Linda ja kulta löysivät unelmakodin

Maailmalla vaikuttava suomalaisviulisti Linda Lampenius piipahti pikaisesti aamulla Huomenta Suomen vieraana. Kuuluisan Götheborg-laivan kannella Eteläsatamassa toimittajien tentissä ollut Linda muisteli Viuluviikarit-aikoja, sillä niitä oli jo muistellut aamun toinen vieras, Ilkka Kuusisto. Kuusiston johtaessa Linda oli nimittäin esiintynyt Radion sinfoniaorkesterin solistina 11-vuotiaana.

Linda kertoili kesäkuulumisiaan, joihin kuuluvat pari kiertuetta Ruotsissa, ensimmäinen Robert Wellsin ja toinen Paul Pottsin ja Prahan filharmonikkojen kanssa ja thainyrkkeilyn kurssi Thaimaassa.

Unelmakodin olivat Linda ja aviomies Martin myös löytäneet, kun he olivat tiputtaneet haluamansa kotikadun varrella sijaitsevien talojen postiluukkuihin "jos olet muuttamassa, niin me haluaisimme ostaa talosi" -viestejä - vastauksia tuli jo seuraavina päivinä.

Syksyllä jatkuvat esiintymiset ja loppuvuodesta on suuri 30 konsertin jättikiertue ympäri Ruotsia.

Julkisuudessa 12 vuotta ollut Linda ohjeisti myös nuorempiaan siten, että pitäkää ihmeessä yksityiselämänne erillään julkisuudesta! Hän teki itse virheen siinä, että vastaili aikoinaan kaikkiin toimittajien kysymyksiin, ettei häntä muuten pidettäisi diivana tai koppavana. Mutta kun julkisuuden henkilö on kerran avannut koko elämänsä julkisuudelle, on medialla oikeus siitä aina sitten uutisoida.

Toimittajien kysymykseen, miksi Lindan julkisuuskuva on niin erilainen Suomessa verrattuna Ruotsiin epäili Linda sitä, että kun hän ei ole asunut eikä työskennellyt kotimaassaan juuri ollenkaan yli kymmeneen vuoteen, ei häntä tunneta täällä todellisuudessa kovinkaan hyvin.

Ja kun ei ole asunut eikä työskennellyt täällä lähes ollenkaan, niin julkisuuskuva on lähtenyt elämään ihan omaa elämäänsä. Ruotsissa tilanne on tottakai toinen, koska siellä hän esiintyy jatkuvasti ja esimerkiksi paikallisen Tanssii tähtien kanssa -ohjelman myötä miljoonat ihmiset oppivat tuntemaan hänet persoonana.

Katso Lindan kaksi haastatteluosuutta Huomenta Suomessa vasemmasta alakulmasta netti-tv -otsakkeen alta: http://www.mtv3.fi/huomentasuomi/
0123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Muun muassa.. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu