KUNNASSASI ALKAA ABORTTIEN

VÄHENTÄMINEN

Keinoja aborttien vähentämiseksi:

Näistä voi valita useamman tai muutaman

1. Kunnan terveys- ja sosiaalilautakunnassa keskustellaan kunnan viranomaisten harjoittamasta aborttipolitiikasta ottaen huomioon korkean elintason, sosiaaliturvan sekä lapsien positiivisen vaikutuksen kunnan talouteen, kansantalouteen ja elinvoimaisuteen.

2. Asiasta keskustellaan kunnnanvaltuustossa tai -hallituksessa em. lähtökohdin.

3. Sosiaalitoimeen osoitetaan viranomainen / henkilöresrssi, jonka päätoimena on selvittää aborttia hakevien soisaalinen tausta ja kyky huolehtia lapsesta.

4. Kunnan lääkärit lähettävät kaikki aborttihakemukset sosiaalitoimen ao. virkailijan tutkittavaksi.

5. Äitiysneuvolan palkkaukseen vaikuttavaksi tulostavoitteeksi asetetaan 40% vähennys asiakasalueen abortteihin ensimmäisenä vuonna ja sen jälkeen 10% vähennys vuosittain.

6. Sosiaali- ja terveystoimen palkkaukseen vaikuttavaksi tulostavoitteeksi asetetaan 40% vähennys abortteihin kunnassa ensimmäisenä vuonna ja sen jälkeen 10% vähennys vuositttain.

7. Terveydenhuoltoviranomaisten ja sosiaaliviranomaiseten koulutusohjelma laaditaan ja aloitetaan aborttien vähentämiseksi.

8. Kunnassa järjestetään kohderyhmille koulutusta, informaatiota aborttien välttämiseksi ja äitiyttä tukien.

9. Kunnassa järjestetään välitöntä kriisiapua abortin uhkaamille.

10. Kunnissa resurssoidaan nuorien ja heikommassa asemassa olevien perheiden ja äitien erityistuki, joka on sosiaalista, taloudellista ja henkistä laatua.

11. Kunnat profiloituvat perheiden ja lapsien hyvinvoinnilla.

Tätä palstaa lukevat lääkärit, hoitajat, valtuutetut, lautakuntien jäsenet, aktiivit, isät, äidit, kuntalaiset RYHTYKÄÄ TOIMEEN!!

138

3025

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • liibalaabalii

      ..Resursseja tilanteeseen joutumisen ehkäisyksi, eli koko maan kattava ehkäisykampanja, joka kiertää niin koulut kuin mediatkin. Herättää ihmiset.

    • maksaa

      muuten hyvä...

      • tullessaan

        Kuntien valitionosuudet lisääntyvät lapsien myötä. Lapsi on arvo sinänsä. Lisäksi jokainen lapsi on tuottava ja luova ihminen.

        Elämän suojelu ja lapsen arvostaminen on oikea teko ja samalla tuottava investointi.

      • on niin
        tullessaan kirjoitti:

        että nuoren naisenalun ei kannata ei-halutun vahinkoraskauden sattuessa väkisin pitää lasta ja jättää koulut käymättä (se tuo tulevaisuudessa sitten joko työttömyyden tai jonkun ala-arvoisen paskahomman). Ei tosiaankaan kannata luottaa siihen että yhteiskunta pitäisi huolen, ei se pidä. Jollain surkealla lapsilisällä, saturaisella, kuukaudessa ei elä eikä kukaan ole oikeasti kiinnostunut juttelemaan nuoren äidin ongelmista eikä siihen ole resurssejakaan.

      • abortiton
        on niin kirjoitti:

        kävin koulut myöhemmin, ei lapsi sitä ole estänyt. Kyse on ihan omasta asennoitumisesta, kaikkeen pystyy jos tahtoo ja asiat on järjestettävissä. Sitä paitsi yh-lisällä se tuki on liki 150 (siihenhän yh-osaan tuli joku aika sitten 10e korotus). Mulla jää tosta vielä usein ylimäärästä säästöönkin.

      • Maksaa

        kuntien valtionosuudet? Valtio. Ja kuka maksaa valtiolle ne rahat? Veronmaksajat.

        Jokainen lapsi lisää lapsilisäkuluja, sosiaali- ja terveyskuluja, päivähoitokuluja, toimeentulotukikuluja. Jokaisesta lapsesta nämä kulut saadaan takaisin noin 30 vuoden viiveellä. Itseasiassa nykyisin kai jokainen meistä kuluttaa verovaroja enemmän kuin koskaan tulemme niitä valtiolle tai kunnille maksamaan.

        Se mitä kannattaa tehdä, on säilyttää Suomi ja sen asukkaat. Siihen riittää kaikki nje vapaaehtoisesti synnytetyt lapset. Pakottaa ei tarvitse.

      • paskat...

        välittää. Lapsethan tuottaa kuluja valtiolle ja kunnille. Valtiolta tulee lapsilisät ja kunninilta toimeetulotuki ym.neuvola- terveydenhoito ja sosiaalipalvelut. Siis lapset ja vanhukset on tässä kuntien markkinataloudessa kaikkein kalliimipia kulueriä rahallisesti. Siis NÄIN tänä päivänä..Mutta lapset on aikanaan veromaksajia...Vuosien monien päästä.

      • arvokas.
        Maksaa kirjoitti:

        kuntien valtionosuudet? Valtio. Ja kuka maksaa valtiolle ne rahat? Veronmaksajat.

        Jokainen lapsi lisää lapsilisäkuluja, sosiaali- ja terveyskuluja, päivähoitokuluja, toimeentulotukikuluja. Jokaisesta lapsesta nämä kulut saadaan takaisin noin 30 vuoden viiveellä. Itseasiassa nykyisin kai jokainen meistä kuluttaa verovaroja enemmän kuin koskaan tulemme niitä valtiolle tai kunnille maksamaan.

        Se mitä kannattaa tehdä, on säilyttää Suomi ja sen asukkaat. Siihen riittää kaikki nje vapaaehtoisesti synnytetyt lapset. Pakottaa ei tarvitse.

        Kuka maksaa? Ihminen.

        Miksi maksaa? Koska ihminen on tuottava.

        Ihminen on arvokas.

        Jokainen lapsi on arvokas.

        Olemme sitä rikkaampia, mitä enemmän meillä on lapsia.

        Jokainen abortissa surmattu lapis on menetetty ihminen ja lisäksi taloudellinen tappio.

        Yleinen intressi on puolittaa abortit vuosittain. Tämä on mahdollista, kunhan SINÄkin ryhdyt työhön.

      • Oumaigaad
        arvokas. kirjoitti:

        "Olemme sitä rikkaampia, mitä enemmän meillä on lapsia."

        Mutta me ei olla kun joten tee ihan vapaasti lapsia niin paljon kuin eukkosi kerkiää sikiämään jos kerran teidän perheessä rikastutte lapsilla, vai lapsilisillä? Ei oo naispuolisen aloitus, kuka nainen niin pimee olis että haluais terveystietojaan jollein lautakunnalle antaa, höh. 😤 joku raskausvalvontakomissio??? Kuka tällasia idioottimaisuuksia päästää näppikseltään vai oliko tää joku vitsi? Meninkö vaan halpaan?

      • Anonyymi
        abortiton kirjoitti:

        kävin koulut myöhemmin, ei lapsi sitä ole estänyt. Kyse on ihan omasta asennoitumisesta, kaikkeen pystyy jos tahtoo ja asiat on järjestettävissä. Sitä paitsi yh-lisällä se tuki on liki 150 (siihenhän yh-osaan tuli joku aika sitten 10e korotus). Mulla jää tosta vielä usein ylimäärästä säästöönkin.

        "Mulla jää tosta vielä usein ylimäärästä säästöönkin"
        Mulla kans jää lapsilisät säästöön kun jätän lapset ilman ruokaa. Syöminen onki yliarvostettua mut lisääntyminen arvo.

      • Anonyymi

        Kenelle exä on jotenkin vieras?
        Aijai, kateeksi näyttä käyvän joka tapauksessa, kannattiko survaista omasi sinne viemäriin? :) Hyi s--tana. Ymmärrän kyllä että hävettää.

      • Anonyymi
        abortiton kirjoitti:

        kävin koulut myöhemmin, ei lapsi sitä ole estänyt. Kyse on ihan omasta asennoitumisesta, kaikkeen pystyy jos tahtoo ja asiat on järjestettävissä. Sitä paitsi yh-lisällä se tuki on liki 150 (siihenhän yh-osaan tuli joku aika sitten 10e korotus). Mulla jää tosta vielä usein ylimäärästä säästöönkin.

        Meillä myös tultiin äidiksi juuri 18 v. ja ihan tarkoituksella hankittu rakkauden tulos. Nyt jo lapsenlapsia ja sitä päätöstä ei ole kertaakaan kaduttu. Opiskeltiin molemmat ja nyt jo toinen meistä eläkkeellä. On aikaa lapsenlapsille ja tarmoakin vielä tallella. Silloin ei ollut hääppöiset tuetkaan, mutta elämä kulki omaa latuaan, kun kukaan muukaan ei kaveripiirissä ollut syntynyt kultalusikan kera.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Opiskeltiin molemmat ja nyt jo toinen meistä eläkkeellä."

        Sepä kartuttaa valtion kassaa kun jää takuueläkkeelle jo 20-vuotiaana....

      • Anonyymi

        Ei yllätä, sinähän et kykene muutenkaan havaitsemaan mitään todellisesta maailmasta.. XD

      • Anonyymi
        Maksaa kirjoitti:

        kuntien valtionosuudet? Valtio. Ja kuka maksaa valtiolle ne rahat? Veronmaksajat.

        Jokainen lapsi lisää lapsilisäkuluja, sosiaali- ja terveyskuluja, päivähoitokuluja, toimeentulotukikuluja. Jokaisesta lapsesta nämä kulut saadaan takaisin noin 30 vuoden viiveellä. Itseasiassa nykyisin kai jokainen meistä kuluttaa verovaroja enemmän kuin koskaan tulemme niitä valtiolle tai kunnille maksamaan.

        Se mitä kannattaa tehdä, on säilyttää Suomi ja sen asukkaat. Siihen riittää kaikki nje vapaaehtoisesti synnytetyt lapset. Pakottaa ei tarvitse.

        "kuntien valtionosuudet? Valtio. Ja kuka maksaa valtiolle ne rahat? Veronmaksajat."

        Aloittaja ei ole kyllä selvästikään mikään taloustieteen expertti. Merkonoomin opinnotkin tais jäädä kesken. Ottais edes omasta elämästä oppia siinä että miten ihminen koulutetaan ja hoidetaan ja sitten jää vain yhteiskunnan elätiksi tuottamatta mitään takaisin. Ja näitä pitöis vaan tehdä lisää yhteiskunnan rasitteeksi??? 🙄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä myös tultiin äidiksi juuri 18 v. ja ihan tarkoituksella hankittu rakkauden tulos. Nyt jo lapsenlapsia ja sitä päätöstä ei ole kertaakaan kaduttu. Opiskeltiin molemmat ja nyt jo toinen meistä eläkkeellä. On aikaa lapsenlapsille ja tarmoakin vielä tallella. Silloin ei ollut hääppöiset tuetkaan, mutta elämä kulki omaa latuaan, kun kukaan muukaan ei kaveripiirissä ollut syntynyt kultalusikan kera.

        "Meillä myös tultiin äidiksi juuri 18 v. ja ihan tarkoituksella hankittu rakkauden tulos."

        Minusta tuo käy vain esimerkkinä itsepetoksesta. Muka tarkoituksella??? Kukaan 18 v ei hanki tarkoituksella lapsia ennen kuin koulut on käyty ja ammatti hankittu ja nuoruus eletty. Jokainen keskivertoälyllä varustettu ymmärtää että tuottaakseen pitää käydä töissä ja elättää se lapsi. On vain ollu kiire uittaa katkarapua...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei yllätä, sinähän et kykene muutenkaan havaitsemaan mitään todellisesta maailmasta.. XD

        Etkös sinäkin vain ole kehuskellut kuinka vedät kaljaa veronmaksajien laskuun jotka tekee peräpää ruvella töitä että vapaamatkustajat saa ryypätä? Tämähän se uskomattominta onkin, kun vapaamatkustajat pohtii taloustieteellisiä kysymyksiä ja tietää miten valtakunnan asiat pannaan kuntoon mutta itse ollaan päivät joutilaina kaljaa vetämässä. Tyypillistä vähä-älyistä persuilua.

      • Anonyymi
        tullessaan kirjoitti:

        Kuntien valitionosuudet lisääntyvät lapsien myötä. Lapsi on arvo sinänsä. Lisäksi jokainen lapsi on tuottava ja luova ihminen.

        Elämän suojelu ja lapsen arvostaminen on oikea teko ja samalla tuottava investointi.

        "Lisäksi jokainen lapsi on tuottava ja luova ihminen."

        Paitsi abortin kovimmat vastustajat. Mikähän siinä onkin että nämä laiskimmat on niitä kovimpia "tietäjiä" asiassa kuin asiassa.

        Toinen on jo kaksikymppisenä eläköitynyt vapaamatkustaja ja toinen omien sanojensa mukaan veronmaksajien laskuun terassilla kaljaa kittaava elätti. Molemmat just sitä osaa kansasta joka ei tuota mitään vaan on vain kuluttamassa resursseja. Vai onko kyseessä yks ja sama tyyppi. Sieltä sitä on hyvä laittaa muiden asioita "kuntoon", kun oma elämä on retuperällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Meillä myös tultiin äidiksi juuri 18 v. ja ihan tarkoituksella hankittu rakkauden tulos."

        Minusta tuo käy vain esimerkkinä itsepetoksesta. Muka tarkoituksella??? Kukaan 18 v ei hanki tarkoituksella lapsia ennen kuin koulut on käyty ja ammatti hankittu ja nuoruus eletty. Jokainen keskivertoälyllä varustettu ymmärtää että tuottaakseen pitää käydä töissä ja elättää se lapsi. On vain ollu kiire uittaa katkarapua...

        "Kukaan 18 v ei hanki tarkoituksella lapsia ennen kuin koulut on käyty ja ammatti hankittu ja nuoruus eletty."

        Miksei? Onko nuo mainitut asiat lapsen henkeä ja koko elämää tärkeämpiä? Onneksi ei useimmille.

        "On vain ollu kiire uittaa katkarapua..."

        Kateus ja katkeruus haisee tänne saakka.. XD

        "itse ollaan päivät joutilaina kaljaa vetämässä. Tyypillistä vähä-älyistä persuilua."

        Vihervassari raivofeminatsi siellä öykkää ja möykkää kun pitää saada tappaa lapsia täysvapaasti niillä yhteisillä rahoilla... mutta onhan nyt kaljan kittaus paaaaaljon suurempi "synti", hyi hyi! XD

        "Paitsi abortin kovimmat vastustajat."

        Siellä taas kaikkitietäjän mutupallo kertoo "totuuksia" asiasta kuin asiasta. XD
        Suosijafanaatikon mielestä siis laiskuus on pahempaa kuin lasten murhailu... jepjep.

      • Anonyymi
        abortiton kirjoitti:

        kävin koulut myöhemmin, ei lapsi sitä ole estänyt. Kyse on ihan omasta asennoitumisesta, kaikkeen pystyy jos tahtoo ja asiat on järjestettävissä. Sitä paitsi yh-lisällä se tuki on liki 150 (siihenhän yh-osaan tuli joku aika sitten 10e korotus). Mulla jää tosta vielä usein ylimäärästä säästöönkin.

        "Sitä paitsi yh-lisällä se tuki on liki 150 (siihenhän yh-osaan tuli joku aika sitten 10e korotus). Mulla jää tosta vielä usein ylimäärästä säästöönkin. "

        😆
        Onpa valtava summa. Kyllähän kympin korotus muuttaa kenen tahansa vahinkoraskautuneen kerralla halukkaaksi synnyttämään. 😆

        Kuules kyse on paljon muusta tappiosta mitä äitiydestä tulee. Sitä ei kympillä eikä satasillakaan kuitata.

      • Anonyymi
        on niin kirjoitti:

        että nuoren naisenalun ei kannata ei-halutun vahinkoraskauden sattuessa väkisin pitää lasta ja jättää koulut käymättä (se tuo tulevaisuudessa sitten joko työttömyyden tai jonkun ala-arvoisen paskahomman). Ei tosiaankaan kannata luottaa siihen että yhteiskunta pitäisi huolen, ei se pidä. Jollain surkealla lapsilisällä, saturaisella, kuukaudessa ei elä eikä kukaan ole oikeasti kiinnostunut juttelemaan nuoren äidin ongelmista eikä siihen ole resurssejakaan.

        Totta. Olisi syytä kysyä välillä miesten häpeän perään, niiden jotka survaisee elimensä naiseen ja jättää naisen selviytymään yksin.

        Ennen kunnon ehkäisyä ja aborttioikeutta miehet houkutteli naisia seksiin lupaamalla kiimoissaan että mennään kuitenkin kihloihin ja naimisiin niin otetaan vähän förskottia kun himottaa niin kamalasti ja seisoo ja mies vaan nyt tarvii seksiä. Ja lupaus että kyllä minä vedän sitten ulos ajoissa kunhan nyt suostut.

        Jotkut miehet pitivät lupauksen jos yhtään piittasi naisesta ja näin satunnaisesta seksikumppanista saattoi tulla pariskunta joka ei sopinut toisilleen ollenkaan. Näin nainen joutui ilman ammattia ja osaamista vielä jonkun kelvottoman vaimoksikin häpeältä välttyäkseen. Naiset ei käyneet töissä jos lapsia tuli ja menivät naimisiin. Oltiin miehestä ja miehen mielenliikkeistä riippuvaisia. Minun vanhin sisko oli vielä ikäluokkaa jolla ei ammattia naimisiin mennessä. Avioliitto ei ollut onnistunut, osapuolet liika nuoria. Itse jo olen hyvän ammatin hankkinut yhden tytön äiti ja eronnut, silti pärjännyt just ammatin ja toimeentulon vuoksi.

        Suuri osa vielä 1960-luvulla ennen pilleriä unohti tietenkin mitä tuli kiimassaan luvatuksi ja pian nainen huomasi olevansa raskaana ja mies kadonnut tai paljastui että onkin jo ukkomies. Nainen typerä, naisen häpeä kun uskoi miehen puheisiin ja maalailuihin. Pakko hakea laiton abortti. Häpeä taas naisen joka suostunut seksiin, sitten abortista tai au-lapsesta joka yleensä meni lastenkotiin ja syntyi poissa silmistä. Tyttö voitiin erottaa koulustakin jolloin opinnot katkesivat. Poikaa ei kukaan tuonut tuomittavaksi. Miestä ei kukaan syyttänyt eikä häpäissyt vaikka olisi ollut hyväksikäyttö.

        Seksiin painostetaan vielä nykyäänkin
        tyttöjä ehtona seurustelulle, joten on tärkeää että ehkäisy on nuorille ilmainen. Ei ainakaan aborttia tule kun ehkäisy on kunnossa. Kestää siitä teini-iästä kasvaa ennen kuin tytöt huomaa ettei sen pojat välttämättä halua muuta kuin jotain seksikokemusta jolla rehvastella kavereille ja isommat "pojat" eli aikuiset miehet käyttää hyväkseen. Näistä pitää kotona puhua ja hankkia nuorille ehkäisy.

        Naiselle on juuri ollut tärkeintä hankkia ammatti ja elanto että voi lapsiakin sitten elättää eikä ole missään vaiheessa taloudellisesti riippuvainen kenestäkään toisesta että tarvisi väkivaltaa ja huonoa käytöstä ja pettämistä jne sietää. Siten on edistystä paljon tapahtunut. Parisuhde on ja pitää olla rakkauteen eikä riippuvuuteen pohjautuva.

        Yksin koko taloudesta, lastenhoidosta jne vastaaminen on vaan kovin raskasta joten ymmärtää miksei naiset halua lapsia kuin vakaassa työsuhteessa. Äidin työnantaja ja työsuhde kärsii äitiyslomista ja poissaoloista vaikka raskaus olisi yhdessä harkittu. Isä ja isän työ ei kärsi lapsen saamisesta mitenkään jos ei vapaaehtoisesti halua. Tässä on vielä paljon parannettavaa että naiset tohtii tehdä lapsia ja että lapset on rakastettuja. Vain rakastettu osaa itsekin rakastaa.

        Vanhat ajat ei kyllä olleet kovin hyviä, ei varsinkaan naisille mutta ei kai juuri kellekään muille kuin rahakkaille kuten aina.

        Hyvää Joulua, toivottaa eräs mummi.

      • Anonyymi
        arvokas. kirjoitti:

        Kuka maksaa? Ihminen.

        Miksi maksaa? Koska ihminen on tuottava.

        Ihminen on arvokas.

        Jokainen lapsi on arvokas.

        Olemme sitä rikkaampia, mitä enemmän meillä on lapsia.

        Jokainen abortissa surmattu lapis on menetetty ihminen ja lisäksi taloudellinen tappio.

        Yleinen intressi on puolittaa abortit vuosittain. Tämä on mahdollista, kunhan SINÄkin ryhdyt työhön.

        "Yleinen intressi on puolittaa abortit vuosittain. Tämä on mahdollista, kunhan SINÄkin ryhdyt työhön."

        Mitä sinä itse teet asian eteen???

    • Tristar

      ..,lähteä itsekin tekemään.

      Minusta mitään hyvää ei ole siinä että abortti kiellettäisiin sitä haluavalta koska "sulla on varaa hankkia lapsia, pää kiinni ja tee se. Ei sinun haluasi tässä kysytä". Voisin tosin itsekin lähteä mukaan valistustyöhön, siihen kriisiapuun ja antamaan aborttia hakeville tietoa muista vaihtoehdoista. Jokainen nainen joka katuu aborttiaan, on liikaa, ja potentiaalisesti katuvien liian nopeasti tai hatarin tiedoin päättäneiden määrä pitää saada laskuun, nopeasti. Annan mielelläni panokseni sellaiseen työhön.

      ***

      • mutta eikö

        eikö ehkäisyvalistus ja ilmainen ehkäisy kaikille olisi vielä enemmän paikallaan? Minne jäi se ilmainen (= verovaroin kustannettu) terveydenhuolto, jota aikoinaan meillekin puuhattiin?

      • Tristar
        mutta eikö kirjoitti:

        eikö ehkäisyvalistus ja ilmainen ehkäisy kaikille olisi vielä enemmän paikallaan? Minne jäi se ilmainen (= verovaroin kustannettu) terveydenhuolto, jota aikoinaan meillekin puuhattiin?

        Kyllä ja ehdottomasti ja kaikilla kielillä. Ehkäisyvalistus ja helppo saatavuus (ja hyväksyvä ilmapiiri seksille ja ehkäisylle), nuorille ja pienituloisille ilmainen ehkäisy. Kannatan täydestä sydämestäni.

        ***

      • Nimetön
        Tristar kirjoitti:

        Annetaan jokaiselle nuorelle peruskoulussa, lukiossa ja ammatillisessa toisen asteen koúlutuksessa tietoa ehkäisystä.

        Annetaan nuorille esimerkki ja ohjeet, joiden mukaan seurustelu voi olla pusuja ja käsikädessä kulkemista ilman yhdyntää.

        Annetaan lapsille ja nuorille rakkautta ja aikaa, jotta heidän ei trvitse etsiä läheisyyttä liian aikaisin yhdynnästä, eikä rakkauden kohdetta vauvasta.

        Pidetään kiinni nuorten (ja aikuisten) päihteettömyydestä. Näin estetään monta sukupuolitautia ja ei-toivottua raskautta.

        Annetaan tietoa jälkiehkäisystä.

      • Vanhathyvätajat

        Eikö paremminkin otettaisi moraali taas käyttöön.
        Ihanteelksi ja tavoitteeksi " ei ennen naimisiinmenoa" olisi paras.
        Sen lisäksi ehkäisyä luusereille jotka ei tuohon jostain syystä pysty.
        Muutenkin seksin ylikorostus johtaisi pois.
        Se on hyvä asia avioliitossa, muuten tuhoisa.

      • FaktatEsiin
        Vanhathyvätajat kirjoitti:

        MITEN tuo käytännössä tapahtuu? Kaikki Suomessa uskovaisiksi?

      • Anonyymi
        Nimetön kirjoitti:

        Annetaan jokaiselle nuorelle peruskoulussa, lukiossa ja ammatillisessa toisen asteen koúlutuksessa tietoa ehkäisystä.

        Annetaan nuorille esimerkki ja ohjeet, joiden mukaan seurustelu voi olla pusuja ja käsikädessä kulkemista ilman yhdyntää.

        Annetaan lapsille ja nuorille rakkautta ja aikaa, jotta heidän ei trvitse etsiä läheisyyttä liian aikaisin yhdynnästä, eikä rakkauden kohdetta vauvasta.

        Pidetään kiinni nuorten (ja aikuisten) päihteettömyydestä. Näin estetään monta sukupuolitautia ja ei-toivottua raskautta.

        Annetaan tietoa jälkiehkäisystä.

        Mitä sä sekoilet. Nuorten raskaudenkeskeytykset on ihan marginaaliset.

        Nuorten aikuisten ehkäisyneuvontaan ja ilmaiseen ehkäisyyn kannattaa panostaa.

        Seksistä pidättäytyminen ei ole luotettava ehkäisytapa. Huomaahan sen jenkeistä jossa sitä tuputetaan ja tulos on ihan järkyttävä. Teini-ikäisten raskaudet ovat tosi yleisiä.

        Ajanmukaista, aikaisin alkavaa ja nuoren maailmaa kohtaavaa seksuaalikasvatusta! Tabu abortista myös pois!

      • Anonyymi
        Vanhathyvätajat kirjoitti:

        Eikö paremminkin otettaisi moraali taas käyttöön.
        Ihanteelksi ja tavoitteeksi " ei ennen naimisiinmenoa" olisi paras.
        Sen lisäksi ehkäisyä luusereille jotka ei tuohon jostain syystä pysty.
        Muutenkin seksin ylikorostus johtaisi pois.
        Se on hyvä asia avioliitossa, muuten tuhoisa.

        "Muutenkin seksin ylikorostus johtaisi pois.
        Se on hyvä asia avioliitossa, muuten tuhoisa."

        Seksikö tuhoisaa? Oletko koskaan itse uskaltanut sitä harrastaa? Voin kertoa että seksi on erittäin ihanaa ja terapeuttista kaikin puolin. Ei siinä mitään avioliittoa tarvita eikä avioliitto seksiä paranna.

      • Anonyymi
        Vanhathyvätajat kirjoitti:

        Eikö paremminkin otettaisi moraali taas käyttöön.
        Ihanteelksi ja tavoitteeksi " ei ennen naimisiinmenoa" olisi paras.
        Sen lisäksi ehkäisyä luusereille jotka ei tuohon jostain syystä pysty.
        Muutenkin seksin ylikorostus johtaisi pois.
        Se on hyvä asia avioliitossa, muuten tuhoisa.

        "Muutenkin seksin ylikorostus johtaisi pois.
        Se on hyvä asia avioliitossa, muuten tuhoisa."

        Ei avioliitossakaan seksi ole sen kummosempaa. Tuhoisaa se on vain naiselle kun mies haluaa pökkiä aina kun himottaa. Ja mies lähtee nosteleen kun kakaroita tullut liikaa elätettäväksi. Avioliitto on aikanaan keksitty uskontojen toimesta naisen pitämiseksi kurissa ja miehen omistusoikeuden alla. Miehen on pitänyt olla varma että myös jälkeläinen on hänen omaa omaisuutta. Raamatussa kohdeltiin naista ja sikiötä omaisuutena ja miehellä oli kymmeniä "vaimoja" Eli siis naisia joita raiskasi. Sikiöllä ei ollut ihmisoikeuksia eikä naisellakaan. Miehen piti ottaa pilattu tavara omiin hoteisiinsa jos halusi pökkiä naisia ympärillään. Yhtä kätevästi saattoi heivata se naisen mäkeen kun kyllästyi.

        Vasta kun nainen on saanut oikeuden työhön ja elantoon se on merkinnyt vapautta myös naisille. Tätä ei uskikset voi sietää, että nainen voi harrastaa seksiä kenen kanssa haluaa ilman miehen lupaa. Siitähän kaikki ehkäisykielto ja aborttikielto puheet tulee.

      • Anonyymi
        Vanhathyvätajat kirjoitti:

        Eikö paremminkin otettaisi moraali taas käyttöön.
        Ihanteelksi ja tavoitteeksi " ei ennen naimisiinmenoa" olisi paras.
        Sen lisäksi ehkäisyä luusereille jotka ei tuohon jostain syystä pysty.
        Muutenkin seksin ylikorostus johtaisi pois.
        Se on hyvä asia avioliitossa, muuten tuhoisa.

        "Eikö paremminkin otettaisi moraali taas käyttöön.
        Ihanteelksi ja tavoitteeksi " ei ennen naimisiinmenoa" olisi paras."

        ... Paitsi joitain pikkutyttöjä on paras, sitä ei lasketa.... Hys hys...

        Sinustako niin? Tiedoksesi, et voi mennä pikkutyttöjen kanssa naimisiin... ainakaan Suomessa. Jossain mehmettilässä voikin onnistua, että sinne vaan. (hys hys..)

      • Anonyymi
        Nimetön kirjoitti:

        Annetaan jokaiselle nuorelle peruskoulussa, lukiossa ja ammatillisessa toisen asteen koúlutuksessa tietoa ehkäisystä.

        Annetaan nuorille esimerkki ja ohjeet, joiden mukaan seurustelu voi olla pusuja ja käsikädessä kulkemista ilman yhdyntää.

        Annetaan lapsille ja nuorille rakkautta ja aikaa, jotta heidän ei trvitse etsiä läheisyyttä liian aikaisin yhdynnästä, eikä rakkauden kohdetta vauvasta.

        Pidetään kiinni nuorten (ja aikuisten) päihteettömyydestä. Näin estetään monta sukupuolitautia ja ei-toivottua raskautta.

        Annetaan tietoa jälkiehkäisystä.

        "Annetaan nuorille esimerkki ja ohjeet, joiden mukaan seurustelu voi olla pusuja ja käsikädessä kulkemista ilman yhdyntää."

        Meidänkin yhteisössä henkilölerssit uskonveljet Pentti 61 vee ja Arvo 65 vee antaa nuorille tytöille esimerkkiä ja neuvoja miten pusuja annetaan ja käsikädessä ollaan ja joskus peiton alla. Ihan viatonta nuorten opastamista. Yhdyntä tulee sitten myöhemmin.

        Ehkäisyä eikä aportia ei meillä sallita sillä se kannustaa ulkopuolisia henkilöitä nuorten hyväksikäyttöön.

        Pastori Lemuel.

      • Anonyymi
        Vanhathyvätajat kirjoitti:

        Eikö paremminkin otettaisi moraali taas käyttöön.
        Ihanteelksi ja tavoitteeksi " ei ennen naimisiinmenoa" olisi paras.
        Sen lisäksi ehkäisyä luusereille jotka ei tuohon jostain syystä pysty.
        Muutenkin seksin ylikorostus johtaisi pois.
        Se on hyvä asia avioliitossa, muuten tuhoisa.

        Vanhat hyvät ajat = tekopyhyys ja laittomat abortit, ehkäisyn puute ja naisten syrjintä....

        Hyvät oli ajat.... 🤔

        Vai kuinka vanhoista ajoista kyse???

      • Anonyymi
        Vanhathyvätajat kirjoitti:

        Eikö paremminkin otettaisi moraali taas käyttöön.
        Ihanteelksi ja tavoitteeksi " ei ennen naimisiinmenoa" olisi paras.
        Sen lisäksi ehkäisyä luusereille jotka ei tuohon jostain syystä pysty.
        Muutenkin seksin ylikorostus johtaisi pois.
        Se on hyvä asia avioliitossa, muuten tuhoisa.

        "Eikö paremminkin otettaisi moraali taas käyttöön."

        Kyllä. Pidä hetulamainen lonkero housuissas.

      • Anonyymi
        Vanhathyvätajat kirjoitti:

        Eikö paremminkin otettaisi moraali taas käyttöön.
        Ihanteelksi ja tavoitteeksi " ei ennen naimisiinmenoa" olisi paras.
        Sen lisäksi ehkäisyä luusereille jotka ei tuohon jostain syystä pysty.
        Muutenkin seksin ylikorostus johtaisi pois.
        Se on hyvä asia avioliitossa, muuten tuhoisa.

        "Muutenkin seksin ylikorostus johtaisi pois.
        Se on hyvä asia avioliitossa, muuten tuhoisa."

        Koita keksiä keino jolla miehet saadaan lopettamaan seksin vinkuminen ja vaatiminen. On peräti näitä "miesasiamiehiä" Laasasia tms joilla on joku vaatimus naisten rankaisemisesta siitä etteivät suostu seksiin kenen tahansa. Ihan kuin seksin tarjoaminen kaikille halukkaille miehille olisi joku naisten velvollisuus eikä naisella oikeutta valita kumppaniaan. Eihän naisetkaan voi vaatia seksiä halutessaan. Hullu ideanakin että ihmisen keho kuuluisi toiselle. Menenkin tästä kadunkulmaan huutamaan että "mulla perusoikeus seksiin!!! Ja mihillä perusvelvollisuus seksiin!!!"

    • kaikensekestää

      Vähän luulen, että kunnan työntekijöillä on ihan tarpeeksi puuhaa muutenkin, ettei niiden tarvitse alkaa ihan lautakunnissa pohtia kaikkien naisten abortteja ja niiden syitä ja seurauksia. Herää tähän päivään ja nykyaikaan sinäkin!

    • Maatalouslautakunta

      Hehhehheeh mitä esityksiä täällä... Onko tottakaan mitä saa lukea? Joku kunnnan äijäkööri päättämään naisten lisääntymisestäkö? 😁. Kohtahan joku esittää sitä Gileadia (Handmaids Tale)

    • Täydellistä

      Loistava ja toteuttamiskelpoinen esitys.

      Paras juttu tällä palstalla koskaan.

      • AbcSimpukka

        Joo ei täällä muuten sais nauraa ilman tätä yhtä.... 😂😂😂😂 Olisko mentävä sinne teboilille kattomaan missä lautakunta kokoontuu päättämään naisten raskauksista. Pääseekö naiset ite ollenkaan mukaan? Siis keskusteleen omasta raskaudestaan?

      • Anonyymi

        "Loistava ja toteuttamiskelpoinen esitys.

        Paras juttu tällä palstalla koskaan."

        Oletko tosissas? Löytyy monta pykälää jota tuommoinen esitys rikkoo joten ei ole toteuttamiskelpoinen. Juttu kyllä on hyvä, mutta sen takia juuri koska on niin idioottimaisen älytön.

    • tieteilijä.ei.kirj

      Ei ole todellista... :)

      Nämäkö olisi olleet Kemppaisen esitykset kunnanvaltuutettuna, jos olisi saanut enemmän kuin 9 ääntä? :) Nämä kuulostaa yhtä järjellisiltä, kuin sen yhden persuehdokkaan keksintö lapsileiristä, mihin kaikki aborttikiellon jälkeen syntyneet lapset laitetaan kasvamaan työmarkkinoiden tarpeisiin.

      1. Miksei kirjoittaja ole esittänyt lainkaan maksutonta ehkäisyä aborttien vähentämiskeinona?
      Ehkäisystä ei mainita sanallakaan. Ehkäisy on kuitenkin vähentänyt tuntuvasti aborttien tarvetta, kun sitä on tarjottu ilmaiseksi.

      2. Eikö kirjoittaja ole kuullut yksityisyydensuojasta tai terveystietojen salassapitovelvollisuudesta? Kuntako saisi aina tiedot jokaisesta raskaustestin tehneestä, jotta voi järjestää "kriisiapua" abortin estämiseksi? Millaiseen kontrolliyhteiskuntaan tämä johtaisi ja tämä koskisi vain naisia (tietenkin!) Naisten terveysasiat olisi julkista tietoa, joita saisi rääpiä valtuustokokouksissa ja jotkut sivulliset saisi päättää, mitä naisen raskaudelle tehtäsiin? Raskaana olevalla ei olisi sananvaltaa itseään ja tulevaisuuttaan koskevissa asioissa?

      3. Miten kunta voisi ohittaa eduskunnan päätökset eli aborttipolitiikan ja tehdä siis jotain omaa naisten kontrollipolitiikkaa?

      4. Kuinka valtavasti lisääntyisivät myöhäisabortit, kun jotain aborttipaperia kierrätettäisiin lautakunnasta toiseen eikä aborttia saisi kiireellisenä kuten nyt saa, ja yli 90% aborteista tehdään ensimmäisellä trimesterillä.

      5. Kaiken kaikkiaan, voiko joku ohittaa täysin kaikessa mahdollisessa naisten orjuutusyhteiskunnasta haaveillessaan Suomen perustuslain, joka takaa kaikille tasavertaisuuden sukupuoleenkin katsomatta? Tällaiset ajatukset tuodaan julki jottei tosiaan pääse tapahtumaan niinkuin tässä dystooppisessa sarjassa Handmaid's Tale, josta Yle:n tietoa alla.

      "Näistä VOI valita useamman tai muutaman" "Kunnassasi ALKAA"

      Kiva kun arvoisa ex-valtuutettuehdokas antaa jotain valinnanvapauksiakin. Mutta voikos joku antaa tällaisia toimintasuunnitelmia edes teoriassa, vaikkei ole tullut valituksikaan? Missä kunnassa tällainen lisääntymiskontrollointiohjelma on sitten ALKANUT? Tämähän näyttää olevan ilmoitusluonteinen asia, joka on annettu tiedoksi ja toimeen pantavaksi? :D

      ---
      /yle.fi/uutiset/3-10241316
      "Kammottaako Handmaid's Tale -sarjan naiset synnytyskoneiksi alistanut maailma? Se johtuu siitä, että sarjan tapahtumat kuvaavat myös nykytodellisuutta. Orjattariksi päätyvät naiset eivät huomaa yhteiskunnassa tapahtuvaa muutosta ennen kuin on liian myöhäistä. Ja se tekee Margaret Atwoodin kirjoittamasta alkuperäistarinasta erityisen pelottavan. (...) Gileadin maailma on äärimmäinen ja ahdistava, mutta se tuntuu ottavan voimakkaasti kantaa nyt käytävään keskusteluun esimerkiksi aborttioikeudesta ja syntyvyydestä. Handmaid's Talen maailma on äärimmilleen viety, mutta myös nyky-yhteiskunnassa naisia kuulee syyllistettävän, jos he eivät hanki syystä tai toisesta lapsia. (...)

      – Aika useinhan se esitetään niin, että naiset haluavat keskittyä enemmän uraan ja koulutukseen, eivätkä lisääntymiseen. Handmaid’s Talessahan naisilta viedään oikeus työhön ja koulutukseen hyvin äärimmäisellä tavalla, Samola sanoo."

      • Eli laitanpa jatkoksi tähän tietoa Agenda Europesta, äärikonservatiivien järjestöstä, joka pyrkii viemään naisilta ja seksuaalisilta vähemmistöiltä kansalaisoikeudet.

        "Euroopan kansanedustajien väestö- ja kehitysfoorumi EPF julkaisi 19.4. kirjan, joka paljastaa äärimmäisen salaisuuden verhoaman ultrakonservatiivin Agenda Europe-verkoston. Verkoston taustalla ovat Euroopan äärikonservatiivit uskonnolliset toimijat, niistä keskeisimpänä katolinen kirkko, jotka pyrkivät kumoamaan vuosikymmenien myönteisen kehityksen Euroopan ihmisoikeustilanteessa. Muun muassa aborttioikeudet, ehkäisy, hedelmöityshoidot, avioerot ja HLBTI-vähemmistöjen oikeudet ovat verkoston tulilinjalla. Agenda Europe-verkoston on EPF:n mukaan äärijärjestö, joka kannustaa toimijoitaan radikalismiin."

        Handmaid's tale:n Gilead -valtio on siis ihan joidenkin suunnitelmissa. Kannattaa naisten olla valppaana.

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        Eli laitanpa jatkoksi tähän tietoa Agenda Europesta, äärikonservatiivien järjestöstä, joka pyrkii viemään naisilta ja seksuaalisilta vähemmistöiltä kansalaisoikeudet.

        Missä kohtaa tuossa puhutaan ihmis- ja kansalaisoikeuksien menetyksistä?

      • tieteilijä kirjoitti:

        Niin mitä ei ole joidenkin mielestä olemsassakaan alun perinkään, niin niitä ei kai voi menettääkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä kohtaa tuossa puhutaan ihmis- ja kansalaisoikeuksien menetyksistä?

        Jos ei pidä seksuaalivähemmistöjä ihmsinä niin eihän sitten tietenkään mitään sellasia viedä. Ja eikö avioero oikeus ole kansalaisoikeus vapaus päättää omasta siviilisäädystään. Kyllä minä näkisin että ehkäisyn käyttäminen myös on kansalaisoikeus. Eikö sinusta ole joka kysyit että missä puhutaan ihmisoikeuksien menetyksistä. Sellaisesta jolla ei vaaraa tulla raskaaksi ei tietty pidä sitä oikeutena koska se ei koske itseä. Kuullostaa tosiaan joltain kuin jotkut pyrkis tekemään yhteiskunnasta jonkun orjayhteiskunnan.

      • Anonyymi

        "Nämä kuulostaa yhtä järjellisiltä, kuin sen yhden persuehdokkaan keksintö lapsileiristä, mihin kaikki aborttikiellon jälkeen syntyneet lapset laitetaan kasvamaan työmarkkinoiden tarpeisiin."

        Persun käsitys lienee ollut että lapset on vähän kuin kasviksia tai eläimiä. Näkemys tietenkin sekin....

    • rasittunut

      Vaikuttaa aikä määräilevältä. Mitä kunnan naiset sanosi siitä että heidän raskaustietoja saisi levitellä ympäri kyliä ja kortteleita?

    • 6488891

      Missä kunnassa alkaa?

      • 6488891

        Aijaa tää ketju on 10 vuotta vanha. Enhuomannut.

    • YksiOleellinen

      Ilmainen ehkäisy ja sterilointi puuttui avaajan listasta. Se olisi tehokkain tapa aborttien vähentämiseen

      • Nyt.ei.nappaa

        Mulla on kutina ettei tässä ole kysymyskään abortin vähentämistä. Muuten olis ehkäisy vilahtanu jossain. Ehkäisy estää abortteja mutta jostain syystä nää hihut on aina sekä abortteja että ehkäsyä vastaan. Miksi, sitä pitää jokaisen miettiä...

      • hihunmutuja
        Nyt.ei.nappaa kirjoitti:

        Mulla on kutina ettei tässä ole kysymyskään abortin vähentämistä. Muuten olis ehkäisy vilahtanu jossain. Ehkäisy estää abortteja mutta jostain syystä nää hihut on aina sekä abortteja että ehkäsyä vastaan. Miksi, sitä pitää jokaisen miettiä...

        " nää hihut on aina sekä abortteja että ehkäsyä vastaan."

        "Nää"? Ketkä kaikki? Missä?

    • Töllötin

      Onko kunnan nimi Gilead?

    • JusrJust

      Ehdoton aborttikielto on paras. Kun abortteja ei saa tehdä, niin eihän niitä tehdä.

      Tää ei liity tähän, mutta kieltämällähän päästään ongelmista. Hellarijengissä ei ole insesmiä eikä Venäjällä homoutta. Kuubassa kaikki rakastaa kommunismia ja ainoa oikea uskonto on Sinun uskontosi.

      Olen minäkin holisti, mutta onko tämä muka edes mun mielestäni ainoa oikea tapa elää ja ajatella.

      • Anonyymi

        .. Niin noh.. Anteeksi nyt vaan mutta esim oma elämäni olisi mennyt täysin pilalle jos aborttia en olisi saanut jonkun lain takia tehdä. Olisi ollut enemmän traumaattista kuin itse abortti.

        Joten joo.. Täyskiellossa ei mitään järkeä, Entäs nämä yhden illan jutut jne? Heidänkin olisi sitten kai pakko pitää vieraan miehen geenit jne sisällään ja ponnistaa se ulos sekoittuneena omiin geeneihin? Hyi sanon minä

        "elämäni olisi mennyt täysin pilalle jos aborttia en olisi saanut jonkun lain takia tehdä. Olisi ollut enemmän traumaattista kuin itse abortti."

        Tuollaista itsepetoksellista sontaahan sinä nyt joudut täällä vakuuttelemaan varmaan surkean lapsentappajan lopun elämääsi. Ja yrität jotenkin säälittävästi alentaa kunnon naiset ja äidit itseäsi alhaisempaan pohjasakkaan, mikä on tietenkin tuomittu epäonnistumaan, koska kaltaisiasi alhaisempaa ei ole olemassakaan. Siellähän olet ja pysyt, muiden lastenmurhaajien seurassa. Muista aina se kun katsot peiliisi.

        Hehh hehhe..... ihan hassua. Mitä tuossa kirjoituksessa oli muita alentavaa?? Jos joku vain kertoo että oma elämä olis menny pilalle?? Miten se sun elämään liittyy...???

    • Oumaigaad

      Ei aloittaja ole ehkäisystä kuullu?

    • Aika.Bersiistä.Tällaset

      Eikait kukaan ole niin suuruudenhylly että vois alkaa vaatiin naisten terveyspapruja jonku valtuuston juoruakkojen luettavaks...ja tarviihan nekin aborttia joskus niin olis hitsin kiva kun muut valtuustokamut sais lukee omat paperit. Sitäkö joku haluis? Not.

    • 1234motorway

      " Sosiaali- ja terveystoimen palkkaukseen vaikuttavaksi tulostavoitteeksi asetetaan"

      Tyydympäs vaan kysymään idean luojalta tätä kohtaa. Tarkoittaako tämä sitä että viranhaltujoiden palkka riippuisi aborttien määrästä? Tuntemattoman ihmisen ratkaisut vähentäisi palkkaa?

    • Anonyymi

      Tää on niin mahtava aloitus että oli pakko nostaa. 11v sitten joku on laatinut määräyksiä kunnanvaltuustolle tällä foorumilla. No onkos näitä toteutettu? Vai alottajan omassa, päänupissa. Voi mikä 🤡.

    • Anonyymi

      Ei meidän kunnassa ole alkanut tämmönen. Olis pitäny olla jo 10v joku kyttäys lautakunta eli kuntalaisten naisten vaginoista liiallisesti kiinnostuneiden peräkammaripoikien kerho? 😆

      Voi olla että meillä salaa toimii sellanen mistä tietää muttei kenenkään terveystietoja kyllä levitellä näille tapauksille jos eivät salaa lueskele iltapuhteinaan, ei mun ainakaan. Aborttia ei kukaan estänyt eikä syitä tinkonut. Jos se niinkö oli jutun juoni?

    • Anonyymi

      " Sosiaalitoimeen osoitetaan viranomainen / henkilöresrssi, jonka päätoimena on selvittää aborttia hakevien soisaalinen tausta ja kyky huolehtia lapsesta."

      Minä luin että henkilölerssi. Taidan olla puutteessa....? Voisko kuntiin saada samalla joku henkilölerssi joka huolehtis naisten välttämättömien fyysisten tarpeiden täyttämisestä, eli mukavuusseksistä?? Olis kivaa. Nyt työttömyyden aikana löytyisi varmaan runsaasti miehiä joilla tarvittavat kyvyt ja varustelut. Ja varmaan työn iloakin ja antaumusta alalle löytyis. ;-) Lisää työllistymisideoita?

    • Anonyymi

      Kai tämä aloitus oli joku vitsi tai parodia? Joskus saattaa mennnä halpaankin kun jotkut on niin fanaattisia asiassaan että hämärtyy vitsin ja tosissaan olemisen raja.

    • Anonyymi

      Olispa varmaan "hauskaa" elää naisena moisessa kunnassa. 🙄

      Kunta ei varmaan profiloituis naisten hyvinvoinnilla, kun naisilla ei olis oikeutta edes terveydenhoidon salassapitoon. Itse asiassa naisilta täytyisi viedä ensin kansalaisoikeudet ennenkuin tuollainen olis edes mahdollista. Kun naiset on kuitenkin ihan samalla lailla päättävissä elimissä niin mikä on saanut kirjoittajan uskomaan että naiset haluaisi viedä oikeudet itseltään?

      Huh huh. Ajatelkaa millaisia unelmia joillain ihmisillä on. Mut joo, tää tais olla vaan parodia.

    • Anonyymi

      "mikä on saanut kirjoittajan uskomaan että naiset haluaisi viedä oikeudet itseltään?"

      Mikä on saanut sin.ut uskomaan, että häir.iindynyttä pikku marginaalia lukuunottamatta muu enemmistö eli norm.aalit kunnialliset naiset pitäisi lasten ids.ecästä t-pp.amista minkäänlaisena oic.eutuksenaan?

      • Anonyymi

        Eihän kukaan ole sellaista esittänytkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän kukaan ole sellaista esittänytkään.

        Suosijasakki näkee vain sen minkä haluaa. Että ihan tyhjästähän tuo kopioitu kohta taas tulikin.. no se lukee kyllä edelleen ihan siinä yläpuolella. Vai myönnätkö siis vihdoin, että m-urh.aamis oic.eus höb.inä on todellakin vain häv.iävän pienen mutta sitäkin äänekkäämmän marginaalin vouh.odusta?

      • Anonyymi

        Kiva alolitus,. Missä kunnassa on tämmönen käytäntö???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suosijasakki näkee vain sen minkä haluaa. Että ihan tyhjästähän tuo kopioitu kohta taas tulikin.. no se lukee kyllä edelleen ihan siinä yläpuolella. Vai myönnätkö siis vihdoin, että m-urh.aamis oic.eus höb.inä on todellakin vain häv.iävän pienen mutta sitäkin äänekkäämmän marginaalin vouh.odusta?

        Ei kukaan ole ajannut mitään murhaamisoikeutta missään, paitsi tällä foorumilla on abortinvastustajat olleet vaatimassa murhaamista sallituksi koska aborttikin on. Ja sitten on myös aborttioikeuden suosijoita vaadittu murhattavaksi. Muuta vihapuhetta ei täällä ole. Itse ihan ainakin suhtaudun abortinvastustajiin tosi sallivasti. Kaikkia mielipiteitä pitää kunnioittaa muttei kenenkään tarvi elää kuin omien mielipiteidenm mukaan. Abortinvastustaja saa ihan vastustaa mitä haluaa mutta pitää sen omana tietonaan myös jos itse haluaa kuitenkin abortin sitten ku hätä itselle tulee.

        Et osaa muuta kuin valehdella taas syytöksiäsi.
        "Ja sitten on myös aborttioikeuden suosijoita vaadittu murhattavaksi."

        Kukaan ei ole "väärän" mielipiteen eikä edes valehtelun takia vaatinut murhaa, paitsi tietenkin suosijasakki lapsia suojeleville. Toki joskus näissä tilanteissa on vastattu samalla mitalla, kun suosijasakki on aloittanut kuoleman toiveensa.
        Abortteja hehkuttavien mielipiteessä on vain se ongelma, että se helposti muuttuu teoiksi, jolloinka se ei enää olekaan ok. Kuten ei muidenkaan joiden mielestä mielipiteet oikeuttaa toisten tappamisen.

        "jos itse haluaa kuitenkin abortin sitten ku hätä itselle tulee."

        Vaan kun ei halua mukavuusaborttia eikä tule tekemään. Tämän moni tietää jo etukäteen.
        "Väärää" mieltä olevien pitäisi siis pitää mielipiteet 'omana tietonaan' ja vain sinä ja kaltaisesti saavat märistä täällä mitä lystäätte?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suosijasakki näkee vain sen minkä haluaa. Että ihan tyhjästähän tuo kopioitu kohta taas tulikin.. no se lukee kyllä edelleen ihan siinä yläpuolella. Vai myönnätkö siis vihdoin, että m-urh.aamis oic.eus höb.inä on todellakin vain häv.iävän pienen mutta sitäkin äänekkäämmän marginaalin vouh.odusta?

        Koko eduskunta lukuunottamaatta kristillisiä ja paria hajapersua on tätä "marginaalia" samoin 97% Suomen kansasta. Koeta nyt vaan elää sen tiedon kanssa. :)

        Onkohan ketään naispuolista kansanedustajakaan enää kuin Tanus ja Räsäskä, jotka vastustaaa aborttia. Kukaan ei ole tehnyt eduskunnassa aloitetta abortin kieltämiseksi. Ai niin onhan Räsäskä. Mutta ei niihin kukaan ole ikinä lähtenyt mukaan.

        Koeta nyt vaan elää sen tiedon kanssa, että olet itse marginaalisessa vähemmistössä, eikä siltä kansan enemmistöltä ole vieläkään uskallettu kysyä. ;) Tietenkään, koska lakia jouduttaisiin silloin muuttamaan radikaalisti kansan tahdon mukaiseksi, eli lapsenkin ihmisoikeuksia kunnioittavaksi. Ja sehän ei olisi nykyisen trendipellesakin feminatsistisen vihervassarisiiven mieleen.
        Koeta myös tajuta, ettei se hehkuttamasi ja joka välissä mainostamasi 500-1000 henkilön Ylen teettämä tarkoitushakuinen kysely kerro yhtikäs mitään kansan tahdosta. Mistähän mutuhausta tällä kertaa edes repäisit jonkun 97%..

        "Koeta nyt vaan elää sen tiedon kanssa, että olet itse marginaalisessa vähemmistössä, eikä siltä kansan enemmistöltä ole vieläkään uskallettu kysyä. ;)"

        Miksei sinusta uskalleta kysyä? Tai miksi abortinvastustajat on niin hiljaa eikä uskalla sanoa mtään? Missä vastustajat piileksi???

        Yritän etsiä jotain aloitteita tai kirjoituksia aborttikiellolle siltä "enemmistö" kansalaisilta niin ei löydy kuin tällaset:

        https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/394

        https://www.adressit.com/abortin_kieltaminen

        https://www.adressit.com/kumotaan_aborttilaki

        https://www.adressit.com/abortti

        Toisessa 20 allekirjoitusta ja toiseesa 47, kolmannessa 20 viimeisessä 5 kpl. Varmana vielä samat allekirjoituksetkin. Tosin yhdessä lukee että einari keski-pörhölä. ja osoitteena "prolifet on vaarallisia idiotteja". Jotkut nimet on kahteen kertaankin.

        Vielä muuten ihan hassu asia. Kun luin adressit.comin aborttikieltoadressia niin arvatkaas mikä mainos siinä sivulla on??? Terveystalon raskaudenkeskeytysmainos. Oikeesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Koeta nyt vaan elää sen tiedon kanssa, että olet itse marginaalisessa vähemmistössä, eikä siltä kansan enemmistöltä ole vieläkään uskallettu kysyä. ;)"

        Miksei sinusta uskalleta kysyä? Tai miksi abortinvastustajat on niin hiljaa eikä uskalla sanoa mtään? Missä vastustajat piileksi???

        Yritän etsiä jotain aloitteita tai kirjoituksia aborttikiellolle siltä "enemmistö" kansalaisilta niin ei löydy kuin tällaset:

        https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/394

        https://www.adressit.com/abortin_kieltaminen

        https://www.adressit.com/kumotaan_aborttilaki

        https://www.adressit.com/abortti

        Toisessa 20 allekirjoitusta ja toiseesa 47, kolmannessa 20 viimeisessä 5 kpl. Varmana vielä samat allekirjoituksetkin. Tosin yhdessä lukee että einari keski-pörhölä. ja osoitteena "prolifet on vaarallisia idiotteja". Jotkut nimet on kahteen kertaankin.

        Eräät tahot yleensä vaientaa lapsia puolustavat, kuten näyttää täälläkin usein tapahtuvan.
        Osaatko lukea? Juurihan siihen vastattiin miksei uskalleta kysyä, "koska lakia jouduttaisiin silloin muuttamaan radikaalisti kansan tahdon mukaiseksi, ".

        "Toisessa 20 allekirjoitusta ja toiseesa 47, kolmannessa 20 viimeisessä 5 kpl. "

        Itse en ainakaan edes ole tiennyt mistään aloitteista, ennenkuin tämn palstan kautta.
        Ja miten kävi abortin vapautus -aloitteelle viimeksi, vaikka sitä ympäriinsä mainostettiinkin, 1400 nimeä 50 tuhannesta vaaditusta. :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koeta nyt vaan elää sen tiedon kanssa, että olet itse marginaalisessa vähemmistössä, eikä siltä kansan enemmistöltä ole vieläkään uskallettu kysyä. ;) Tietenkään, koska lakia jouduttaisiin silloin muuttamaan radikaalisti kansan tahdon mukaiseksi, eli lapsenkin ihmisoikeuksia kunnioittavaksi. Ja sehän ei olisi nykyisen trendipellesakin feminatsistisen vihervassarisiiven mieleen.
        Koeta myös tajuta, ettei se hehkuttamasi ja joka välissä mainostamasi 500-1000 henkilön Ylen teettämä tarkoitushakuinen kysely kerro yhtikäs mitään kansan tahdosta. Mistähän mutuhausta tällä kertaa edes repäisit jonkun 97%..

        "Tietenkään, koska lakia jouduttaisiin silloin muuttamaan radikaalisti kansan tahdon mukaiseksi,"

        Olet nyt jostain saanut päähäsi että sinun tahto on muka kansan tahto. Sinäkö olet näiden suuruudenhullujen esitysten takana?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eräät tahot yleensä vaientaa lapsia puolustavat, kuten näyttää täälläkin usein tapahtuvan.
        Osaatko lukea? Juurihan siihen vastattiin miksei uskalleta kysyä, "koska lakia jouduttaisiin silloin muuttamaan radikaalisti kansan tahdon mukaiseksi, ".

        "Toisessa 20 allekirjoitusta ja toiseesa 47, kolmannessa 20 viimeisessä 5 kpl. "

        Itse en ainakaan edes ole tiennyt mistään aloitteista, ennenkuin tämn palstan kautta.
        Ja miten kävi abortin vapautus -aloitteelle viimeksi, vaikka sitä ympäriinsä mainostettiinkin, 1400 nimeä 50 tuhannesta vaaditusta. :)

        "Itse en ainakaan edes ole tiennyt mistään aloitteista, ennenkuin tämn palstan kautta.
        Ja miten kävi abortin vapautus -aloitteelle viimeksi, vaikka sitä ympäriinsä mainostettiinkin, 1400 nimeä 50 tuhannesta vaaditusta. :)"

        Minä en tiennyt mistään abortin vapautus aloitteesta ennen luin tämän palstan kautta.

        Juuri niin. Monetkaan ei edes tiedä mistään kieltoaloitteistakaan kun eivät lue tällaisia palstoja ja vihermedia on niistä tietenkin hys hys...

    • Anonyymi

      Meidän kunnassa oli jo tämä vaihe 2. Keskusteltiin tästä ketjusta ja naurettiin makeasti. Sit lähettiin afterwork olusille.

    • Anonyymi

      Mitä mieltä tuollaisesta mahtas olla mieltä kunnassa asuvat naiset? Muuttoaalto naapurikuntaan? 😄

      Pitäis perustaa joku raskaus tarkastaja joka kerran kuussa tarkastaisi naiset gyneekologisesti että kuka on paksuna. Vai miten käytännössä selvitettäis raskaus? Ehdotuksia aloittaja!!

      • Anonyymi

        Lisäksi kun tiedetään että ainakin normaalisti ainakin 50% kunnan johtotehtävissä olevista henkilöistä on naisia, niin naiset varmaan kilvan kannattaisi sitä että heidän omia raskaus-ja potilastietoja julkistettaisiin ja pyöriteltäisiin julkisesti. 😆 Minä en voi millään käsittää, että joku tosissaan tekee tällaisia ideoita jos ei just vitsinä.

    • Anonyymi

      Sellasta kysyisin aloittajalta että mitä jos nainen vaan yksinkertaisesti haluaa abortin eikä halua jatkaa raskautta eikä suostu mihinkään noihin kohtiin, niin miten tuollaisessa valtuustomallissa sitten tehtäsiin? Tällaisena käytännön ihmisenä kiinnostaa toimenpiteet.

      • Sama ongelma on suuruuskuvitelmissa elävällä KD:n 9 äänen ääniharavalla muissakin nerokkaissa ideoissaan, kuten niissä kuuluisissa kansalaisaloitteissakin. Ei mitään hajua, miten toteuttaa kipeät ideansa, on vaan kauhea himo saada naisten kehot ja elämät kontrolliin a la Nicoae Ceausescu, joka hämmästyttävän samoilla periaatteilla oli liikkeellä Romaniassa.

    • Anonyymi

      "4. Kunnan lääkärit lähettävät kaikki aborttihakemukset sosiaalitoimen ao. virkailijan tutkittavaksi."

      Aborttia ei "haeta" millään hakemuksella oletko tietoinen tästä? Lomake on ilmoitusluonteinen ja se menee valviralle. Oletko luuullut, että potilas täyttää hakemuksen ja joutuu odottamaan jotain päätöstä asiasta??? Ei vaan lomake lähtee siitä paikasta sairaalalle ja toinen valviraan.

      • Anonyymi

        Siis lisään vielä että itse "hakemuslomake" sisältää jo päätöksen eli sitä ei tarvitse odottaa missään kotona tms. Se on sillä lääkärireissulla selvä jo. Siitä odottamaan kotiin vaan sitä sairaalaanpääsyä joka tulee hyvin pian koska nämä hoituu kiireellisenä.

        Homma ei siis hoidu samalla reissulla (toisin kuin esim. keskeytyneen keskenmenon loppuun hoitaminen), vaan passitetaan kotiin odottamaan.. "jotakin"?
        Kumma juttu on, että "ei-hakemus" sisältää myös vaihtoehdon "ei täytä lain edellytyksiä hakijan esittämillä syillä" tms. eli hakemus palaa hylsynä takaisin!

        "Homma ei siis hoidu samalla reissulla (toisin kuin esim. keskeytyneen keskenmenon loppuun hoitaminen), vaan passitetaan kotiin odottamaan.. "jotakin"?
        Kumma juttu on, että "ei-hakemus" sisältää myös vaihtoehdon "ei täytä lain edellytyksiä hakijan esittämillä syillä" tms. eli hakemus palaa hylsynä takaisin!"

        Eihän aborttia saa sillä istumalla kun menee lääkäriin vaan kyllä se tehdään sairaalassa, mikä aika tulee kiireellisenä. Mutta päätös, hakemus ja lausunto on sama paperi. Mitään lääkärin päätöstä ei siis odotella.

        Tähänkin tulee varmasti muutos, koska lääkärit on sitä mieltä, että abortin voisi tehdä ihan vaikka terveyskeskuksessa. Kun ensin tulee tuo lakimuutos, niin seuraavaksi sitten tai jo samassa yhteydessä voidaan ajatella abortin siirtämisestä terveyskeskukseen ja neuvolaan. Lääkkeelllinen aborttihan on todella helppo ja turvallinen. Se professori Kirkinen on niin ajan hermolla, että haluaisi ajaa alas koko abortin valvonnan ja siirtää huomion vain sinne mahdollisten komplikaatioiden hoitoon.

        https://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/voisiko-raskaudenkeskeytysten-valvontaa-vahentaa/

        Höpö höpö, väität siis että mitään lupaa ei tarvitakaan, vaikka ihan virallisesti kyse on keskeytysLUPAhakemuksesta, :D jota kyllä joutuu aina tarkoin perustelemaankin ihan siellä pakollisessa AB1 lomakkeessakin.

        "jota kyllä joutuu aina tarkoin perustelemaankin ihan siellä pakollisessa AB1 lomakkeessakin."

        Ei se kovin tarkkaa ole kun lääkäri vain kysyy että mikä syy laitetaan perusteeksi.

        Koska kellään ei sellaista tilannetta ole etteikö jotain keksi niin abortin saa ihan aina kun haluaa. Se haluttomuus jatkaa raskautta kun on se lakisääteinen peruste. Jos on abortti vastainen lääkäri niin voi muistuttaa mitä laki velvoittaa lääkäriltä, eli abortti on hoidettava kiireellisenä, ja tahallisesta viivytyksestä tulee terveydenhuoltoyksikköön sakot. Minulla on ollut aina tapana muistuttaa lääkäreitä lakipykälistä.

        Niin, valehteluhan on yleisesti tunnettu "salainen" käytäntö. Haluttomuus ei tietenkään riitä, vaan on edelleen syyn huomattavan rasituksen muodostumiseen on löydyttävä elämän oloista ja muista olosuhteista.

        "tahallisesta viivytyksestä tulee terveydenhuoltoyksikköön sakot."

        Hah, kukahan sellaisiakin todistaa.. ja monetkohan sakot on jaettu jonkun hourupäisen aborttöörin kanteluilla. XD

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö, väität siis että mitään lupaa ei tarvitakaan, vaikka ihan virallisesti kyse on keskeytysLUPAhakemuksesta, :D jota kyllä joutuu aina tarkoin perustelemaankin ihan siellä pakollisessa AB1 lomakkeessakin.

        Huomautan että henkilölerssi kyllä jo toimii, se on uskonveljelläni Pentillä, 61 vee. Käyttelee sitä ahkerasti. Joskus tarvii sinistä nappia kylläkin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin, valehteluhan on yleisesti tunnettu "salainen" käytäntö. Haluttomuus ei tietenkään riitä, vaan on edelleen syyn huomattavan rasituksen muodostumiseen on löydyttävä elämän oloista ja muista olosuhteista.

        "tahallisesta viivytyksestä tulee terveydenhuoltoyksikköön sakot."

        Hah, kukahan sellaisiakin todistaa.. ja monetkohan sakot on jaettu jonkun hourupäisen aborttöörin kanteluilla. XD

        "Niin, valehteluhan on yleisesti tunnettu "salainen" käytäntö. Haluttomuus ei tietenkään riitä, vaan on edelleen syyn huomattavan rasituksen muodostumiseen on löydyttävä elämän oloista ja muista olosuhteista."

        Oma halu on oltava, muuten ei aborttia saa. Gynekologi Vuorjoki kertoi tapauksen, mikä tänne on aiemminkin lainattu. Nainen haki aborttia, ja kertoi ettei itse sitä halua, vaan työkuviot vaatii. Vuorjoki ei lähetettä allekirjoittanut. Sitten nainen kuitenkin palasi, Valviran edeltäjän luvan kanssa, syy oli muuttunut psykologiseksi eli sinun määritelmää käyttäen "pään sisäiseksi".

        Kohtapa jää nämä valehtelut sitten historiaan, eikö ole hyvä asia!

        Ja ne "työkuviot" ei sitten olleet minkäänlainen edellytetty "sosiaalisyy" vai?
        Psyykkiset sairaudet, epävakaus ym. on sitten asia erikseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homma ei siis hoidu samalla reissulla (toisin kuin esim. keskeytyneen keskenmenon loppuun hoitaminen), vaan passitetaan kotiin odottamaan.. "jotakin"?
        Kumma juttu on, että "ei-hakemus" sisältää myös vaihtoehdon "ei täytä lain edellytyksiä hakijan esittämillä syillä" tms. eli hakemus palaa hylsynä takaisin!

        "Kumma juttu on, että "ei-hakemus" sisältää myös vaihtoehdon "ei täytä lain edellytyksiä hakijan esittämillä syillä" tms. eli hakemus palaa hylsynä takaisin'

        Hihhulilääkäri on voinut noin ruksata mutta kertonut asiasta jo potilaalle. Laki määrää että silloin on laitettava potilas toiselle lääkärille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, valehteluhan on yleisesti tunnettu "salainen" käytäntö. Haluttomuus ei tietenkään riitä, vaan on edelleen syyn huomattavan rasituksen muodostumiseen on löydyttävä elämän oloista ja muista olosuhteista.

        "tahallisesta viivytyksestä tulee terveydenhuoltoyksikköön sakot."

        Hah, kukahan sellaisiakin todistaa.. ja monetkohan sakot on jaettu jonkun hourupäisen aborttöörin kanteluilla. XD

        Ei potilas tee kantelua vaan valvira. Terveydenhoidon on taattava palvelut, ja jos abortti viivästyy yli viikkorajojen sen takia että terveyskeskus ei hoida tehtäviään niin se rikkoo lakia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kumma juttu on, että "ei-hakemus" sisältää myös vaihtoehdon "ei täytä lain edellytyksiä hakijan esittämillä syillä" tms. eli hakemus palaa hylsynä takaisin'

        Hihhulilääkäri on voinut noin ruksata mutta kertonut asiasta jo potilaalle. Laki määrää että silloin on laitettava potilas toiselle lääkärille.

        Onko kyseinen rastituskohta siellä siis ihan vain näitä "hihhulilääkäreitä" varten? Tuskin se seuraava lääkäriaika heti samalla käynnillä onnistuu?

    • Anonyymi

      Hauska aloitus 😊

      Mut abortit taitaa olla syntyvyyden alennuksessa mitätön osuus. Ehkäisy on se keino jota käytetään syntyvyyden rajoitteena. Ehkäisyä käytetään tunnollisesti kun se on nuorille nyt ilmainen. Pillerit on tulottomille nuorille kallis hankinta. Kunnassa suurin osa naisista ehkäisee kun ei halua lapsia. Olisikohan meidän kunnassa ollut viime vuonna pari aborttia...nekin muista kuin sosiaalisyystä.
      Ei abortti ole ongelma. Olis siinä virkamieskin aika helpossa hommassa, kaksi työtehtävää vuodessa.

    • Anonyymi

      Nyt tästä jämäkkä kansalaisaloite!! Otsikkona vaikka napakasti:

      "Raskaana olevat naiset kunnanvaltuustojen ympärivuorokautisen valvonnan alle ja raskaustestien tulokset julkisiksi!"

      😆😆😆😆😆

      • Anonyymi

        Tällaisia tekstejä nämä Ajatusten Tonavat tänne ovat syöttäneet ja sitten he kieltävät mitään kirjoittaneensa.

        Mr X

    • Anonyymi

      "Keinoja aborttien vähentämiseksi:
      Näistä voi valita useamman tai muutaman"

      Nyt olen varma että tämän keksijän täytyy olla suuruudenhullu. Että ihan VOI valita? Kun ei tämmöstä sanamuotoa käytä kuin diktaattorit. Vielä kun ajattelee kirjoittajan kompetenssia eli sairaseläkkeellä olevaa parikymppistä joka sieltä peräkammarista pistää maailmaa uuteen järjestykseen... Taisi olla tämä siinä kohdassa kun kuvitteli pääsevänsä kunnanvaltuustoon... 😀

    • Anonyymi

      Mihin aloittaja on unohtanut sen tosiseikan, ettei valtaosalla abortin valinneista ole taloudellisia jne vaikeuksia.

      Syynä on yksinkertaisesti vain se ettei kiinnosta eikä raskaus ole suunniteltu.

      • Nimenomaan, ei kiinnosta.

      • Anonyymi

        Minusta on ollut niin outo sellainen olettamus että kun nainen rupeaa tai suostuu seksiin niin se olisi joku sitoumus hankkia lapsi. Seksi on ihan eri juttu.

        Kun sitä pamahtaa paksuksi niin ainut asia mikä on mielessä on se että asia pitää äkkiä korjata ja raskaus keskeyttää.

        Se on kuin syöpäkasvain joka aiheuttaa järkyttävät oireet. Sori, mut minä en halua ikinä lapsia enkä halua semmosia alapäässäni kasvattaa.

        Outoa että kuvittelet toisten ihmisten olevan "syöpäkasvaimia".. Ehkä joku haluaisi myös "korjata" kaltaisesi yhteiskuntaa mädättävän syövän.

        "ainut asia mikä on mielessä on se että asia pitää äkkiä korjata ja raskaus keskeyttää. "

        Onneksi normaalienemmistöllä eli kunnollisilla naisilla ei tuollaiset "korjaamiset" tulisi mieleenkään vaikka tilanne olisi yllätyskin.

      • Anonyymi

        On ihan käsittåmätöntä edes olettaa että nainen tahtoo lapsia tuosta vaan aina kun rupeeaa seksiin tai aina kun mies pakolla nylkyttää mällit naiseen? Miksi joku yleensä koskaan on niin luullut?

        Seksi on eri asia kuin perheen perustus.

        Ei se tarkoita että olisi perustettava perhe ja alettava itse toteuttaa vanhemmuutta, vaikka jättäisi tappamatta ja auttaisikin lasta hänen elämänsä alkutaipaleeella syntymään saakka.

        Ei naiset ole mitään lisääntymiskoneita. Jokaisella lapsella on oikeus syntyä toivottuna, molempien vanhempien aloitteesta ja suunnitellusti.

        "Ei se tarkoita että olisi perustettava perhe ja alettava itse toteuttaa vanhemmuutta,"

        Ei kaikkien siitoksien ole tarkoitus kehittyä.

      • Anonyymi

        Niinpä. Lapsella on oikeus syntyä suunniteltuna. Ei vahinkona ja rangaistuksena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei naiset ole mitään lisääntymiskoneita. Jokaisella lapsella on oikeus syntyä toivottuna, molempien vanhempien aloitteesta ja suunnitellusti.

        Ja yksi vahinkoraskausko tekee "lisääntymiskoneeksi"?

        "Jokaisella lapsella on oikeus syntyä toivottuna"

        Sama tekopyhä lässytys aina vaan... lapsella on ensinnäkin OIKEUS SYNTYÄ, muiden toivomisista ja haluista riippumatta. Vai miten se voi 'syntyä toivottuna' jos ei saa edes elää niin kauaa?

        "Ei kaikkien siitoksien ole tarkoitus kehittyä."

        Ja sinäkö olet joku ylivaltias määräämään kellä on ja kellä ei? Jokaisella tietenkin olisi mitä ilmeisimmin tarkoitus jotka sinne on jääneet kasvamaan, mutta jotkut tapetaan ns. äitiensä häiriintyneillä hinguilla kesken kaiken.

        "Lapsella on oikeus syntyä suunniteltuna."

        Ja entä ne jotka ei olleet suunniteltuja ym.? Ei mitään oikeuksia? Naurettavaa...

    • Anonyymi

      Kunnassasi alkaa kynekolokiset tutkimukset naisille joiden epäillään olevan raskaana ja jos ei ole raskaana niin sitten laitetaan. Sitten koppiin odottaan koska tiineeksi laitettu poikii. Tätä oli ennen vain meidän yhteisössämme mutta nyt asia ulotetaan koko kuntaan.

      Terveisin Lemuel Karva-Palli, pastori ja pilupolliisi.

      • Anonyymi

        Anteeksi vaan mutta pyhä nimeni ei ole mikään Karva-Palli vaan Parva-Kalli.

        Muut kuin minä ovat eksyttäjä-Kalleja, jotka nakataan hiilikellariin ja Gehenna nimiseen paikkaan josta olen ysein maininnut, se on helvatin esikartano.

        Terveisin Pastori Lemuel P. Parva-Kalli, jumalan oikeuden hallitsija maan päällä ja taivaassa.

    • Anonyymi

      Aloitus on osoitus siitä ettei nämä aborttifanaatikot elä samassa todellisuudessa muiden kanssa. "Kunnassasi alkaa"???

      Missä kunnassa on tällanen käytäntö ollut?

    • Anonyymi

      Tämmöiset aloituksen toimenpiteet olisivat laittomia. Mutta hyvä tietää mitä amatööridiktaattorien päässä liikkuu.

    • Anonyymi

      Kummallista tuossa "esityksessä" on se, että siinä abortti otetaan syylliseksi ja sen kieltäminen syntyvyyden nostamiseksi.

      Kuitenkin se on ehkäisy, jolla hallitaan syntyvyyttä.

      Jos oletettaissiin, että abortti kiellettäisiin ja kaikki ne jotka on tähän saakka menneet aborttiin, onnistuisikin ehkäisyssä niin ettei vahinkoja tapahtuisikaan. Ei tulisikaan abortin tarvetta kun vahinkoraskauksia ei tulisi. Ei olisi abortinkyttäyslautakuntia vaan ehkäisynrajoitus lautakuntia. Syntyvyys ei siis ei muuttuisi kun ne abortit muuttuisi onnistuneiksi ehkäisyiksi.

      Pitäisi kieltää ensin siis ehkäisy että voitaisiin vaikuttaa syntyvyyteen. Ihmisethän ehkäisee siksi että voisivat harrastaa seksiä ilman lasten tuloa.

      Abortti on epäonnistuneen ehkäisyn jälkihoitoa. Ei se aborttia estä, alkion kohtalo oli jo lukkoon lyöty hedelmöittymishetkellä. Se menee samaan ryhmään keskenmenojen ja spontaanien aborttien kanssa. Ja niiden siittiöiden jotka ovulaation aikaan jäi kortsuun tai tuli reisille.

      • Anonyymi

        "Abortti on epäonnistuneen ehkäisyn jälkihoitoa. Ei se aborttia estä, alkion kohtalo oli jo lukkoon lyöty hedelmöittymishetkellä. Se menee samaan ryhmään keskenmenojen ja spontaanien aborttien kanssa. Ja niiden siittiöiden jotka ovulaation aikaan jäi kortsuun tai tuli reisille."

        Taas tätä säälittävää hätäistä vähättely-yritelmää.. XD Tietenkään monetkaan ja luultavasti suurin osa ei tapa lapsiaan vaikka ne tulisi vahingossakin ja ehkäisyn läpi, eikä jo olemasssaolevien lasten TAPPAMINEN todellakaan mene likikään mihinkään samoille viivoille luonnmollisten kuolemien (keskenmenojen) tai pelkkien sukusolujen kanssa!!

        Kyllä se kohtalo on ihan sama ja samalla viivalla. Raskaus ei etene eikä lasta synny. Kaikki hedelmöitykset ei etene synnytykseen. On pitkä, 9 kk aika ja mahdollisuus kaikenlaiselle keskeytymiselle.

        Kun ei vaan ole, ja keskenmenoninkin mahdollisuus niillä viikoilla kun abortteja tehdään (rv6 lähtien), ja jos ultra näyttää normalilta on enää vaivainen 2%. Että sillä varmaan taas kannattaakin liputtaa. :D Eli jos lapsi jätettäisiin tappamatta abortilla, se eläisi syntymään jne. 98% todennäköisyydellä. Ottaako koville? :)

        Kohtalo on sama, mitään ei synny.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Abortti on epäonnistuneen ehkäisyn jälkihoitoa. Ei se aborttia estä, alkion kohtalo oli jo lukkoon lyöty hedelmöittymishetkellä. Se menee samaan ryhmään keskenmenojen ja spontaanien aborttien kanssa. Ja niiden siittiöiden jotka ovulaation aikaan jäi kortsuun tai tuli reisille."

        Taas tätä säälittävää hätäistä vähättely-yritelmää.. XD Tietenkään monetkaan ja luultavasti suurin osa ei tapa lapsiaan vaikka ne tulisi vahingossakin ja ehkäisyn läpi, eikä jo olemasssaolevien lasten TAPPAMINEN todellakaan mene likikään mihinkään samoille viivoille luonnmollisten kuolemien (keskenmenojen) tai pelkkien sukusolujen kanssa!!

        Ainoastaan sinä hingut lasten tappamisella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kohtalo on sama, mitään ei synny.

        Kohtalo ei ole sama, oikeanlaisessa ehkäisyssä tai keskenmenossa ketään ei ole tapettu!

        "Ainoastaan sinä hingut lasten tappamisella."

        Ei ole todellista. XD Kenenkähän lapsen tappamista minä nyt olenkaan hinkunut?? Olet niin säälittävä.. etkö muuta enää keskinyt kuin yrittää hädissäsi kääntää syytöksiä muualle itsestäsi? XD

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun ei vaan ole, ja keskenmenoninkin mahdollisuus niillä viikoilla kun abortteja tehdään (rv6 lähtien), ja jos ultra näyttää normalilta on enää vaivainen 2%. Että sillä varmaan taas kannattaakin liputtaa. :D Eli jos lapsi jätettäisiin tappamatta abortilla, se eläisi syntymään jne. 98% todennäköisyydellä. Ottaako koville? :)

        Kohtalo on kuitenkin sama. Synnytystä ei tule. Sama miten se estyy niin lopputulos = ei lasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kohtalo on kuitenkin sama. Synnytystä ei tule. Sama miten se estyy niin lopputulos = ei lasta.

        Kohtalo ei vaan ole sama vaikka kuinka jankutat. On huima ero siinä onko lopputulokseen tultu tappamalla jo olemassa ollut lapsi vai oliko ketään koskaan olemassakaan!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kohtalo ei vaan ole sama vaikka kuinka jankutat. On huima ero siinä onko lopputulokseen tultu tappamalla jo olemassa ollut lapsi vai oliko ketään koskaan olemassakaan!!

        Kaikista hedelmöityksistä ei tule lasta. Ei luonnollisestikaan niin kyllä valikoida voi milloin niitä haluaa. Ihan kuin hedelmöityshoidoissakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikista hedelmöityksistä ei tule lasta. Ei luonnollisestikaan niin kyllä valikoida voi milloin niitä haluaa. Ihan kuin hedelmöityshoidoissakin.

        Niin, jotkut kuolee luonnostaan ja toisista tulisi kyllä muuten syntyneitäkin lapsia jne. mutta heidät tapetaan jo heti elämänsä varhaisvaiheessa.

    • Anonyymi

      Paljon on abortteja vähentynyt kun on kunta vaan tarjonnut ilmaisen ehkäisyn. Tämän aborttien vähentämiskeinon on jo siis joku menestyksekkäästi keksinyt.

      Eikö sulla itsellä sellanen käynyt kertaakaan mielessä?

    • Anonyymi

      Kuka trolli tämänkin on keksinyt? Meillä ei todellakaan ole ollut kunnassa mitään abortinvastaisia toimenpiteitä!!! Ja tämä on tapahtunut muka jo vuonna 2008!!!

    • Anonyymi

      Miksi kunnat eivät pano lakia toimeen?

      Antero-setä on nyt HYVIN HYVIN vihainen!

      • Anonyymi

        Kunnat ei kuuntele kenenkään mitättömän pullanaaman uskon jorinoita

        Johtuisko siitä että ovat enimmäksen tolkun ihmisiä, . (paria kiintiöpersua lukuunottamatta) noudattaa sentään perustuslakia.

      • Anonyymi

        Millainen on pano laki?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millainen on pano laki?

        Se on semmonen laki joka oikeuttaa miehen panemaan ilman että naiselta kysytään mielipidettä asiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millainen on pano laki?

        Antero: 17/01/2011 12:04 pm
        Ottakaa selvää niistä viranomaispäätöksistä eli tulkinnoista ja sovellutuksista, joiden perusteella aborttilakia pannaan toimeen. Ottakaa selvää kuka on tehnyt päätökset, antanut sovellutusohjeet ja verratkaa niitä lakiin. Kyseenalaistakaa tulkinnat ja vaatikaa niistä yksityiskohtaisia selvityksiä. Arvioikaa onko viranomaisohjeissa päivittämisen varaa. Tuokaa asia viralliseen käsittelyyn ja julkisuuteen
        Kysykää miksi aborttilakia ei noudateta. Esim. sosiaalisten syiden oikeellisuuden tutkiminen on ilmeisesti kuollut kirjain. Kysykää miksi oikeusministeriö ei valvo tämän lain toteuttamista. Miksi kunnat eivät pano lakia toimeen?
        Tiedustelkaa, miksi edes naisten painostamista ja pakottamista abortteihin ei haluta tutkia eikä estää?
        Kiinnittäkää huomiota nykyisen aborttipolitiikan tausalla olevaan verkostoon – lobbyyn -, joka koostuu viranomaisista ja kolmannen sektorin toimijoista ja yksittäisistä ihmisistä, jotka myös vaihtavat roolia ja toimivat eri puolilla pöytää asiaansa ajaen. Määritelkää tämä aborttiväki ja tuokaa heidät julkisuuteen.
        Kiinnittäkää huomio asian puoliin, jotka on jätetty keskustelun ulkopuolelle. Tällainen on esim. lapsen isän suojaton asema. Isä ei voi estää lapsensa surmaamista abortissa, jos lapsen äiti aikoo niin tehdä. Tämä on tasa-arvon ja yleisen oikeustajun vastainen asiantila, joka on korjattava.
        Arvioikaa aborttipolitiikan taustalla olevia (psykohistoriallisia) ajatusrakenteita ja asenteita. Niistä havaitaan yli-ihmisopit, eugeniikka, nurin kääntynyt maalaishäpeä, josta nuoria naisia ”pelastetaan” aborteilla. Tuokaa nämä vanhentuneet, epätieteelliset ja väkivaltaan liittyvät aborttien motiivit keskusteluun.
        Ottakaa selvää miksi YK:n lapsen oikeuksien julistusta ja – sopimusta ei Suomessa kunnioiteta, vaan lapsia surmataan äitinsä kohdussa.
        Kysykää miksi miltei 11 000 lapsen surmauttamista mukavuusaborteissa vaietaan ja sitä koetetaan piilotellaan.

        Oikeus elämään blogin- sivun kommentti. Kuulostaa tutulta naisten vainoojalta. Panolaki mielessä kuinkas muuten...

        Miksikähän tämä henkilö käskyttää näissä julistuksissaan muita, että tehkää ja menkää ja pankaa.

        Mua on esim facebookissa raivostuttanut nää taivastelijat, päivittelijät, jotka jonkun omasta mielestään epäkohdan nähdessään kehottavat muita että kamala kun siellä ja siellä näkyi että oli tehty niin ja niin. Menkää nyt joku ja tehkää jotain. Itse ei panna tikkua ristiin asian eteen vaan siirtetään vastuu muille.

        Jos jotain positiivista voisi sanoa, niin onhan kyseinen 9 äänen ääniharava pannut itsekin toimeen jotain. Siitä propsit.

        On tehnyt aborttikielto-kansalaisaloitteita omalla nimellään. Jos olisi hallinnut itseään, olisi tosiaankin tehnyt vain aborttikieltoaloitteen.

        Mutta kun kaikeksi riemuksi paljasti aborttikieltojen takana vaikuttavat motiivit eli oikeasti haluaa vain kontrolloida naisten oikeutta seksiin ja ehkäisyyn, naisten oikeutta valita mahdollisten lastensa isä. Ja meni vielä tuomitsemaan lapsettomat naiset ja vaati heille rangaistuksia. Myös miehestä johtuvasta ja tahattomasta lapsettomuudesta tottakai.

        Hyvä tietenkin että paljasti abortin vastustajien oikeat motiivit hurskaan elämänpuolustamisen taustalla mutta kyllähän kotisohvalta voi tosiaan päivittelyjen lisäksi saada nimensä historiaan. :-D

        Jos nyt haluaa väkisin tuhota maineensa ja uransa, niin tällainen kansalaisaloite on siihen hyvä keino. Mutta onneksi aloitteen laatijalla ei taida olla mitään em. mitä vaarantaakaan. :-D

        "Hyvä tietenkin että paljasti abortin vastustajien oikeat motiivit"

        Nämä on tietenkin taas aivan omia hatusta vetäistyjä mututulkintojasi, ja miten taas kerran YKSI henkilö onkin yhtäkkiä monta tai jopa KAIKKI muutkin vastustajat.. XD

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2834
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      527
      2676
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1855
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1807
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1738
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1679
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1302
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      88
      1126
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      59
      1115
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1092
    Aihe