Alkoholistin

varaan ei voi laskea mitään! Kalja menee kaiken edelle!
10517
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Jep, näin se on.

Eniten minua alkoholisteissa ottaa päähän se. Kun itkevät ja valittavat täysin päin helvettiä mennyttä/menevää elämää. Haukutaan kuolleet ja elävät sukulaiset. Ja mahdollinen työpaikka, jos se sattuu vielä olemaan.
Mikähän siinä oikein on. Kun kertaakaan en ole kuullut, että se vika olisi ollut, itse alkoholistissa, tai juomisessa, tai vaikka viinassa. Kaikki muut, ovat syyllisiä tämän raukan pilalle menneeseen elämän. Paitsi hän itse.

Äänestä
  • tekstiä. Olit kylläkin ajatellut, mutta et tarpeeksi.
    Kirjoituksesi ei ihan joka tapaukseen sovi.

    Sinulle on ilmeisen turhaa alkaa mitään kertomaan, kun tunnut olevan syntynyt hopealusikka suussa, ja olet ottanut asiaan noinkin jyrkän kannan.

    Täällä on yksi jonkun sortin holisti, joka myöntää oman syylisyyteensä.

    Jos alkoholistia lopettamisvaiheessa hirveästi syytellään entisestä, niin voi olla että ei sellaisella asenteella saavuteta tulosta, vaan entistä parempi juoppo.

    Sinunkaltaisesi syyllistäjät, ne tekevät raitistumisesta entistä vaikeamman, kun lyötte jatkuvasti leimaa otsaan, vaikka kaikki entinen olisi jo hyvinkin takana.

    Ei pidä yritää sulkea raitistunutta yhteiskunnassa omaan lokeroonsa, silloin voi olla että tulee muita ongelmia viinan tilalle.
    Esim itsemurha, kun huomaa että ei se selvänä eläminenkään ole hyljeksittynä minkään arvoista.

    En kerta kaikkiaan ymmärrä yksipuolista vuodatustasi.
    Sinulla taitaa olla pinna tiukalla.

    Oletko itse kokenut alkoholiongelmaa, vai oletko RAIVORAITIS ollut ikäsi?

    Äänestä

  • Jep, näin se menee.

    Alkoholismi onkin jotain aivan muuta kuin vain juomista.
    Koko alkoholistin maailma, minäkuva mukaan lukien, on vääristynyt ja alannut kasvamaan alkoholin ja juomisen turvaamisen ympärille.
    Siksi alkoholismiin ei avuksi riitä pelkästään se, että alkoholisti pistää korkin kiinni. Hän tarvitsee lisäksi apua oman maailmansa uudelleen rakentamiseen.

    Kaikki alkoholistit kieltävät viimeiseen saakka olevansa alkoholisteja.
    Näin he toimivat juuri siksi, ettei heidän tarvitse hyväksyä itsestään syytä juomiselleen .
    He ovat valmiit menemään vaikka terapiaan, jossa yhdessä "ammatti-auttajan" kanssa sitten etsitään jokin sopiva ulkopuolinen syy juomiselle. Näin alkoholisti saa vielä haluamaansa lisäaikaa juopotteluun, kun ei tarvitse itse ottaa vastuuta elämästään tai juomisestaan.

    "Myönsimme olevamme voimattomia alkoholiin ja elämään nähden...".

    Äänestä

  • teräsm kirjoitti:

    Jep, näin se menee.

    mennyt hakemaan juomiselleni, en siis etsmään juomiseni syytä, koska sen näkyi peilistä mulkasemalla.
    Menin sinne vain sen takia, että saan itselleni tarpeeksi ankarasti sanottua, että nyt on juomisesi loputtava.

    En meinaa nimittäin enää tämän jälkeen, kunhan saan tämän session päätökseen, niin aukaista ainakaan itseni takia tuota A-klinikan ovea.

    Täytyy vaan niinsanotusti alentaa itsensä, ja itselleen tunnustaa missä mennään, ennenkuin homma oikeasti(raitustuminen)alkaa toimimaan.

    Viehän tuo tietenkin oman aikansa, kunnes pystyy itsensä luokittemaan omassa mielessään "uudeksi" ihmiseksi, mutta katsotaan nyt onko sellaista olemassa.

    Mutta olen valmis kyllä muihinkin elämäni muutoksiin, jotta saan tilanteen hallintaani.
    En usko että on kovin pahasta sekään, että vaimon kanssa yhdessä keksitään jotain uutta elämään.
    Sikäli mikäli jos välit ovat siinä pisteessä, että elämää voi ja kannattaa jatkaa vielä yhdessä.
    Onneksi näin näyttää kohdallani olevan, ettei ole ihan koko elämää aloitteva uudestaan, vaan saanee viksaamalla ihan hyvän. Puolin jos toisinkin.

    taitaa olla niin monta mieltä, kuin on miestäki/naistaki.....

    Äänestä

  • teräsm kirjoitti:

    Jep, näin se menee.

    Alkoholismi onkin jotain aivan muuta kuin vain juomista.
    Koko alkoholistin maailma, minäkuva mukaan lukien, on vääristynyt ja alannut kasvamaan alkoholin ja juomisen turvaamisen ympärille.
    Siksi alkoholismiin ei avuksi riitä pelkästään se, että alkoholisti pistää korkin kiinni. Hän tarvitsee lisäksi apua oman maailmansa uudelleen rakentamiseen.

    Kaikki alkoholistit kieltävät viimeiseen saakka olevansa alkoholisteja.
    Näin he toimivat juuri siksi, ettei heidän tarvitse hyväksyä itsestään syytä juomiselleen .
    He ovat valmiit menemään vaikka terapiaan, jossa yhdessä "ammatti-auttajan" kanssa sitten etsitään jokin sopiva ulkopuolinen syy juomiselle. Näin alkoholisti saa vielä haluamaansa lisäaikaa juopotteluun, kun ei tarvitse itse ottaa vastuuta elämästään tai juomisestaan.

    "Myönsimme olevamme voimattomia alkoholiin ja elämään nähden...".

    Ehkäpä tässä onkin kysymys juuri tuosta, että ei olla opittu ikinä kantamaan vastuuta omista valinnoista. Ja kun juominen on mennyt nyt jo siihen pisteeseen. Että se ei enää ole hallittavissa. Vaan pakonomainen tarve. Niin syyllinen on löydettävä jostain muualta, kuin itsestä. Jotta se mahdollistaisi sen juomisen jatkumisen jatkossakin.

    Juovaa alkoholistia on vaikea auttaa.

    Äänestä

  • eräsN1 kirjoitti:

    noin se on. tarkennettuna vielä, että juopon juomista edelleen voi mahdollistaa paapomalla ja "ymmärtämällä" ja uskomalla selityksiin ja lupauksiin. sekä pitämällä kulisseja pystyssä ulospäin.

    eli lyhyesti: juovaa et voi auttaa, voit pelkästään pahentaa ja pidentää kaikkien osallisten piinaa puuttumalla asiaan.

    tsemppiä sulle eräsN1

    Äänestä

  • vee-e kirjoitti:

    Kirjoitat ihan täyttä asiaa, taas kerran.

    Kunpa vaan päihdehuollosta vastaavat ja päättävätkin ymmärtäisivät tuon totuuden. Säästyttäisiin monelta turhalta perhehelvetin ylläpidolta.

    Juovaa alkoholistia voi auttaa vaan juomaan. Niinhän se on.

    Kiitos teille molemmille :) Nyt ainakin tiedän, että jotkut ymmäerävät tilanteeni. Kun katselen vierestä, tätä "hidasta" itsensä lopettamista ja muuta en voi.

    Äänestä

  • menee viina tuhoaa aivot ja saa ajattelemaan viinan ehdoilla.

    Äänestä

  • Todenäköisesti olet itse raitis... ainakin itse syytän itseäni kaikesta, alkoholi"olut" on oman elämäni "herra"...töissä käyn, on ihanat lapset ja mies..enempää ei voisi toivoa ! Silti juon, miksi? Syytä en itsekään tiedä, mutta eroon siitä ainakin haluan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kolmaspyörä... kirjoitti:

varaan ei voi laskea mitään! Kalja menee kaiken edelle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu