Tutustuin netissä aivan ihanaan kaurismieheen, kirjoittelimme sellaisen viikon ajan ja ymmärsin, että tunteita alkoi kehittymään puolin ja toisin. Hän kyllä sanoikin jotain siihen suuntaan. Sitten ykskaks...mies katosi, ei ilmoittnut mitään, ei selitystä. Ei vain enää vastannut. En mielestäni loukannut häntä. Jäin ihan ihmeissäni pohtimaan tilannetta ja tulin tietysti surulliseksi.
Miksi kaurismies voi näin käyttäytyä? Onko odotettavissa, että palailee selityksineen?
Osaatteko selittää
4
1395
Vastaukset
- kaurisMan
Me kauriit ollaan just tommosia, että yhtäkkiä kadotaan. Ei me itsekään aina tiedä, että missä ollaan, mutta aina me ollaan löydytty sitten kuitenkin - jostain:)
Suos.koht. odottelemaan about viikko pari, kyllä se sieltä palaa häntä koipien välissä:D - tumma skopu
Ihan klassista kaurista! Kaurismiehiltä on ihan turha odotella mitään selityksiä. He menevät ja tulevat ihan miten sattuu. Eräs kaurismies, johon olin todella rakastanut, sanoi minulle rakastavansa minua ja tämän jälkeen katosi yli vuodeksi!! Olin aivan äimänä ja vihainen ja surullinen ja mitä tunnetiloja nyt vaan kuvitella saattaa. No lopulta kyllä sitten päädyimme yhteen, mutta se on jo kokonaan toinen tarina.
Mutta siis joo, kaurismiehen sielunelämästä ja ajatusmaailmasta ei voi päästä perille vaikka olisi koko elinikä aikaa.- myöskin naispuolisiin
kauriisiin. omalla kohdallani ainakin.
- Kauris vain;)
Hmm...Voi olla että hän palaa selityksineen..tai sitten jtn muuta ettei hän palaa......
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885091- 141751
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631626Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271497Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91463Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit501147Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249302969- 195941
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7820