Olen pohtinut sellaista asiaa kuin Avioliiton seksuaalisuuden näyttäminen.
Siis olen pohtinut minkäverran rakastavat puolisot voivat uskovaisessa kodissa kosketella ja hyvillä toisiaan ja luoda virittynyttä ilmapiiriä perheen lasten nähden tai lasten tietäen.
Minun kotonani ei koskettu eikä kosketeltu. Silti meitä lapsia pukkasi maailmaan parhaimmillaan vuoden välein. Nykyisissäkin uskovaisissa kodeissa näyttäisi (jos oikein ymmärrän) olevan koskettelu edelleen vain sitä "makuuhuonepuuhaa".
Kertokaa te näkemyksiä. Saako uskovainen mies esimerkiksi paidan alta hyväillä puolisonsa rintoja päivällä siten että joku lapsista voi nähdä. Saako vaimo tulla tiskaamassa olevan miehensä taakse ja pujottaa kättä miehen housuihin.
Siis onko sellainen seksuaalisuutta elävöittävä puolisoiden välinen koskettelu ja flirtti mielestänne tai oman kokemuksenne perusteella sopivaa.
Näin kysyy eräs mies jolla sovivuuden raja on hämärä.
Siis olen pohtinut minkäverran rakastavat puolisot voivat uskovaisessa kodissa kosketella ja hyvillä toisiaan ja luoda virittynyttä ilmapiiriä perheen lasten nähden tai lasten tietäen.
Minun kotonani ei koskettu eikä kosketeltu. Silti meitä lapsia pukkasi maailmaan parhaimmillaan vuoden välein. Nykyisissäkin uskovaisissa kodeissa näyttäisi (jos oikein ymmärrän) olevan koskettelu edelleen vain sitä "makuuhuonepuuhaa".
Kertokaa te näkemyksiä. Saako uskovainen mies esimerkiksi paidan alta hyväillä puolisonsa rintoja päivällä siten että joku lapsista voi nähdä. Saako vaimo tulla tiskaamassa olevan miehensä taakse ja pujottaa kättä miehen housuihin.
Siis onko sellainen seksuaalisuutta elävöittävä puolisoiden välinen koskettelu ja flirtti mielestänne tai oman kokemuksenne perusteella sopivaa.
Näin kysyy eräs mies jolla sovivuuden raja on hämärä.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Ei hellyys eikä virittynyt ilmapiiri aviopuolisoiden välillä ole minusta sopimatonta. Mikä sen ihanampaa kuin hyväily kesken ruuanlaiton tai imuroinnin. Ohimennen puristelu... Lapset tottuvat näkemään sitä, eikä niiden mielikuvituksessa se ole likaista vaan kuuluu äidin ja isän väliseen suhteeseen.
Minä en tulisi toimeen enää ilman jokapäiväisiä hellyyden hetkiä. Niin pidetään matka toiseen lyhyenä.
Olipa kauniisti kirjoitettu kiitos siitä. Jotenkin teet koskettelun puhtaaksi ja viattomaksi. Että sellaiseksi jossa ei likaista ja synnillisyyttä.
Kuinka lapset reakoivat kun näkevät puristelun. Onko pyrkineet väliin eroittamaan.
Ihmettelen kyllä ajatustasi. Sinusta on sopivaa hyväily kesken ruuanlaiton tai imuroinnin. Tai ohimennen puristelu.
En totisesti uskovaisen kodin lapsena tai nyt aikauisena perheellisenä ymmärrä ajatustasi. Sitä miten se sopii hyvälle omalle tunnolle. Ehkä se joskus selviää mutta tuntuu nyt väärältä.
Olen kyllä ihan vl, eikä se uskoani ole vähentänyt ollenkaan, vaikka me aviopuolisoni kanssa toisiamme ohimennen puristelemmekin. Ihmetyttää todella tuollaiset ihmiset, joille se tuntuu väärältä ja jopa niin pitkälle, että omatunto tulee siitä kipeäksi!! Ei se hyväily tarkoita seksiä.
Hyväily lasten nähden voi olla paidan alle huomaamatta hiipivä käsi tai sylikkäin makaaminen sohvalla, suuteleminen.
Totisesti olen kiitollinen, että en näe niissä mitään likaista tai saastaissa oman kodin sisällä avioliitossa.
Ei tämä kiusaa ole kun sanon että vaikeaa on rajan löytäminen. Pidän itse käsittämättömänä että toisten nähden voi kättä panna paidan alle. Tottakai se näkyy vaikka kuinka yrittää piilotella.
Minun mielestä: En pidä hyvänä uskovaiselle kosketella IHOA MUUALTA KUIN NÄKYVISTÄ PAIKOISTA. Omassa makuuhuoneessa asia on tietenkin uskovien puolisoiden kesken vapaata
Mitä te teette kun lapsi haluaa olla yötä makuuhuoneessa. Voiko luottaa että lapsi esim 4 vuotias nukkuu kun vanhemmat haluavat yhtyä.
Aina se katuvalo sen verran valaisee tai kesällä ulkona valoisa yö.
Ongelmallinen tilanne koska aina ei jaksa odottaa vaan pitää päästä nauttimaan seksuaalisuudesta.
lasten nähden alkaa kopeloimaan ukkoani. Enkä tykkäis jos mies alkaisi puristelemaan tissejäni. Eri asia vaikka läpsytys peppuun tms. Ja ainahan voi tykkäämistään näyttää ,halata ja suukotella, sanoin ja teoin, vaikka keittämällä kahvit. Lapset varmaantykkää jos näkevät vanhempien näyttävän tunteensa toisiaan kohtaan mutta itse olisin ollut kiusaantunut jos vanhemmat oisivat "kähmineet" toisiaan minun nähteni.
Mitä hellyyttä se kahvinkeitto on. Kannattaa lukea mitä avaaja kyselee. Sitä että missä se raja menee. Lapselliselta tai konservatiiviselta vaikuttaa ajatus että kahvinkeitto on puolisoiden hellyyttä. Tai mikäpä minä olen arvostelemaan mutta seksuaalisuutta siinä kyseltiin ja rajoja tuossa alussa.
Kyllä se hellyys sopii. Mutta suukottelu muiden nähden tai selvä koskettelu on Raamatun mukaan miehen ja naisen välinen asia.
Ei pidä opettaa lapsille väärää mallia ja hekuman kaipuuta.
He kyllä sen tajuavat ja osaavat yhdistää koulussa ja kavereilta kuullut rivoudet kotiin. SIksi on syytä jättää hieromiset ja vaatteen alle käden laittamiset makuuhuoneen puolelle.
taidat vasiten provota... ei tuota oikeen ota uskoakseen.
Itse elin lapsuuteni erään nimeltä mainitsemattoman uskonnollisen suuntauksen myrkyttämässä ilmapiirissä, jossa tunteiden näyttäminen oli kielletty. Kertaakaan en muista nähneeni vanhempieni halaavan, pussaavan tai hyväilevän toisiaan.
Omille lapsilleni olen aikanaan halunnut opettaa hellyyden merkityksen niin kuin sen, ketä hellitään. Lopputuloksena on minua itseäni tasapainoisempia nuoria aikuisia.
Kyllä hellyys on varmaan ihana ja kaunis asia. Voi hellyttä osoittaa vaikka vanhemmalle mummolle ja sairaillekin. Mutta entä sellaine uskovaisten puolisoiden hellyys jossa on selvää seksuaalisuutta ja virittymistä. Vaikka ei muuten näkisi niin saattaa kaula alkaa punoittamaan. Ettämiten se raja hellyydessä vedetään. Tottakai sellainen vaatteet pois on jo (ainakin minun mielestä) sopimatonta mutta saako kosketella houkuttelevasti, niinki hellästi?
Mitä ihmettä sitä pitäisi seksuaalisuutta, siis suomeksi sukupuolisuutta salailla? Virittyneisyyttä on parempi näyttää kuin virttyneisyyttä. Kyllä peruserot tulevat tutuiksi jo lauantaisaunassa.
Varsinaista hedelmöitystoimintaa ei lapsille ole välttämätöntä esitellä, vaikka tulokset kyllä näkyvät helposti. Kysykööt yksityiskohdista (kuten ovat tehneetkin!) jos joku kiinnostaa.
Suo anteeksi mutta on pakko kertoa ajatukseni. Minusta on hassu ilmaisu että "hedelmöitystoiminnan esittelyä ei lapsille". Samassa yhteydessä puolustat hellyyden ja virittyneisyyden näyttämistä.
Edelleen jää avoimeksi se että minkä verran uskovaisessa kodissa on sopivaa näyttää ja seksuaalisuutta. Kaulan punoitus näkyy kyllä lapsille ja kyllä miehen herkkyyskin voi näkyä housujen alta ihan viattomassakin hyväilyssä.
Minusta tämä asia on uskovaisessa kodissa vaikeaa.
>Minusta on hassu ilmaisu että "hedelmöitystoiminnan esittelyä ei lapsille". Samassa yhteydessä puolustat hellyyden ja virittyneisyyden näyttämistä.<
Äkkisiltään tulee mieleen, ettei haluta näyttää, miten isän sukusolut lähtevät matkalleen kohti äidin sukusolu(j)a.
>Minusta tämä asia on uskovaisessa kodissa vaikeaa.<
Minusta ei, samalla lailla elimistöt toimivat uskovaisuudesta riippumatta. Hyväilyjen tulee olla sallittuja ja esimerkillisiä myös uskovassa kodeissa. Turha lapsille on uskotella, että kyseessä on joku saastainen juttu.
Minun vaimo kellistelee alasti saunan jälkeen. Sille se on luonnollista. Ja niin sen suvussa naiset ennenkin on tehty. Minusta se oli alussa outoa ja miehenä vaikeetakin. Mutta sitten siihen tottu ja rupesi ymmärtämään että voi sitä keikistellä kotona alasti ilman taka-ajatustakin. Itse en osaa olla nakuna. Joten on kai saunakellistelykin jotain seksuaalisuutta vaikka sillä ei vikitelläkään.
Voi hyvä ihme teidän kanssanne!
Suosittelisin selaamaan netistä vaikka kaikenlaisia modernien asejärjestelmien mainoksia ja promoja.
Panssarivaunussa vaanii parikymmensenttisen tykin takana, uraaniammus valmiina, porukka jotakin onnetonta uhria. Mutta kuinka ollakaan, joku ampuu vaunun kylkeen ontelokranaatin, joka sylkee sisään sulan metallisuihkun ja tappaa kaikki sisällä olijat.
Tuon tapaisia suunnitellaan ja kehitelleään, aivan arkipäivää. Ja sitä pidetään "tekniikan kehityksenä", kauppa käy ja pisnekset luistavat.
Ja jotkut miettivät kannattaako tissiä näyttäää vai ei.
osoittaa hellyyttä, mutta ei seksuaalisuutta. Se kuuluu aikuisten maailmaan.
Avauksen ydin oli se ongelmallisuus että mitä hellyyttä voi näyttää lapsille uskovaisessa kodissa. Hyvällä omalla tunnolla haluaa olla hvyä puolisolle seksuaalsiuuden asioissakin mutta rivous ja suoranainen hekuma vaanivat tässäkin tilanteessa.
Missä siis raja?
Hyvä lyyleri, tuohon kirjoitukseesi voi yhtyä!
Siitä ei saa puhua, sitä vaan tehdään.
"Avauksen ydin oli se ongelmallisuus että mitä hellyyttä voi näyttää lapsille uskovaisessa kodissa."
Halitaan ja suukotellaan lasten aikana. Sensijaan en pidä soveliaana, että lasten nähden aletaan kaivelemaan puolison suokupuolielimiä tai tisuja kourimaan. Hellyyden osoituksissa ei ole mitään pahaa vaikka lapset niitä näkisivätkin.
samoilla linjoilla. Seksuaalisuus kuuluu aikuisten maailmaan.
Halaukset ja suukottelu ovat sallittuja ja hellittelevä nimien käyttö.
Mutta rivoa kielen käyttöä tulisi varoa.
Jos lapsi näkee avointa seksuaalista käytöstä perheen sisällä, hän ei välttämättä tiedä myöhemmin, mitä saa tehdä ja mitä ei. Tarkoitan tällä sitä, että jokaisen ihmisen vartalo on hänen ikioma vartalonsa ja siihen ei saa koskea ilman asianomaisen lupaa. Mutta jos lapsi näkee liian pitkälle menevää seksuaalista käyttäytymistä, hän voi hyväksyä liian helposti oman vartaloonsa kohdistuvan koskettelun eikä ymmärrä pitää sitä vääränä.
KUKAAN EI OSAA TAI USKALLA SANOA MISSÄ RAJA MENEE- EI LYYLERIKÄÄN.
Pakko sanoa suomeksi. Saako laittaa käden miehen housuihin ja samalla houkutella päiväunille. Onko sanottava helliä sanoaj ja silitettävä käsivartta. ¨Miten voi kätkeä kaulaan nousevan intohimosta johtuvan punan,
Apua tämä on niin vaikeaa
että rajan vetäminen todellisuudessa on vaikeaa.
Jos haluaa päiväpanoille niin sen kun vain kuiskaa miehen korvaan, että eiköhän mennä ja oteta housut pois. Pakkoko sitä on koko perheelle kuuluttaa ja näyttää? Mikä siinä nyt on niin vaikeaa?
Intohimon punan, hah hah, voit peittää vaikka huivilla.
Siinähän menee koko erotiikan huvi ja viehtymys, kun sitä pitää julistaa kaikille ja kaiken aikaa.
Alastomuutta sinänsä ei kannata peitellä. Alaston ihminen on kaunis. Mutta alastomuushan ei olekkaan samaa kuin seksuaalisuus.
Rajan voi sanoa riittävällä tarkkuudella, vaan sen vetämiseen ei ole mitään tarvetta. Raja on siinä, mikä pahentaa lähimmäistä.
Mutta mieti näitä. Lapsi ymmärtää rakkauden ja rakkauden osoittamisen puolisolle. Lapsi ei ymmärrä seksuaalisuutta. Siten rakkauden osoittaminen vaikkapa läpsäyttämällä on ok, mikäli vanhemmat itse haluavat näin sen osoittaa. Puolisoiden vaatteiden alle kaiveluja lapsi ei ymmärrä, vaan enemmänkin pelkää. Siksi ne eivät ole sopivia lasten nähden. Esim. "rutistamisen" lapsi kyllä ymmärtää olevan rakkauden osoituksen.
Vanhempien seksuaalisuus on taas vain vanhemmille kuuluvaa ja sitä ei pidä lapsille esitellä. Asia ei ole arka tai salainen, mutta PAHENTAA lapsen mielen!
Kaulaan nousevaa punaa ei tarvitse minnekään kätkeä.
Muistan omat vanhempani , kuinka he olivat kovasti rakastuneita suukotellen ja istuen sylikkäin isän kehuessa aina vaimoaan , sanoen : on meillä hyvä ja kaunis äiti jne. Olin ehkä mustasukkainen , mutta en tiedä kummalleko olin. Jälkeen päin muistan heissä seksuaalista virittyneisyyttä , mutta en sitä silloin huomannut.
Omassa perheessäni olemme samoilla linjoilla.Uskovaiseen kotiin ei mielestäni sovi seksuaalinen lääppiminen puseron alle ja housun sisälle lasten nähden.Se kuuluu aikuisen maailmaan.
kukaan tullut ajatelleeksi, että samanlaisia lapsia ovat kaikki riippumatta uskosta. Eli samat rajat uskovassakodissa, kuin muissakin lapsiperheissä.
Lasten ei kuulu tietää milloin vanhemmat nai (tai ainakin haluaisivat).
Puhtaat hellyyden osoitukset ovat ok.
Elä ala stressaamaan muitten mielipiteillä, vaan tee siten mikä tuntuu vaimosi kannsa parhaimmalta. Varmaan jäkevinä ihmisinä pystytte ajattelemaan, että mikä on soveliasta lasten nähden ja mikä ei.
Itse kyllä en malta pitää näppejä erossa vaimostani, jos se siinä lähellä pyöriskelee, mutta pyrin aina lasten nähden hillitsemään itseni siten että pidättäydyn aina ns hivuttelu/silittelylasteella. En kouri enkä puristele (mitä nyt joskus vähän pyllystä nipistän vaihvikaa (; )
Meillä vaan tahtoo noi muksut olla vaan niin mustasukkasia meistä, et eivät tahdo antaa meidän olla lähekkäin, kun heti ovat pomppimassa keskessä, jos vähänki tiiviimmin ollaan. Mutta loppupelissä sekin sitten herkullisempaa kun päästään "kahleista irti" ja annetaan palaa.
"Elä ala stressaamaan muitten mielipiteillä, vaan tee siten mikä tuntuu vaimosi kannsa parhaimmalta. Varmaan jäkevinä ihmisinä pystytte ajattelemaan, että mikä on soveliasta lasten nähden ja mikä ei."
Tässä ehkä huonoin neuvo, mitä voi antaa. Myös monet pedofiilit pitävät itseään järkevinä ihmisinä, eivätkä näe toiminnassaan mitään väärää, sillä omatunto on puhdas. Heistä yhteiskunta ja yleinen mielipide ovat väärässä.
Nostan ikivanhan keskustelun ja kommentoin.
"Lasten aktiivinen seksuaalinen hyväksikäyttö
puolestaan on sukuelinten pahoinpitelyä, pakotettua yhdyntää ja
muuta koskemattomuutta loukkaavaa ja passiivinen lapsen altistamista
ikään ja kehitystasoon kuulumattomaan seksuaalisuuteen tai seksualisoituneeseen ilmapiiriin."
Lähde: LAPSET JA NUORET VÄKIVALLAN UHREINA
POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN TIEDOTTEITA 64 / 2007
OIKEUSPOLIITTISEN TUTKIMUSLAITOKSEN TUTKIMUSTIEDONANTOJA 80
Enkä normaalijärjelläkään ajateltuna pidä terveenä sitä, että vanhemmat tunkevat käsiään toistensa housuihin lasten nähden.
Lasten nähden voi tehdä asioita, joita voisi tehdä vaikkapa ostoskeskuksessa.
Kai aloittajan hämmennyksen syy on se, että uskovaisissa perheissä ollaan moraalikysymyksissä jotenkin niin pihalla, että maalaisjärki ja sopivuuden rajat on hukattu jo monta sukupolvea sitten. Kun suhtautuminen on ollut hyvin kielteistä, ei enää osata määrittää missä kulkee sopivuuden raja, vaan mennään sen yli.
juurikin niin, etta jos aviopuolisoiden esileikkiin tarvitaan mukaan katselijoita, on jo kyse jostain muusta, esim kiihtymiseen tarvitaankin lapsia.
Ja kun sekään ei riitä, niin seuraava askel johtaa... tiedätte mihin.... :(
Hyvä eräs mies. Vaikka kirjoituksesi onkin provo, kertoo se silti miten hukassa olet itsesi kanssa.
Läheisyys ja hellyys kuuluu lastenkin maailmaan, seksuaalisuus ei. Tässä asiassa sillä mihin uskot tai olet uskomatta, ei ole merkitystä.
"Läheisyys ja hellyys kuuluu lastenkin maailmaan, seksuaalisuus ei."
Olet niin oikeassa! Pusut ja halit kuuluvat perheen arkeen, mutta joku käden työntäminen vaatteiden alle ja hyväily..... siiis.........jooo............>_<
Ei lasten tarvitse tietää yhtikäs mitään vanhempiensa seksielämästä. Hoitoon pitäisi laittaa sellaiset vanhemmat, jotka haluavat lasten näkevän heidät itse teossa...
Isäni oli halukkaampi. Äitini monesti vastasi: "älähä". Tosin kerran äiti veti isän persauskarvoista kerran pesuhuoneessa. Meillä on valokuva, jossa istumme kiikussa siten, että isä on alimmaisena, sitten äiti ja joitain lapsia hänen sylissään. Isällä on himokas ilme vaimoaan kohtaan: ..joka katsoo vaimoa himoiten, on jo tehnyt huorin hänen kanssaan"(Matt.5.).
Olen lukenut jonkun valittavan sitä, että lapsi/lapset samassa makuuhuoneessa ollessaan luulevat vanhempiensa tappelevan, kun he tekevät aivan jotain muuta:)
parempi niin, etta siis luulevat tappelevan kuin nussivan.
koot.
Vanhempani osoittivat hellyyttä lasten nähden pussaamalla ja joskus halailivat. Sanoivat myös helliä sanoja toisilleen. Se tuntu minusta ihan luonnolliselta ja tuli turvallinen tunne että vanhemmat välittävät toisistaan.
Nostan esille asiaan liittyvän aiheen. Mitä sitten jos lapset jostain syystä pääsevät vahingossa näkemään itse aktia? Luulisin ei ole ihan tavatonta että noin pääsee käymään. Itselle sellainen on sattunut. Olin silloin 9v vanha. Tiesin kyllä mistä asiassa oli kysymys, eikä se minusta tuntunut pahalta tai järkyttävältä. Tilanteen jälkeen äiti tuli juttelemaan minulle, sanoi että ei sinä mitään pahaa ollut kun kasvat isoksi tiedät mistä siinä on kysymys.