Olen todella yksinäinen. Todellisuudessa elämässäni on ihmisiä, mutta silti tunnen itseni yksinäiseksi. Onko ketään muita kohtalotovereita?
Seurustelen, tosin huonossa suhteessa. Teen kaikkeni mieheni eteen, mutta silti en tunne vastarakkautta tai läheisyyttä. Kavereitakin on, mutta ei niin läheisiä, että uskaltaisin puhu. Töissä ja vapaa-ajalla on pakko pitää "kulissit "pystyssä, mutta mietin vain, että miten kauan jaksan...
Pelkään, että vielä joskus jään kokonaan yksin :(
Välillä iltaisin itken itseni uneen, koska elämä tuntuu niin pahalta. Välillä on parempia päiviä.
Tarvitsisin hirveästi mieheni hväksyntää, mutta en sitä saa.
Olen töissä hieman korkeamassa asemassa ja työn/lainojen takia en voi luovuttaa. On pakko jaksaa aamuisin herätä ja lähteä töihin ja töissä esittää kaiken olevan hyvin.
Miksi elämä on tälläistä? Eikö kaikkia sitten ole vain tarkoitettu olemaan onnellisia..?
Periaatteessa olen itse syynä yksinäisyyteeni, mutta en pääse siitä irti. Se on kuin musta, iso mörkö takanani, joka pääsee aina valoilleen joskus enemmän ja joskus vähemmän.
Onko pakko hakea lääkitys? Vai onko se sitten vain keinotekoinen tapa päästä yksinäisyydestä eroon?
Mitenköhän kauan ihminen jaksaa.....
Seurustelen, tosin huonossa suhteessa. Teen kaikkeni mieheni eteen, mutta silti en tunne vastarakkautta tai läheisyyttä. Kavereitakin on, mutta ei niin läheisiä, että uskaltaisin puhu. Töissä ja vapaa-ajalla on pakko pitää "kulissit "pystyssä, mutta mietin vain, että miten kauan jaksan...
Pelkään, että vielä joskus jään kokonaan yksin :(
Välillä iltaisin itken itseni uneen, koska elämä tuntuu niin pahalta. Välillä on parempia päiviä.
Tarvitsisin hirveästi mieheni hväksyntää, mutta en sitä saa.
Olen töissä hieman korkeamassa asemassa ja työn/lainojen takia en voi luovuttaa. On pakko jaksaa aamuisin herätä ja lähteä töihin ja töissä esittää kaiken olevan hyvin.
Miksi elämä on tälläistä? Eikö kaikkia sitten ole vain tarkoitettu olemaan onnellisia..?
Periaatteessa olen itse syynä yksinäisyyteeni, mutta en pääse siitä irti. Se on kuin musta, iso mörkö takanani, joka pääsee aina valoilleen joskus enemmän ja joskus vähemmän.
Onko pakko hakea lääkitys? Vai onko se sitten vain keinotekoinen tapa päästä yksinäisyydestä eroon?
Mitenköhän kauan ihminen jaksaa.....
Vastaukset 7
Vanhimmat
ja minulle. Epäilen vahvasti näin. Olen itse ollut vahvasti läheisriippuvainen. Sellainen ihminen tekee kaikkensa toisen eteen, että tämä toinen olisi lähellä ja turvana, ja samalla toivoo, että toinen myös tekisi samoin.
Kulissien ylläpitäminen on aina näyttelemistä, väärää minää eli narsismia. Se kuluttaa energiaa, kun ei voi olla oma itsensä. Mutta luulen, että se suurin suru tulee siitä, että itse ei vielä tiedä kuka on. Tavallaan ei ole vielä mitään, syntymätön. Oma minä on suurilta osin kehittymätön. Paradoksaalista tässä on se, että oma minä voi kehittyä parhaiten yksinäisyydessä, jolloin läheisriippuvuus ei muokkaa sitä "vääräksi minäksi" ja samalla kun on yksin, huomaa pärjäävänsä ja alkaa kokea olonsa turvalliseksi ja paraneminen läheisriippuvuudesta on alkanut.
...mutta vaikenta on juuri se, miten pääsee eroon
siitä läheisriippuvaisuudstaan. En uskalla olla yksin. Jouduin vuosi sitte hetkellisesti tilanteeseen, missä jouduin elämään 6kk yksin. Tuolloin olin niin rikki, ettei sitä voi sanoin kuvata. Olin silloin kirjaimellisesti yksin ja haudoin erittäin synkkiäkin asioita mielessäni. Onneksi siitä on päästy yli, mutta pelkään edelleen, että jos lähden tästä suhteesta sama yksinäisyys valtaa minut...
Elämän varmaan vaan kuulu olla tälläistä... Ei kaikilla ole helppoa...
tilanteessa kuin sinä. Tuntemukset samanlaisia kuin sinullakin ollut jo vuosia ja mietin itsekin kuinka kauan voi jaksaa tätä yksinäisyyttä. On hirveä elää suhteessa kun silti tuntee olevansa yksin!!!! Minä uskon että kun löydät ihmisen jota voit rakastaa koko sydämestäsi, se muuttaa sinut. Minäkin luulin sen löytäneeni ja sain valoa elämääni hetkeksi ja nyt tiedän miltä se tuntuu. En usko että tarvit lääkitystä, uskon etä tarvitset vain rakkautta, molemminpuolista rakkautta.
Voimia sinulle...
..löytäisinki hetkellisesti valoa elämääni, niin periaate on etten petä. Haluaisin kuitenkin, että löytäisin valoa elämääni juuri tämän ihmisen kanssa, jonka kanssa elän. Olen "kokeillut" muitakin, mutta huomannut, ettei asiat vaihtamalla parane. Nyt tärkeintä olisi kai saada itseni ajattelemaan asioista eri lailla ja pääsemään irti tästä läheisriippuvaisuudesta. Mutta ei vaan ole helppoa... Ja ympärillä on niin paljon onnellisia pareja, että ottaa oikein sydämestä kun itse elää tälläisessä suhteessa. Haluan korostaa, että todella rakastan miestäni yli kaiken!!
Elämä vaan on tällaista. Ei sen kuulukkaan kait olla muun laista.
Toiset on onnellisia, toiset taas ei. Nallekarkit ei mee tasan.
Itsekin tein exäni vuoksi kokolailla kaikkeni vaikka en mitään saanutkaan vastineeksi. Ainoastaan arvosteltiin, vaikka ihmekös tuo kun olen mikä olen.
Pari kaveria on joista ei kuitenkaan voi olla varmoja, että haluaako ne viellä ensi viikolla nähdä.
Itse en tiedä mitä tarvitsen. Ehkä nikkeliä kalloon.
Itsekin kärsin aika ajoin yksinäisyydestä. Kamalinta on kun on parisuhteessa tavallaan kaksin yksin. Mutta lasten ja elintason ja varmaan oman raukkamaisuuden takia en saa erottuakaan. Välillä kyllä haluankin olla yksin, kun työssä joudun olemaan paljon ihmisten kanssa. Mut kun haluaisi kertoa jostain ahdistavista asioista jollekin, niin ei ole kenelle kertoa.
Kyllä sitä aika kauan jaksaa, ja toisaalta uskon, että pohjimmiltaan ihminen on aina yksin. Uskon löytyminen poisti minulta syvimmän yksinäisyyden, mutta Jumalakin loi Aadamille Eevan, jottei hänen tarvis olla yksin. En minä enää mitään uutta parisuhdetta kaipaa. sellaista vain, että saisi huojentaa mieltään joskus ja toinen kertoisi myös omistaan itselleni, ettei tilanne olisi yksipuolinen. Mutta menee tämä elämä näinkin.
Sää kun olet NOIN söpön näköinenkin !