VHF ja AAIC

En ole varmasti ensimmäinen, joka on pähkäillyt AAIC-tunnuksen kanssa, joten asiallisia neuvoja kaivataan.

Aluksen radiolupahakemuksen täyttö tyssäsi kohtaan "Laskutustunnus". Aikaisemmin on Suomessa ollut ilmeisesti vain yksi palveluntarjoaja, nyt joutuu valitsemaan kahdesta. Ongelmana on se, että kyseisten yritysten kotisivuilta ei löydy mitään käytännön tietoa huviveneilijälle. Ennen kun ratkaisen asian kolikkoa heittämällä, olisi hyvä tietää:

1. Voinko raksia tunnuksen ihan mieleni mukaan, vai pitäisikö ensin sopia asiasta palvelun tarjoajan kanssa?

2. Onko nillä mitään eroa?

3. Jotenkin kuvittelisin, että jos todella joutuisi kyseistä palvelua käyttämään, palvelun minuuttihinnan erolla ei ole enää kauheasti väliä. Mutta vaikuttaako ruksiminen jotenkin esimerkiksi vuosimaksuihin?

Niinpä, voisin tietysti kysyä asiaa virastosta tai k.o. firmoista, mutta tänään ei enää ehdi ja lähipäivinä asia uhkaa lykkääntyä erinäisistä muista syistä. Eli jos olet perillä, jaa tietosi - siitä voi olla hyötyä muillekin.
91471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

lelu valtamerellä, missä vuokrattu satelliittipuhelin on järkevin ratkaisu.

Itämerellä purjehtii vaikka "rikkinäisellä puhelimella" tai tölkki-lankapuhelimella. Lähin ranta on aina vuorokauden parin päässä ja varsinkin Itämerelle fiksu purjehtija menee sillä asenteella, että sieltä tullaan myös omin avuin pois.

Äänestä
  • merkillinen asenne,se on päinvastoin,VHF on tärkeä ja hyvä olla, kännykän voi heittää mereen, eihän se toimi rannikosta vähän matkan päästä.
    Kenellä on nyt varaa ostaa satelliittipuhelin?
    Se AIS-koodi juttu en tiedä, tähän saakka on ollut vain yksi käytössä.

    Äänestä

  • minor700 kirjoitti:

    merkillinen asenne,se on päinvastoin,VHF on tärkeä ja hyvä olla, kännykän voi heittää mereen, eihän se toimi rannikosta vähän matkan päästä.
    Kenellä on nyt varaa ostaa satelliittipuhelin?
    Se AIS-koodi juttu en tiedä, tähän saakka on ollut vain yksi käytössä.

    sitä kun lähdet valtamerelle:-)

    VHF tyypit Itämerellä eivät osaa purjehtia turvallisesti ilman VHF:ää, mot:-)

    Äänestä

  • Hanki vene ja lähde merelle, ettei tarvitse tuollaisia tänne kirjoitella.

    Äänestä

Rastituksen mukaisesti tieto menee palvelun tarjoajalle.
Puhelun minuuttihinnan määrittää rannikkoradioasema.
Mikäli käyt sateliittipuheluja,niin tarkasta sitten hinnat niistä.
Hintaeroja saattaa syntyä laskutuksesta.Tosiaankaan yhtiöt eivät ole niistä tiedoteleet.

Niin mitä alempana oleva yrittää selittää,niin miksiköhän kauppa-aluksetkin pitävät radiolaiteita.
No saahan näitä nykyajan Kolumbuksiakin olla.Heittäkööt kännytkin mereen,eihän niitäkään veneessä tarvita

Äänestä
  • ei ole.Laskutukset syntyvät puhelujen perusteella.
    Rannikkoasemilla saattaa olla erilaisia laskutusperusteita ja saattavat katketa esim. kuukauden vaihtuessa ,jolloin tulee lisämaksua.

    Äänestä

Ihme homma todella asiallinen kysymys, ja sitten joku perustelee heti miksi kysyjä on ihan sairaan tyhmä. Joskus sillä on tuulipuku tai kommari tms, jos ei muuta keksitä. Pyrkikää siihen että kysymyksiin vastataan. Omat mielipiteet ovat aina tervettulleita mutta ketä kiinnostaa eiks sull oo kännyy urpo tekstit. Ainoa mitä tollaset kommentit aikaansaa itsessäni on voi onpas taas tyhmä jätkä vastaamassa. Menkää puimuripalstalle siellä pärjää kännyllä.


Onneksi joku fiksukin vastailee täällä. Kiitokset siitä

Äänestä
  • voi ja on suositeltavaa päästä eroon.

    Äänestä

Oli sama valinta edessä ja soitin molemmille palveluntarjoajille. Molempien laskutusprovisio on 15%, jonka lisäksi ei tule muita palkioita. Taidan siis valita ruudun kolikkoa heittämällä. Yllättävän pitkään joutui muuten hintatietoja utelemaan ennenkuin ne kerrottiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


laskutustunnus? kirjoitti:

En ole varmasti ensimmäinen, joka on pähkäillyt AAIC-tunnuksen kanssa, joten asiallisia neuvoja kaivataan.

Aluksen radiolupahakemuksen täyttö tyssäsi kohtaan "Laskutustunnus". Aikaisemmin on Suomessa ollut ilmeisesti vain yksi palveluntarjoaja, nyt joutuu valitsemaan kahdesta. Ongelmana on se, että kyseisten yritysten kotisivuilta ei löydy mitään käytännön tietoa huviveneilijälle. Ennen kun ratkaisen asian kolikkoa heittämällä, olisi hyvä tietää:

1. Voinko raksia tunnuksen ihan mieleni mukaan, vai pitäisikö ensin sopia asiasta palvelun tarjoajan kanssa?

2. Onko nillä mitään eroa?

3. Jotenkin kuvittelisin, että jos todella joutuisi kyseistä palvelua käyttämään, palvelun minuuttihinnan erolla ei ole enää kauheasti väliä. Mutta vaikuttaako ruksiminen jotenkin esimerkiksi vuosimaksuihin?

Niinpä, voisin tietysti kysyä asiaa virastosta tai k.o. firmoista, mutta tänään ei enää ehdi ja lähipäivinä asia uhkaa lykkääntyä erinäisistä muista syistä. Eli jos olet perillä, jaa tietosi - siitä voi olla hyötyä muillekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu