Beatles vs. Monkees

Usein kuuluu väitettävän, että Beatles oli ensimmäinen pop-yhtye, joka käytti levyllään Moog-syntetisaattoria (Abbey Road-albumilla 1969). Tämä ei pidä paikkaansa! Beatlesien pohjalta kehitetty kaupallinen teinibändi Monkees käytti sitä jo Beatlesejä aikaisemmin 1967, kun Beatles oli vielä Mellotron-vaiheessa...

Sinänsä kaikki kunnia George Harrisonille, että hankki Moog-virityksen itselleen ensimmäisenä (?) brittiläisenä rock-muusikkona. Lieneekö kukaan nykyisin tietoinen, että Harrison julkaisi vuoden 1969 alussa kokeellisen levyn Electronic Sound, joka on pelkästään Moogista lähteviä tylyjä ääniä... Levy kuulostaa korvissani Pansonicilta, parikymmentä vuotta aikaansa edellä.
4249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

oli myös The Turtles Jenkkilän länsirannikolta. Sitä en osaa sanoa, mikä tai kuka oli ihan eka.

Äänestä
  • "aina niin luotettavassa" Wikipediassa mainitaan ensimmäisiksi moogia hyödyntäneiksi levytyksiksi The Zodiac -"yhtyeen" Cosmic Sounds ja Monkeesien Pisces, Capricorn, Acquarius & Jones,Ltd., jotka molemmat ilmestyivät marraskuussa 1967. Myös Byrdsin The Notorius Byrd Brothers vuoden 1968 alusta mainitaan ensimmäisten joukossa. Käytin tarkoituksella lainausmerkkejä tuosta Zodiacista, sillä kyseessä ei ollut mikään varsinainen yhtye, vaan kyseistä projektia varten koottu joukko muusikoita, joista osaa (esim. kitaristit) ei ole mainittu missään. Zodiacin ja Monkeesin levyt liittyvät sillä tavalla toisiinsa, että Zodiac-projektin syntetisaattoriosuuksista vastannut kaveri myi moogin Monkeesien rumpali Micky Dolenzille, joka käytti sitä levyn parissa kappaleessa.

    Äänestä

  • Poro Tallinnasta kirjoitti:

    "aina niin luotettavassa" Wikipediassa mainitaan ensimmäisiksi moogia hyödyntäneiksi levytyksiksi The Zodiac -"yhtyeen" Cosmic Sounds ja Monkeesien Pisces, Capricorn, Acquarius & Jones,Ltd., jotka molemmat ilmestyivät marraskuussa 1967. Myös Byrdsin The Notorius Byrd Brothers vuoden 1968 alusta mainitaan ensimmäisten joukossa. Käytin tarkoituksella lainausmerkkejä tuosta Zodiacista, sillä kyseessä ei ollut mikään varsinainen yhtye, vaan kyseistä projektia varten koottu joukko muusikoita, joista osaa (esim. kitaristit) ei ole mainittu missään. Zodiacin ja Monkeesin levyt liittyvät sillä tavalla toisiinsa, että Zodiac-projektin syntetisaattoriosuuksista vastannut kaveri myi moogin Monkeesien rumpali Micky Dolenzille, joka käytti sitä levyn parissa kappaleessa.

    -arvelisin,että ihan ensimmäisenä moogia kokeili Robert Moog-niminen äijä...ps.tämä on ns. varma tieto... ;)

    Äänestä

LOISTAVA BÄNDI

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Risto Starkki kirjoitti:

Usein kuuluu väitettävän, että Beatles oli ensimmäinen pop-yhtye, joka käytti levyllään Moog-syntetisaattoria (Abbey Road-albumilla 1969). Tämä ei pidä paikkaansa! Beatlesien pohjalta kehitetty kaupallinen teinibändi Monkees käytti sitä jo Beatlesejä aikaisemmin 1967, kun Beatles oli vielä Mellotron-vaiheessa...

Sinänsä kaikki kunnia George Harrisonille, että hankki Moog-virityksen itselleen ensimmäisenä (?) brittiläisenä rock-muusikkona. Lieneekö kukaan nykyisin tietoinen, että Harrison julkaisi vuoden 1969 alussa kokeellisen levyn Electronic Sound, joka on pelkästään Moogista lähteviä tylyjä ääniä... Levy kuulostaa korvissani Pansonicilta, parikymmentä vuotta aikaansa edellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu