sellaista töhkää, vähän kuin olisi tuhkaa siroteltu. Kun kasvia heiluttaa se lentää semmoisena pölymäisenä kasveilta pois. Vaihdan n puolet vedestä joka viikko ja yleensä myöskin käsin kasveja putsailen, ennen veden vaihtoa. Kasvit eivät näytä mitenkään kauniilta näin loppuviikosta. Veden vaihdan aina lauantaina. Voisiko syynä olla liian pieni suodatin akvaani? Minulle on tulossa eheimin ulkosuodatin, mutta saan sen vasta ensiviikolla. Kalat näyttävät kuitenkin pärjäävän ihan hyvin, eivät ole hakeutuneet pinnalle haukkaamaan happea. Olen kääntänyt sisäsuodattimen veden ulostulopään pintaan päin, että veden pinta liikkuisi mahdollisimman paljon. Allas on 180 l.
Vastaukset 4
- -Rihma-
Millainen kalasto sulla siellä on? Kerro toki lajit määrineen?
Ongelma kuulostaa joko liikakansoitukselta tai/ja liian pieneltä suodattimelta, joten hyvä että hankit uutta suodatinta. Kalastokin ON oleellinen, joten.. :)- --:--
16 neontetraa, 3 kirsikkabarbia, 4 albiinomonnista ja 2 partamonnia. Ja kasveja aika paljon. Eli ei varmaankaan ole liikaa kansaa vaan tehoton suodatin. Ja allas oli 180 l. Miten uusi ulkosuodatin otetaan käyttöön? Ostin siihen kahdenlaista biologista masssaa. Pitääkö ne jotenkin huuhdella vai voiko ne laittaa vaan suodattimeen ja suodatin päälle? Ajattelin jättää sisäsuodattimenkin paikoilleen keräämään isompia roskia.
- -Rihma-
--:-- kirjoitti:

Uudet suodatinmassat kannattaa huuhdella, irtopölyt pois ja sitten vain suodatin käyntiin. :)
Kalasto kuulostaa hyvälle, voisit ottaa kirsikoita ja albiinomonnisia lisääkin(toisen partiksen tilalle vaikka), jos haluat(Parvikaloja).
Jos partamonnit ovat eri sukupuolta, antaisin toisen pois, ettei ne kansoita akvaariotasi, ovat nimittäin (turhan)helppoja lisääntymään. - nettikaupasta
-Rihma- kirjoitti:
Uudet suodatinmassat kannattaa huuhdella, irtopölyt pois ja sitten vain suodatin käyntiin. :)
Kalasto kuulostaa hyvälle, voisit ottaa kirsikoita ja albiinomonnisia lisääkin(toisen partiksen tilalle vaikka), jos haluat(Parvikaloja).
Jos partamonnit ovat eri sukupuolta, antaisin toisen pois, ettei ne kansoita akvaariotasi, ovat nimittäin (turhan)helppoja lisääntymään.kaloja ja ajattelin seuraavia. Kävisikö ne ja ennenkaikkea mahtusivatko akvaani. Eli näiden entisten lisäksi ajattelin seuraavia: 3 kirsikkabarbia, 4 täplämonnista, 4 täpläpyrstömonnista, 10 timanttitetraa, 6 piikkisilmää ja leväsukasrapuja 3-4. Tulisiko jo liikaa kansoitusta? Ja käykö ravut kalojeni kanssa? Partamonnien sukupuolta en vielä tiedä, kun ovat niin pieniä vielä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1941865
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.117977Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo130924En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset212715- 60665
- 135656
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä22630Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57602- 38568