Aina sanotaan, että äitien on vaikea päästää lapsiaan pois kotoa, kun nämä kasvavat isoksi.
Minulla on kuitenkin päinvastainen ongelma, tuntuu etten enää jaksaisi olla äiti. Lapseni ovat vasta 12v ja 16v (lisäksi hyvin kilttejä lapsia), mutta minä vain odotan, että muuttaisivat jo pois kotoa, jotta saisin alkaa viettää omaa elämääni vailla jatkuvia velvollisuuksia.
Onko muilla samanlaisia tuntemuksia? Ja onko kokemusta, meneekö tuollainen kyllästyminen ohi?
Minulla on kuitenkin päinvastainen ongelma, tuntuu etten enää jaksaisi olla äiti. Lapseni ovat vasta 12v ja 16v (lisäksi hyvin kilttejä lapsia), mutta minä vain odotan, että muuttaisivat jo pois kotoa, jotta saisin alkaa viettää omaa elämääni vailla jatkuvia velvollisuuksia.
Onko muilla samanlaisia tuntemuksia? Ja onko kokemusta, meneekö tuollainen kyllästyminen ohi?
Vastaukset 8
Vanhimmat
ei voi muuta sanoa, kuin että järkyttävää, toivottavasti lapsesi eivät joudu kärsimään "kyllästymisestäsi".
et elänyt sitä "omaa elämääsi" ennen kuin menit lapsia hankkimaan? Siis täh?? Etkös juuri elä OMAA elämääsi OMIEN lastesi kanssa?
Mulla se elämä sitten alkaakin kun saan lapsia ja oman perheen, joka on mun elämä :)
pahalta. Toivottavasti lapsesi eivät tätä saa tietää. Itselläni ainakin olisi ollut kamala olo jos olisin teininä joutunut ajattelemaan, että äiti jo odottaa, että pääsee minusta eroon.
Ihmisellä on oikeus haluta omaakin aikaa. Kasvatus on onnistunut, kun lapset tulevat toimeen itsenäisesti. Liiallinen paapominen ei ole hyväksi aloitekyvylle.Itselläni on neljä lasta iät 28 v, 26 v, 23 v ja 20 v.Kaksi "lapsista" asuu kotona vielä vähän aikaa.Toivon myös, että he pian muuttavat omaan talouteensa.
Jokaisessa asiassa on hyvät ja huonot puolensa.Joissakin kulttuureissa lapsia hoidetaan paljon kauemmin.
Loppuunpalanut vanhempikaan ei ole ilo lapsille.Kun huomioi molempien sekä vanhempien että lasten tilanteen, pääsee varmasti hyvään lopputulokseen. Eiväthän vanhemmat minnekään katoa - yhteyttä voi pitää muualtakin.
Hyvää kesän jatkoa ja jaksamista :)
Johan oli taivasteluja!
Mä allekirjoitan sun mietteesi. Itsellä myös kaksi lasta, 11 ja 13. Mieskin on, mutta senkin voi lukea yhdeksi lapsista...sen verran avuton tyyppi. En saa mistään apua, olen yksin vastuussa lapsistani koko ajan. Väsynyt olen, tottakai. Silti nautin ja rakastan lapsiani...mutta odotan päivää, kun saisin asua yksin. Olisi siistiä ja hiljaista, kukaan ei tappelisi, saisi tehdä sellaista ruokaa kun haluaisi ja silloin kun haluaisi.
Näin ajattelen nyt, en tiedä miten suu todellisuudessa pannaan kun lapset muuttavat omilleen.
Kiva kun tuli edes yksi vastaus, jossa ei heti käydä päälle:) Tiedän kyllä, että tämä johtuu osittain siitä, että on niin pirun köyhä. Sitä turhautuu, kun ei ole varaa ostaa lapsille mitään kun vaativat koko ajan enemmän. Saati sitten itselle.
No mutta, on kuitenkin helpottava tietää, että suomessa on toinenkin "ei niin täydellinen" äiti, joka miettii tällaisia.
Asiat joita haluaisin toteuttaa, eivät ole mahdollisia lasten kanssa. En todellakaan vaadi itselleni aikaa, jotta pääsen baariin tai ulkomaanmatkoille vieraisiin. Olen kyllästynyt oravanpyörään ja haluaisin päästä eroon työstä, Kelasta, sossusta ja yleisesti valvovasta "isoveljestä" vailla vuokrien maksua ja jatkuvaa miettimistä, toisin sanoen, kiertolaiselämä odottaa sitten jossain vaiheessa. En aio kuitenkaan lapsia jättää oman onnensa nojaan.
Ps. Minulla on onnellinen parisuhde ja puolisoni kuuluu myös tulevaisuuden suunnitelmiini, joten en halua mitään muutoksia sillä saralla, niinkuin ehkä joillekin tulee heti mieleen.
Jaksamista sinulle ja kaikille muillekin äideille omien ponnistelujensa kanssa!
lapsia ja kaksi murkkua.Isot on olleet maailmalla 10-7 vuotta ja nuorimmatkin on aikeissa lähteä peruskoulun jälkeen,kun lähtevät opiskelemaan.Niin ne vaan perheet on erilaisia,meillä ovat halunneet kokeilla siipiään jo aikaisin ja hyvin ovat maailmalla pärjänneet.Pois ei olla ketään ajettu,omat on olleet valinnat.
Tuon ikäiset nyt tulevat tavallan itsekseen toimeen, eli eipä ne juuri vahtimista tarvitse jne joten kyllä omaa elämää voi elää ja harrasta ajne ihan oman halun mukaan jos ei ihan ihmeellisiä tahdo tehdä.
Lapset kasvaa ja silloin voi ottaa vähän eroa eikä tarvitse olla ihan iholla koko aikaa enää. Lisäksi kotona on tuon ikäisellä jo jotain velvollisuuksiakin eikä vain palveluja jolloin aikaa jää vanhemmille enemmän ja puhtiakin.
Tarkasta omaa sennettasi kohdalleen haavemaailmasi ja nykyisen realiteetin suhteen ja huomaat, että moneen kykene ejo vaikak lapset on kotona.
Ja noille joillekin voisi heittää kyssärin, että kuka oikeasti tietää mihin ryhtyy kun lapsia hankkii? En minä ainakaan osannut varautua kuin murto-osaan asioita. matkan varrella sitä kummasti on yllättynyt omista reaktioistaan eri asioihin jne. Ja marttyyriksi on turha kenenkään alkaa sillä kun ei saavuta mitään!