DBTL PÄÄESIINTYJÄ

Ajassa
W.A.S.P. esiintyy Turun laiturijuhlilla

Turku, STT
Amerikkalainen hevibändi W.A.S.P. on pääesiintyjä Turun Down by the Laituri (DBTL) -festivaaleilla. Yhtye korkkaa festivaalin käyntiin pääteltassa tiistaina 29. päivä heinäkuuta.
W.A.S.P. muistetaan lähinnä 80-luvun ikivihreistään kuten I Wanna Be Somebody, Animal ja Wild Child. Niiden lisäksi konsertti on rakennettu tarinallisen The Crimson Idol -albumin ympärille.
- Yhteensä meillä tulee olemaan pitkälti yli toistasataa tapahtumaa, kertoo DBTL:n puuhamies Kari Rantala.
Kaupunkifestivaali kestää kestää tiistaista sunnuntaihin 29.7.-3.8. Järjestäjät tavoittelevat 20 000 lipun myyntiä, viime vuonna maksaneita oli vajaat 16 000.
DBTL järjestää yhteistyössä pelastuslaitoksen kanssa venepartion Aurajokeen, jotta jokeen mahdollisesti putoavat ihmiset saataisiin hengissä ylös.
Julkaistu 13.6.2008 12:38:35
0256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Aurajoen Ankka kirjoitti:

Ajassa
W.A.S.P. esiintyy Turun laiturijuhlilla

Turku, STT
Amerikkalainen hevibändi W.A.S.P. on pääesiintyjä Turun Down by the Laituri (DBTL) -festivaaleilla. Yhtye korkkaa festivaalin käyntiin pääteltassa tiistaina 29. päivä heinäkuuta.
W.A.S.P. muistetaan lähinnä 80-luvun ikivihreistään kuten I Wanna Be Somebody, Animal ja Wild Child. Niiden lisäksi konsertti on rakennettu tarinallisen The Crimson Idol -albumin ympärille.
- Yhteensä meillä tulee olemaan pitkälti yli toistasataa tapahtumaa, kertoo DBTL:n puuhamies Kari Rantala.
Kaupunkifestivaali kestää kestää tiistaista sunnuntaihin 29.7.-3.8. Järjestäjät tavoittelevat 20 000 lipun myyntiä, viime vuonna maksaneita oli vajaat 16 000.
DBTL järjestää yhteistyössä pelastuslaitoksen kanssa venepartion Aurajokeen, jotta jokeen mahdollisesti putoavat ihmiset saataisiin hengissä ylös.
Julkaistu 13.6.2008 12:38:35

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu