kenenkään syy.
Se voi tulla kenelle tahansa.
On kuitenkin käsittääkseni geneettistä alttiutta olemassa tietyissä suvuissa,joihin itsekin kuulun.En tiedä tarkkaan onko perää,että taitelilijat ja luovat ihmiset kärsivät muita enemmän pakko-oireista.
Meillä se on näin.
Samoin kun olen lukenut historian merkkihenkilöistä,monella jonkin saavutuksen taiteen alalla saanut henkilö on saattanut kärsiä hyvinkin pahasta pakko-oireilusta.
Sitä ei sellainen ymmärrä,joka ei sitä koe.
Esim.-käsien neuroottinen jatkuva peseminen on eräs yleisimmistä ja kaikki hellan yms.tarkistukset "biljonaa"kertaa.
Pakko-oire yhtymä eli OCD voi mennä niin pahaksi,että ns.normaali elämä tukkeutuu ja jää kiinni "pakkoiluun".
Siihen on saatava apu.Se ei ehkä koskaan parane,koska se muuttaa toisesta asiasta toiseen hyvin nopeasti(ei kaikilla),eli tulee entisen tilalle uusi pakko-oire.
Terapia ja lääkkeet ovat helpotus..ja on lahja,jos on saanut hyvän humorintajun.Siitä itse kiitän ;)
Olen töppöillyt pakkoni kanssa niin hupsuissa tilanteissa,että kiusaantumisen ja kauhun jälkeen tietenkin terapeutin kanssa nauroin.Hysteerisesti.
Vamma on kiusallinen ja usein siihen liittyy muita sisäisiä minän-ongelmia.Paniikkia,pelkoja,ahdistuksia ym.ym.
Mutta ei kun tohtorille ja avoimin mielin.!!!
Silloin saa usein ainakin keinon,millä elää "pakkonsa"kanssa.
Se voi tulla kenelle tahansa.
On kuitenkin käsittääkseni geneettistä alttiutta olemassa tietyissä suvuissa,joihin itsekin kuulun.En tiedä tarkkaan onko perää,että taitelilijat ja luovat ihmiset kärsivät muita enemmän pakko-oireista.
Meillä se on näin.
Samoin kun olen lukenut historian merkkihenkilöistä,monella jonkin saavutuksen taiteen alalla saanut henkilö on saattanut kärsiä hyvinkin pahasta pakko-oireilusta.
Sitä ei sellainen ymmärrä,joka ei sitä koe.
Esim.-käsien neuroottinen jatkuva peseminen on eräs yleisimmistä ja kaikki hellan yms.tarkistukset "biljonaa"kertaa.
Pakko-oire yhtymä eli OCD voi mennä niin pahaksi,että ns.normaali elämä tukkeutuu ja jää kiinni "pakkoiluun".
Siihen on saatava apu.Se ei ehkä koskaan parane,koska se muuttaa toisesta asiasta toiseen hyvin nopeasti(ei kaikilla),eli tulee entisen tilalle uusi pakko-oire.
Terapia ja lääkkeet ovat helpotus..ja on lahja,jos on saanut hyvän humorintajun.Siitä itse kiitän ;)
Olen töppöillyt pakkoni kanssa niin hupsuissa tilanteissa,että kiusaantumisen ja kauhun jälkeen tietenkin terapeutin kanssa nauroin.Hysteerisesti.
Vamma on kiusallinen ja usein siihen liittyy muita sisäisiä minän-ongelmia.Paniikkia,pelkoja,ahdistuksia ym.ym.
Mutta ei kun tohtorille ja avoimin mielin.!!!
Silloin saa usein ainakin keinon,millä elää "pakkonsa"kanssa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Meilläkin on suvussa OCD:tä ja taiteellista ja fiksua porukkaa. Lääkkeet auttoivat huomattavasti tähän, mutta minulle onnettomalle ne eivät toisesta syystä sopineet ja nyt jouduin lopettamaan X( Ja kuinkas ollakaan, oireet taas pahentuneet, vaikka kuinka yritän päässäni jankata, että nyt lopetat, mutta kun ei niin ei.
Täytyy vissiin marssia taas lääkärille ja kokeilla toista merkkiä. Olen muutenkin tosi neuroottinen ja impulsiivine ihminen tai toisessa hetkessä masennun ja lamaannun. ARGH...........
kokeilla samaan tarkoitukseen eri nimistä valmistetta.Kokeilla niin kauan,että oikea löytyy.
Tässä omassa oireilussani on monta kohtaa,mitkä loppujen lopuksi on ainakin melko kurissa lääkkeiden,nykyisin lääkkeen ansiosta ja myös tietysti terapian.
Olen todennut sen,että minun on syötävä tabuja koko elämäni,mutta mitä se haittaa,niin moni muukin tekee jonkin sairauden kanssa.
Se on niin koomillisen surullista,että vielä v.2008 ei voida mielenongelmista puhua samoin kuten esim.diabeteksesta.
Jos jokin on fyysisesti ja henkisesti vinksallaan ihmiskokonaisuudessa,onko se häpeä.?
Ei.Hyvin usein juuri syvästi kokevat ja ajattelevat henkilöt ovat alttiita henkisille kivuille.
Itse olen tullut sellaiseksi,että kovin ns."normaalit prototyypit "eivät edes kiinnosta minua,tai ne asiat mistä puhutaan.
Ihmismieli,taide,tiede ja luonto ovat aarreaittoja,niihin mahtuu myös paniikit ja pakot pelkoineen.
"Vamma on kiusallinen ja usein siihen liittyy muita sisäisiä minän-ongelmia.Paniikkia,pelkoja,ahdistuksia ym.ym."
TUOSSA on käsittääkseni koko jutun YDIN!
Eli pakko-oireet JUONTAVAT juurensa juurikin paniikkiin, pelkotiloihin, lapsuuden traumoihin, jne...
Sitten ne myöhemmin elämässä ilmenevät kaiken maailman pakonomaisina rutiineina...(joissa ei välttämättä ole mitään järkeä)
Näin,just.Lapsi kehittää "suojan",eli pakko-oireen ,pelottavaa "jotain"vastaan.
Terapiassa minulla selveni,että jos en olisi pakko-oireinen ollut,eli siihen ikäänkuin piiloutunut,olisin mahdollisesti seonnut.?
(Mitä se onkin?)
Olen jo ihan "oikeesti aikuinen",ja kiitollinen ,että vihdoin kymmenien vuosien jälkeen uskallan OLLA ELÄMÄSSÄ KIINNI.
Itse olen kokenut pakko-oireisen siivoushulluuden. Eli siivosin aina vain. Olen aina ollut erittäin siisti ihminen. Aina koti siivottu, tavarat järjestyksessä ym. Sitten alkoi tämä ns. pöpökammo, joka aiheutti mm. ylenpalttista käsienpesua. Tietyt asiat johtivat siihen. Voin sanoa että tästä pääsee irti omin avuin,ainakin minä olen päässyt. Huom. Ilman mitään erikoisavuja,joihin en usko,kuten lääkitys tässä asiassa. Se ei ole aina apu pakko-oireiluun. Edelleen olen siisti ja pesen käsiäni mutta en niin jatkuvasti kuten joku aikaa sitten. Auttavaa on kun tietää syyn ja seurauksen, eli mistä kaikki on mahdollisesti saanut alkunsa. Tietysti puhuminen auttaa.
Eniten näin jälkikäteen huvittaa ne kaikki "ulkopuoliset" ihmiset jotka jotenkin kategorioivat tällaisen pakko-oireen, en nimittäin ole varmasti sen kummempi ihmisenä nytkään. Eli "oire" ei ole merkki yhtään mistään kummallisemmasta, en ole ollut sen hullumpi kuin kukaan muukaan meistä.
Kiitos. Täällä ei paljon positiivisia viestejä näe. Mutta itseänikin alkoi naurattaa kun ajattelin tiettyjä outoja tapauksia joita eteen on tullut tämän sairauden kanssa. Tsemppiä sulle myös!!!
immiialle,kiitos kiittämisestä.Jatketaan positiviisuutta ;D voimien mukaan!
Ja Surenulle; Näin varmaan on ollut sinulla ja hyvä niin.Äitini oli myös himosiivous- ja puhdistusmielinen.En ole kummemin sitä analysoinut,mutta niin se vaan oli;pakko-oireista toimintaa;hänellä.Ei kylläkään käsiään alinomaa pessyt..mutta kyllä opin pelkäämään pöpöjä,siksi elänkin nyt niinkuin vain voin tietyssä boheemiudessa;)No,siihen liittyy paljon muutakin.
Eräs tuttuni,nuori ihminen,on pesemisessä niin oireileva,että on ollut moneen otteeseen sairaalahoidossa ja monet rituaalit littyvät juuri veteen ja pesuun.Suihkussa ja ammeessa menee monta tuntia.Hän on myös loistava uimari,mutta pöpöjen pelosa ei koskaan uimahalleissa ui.
Tarkoitan tällä kirjoituksella vain sitä,että toiset eivät tarvitse lääkkeitä,toiset senkin edestä.Tämä nuori tuttuni,ei tule koskaan selviämään ilman lääkkeitä ja niittenkin kanssa tuettuna.
Semmoista elämä on.
nimeni on laura sarmiala ja kärsin varmasti samasta aiheesta.. itse pureskelen kynsiäni ja sisäposkiani enkä itse huomaa sitä.. poskeni ovat aina kipeät ja sormeni arat.. se on tuskallista.. siskoni kärsii samasta mutta sisöposkien pureskelun sijasta hän koskettelee pakonomaisesti hiuksiaan.. kuuluuko tämä pakko. oireisiin?
mulla ihan samaa sisäposkien pureskelua.... argh!!