Roudupin vaikutus

Viime torstai-iltana ruiskuttelin rouduppia rönsyleinikkeille ja voikukkille ja oli siinä vielä vuohenputkeakin. Vielä ei näy juuri mitään vaikutusta, koska rikkkaruohojen pitäisi kuukahtaa?
4712
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mielestäni se kestää ihan luvattoman kauan ja itse ainakin kyllsätyn odotteluun aina. Ja kun kasvi alkaa nuupahtaa niin siitä sen kokonaan häviämiseen menee vielä ainakin pari viikkoa.

Näppituntumalla sanoisin, että kun kolme viikko aon kulunut niin aikaisintaan rikka on kadonnut.. Yleensä kyllä parissa päivässä vähän jo nuupahtaa. Voikukkaan se ei tehoa kamalan hyvin ainakaan meidän voikukkiin vaan siihen on parempi tuo toxan, jonka kyllä miellän muutenkin nopeammaksi myrkyksi.

Rönsyleinikit ja vuohenputket kyllä kitken koska niistä pääsee aika helpolla silläkin lailla eroon.

Äänestä
  • Olen monenlaista harmillista kasvia tappanut round-upilla ja olen sitä lääppäissyt vain tipan kasvin johonkin lehteen tai pariin lehteen, kyllä on tehonnut 8-10 päivässä. Vaikka veisi isoilla kasveilla kauemmninkin, pääsee kuitenkin koko kasvista eroon, koska round-up tuhoaa juuristonkin, joka joillakin isommilla kasveilla saattaa hiusjuurineen mennä metrin maan alle ja levitä sivusuuntaan yhtä paljon !!!

    Äänestä

  • tehoaa yleensä kirjoitti:

    Olen monenlaista harmillista kasvia tappanut round-upilla ja olen sitä lääppäissyt vain tipan kasvin johonkin lehteen tai pariin lehteen, kyllä on tehonnut 8-10 päivässä. Vaikka veisi isoilla kasveilla kauemmninkin, pääsee kuitenkin koko kasvista eroon, koska round-up tuhoaa juuristonkin, joka joillakin isommilla kasveilla saattaa hiusjuurineen mennä metrin maan alle ja levitä sivusuuntaan yhtä paljon !!!

    Kastemadot ja muukin elämä menee siinä samalla..
    http://www.helpfulgardener.com/phpBB2/viewtopic.php?t=5429

    Äänestä


Kommentoi aloitusta


kuoputtaja kirjoitti:

Viime torstai-iltana ruiskuttelin rouduppia rönsyleinikkeille ja voikukkille ja oli siinä vielä vuohenputkeakin. Vielä ei näy juuri mitään vaikutusta, koska rikkkaruohojen pitäisi kuukahtaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu