Olen viettänyt viimeiset kolme iltaa itkien ahdistustani häävalmisteluiden alla. Töistä kotiin lähtö on jo ahdistanut, ja yksin tyhjään kotiin tuleminen on laukaissut sen epätoivoisen olon itkuksi ja sanoinkuvaamattomaksi ahdistukseksi. Hetkittäin olen ollut hyperventilaation partaalla, miettinyt koko häiden perumista ja sitä onko tässä kaikessa mitään järkeä. Syy?
Mies on töissä illat / yöt, minä päivät. Emme näe juuri koskaan, kommunikoimme puhelimen ja meilin välityksellä. Vähään vapaa-aikaan kohdistuu niin hirveästi odotuksia että sekin menee usein riitelyksi kun jompikumpi pettyy. (tämä on siis ollut ihan viime aikojen ilmiö, tilanne on kaiken kaikkiaan tilapäinen mutta kestää nyt kuitenkin vielä varsin kauan.)
Kaasoja valitsin kaksikin, mutta heistä ei ole juuri ollut edes henkistä apua. Toinen on ilmeisesti kaikessa hiljaisudessa perumassa koko kaasoutensa, toinen on töissä ja omassa parisuhdekriisissään niin syvällä ettei jaksa kauheesti panostaa. Äiti asuu toisella paikkakunnalla, samoin anoppi ja miehen sisko. Mulla ei toisin sanoen ole ollut ketään, jonka kanssa jakaa näitä häävalmisteluasioita. Ekat jutut, naimisiinmenopäätös, hääpaikan jne varaus, meni ihan hyvin, päätös tuntui oikealta (onhan tässä oltu jo viisi vuotta yhdessä, neljä vuotta kihloissa ja koettu ylä- ja alamäkiä), mutta nyt kun on käytännössä kaikkien kutsujen, koristeiden ja yksityiskohtien suunnittelun aika, olen niin yksin kuin voi olla. Muutenkin olen lopen kyllästynyt ja masentunut viettämään kaikki illat yksin kotona, saati nyt kun pitäisi valmistella häitä. Ahdistaa, pelottaa, ja pelottaa sekin kun en saa tolkkua mikä kaikki ahdistaa. Kai tietynlainen jännittäminen häiden alla on ihan normaalia, mutta tuntuu että kun ei ole ketään jonka kanssa jakaa asioita ja ajatuksiaan niin muserrun tämän ahdistuksen alle. Tämän akuutin kauhean pahan olon laukaisi se kun tulin hääkenkien ja kutsukorttimateriaalien kanssa kotiin, taas kerran, yksin.
Miksei missään hääsivustoilla tai ylipäänsä missään puhuta häästressistä ja -ahdistuksesta? Olenko muka ainoa joka kokee tällaisia tunteita? Kaikki tuutit vaan toitottavat onnea ja iloa ja siirappia ja sydämiä ja miten kaikki on niin huikean ihanaa. Entäs kun se ei menekään niin?
Mies on töissä illat / yöt, minä päivät. Emme näe juuri koskaan, kommunikoimme puhelimen ja meilin välityksellä. Vähään vapaa-aikaan kohdistuu niin hirveästi odotuksia että sekin menee usein riitelyksi kun jompikumpi pettyy. (tämä on siis ollut ihan viime aikojen ilmiö, tilanne on kaiken kaikkiaan tilapäinen mutta kestää nyt kuitenkin vielä varsin kauan.)
Kaasoja valitsin kaksikin, mutta heistä ei ole juuri ollut edes henkistä apua. Toinen on ilmeisesti kaikessa hiljaisudessa perumassa koko kaasoutensa, toinen on töissä ja omassa parisuhdekriisissään niin syvällä ettei jaksa kauheesti panostaa. Äiti asuu toisella paikkakunnalla, samoin anoppi ja miehen sisko. Mulla ei toisin sanoen ole ollut ketään, jonka kanssa jakaa näitä häävalmisteluasioita. Ekat jutut, naimisiinmenopäätös, hääpaikan jne varaus, meni ihan hyvin, päätös tuntui oikealta (onhan tässä oltu jo viisi vuotta yhdessä, neljä vuotta kihloissa ja koettu ylä- ja alamäkiä), mutta nyt kun on käytännössä kaikkien kutsujen, koristeiden ja yksityiskohtien suunnittelun aika, olen niin yksin kuin voi olla. Muutenkin olen lopen kyllästynyt ja masentunut viettämään kaikki illat yksin kotona, saati nyt kun pitäisi valmistella häitä. Ahdistaa, pelottaa, ja pelottaa sekin kun en saa tolkkua mikä kaikki ahdistaa. Kai tietynlainen jännittäminen häiden alla on ihan normaalia, mutta tuntuu että kun ei ole ketään jonka kanssa jakaa asioita ja ajatuksiaan niin muserrun tämän ahdistuksen alle. Tämän akuutin kauhean pahan olon laukaisi se kun tulin hääkenkien ja kutsukorttimateriaalien kanssa kotiin, taas kerran, yksin.
Miksei missään hääsivustoilla tai ylipäänsä missään puhuta häästressistä ja -ahdistuksesta? Olenko muka ainoa joka kokee tällaisia tunteita? Kaikki tuutit vaan toitottavat onnea ja iloa ja siirappia ja sydämiä ja miten kaikki on niin huikean ihanaa. Entäs kun se ei menekään niin?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuule, juttele nyt ensi töiksesi oman miehesi kanssa ja kerro, miltä Sinusta tuntuu. Tässähän on kysymys teidän molempien yhteisestä juhlasta, täytyyhän miehesikin tehdä asiassa jotakin - olla ainakin Sinun tukenasi. Ja asia vain kaasojenkin kanssa pöydälle, ei siinä muu auta. Tseppiä ja onnea yhteiselle taipaleelle.
toivoo nimimerkki juhannushäät vuosimallia 76
Kauheita painajaisia, suunnittelu ei kiinnosta, aikaa ei löydy, onko nyt oikeat kaasot, miksi mies ei tee mitään, onko juhlapaikka oikea, onko ideoissamme mitään järkeä... Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Häät syksyllä ja mies viikot poissa kaupungista elokuun loppuun asti. Itse olen usein viikonloput töissä. Juuri eilen illalla istuttiin vihdoin ja viimeinen keittiön pöydän ääreen keskustelemaan mitä pitäisi tehdä ja milloin. Miehelle oli pakko todeta, että olemme yhdessä päättäneet pitää juhlat ja näin ollen molempien tulee osallistua. Muutama käytönnön asia, jota olen pyytänyt hoitamaan viime syksystä asti, on edelleen hoitamatta. Miehen kommentti oli "anna mun hoitaa" - no hoitaisi sitten!
Meille tärkeintä on me ja pohdittiin ihan pieniä häitä - vieraina vain ne kaksi, jotka tiesivät tästä ennen minua. Päädyttiin kuitenkin pitämään juhlat, sillä juhlat ovat aina kivoja ja kerrankos on tälläinen syy juhlia.
Äitini neuvoi nauttimaan kaikesta alusta alkaen, eikä vain keskittymään siihen yhteen päivään. Yritän sitä neuvoa muistella aina kun ahdistaa. Ainahan voi juhlat perua ja mennä naimisiin vain todistajien läsnäollessa. Itse huomaan ottavani loppujen lopuksi aika lunkisti ja hoitelevani asioita kun ehdin. Kuten siskoni sanoi, tärkeintä on, että hääpäivänä morsian säteilee onnesta, eikä niin että itku tulee pienimmästäkin asiasta väsymyksen takia.
Joten koita muistaa - nauti suunnittelusta ja rentoudu. Tärkeintä on vain te, ei ne juhlat, puvut, ruoat, bändi, ohjelma tms. Vain te!
Niin ja on varmastikin täysin normaalia pohtia onko avioliitto oikea ratkaisu ja onko tuo mies nyt se oikea.
Parempi se asia on omassa päässään pohtia selväksi nyt, kuin häiden jälkeen. Itse olen käynyt samoja tunteita läpi, onko tässä mitään järkeä? Kuten ensimmäisessä kirjoituksessa sanoin, tärkeintä on me. Jokainen pohdinta päättyy siihen, että menisin tuon miehen kanssa naimisiin milloin vain - isosti tai pienesti.
(Näin aamuyön tunteina töissä ei ajatus luista ihan kirkkaasti, siksi kahdessa pätkässä.)
Kuule ensinnäkin nyt ota se järki käteen, et sinä itseksesi ole naimisiin menossa vaiin yhdessä miehesi kanssa. Se on asia numero yksi ja ne ovat teidän häät ja jos kerran ei aikaa löydy häiden järkkäämiseen niin siirtäkää häitä.
Koska minä olen ollut samassa tilanteessa ja siirsin häitä vuodella enkä ole katunut yhtään.
Ensinnäkin kaasoista, minkä takia niitä vetää riesaksi ja painolastiksi koska ennemmin sitä tekee ja miettii itekseen ku vaivaa päätänsä haluaako okaaso olla kaaso ja koitetaan sopia yhteisiä aikatauluja.
Ja se että sinua ahostaa yksinäisyys ja nähtäväst teidän työt eivät yksiin mene niin se jatkuu myös häitten jälkeen niin kannattaa miettiä että pitäkö esimerkiksi tuollanen asia hoitaa kuntoo koska se ressaa ,yös häiden jälkeen, yhtä yksin olet.
Kannattaa miettiä nyt ihan rauhassa ja nukkua parit yöt kunnolla ja laittaa elämä kuntoon ja siirrä häitä mikä pirun kiire se just nyt on jos kerran rahkeet ja voimat ei taho riittää.
relaa neiti hyvä relaa. tappeluksi se menee ku jokainen väsyneenä koittaa panostaa. Ja kun pohjustetaan avioliitto häitä edeltävän ajan itkun tappelun ja surun vaippaan niin ei kannata.
Ota aikalisä!
ps. mä nukuin ensin puoli vuotta ja paransin parisuhdetta ja sitten seuraavat puol vuotta rauhassa järjestin häitä ja onnistunet tuli.jos olisin masentuneena häät hoitanut niin ero olis tullu tai psyykelääkkeet.
Järjestin meidän häät itse, jonkin verran mies avusti, mutta enimmäkseen tein kaikki järjestelyt itse, koska miehellä oli silloin töissä kiirettä. En kokenut mitään stressiä, vaan koin iloa ja nautin kaikesta. Otin ilon irti hetkistä ja tunteesta. Minulla ei ollut kaasoja. Pyysin paria kaveria kaasoksi, mutta eivät halunneet olla, joten päätin, etten vaivaa ketään sillä hommalla. Hyvin meni. Kirkosta sai apua. Musiikista juteltiin kanttorin kanssa. Pappi neuvoi vihkikuviot ja muut kirkkoon liittyvät jutut.
Luulen, että teillä on jotain muutakin siinä suhteessa pielessä, jos pitää ahdistua jo pelkästä naimisiinmenoajatuksesta. Keskustelu sulhosi kanssa on ainut keino selvittää, mikä sinua pohjimmiltaan ahdistaa, sillä häät on niin iloinen asia, ettei sen pitäisi ahdistaa.
Meillä on mies 24/7 töissä, tai käy kotona nukkumassa ja muuten on töissä aivan jatkuvasti.
Elokuussa on häät ja kutsut juuri lähteneet.
Kevät on välillä ollut rankkaa aikaa, koska itse joutuu kaiken suunnittelemaan ja saa mieheltä saa mielipiteet eri asioihin vain hänen pitkän työpäivän jälkeen kyselemällä.
Mutta kaikesta on tähän asti selvitty, kutsut on lähtenyt, pitopalvelu ja bändi saatu varattua ja juhlapaikan suunnittelukin on valmis. Lopulta olen ollut yllättynyt miten "vähän" asioita on hoidettavana kun ne on vain saanut tehtyä.
Yksi asia mikä on vaikuttanut kaikesta selviytymiseen on se, että olen puhunut miehelleni. Olen kertonut siitä miten on ahdistanut tehdä kaikkea yksin, hän on ymmärtänyt ja auttanut asioissa oman osaamisensa voimin. Ja jos hän ei ole jotain asiaa meinannut saada tehtyä olen antanut hänelle asioihin aikarajat esim. hoida minulle sen ja sen osoite juhannukseen mennessä, soita kirkkoherranvirastoon xx.x. mennessä.
Kannattaa puhua miehellesi.
Ala vain väkertämään niitä kortteja ja suunnitelmia itsekseni, pikkuhiljaa huomaat kuinka asiat alkavat valmistumaan ja kun tekemättömien hommien lista alkaa lyhentyä tulee myös paljon parempi olo! =)
t. iltansa juuri riisin ja tyllipussien kanssa viettänyt kohtalotoveri
häiden jälkeen stressi syntyy sitten helposti, kun valokuvat tai videot on kuvannut ensikertaa kameraa käyttänyt sukulainen tai naapurin veljen poika.