Onko teille sattunut vastaanotoilla kertaakaan sellaista potilasta, joka on vaan jostain syystä jäänyt mieleen esim. ulkonäön, sairauden, elämänkohtalon, käytöksen tms. takia? Kun sen saman hyvin mieleenpainuneen ihmisen näkee sitten toistamiseen sattumalta jossain, niin tekee mieli moikata, muttei rohkene kuitenkaan, kun ei ole varmaa muistaako potilas muuta kuin anonyymin valkoisen takin lääkärinpaikalla. Eri asiahan on sitten pitempi potilaskontakti, kun voi alkaa olla varma, että potilaskin muistaa lääkärin pärstän ja tunnetaan sen verran, että tervehtimisasteelle on päästy.
Potilaskontaktista
kaikesta saa ongelman aikaan
141457
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Riippuu tilanteesta, mutten julkisella paikalla muiden ihmisten nähden koskaan tervehdi, ellei potilas tervehdi ensin. Onhan noita, jotka mieleen jäävät ja joille jää mieleen.
Hei!
Sattumalta törmäsin tohon sun viestiin. Itse en ole lääkäri, enkä aio lääkikseen pyrkiä, vaan toiselle yliopistoalalle. Halusin vaan sanoo, et mahtava, jos on lääkäreitä, jotka ajattelee noin!
Ihan niin kuin edellä sanottiin, jos potilas tervehtii ensin, niin sitten on turvallista tervehtiä takaisin. Itse omalle kohdalleni ajateltuna tuntisin yksityisyyden suojani loukatun, jos lääkäri, jonka edessä olen mahdollisesti riisuuntunut, ja jolle olen kertonut arkaluontoisia asioita, tervehtisi julkisella paikalla. Lääkärin vastaanotto kuuluu ikään kuin yksityisen piiriin, ja julkiset paikat taas ovat ihan oma alueensa. Näiden tahallinen risteyttäminen lääkärin puolelta on minusta ammattivirhe, koska riski tapaamisen epämukavana kokemiseen potilaan puolelta on niin suuri.
olen loppuvaiheen kandi ja siis jo työssä. Edelläkuvattu tilanne on kyllä osunut eteen ja tosiaan ei kannata moikkailla ellei potilas tee näin ensin. Kieltämättä tätä on tullut mietittyä joskus.
lääkäri moikkaisi.
Itselleni tulee mieleen tapaus, kun menin leikkaukseen ja omahoitajani, noin 25-vuotias erittäin hyvännäköinen mieshoitaja, laittoi katetrin. Ehkä elämäni noloin hetki.
Tietysti törmäsin tähän mieheen bussipysäkillä, jalat valahtivat löysiksi ja alkoi pyörryttämään. Hän kieltäytyi tunnistamasta minua vaikka näki kasvoistani, että minä tunnistin hänet, jatkoi vain juttelua kavereidensa kanssa ja selvisin nolosta tilanteestani. Olisin varmasti itkenyt tai saanut hysteerisen kohtauksen, jos olisi tullut juttelemaan.
missä operaatiossa olet ollut..se kai ei vielä naamasta näy..tai sekään missä tilanteessa olet hänet tavannut vastaanotolla vaiko yksityiselämänpuoleella.
Tästä näkee hyvin palstan tason....
Jos siis tapailen vaikka psykiatria tai se on minun ystävä..en voi morjestella häntä koska pitäisi ajatella että joku hänen psykiatriksi tunteva leimaa minut kaheliksi joka tallaa avohoidossa :)
Huh! Huh!
Minusta on kiva jos lekuri morjestaa..vaikkei se kuuluisikaan enä hänen alueeseensa.Monet ammattilpeät ei sitä tee toiset vain ammattiympäristössään mutta eritoten ulkomaalaiset esim. venäläiset lekurit tekevät näin ja minusta se on mukavaa herättää luottamuksen "tunteen" vaikkei asia niin edes olisikaan että on tasavertainen ja muistettu potilas ja että tapaus muistetaan.Tai pärstä ainakin.
muuten täys tupelo pääsykoe tapauksia...?
kertomuksessa oli kyse mistään leimaamisesta, vaan varsin inhimillisestä häpeän tunteesta.
Jos kokee toisen ihmisen edessä tilanteen, jossa tuntee itsensä noloksi- johtuen alastomuudesta tai epämukavasta ja intiimistä toimeenpiteestä- voi kyseisen henkilön kohtaaminen myöhemmin tuoda saman tunteen takaisin pintaan.
oli siis sairaanhoitaja.
muistaako designeri tekemäänsä työtä vai unohtaako sen kerralla...?
Ompelija ompeleemaansa mekkoa tai mekkoja...?
Asiakaspalvelija asiakkaitansa...?
Mielenkiintoinen järjenjuoksu...
Vastaus: Joskus muistaa joskus ei...
Luulisin olevani niin tavallisen mitäänsanomattoman näköinen valkoisessa takissani, että tuskin jään potilaiden mieleen. Sen sijaan joskus olen törmännyt potilaisiin, jotka palaavat myöhemmin mieleeni yhä uudelleen ja uudelleen. Tällaisia tapauksia ovat esim. iäkäs nainen, joka kerran häntä tutkiessani laski kätensä pääni päälle ja siunasi minua. Tai nuori, mukavanoloinen poika, joka oli sekaantunut huumeisiin. Toisinaan hän palaa mieleeni ja mietin, onko hän päässyt kuiville ja kiinni tavalliseen elämään. Kerran tapasin pelottavan näköisen "linnakudin", jolla oli todella rankka menneisyys, mutta suunta parempaan. Hän oli ottanut ystäväkseen kissan ja oli toipumassa entisistä ongelmistaan. Häntäkin mietin toisinaan, että kuinkahan hän pärjää maailmalla. Koskettavat tarinat ja persoonat jäävät mieleen. En tervehtisi heitä julkisella paikalla omasta aloitteestani. Enkä usko, että hekään enää edes muistavat minua.
muistaa jo yhdenkin käyntikerran perusteella, toisten naama taas ei jää mieleen useankaan käynnin jälkeen. Kun vähänkään pidempään tietyllä paikkakunnalla on töissä, alkaa kyllä nähdä potilaitaan lähiprismassa. Älä tervehdi potilasta ensin, saat tervehtiä vasta, jos hän tervehtii ensin! Lääkärillä käynti on yksityisasia eikä potilas välttämättä halua tulla nähdyksi moikkailemassa lääkäriä. Vähän sama juttu kuin jos pornokaupan pitäjä tervehtisi iloisesti kanta-asiakkaita lähikaupassa :)
Itse muistan kyllä tapaamieni lääkäreiden naamat, vaikka naamamuistini muuten onkin heikohko. Kyllä lääkärin tunnistaa. Tämä ei tosin liity moikkaamiskäytäntöihinne mitenkään, mutta turha kuvitella, ettei lääkärin nassu jäisi potilaalle mieleen.
Tietenkin jos potilas käy harva se päivä eri lääkäreillä, saattaa naama unohtua.
muista kaikkien lääkäreiden naamoja. Onko lääkärin naama niin poikkeuksellinen, että sen automaattisesti muistaa? Ei se ole. 15 min. tk-käynnin perusteella lääkärin naama ei kyllä välttämättä jää mieleen. Muistat kai markettien kassaneitienki naamat?