua tutkivasti. Huomasin senkin, että Ailan minihame oli liukunut ylemmäs ja ylemmäs.
Jollakin tavalla se ei sopinut Ailasta luomaani madonnankuvaan. Pidin häntä säädyllisyyden perikuvana. Olihan hän jo naitu nainen.
Erkki tuli takaisin tupaan, ja otimme taas kupposet.
En ollut käynyt viime aikoina heidän mökillään kovinkaan usein, vaan tapasimme toisemme etupäässä heidän kotonaan Göteborgissa. Oli mukava todeta, että he olivat saaneet kaikki niin viihtyisäksi mökillään.
Tavatessani Erkin ensi kertaa - silloin kauan sitten junassa - ollessamme matkalla Turkuun, pidin häntä pinkona. Vähän täydellisyyteen pyrkivänä. Kohtuullisena kaikessa – ehkä vähän ”nörttinä”. Opittuani tuntemaan sekä Erkin, kuin Ailankin, olin muuttanut käsitykseni hänestä täysin.
Havaitsin nousuhumalastani huolimatta ilmassa väreilevän jännityksen. Huomasin Ailan ja Erkin keskenään vaihtamat pikaiset katseet. Noteerasin myös sen, kuinka Erkki tavoistaan poiketen, otti Whiskyä reilummin kuin mitä olin tottunut näkemään. Yleensä Erkki ja Aila ottivat illanvietoissamme vain lasin tai korkeintaan kaksi, lähinnä kohteliaisuuden vuoksi. Häpeän tunnustaa, että minulla ei ollut vaikeuksia nauttia tarjotusta Whiskystä. Jopa siinä määrin, että seuraavan aamun kankkunen tulisi olemaan karmea.
Tämä ilta oli erilainen. Myös Erkki ja Aila olivat erilaiset. Itse olin enemmän ymmälläni.
– Sauna on kohta lämmin. Mennäänkö porukalla saunaan?
Erkki tokaisi nämä sanat jollakin tavalla puolihuolimattomasti, vaikka ne oli kaiketi tarkoitettu luonteviksi. Minut ne kuitenkin yllättivät. Siis minä, Erkki ja Aila - saunaan? – kolmestaan?
Emme olleet, niin suomalaisia kuin olemmekin, koskaan saunoneet porukalla. Tietysti olin mielessäni joskus kuvitellut miltä Aila näyttäisi Eevan asussa. Olinhan nähnyt hänet bikineissä, ja täytyy sanoa, että siinä vartalossa ei todellakaan ollut mitään vikaa. Ajatus yhteissaunasta tuntui kuitenkin kiusalliselta. Jaska oli jo jokin aika sitten pantu nukkumaan, ja istuimme nauttien kovaäänisistä hiljaa kaikuvasta klassillisesta musiikista. Erkki kävi saunassa heittämässä häkälöylyt, ja tuli kohta sanomaan, että sauna on kylpykunnossa.
Ilta oli sanoin kuvaamattoman kaunis. Oli peilityyni meri, jonka ilta-aurinko oli värjännyt oranssin punaiseksi. Jostakin kauempaa kuului jonkin merilinnun ääntelyä. Laiturin vieressä ui haahkaemo untuvaisine poikasineen.
Läheisessä lahdenpoukamassa uiskenteli joutsenpariskunta. En ollut mikään lintuasiantuntija, joten kysyinkin Erkiltä, mitä joutsenia ne olivat. Hän sanoi niiden olevan kyhmyjoutsenia. Näin etelässä kun on etupäässä kyhmyjoutsenia, hän kertoi. Laulujoutsenet muuttavat kauaksi pohjoisen soille, jossa kyhmyjoutsen taas ei viihdy. Oppia ikä kaikki, tuumin. Hän kertoi senkin, että kyhmyjoutsenen tuntee nokan päällä olevasta kyhmystä, ja sen oranssin värisestä nokasta, kun taas laulujoutsenen nokka on suora ja keltainen.
Saunan pukuhuoneessa oli kaikki asianmukaisesti järjestetty. Kylpypyyhkeet nätisti laskostettuina. Kaljakori haettuna kellarista. Tuore saunavasta, jonka olimme käyneet hakemassa kahvin jälkeen, oli valmiina. Se olikin tuottanut meille melkoista päänvaivaa, ja saimme hakea kauan, ennen kuin onnistuimme löytämään tarpeet saunavastaa varten. Koivuja nimittäin kasvaa harvassa täällä länsirannikolla. Teimme siis kompromissin. Taitoimme saunavastan tammen oksista. Erkki sanoi käyttäneensä tammivastaa ennenkin, ja se toimi kuulema oikein hyvin, kun sitä ensin hautoi koivuvastaan nähden kauemmin kuumassa vedessä.
Arastellen, ja vitkaillen riisuin vaatekappaleen toisensa jälkeen, ripustaen ne huolellisesti naulaan. Erkki oli jo riisuuntunut, ja hän meni saunaan huuhtomaan lauteet. Aila ei päällisin puolin vaikuttanut ollenkaan oudoksuvan läsnäoloani, vaan hän riisui reippaasti vähäiset vaatteensa.
En kehdannut katsoa, vaikka mieli tekikin
Kaadoimme päällemme vadilliset lämmintä vettä, ja nousimme lauteille. Puulämmitteinen kiuas oli kertalämmitteinen. Niistä sai aina parhaat löylyt. En tykännyt jatkuvalämmitteisistä kiukaista. Ne tekivät ilman liian kuivaksi. Tuli poltti hapen saunasta, ja se teki olon väsyttäväksi.
Erkki heitti ensimmäiset löylyt. Vähän kerrallaan, pikku annoksin, lisäten sitten lämpöä sopivasti, kunnes ihon pintaan muodostui pieniä vesihelmiä. Löylynheitto on taito, jonka vain harvat hallitsevat. Inhottavinta on sellainen shokkilöyly. Heitetään kiville iso kipollinen kerralla, jonka seurauksena kuuma höyry lyö vasten naamaa kuin ammuttuna. Sain ensi kertaa elämässäni tilaisuuden kokeilla tammivastaa. Hyvin se toimi. Tammessahan on melko isot lehdet, joten itse vihtominen oli miellyttävä tuntemus. Ainut mitä jäin kaipaamaan, oli tuoreen koivunlehden aromi yhdistettynä kosteaan höyryyn.
Lämmettyämme menimme laiturille, jossa polskahdimme Skagerakin miellyttävään syleilyyn. Vesi oli kuin linnunmaitoa. Pitkän helleajan seurauksena meren lämpö oli noussut hyvinkin yli kahdenkymmenen asteen. Tuntui rauhoittavalta kellua selällään, kuunnellen lintujen laulua ja luonnon ääniä. Jostakin kaukaa kuului kalastajaveneen tasaisen harva puksutus. Jopa lokkien kirkuminenkin tuntui sopivan illan tunnelmaan.
Uituamme menimme takaisin löylyyn. Saunan yhteydessä oli erillinen pieni pesuhuone suihkuineen, sekä pesutuvan tapainen. Erkki oli jo peseytynyt, ja hän sanoi käyvänsä sisällä katsomassa nukkuiko Jaska. Aila oli suihkussa, ja Erkin mentyä hän huusi minulle, että enkö voisi pestä häneltä selän. Whiskyn aiheuttamasta hiprakasta johtuen uskalsin täyttää pyynnön. Vaahdotin pesusienen, ja aloin pestä Ailan selkää. Hän veti kuitenkin itsensä äkisti kauemmaksi sanoen, että en voi käyttää sientä, koska hän on polttanut selkänsä.
– Pese vain käsin, mutta hellävaroen.
Saippuoin kädet ja levitin Ailan auringonpolttamaan selkään vaahtoa. Tunsin itseni jotenkin hölmöksi. Olinhan pesemässä Ailan lämpöistä ja pehmoista selkää, enkä voi kieltää, ettei se olisi vaikuttanut miehisyyteeni. Onneksi Aila oli minuun selin, joten hän ei nähnyt kiusallista tilaani.
– Ota sieltä alempaakin. On niin hankala pestä itse sieltä ristiselästä.
Siirryin alemmaksi, ja tunsin kohta lantion pehmeän kaaren. Tilanne oli kovin arkaluontoinen. Pesinhän toisen miehen vaimon selkää, ja mietin, miten Erkki suhtautuisi asiaan, jos hän sattuisi tulemaan saunalle.
– Jos Erkki tulisi nyt, hän varmasti suuttuisi, kysäisin viimein.
– Älä pelkää, Aila sanoi ja naurahti. Eihän me olla mitään pahaa tehty. Hän kääntyi katsomaan minua, ja lisäsi pienen taidepaussin jälkeen ilkikurisesti nauraen: - "ainakaan vielä".
Hän tarttui käsiini ja vei ne kankuilleen sanoen:
– Pese sieltä takaakin, niin minun ei tarvitse taivutella kipeitä käsiäni.
Jo visuaalisestikin tämä oli kiusallisen kiihottavaa. Ailan tummanruskeaksi paahtunut selkä ja pakaroiden päivettymätön vaaleus, muodostivat viekoittelevan kontrastin. Kankut loistivat houkuttelevan valkoisina, ja niiden tehoa lisäsi fyysinen kosketus ja saippuan aiheuttama liukkaus.
En voinut mitään sille, että reagoin, kuin mies yleensä reagoi vastaavassa tilanteessa. Häpesin, koska kiihotuin parhaan toverini vaimosta ja Ailalla ei nähtävästi ollut mitään sitä vastaan, että pesin hänen pehmoista peppuaan.
– Pese sieltä välistäkin. Kaikki paikat pitää tulla puhtaiksi, Aila sanoi, samalla kun kuulin lähestyvää kolinaa laiturilta. Kuin ilkiteosta yllätetty pikkupoika kiiruhdin saunan puolelle, parahiksi, Erkin avatessa oven.
– Hyvin ovat asiat sisällä. Jaska nukkuu kuin pikku enkeli. Nyt otetaan kunnon loppulöylyt.
Erkki lisäsi löylyä reiluun tahtiin. Silti ei tuntunut tukalalta. Sopiva määrä höyryä teki ilmankosteuden miellyttäväksi. Katsoin seinällä olevaa kosteusmittaria - 85 prosenttia. Lämpö 70 astetta. Raittiin ilman tulo oli järjestetty oikealla tavalla, kiukaan alta. Poistoilmaa varten oli kaksi venttiiliä lauteiden viereisillä seinillä. Se loi edellytykset hyvänolon tunteelle.
Saunan jälkeen kävimme vielä kerran meren syleilyssä. Se viilensi sopivasti myös miehisyyteni tunnusmerkkiä, jota olikin alkanut jomottaa se pesuhomma.
Uinnin jälkeen istuimme saunan verannalle kaljoille nauttien sanomattoman kauniista auringonlaskusta ja kesäillan lämmöstä. Oli kuin olisimme istuneet teatterin katsomossa samalla kun Bohusläänin luonto toimi elävänä kulissina. Värit ja valot vaihtuivat auringon hiljalleen painuessa saarten taakse.
Aila meni sisälle katsomaan kuinka Jaska voi.
Jäimme Erkin kanssa kahden, nauttimaan merentuoksusta, ja saunomisen suomasta hyvänolon tunteesta.
– Se sinun kertomasi siitä sotalapsesta. Se juttu jäi vähän kesken. Menittekö päivälliselle? Erkki kysyi, samalla kun hän avasi pullon Tuborgia.
– Menimmehän me, ja siitä tulikin pitkä tarina.
Olin hyvilläni voidessani siirtää ajatukseni piinallisesta tilanteesta pesuhuoneessa. Avasin itsekin pullon olutta, otin kulauksen, ja jatkoin kertomusta.
Seuraava luku; Sotalapsi Anittan kertomus
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.