Joudun ilmeisesti laittamaan lapseni hoitoon jo ennen 1 vuoden ikää. =( Suositteletteko noinkin pienelle päiväkotia vai perhepäivähoitajaa? Ja miten helposti perhepäivähoitajalle saa paikan? Missä vaiheessa on jo alettava paikkaa varailemaan? Miten muut olette yleensäkin pärjänneet kotihoidontuella? Saako silloin asumis- tai muita tukia? Kauhistuttaa jo nuo asiat vaikka aikaa siihen vielä on...
perhepäivähoitajalle vai päiväkotiin?
qqqerqqqqe
12691
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
mutta ehkä jos itse joutuisin valitsemaan, niin hakisin lapselleni perhepäivähoitopaikkaa. Johtunee pitkälti siitä, että olen itse ollut viimeiset neljä viikkoa työssäoppimisjaksolla opiskelun puolesta perhepäivähoidossa, ja tykästynyt kovin!
Sekin hyvä puoli pph:ssa on, että lapset saavat yksilöllisempää hoitoa ja huomiota, koska ryhmät ovat niin paljon pienempiä, kuin päiväkodissa, sekä ympäristö on kodinomainen.
Jonot ovat luulatvastikin aika pitkiä, joten se hakemus on hyvä laittaa menemään hyvissä ajoin.
Kotihoidontuesta on omakohtaisia kokemuksia, ja voin sanoa, että tiukilla mennään, riippuu tietysti paljon sen toisen osapuolen tuloista, jos sellainen on olemassa. Kyllä sillä pärjää jotenkuten, mutta todellakaan mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa. Asumis-ja muita tukia voi saada tuloista riippuen.
Meillä kolme erilaista kokemusta. Vanhinta poikaa hoiti mummo kolmivuotiaaksi. (paras vaihtoehto) keskimäinen oli päiväkodissa vanhemman pojan kanssa, kun mummo meni töihin ja koskaan ei lapset siitä oikein tykännyt ja varsinkin, kun vanhempi lähti eskariin ja keskimäinen oli päiväkodissa oli joka aamu ihan tuskaan ja koskaan hän ei jostain syystä viihtynyt päiväkodissa. No kun tämä meidän iltatähti syntyi, niin hän lähti jo vuoden ikäisenä perhepäivähoitajalle ja aivan ihanasti on sopeutunut. Varahoitopaikkana on päiväkoti, josta ei pidä ollenkaan. Alussa pienempänä oli yhtä itkua, nyt jää jo paremmin kun on jo 5 v. Joka kerta kun hän menee päiväkotiin hän sairastuu, joten jos mahdollista yritän aina järjestää jonkun muun vaihtoehdon meidän perhepäivähoitajan lomien ajaksi (aina se ei onnistu) lapsemme ei kuulemma rupea syömään päiväkodissa ja sen kyllä huomaa. On hirvittävän nälkäinen ja itkuinen, kun pääsemme kotia. Perhepäivähoitajalla ns. kotiruokaa ja se kyllä uppoaa.
En tiedä, hoitajiakin on monenlaisia, niinkuin päiväkoteja. Lapseni pitää omaa hoitajaa tärkeänä, päiväkodissa on vaihtuvuutta, joten erittäin useasti on vastassa aivan outo hoitaja, jolle lapseni olen joutunut jättämään. Toisista hoitajista on tullut "lemppareita" toisista hän ei pidä ollenkaan. Noin pienelle kyllä suosittelisin vielä perhepäivähoitajaa, kun päiväkodissa on muutenkin aina enemmän hulinaa, kun väkeä on niin paljon enemmän.
..jos vaan mahdollista, hoida kotona kaksivuotiaaksi asti. Kerran se lapsi on pieni. Ei kaksi vuotta ole pitkä aika laittaa oma elämä hollille.
Siis että kaksi vuotta on joillekin ihmisille täysin mahdoton aika hoitaa lasta kotona! Mua suorastaan raivostuttaa kaikki ne, jotka yrittää selittä, että kyllä sillä kotihoidontuella pärjää kun oikein kitkuttaa. No ei todellakaan pärjää, jos on asuntovelat ja normaalit asuntoon liittyvät menot jne jne. Ei sitä katsos kuitenkaan ihan näkkileipää voi koko sitä aikaa syödä!
No niin, kun sain keuhkottua tuon edellisen asian pois päiväjärjestyksestä, niin kommentoin varsinaiseen kysymykseen. Eli, perhepäivähoitoon minä ainakin laitan lapseni, 1v 3 kk on pikkumiehellä ikää, kun hoitoon joudun viemään. Kyllä sitä niin mielellään olis kotona, mutta ei kerta kaikkiaan pysty, tällainen normaali, asuntovelkainen, työssäkäyvä perhe, kun ei mitään tukiakaan mistään saa.
Sulla on työssäkäyvä mies? Mihis se tuhlaa palkan jos siitä ei teille riitä jos olisit kodinhoidon tuella ja lapsilisä tulee siihenpäälle. Minimi tuki taitaa olla 360e, lapsilisä 130, eli 490e/kk plus miehes palkka. Minimipalkastakin jää käteen verojen jälkeen 1000e, eli n.1500 kuukaudessa käytössä. Kolmihenkisellä perheellä. Luulis riittävän? Eikä tarvi näkkileipää syödä.
Kuules, meillä on ensinnäkin jo yksistään lainanlyhennykset kämpästä 1000 euroa kuukaudessa ja siitä voit sitten laskea mitä vakuutukset, sähköt, vedet ym. ym. maksaa sellaiseen asuntoon! Nyt varmaan seuraavaksi ehdotat, että muuttakaa pienempään asuntoon! No ei muuteta, kun ei tämäkään mikään iso ole! Joten älä tule minulle kertomaan miten meidän tulisi elää. Kumpikaan meistä ei tosiaan sitä rahaa haaskaa yhtään mihinkään, mutta kun tuo eläminen nykypäivän Suomessa tuppaa olemaan vähän turhan kallista. Olet itse varmaan mielipiteistäsi päätellen niitä, jotka nyhtävät jokaisen valtiolta saatavan tuen ja ketkäs sen maksaa... me työssäkäyvät!!!
..tarkoitus ainakaan minulle ole joka pennistä pihistää ja tinkiä. Kun on lapsia kolme ja menot sen luokkaa, niin ei me ainakaan elettäis noin pienellä palkalla. On talolainat, lääkärimaksut, pojat ja mies syövät kuin hevoset;) harrastukset, vaatteet, pakollinen auto siitäkään ei voi tinkiä ja sitten tietysti vesi, sähkö, puhelin, kaikenmaailman verot ja vakuutukset...ja minä ainakin haluan, että perheellämme on mahdollista rikastuttaa lastemme elämää myös muullakin, kuin sillä, että näkevät vain sen lähipuiston ja naapurin lapset. Juu se mikä ei sovi meille sopii teille. Totta pidän tärkeänä kotona oloa ja niin teinkin ensimmäisen kohdalla pitkään, mutta kun kolmas (iltatähti) tuli maailmaan, niin ei siinä enään edes kyselty, josko jäisin kotiin. Oli itsestään selvää, että oman osani teen ja töihin menen. Enkä kyllä ole katunut. Minusta vain on väärin syyllistää ja "vaahdota" kuinka tärkeää äidin on pysyä kotona, jos on tilanne, että äidillä ja muutenkin paha mieli, kun töihin lähtee. Sama asia kun syyllistetään niitä äitejä, jotka ei jostain syystä voi lastansa imettää ja joku sitä moralisoi, kuinka väärin omaa lasta kohtaan tekee, kun ei rintamaitoa anna puolta vuotta.
Hauskaa kesää kaikille äideille oli hän töissä tai ei!!
Juuri noin minäkin ajattelen. On se mukavaa, että voi vaikka joskus ostaa lapselle jotain kivaa, eikä joka senttiä tarvitse ajatella. Hienoa, että osaa täällä joku vielä ajatella fiksustikin.
Ei voi kuin todeta, että sellaisella ihmisellä on elämän realiteetit melkoisen hukassa, jos väittää, että 1500 eurolla kuussa elää asuntovelkainen perhe!
pistinkin tänne jo aikaisemmin viestin joka ei sitten jostain syystä tullut perille, nimittäin ihmettelin, miten joku voi edes ajatella elävänsä 1500 euron kuukausituloilla ja vieläpä asuntolainan kanssa!
Siitä summasta kun maksaa lainat, vakuutukset, ruoka-ja vaatemenot sun muut, niin kyllä se tosiaankin sinne näkkileipäkuurille menee.
Meillä ei ole edes asuntolainaa, tosin maksetaan yli 600 euroa vuokraa,ja lapsiakin on kolme, ja tuntuisi aika mahdottomalta tulla toimeen 1500-2000 euron tuloilla. Ei siinä kyllä mitään ylimääräisiä hankintoja voisi tehdä.
Kyllähän se niin on, että Suomessa ei lapsiperheet rahalla juhli. VAikka tuloja olisikin, menot ovat yleensä myös aika huikeat, ja mitä enemmän saat rahaa, sitä vähemmän saat tukia. Meilläkin jää käteen kuukaudessa n.1100e, onneks saadaan asumistukea. Vuokra on 600e, perheessä kaks lasta. Ja todellakin kun laskee sähkön, vakuutukset ym. menot niin saa tosissaan miettiä että mitä syödään... Itse lähdin töihin lasten ollessa 7kk, kun oli pakko saada rahaa jostain. Nyt opiskellaan lisää ja tuloissa se näkyy.... Ikävä kyllä. Suomessa ei kannata lapsia tehdä, jos haluaa elää koreasti...
ei minulla käsittääkseni ole realiteetit hukassa, sillä ihan tosissani me tässä elämme, minä ja kaksi lasta. tuloja ei ole edes tuota 1500, sillä aloin tehdä lyhennettyä työviikkoa (30h/viikko) voidakseni olla enemmän lasten kanssa. on asuntovelka ja iso vastike eli asumiseen menee 1100 kuussa.
ei syödä näkkileipää yhtään enempää kuin halutaan ja kaikkea voidaan tehdä ja harrastaa.
..koska ryhmäkoko on max. neljä. Noin pienelle rauhallisempi ympäristö saattaa olla parempi. Hae nyt heti paikkaa, että saisit lapsesi sinne, minne nyt haluatkin hänet laittaa. Oma tyttö täyttää kaksi syksyllä ja sai paikan ryhmiksestä, mistä olen todella iloinen! :)