Keskustellaanpas nyt asioista vaihteeksi, jookosta. Aloitetaan keskustelu vaikka painajaisunista. Ei siis vain mistä tahansa unista, vaan painajaisunista, eikä vain mistä tahansa "menin kouluun alasti" unista vaan niistä unista jotka ovat ilman muuta kaikkein kamalimpia, häiritsevimpiä ja todellisuutta hajottavimpia.
Minä olen kokenut jo jonkin aikaa, että voimakkailla ja merkittävillä painajaisunilla on aivan erityisen merkittävä rooli elämässäni, ja tämä on jotakin joka tekee minusta poikkeavan. Kun useimmat muut paholaisen pelossaan kääntyvät unen pimeältä oviaukolta takaisin, peläten jäävänsä sinne kauhujen maailmaan ikuisesti loukkuun, minä tilaisuuden tullen otan askeleen tai kaksi eteenpäin ja kurkistan miltä siellä helvetissä oikein näyttää, kun siitä niin paljon kerran vaahdotaan. Tiedon hinta on usein järkytys, ja tuloksena sekä oman heikkouden ja pienuuden ymmärtäminen, että oman aidon voiman kasvaminen. Ja toden totta, olen löytänyt järkyttäviä asioita, joista eivät koskaan ole suut puhuneet taikka kynät kirjoittaneet kadottamatta näkyvistään alkuperäisen unen järjenvastaista tunnelmaa, enkä tiedä mikä voisi enää olla maailmassa yhtä pelottavaa kuin se jonka olen jo nähnyt viedessäni silmäni maailman kielletylle puolelle.
Viikon kysymys onkin, mikä on teidän kaikkein pahoin painajaisunenne, jonka olette koskaan elämässänne nähneet, näittepä sen sitten viime viikolla taikka kuusivuotiaana. Minkälainen tämä uni oli ja miksi se pelotti teitä niin paljon? Kuinka tapahtui niin että näitte sen, jos muistatte tai osaatte sanoa? Mikä käsitteellinen merkitys sillä kenties oli teille, ja kuinka se muutti teitä ihmisenä jos mitenkään? Miten toimitte ja reagoitte kohdatessanne suurimman pelkonne?
Minä olen kokenut jo jonkin aikaa, että voimakkailla ja merkittävillä painajaisunilla on aivan erityisen merkittävä rooli elämässäni, ja tämä on jotakin joka tekee minusta poikkeavan. Kun useimmat muut paholaisen pelossaan kääntyvät unen pimeältä oviaukolta takaisin, peläten jäävänsä sinne kauhujen maailmaan ikuisesti loukkuun, minä tilaisuuden tullen otan askeleen tai kaksi eteenpäin ja kurkistan miltä siellä helvetissä oikein näyttää, kun siitä niin paljon kerran vaahdotaan. Tiedon hinta on usein järkytys, ja tuloksena sekä oman heikkouden ja pienuuden ymmärtäminen, että oman aidon voiman kasvaminen. Ja toden totta, olen löytänyt järkyttäviä asioita, joista eivät koskaan ole suut puhuneet taikka kynät kirjoittaneet kadottamatta näkyvistään alkuperäisen unen järjenvastaista tunnelmaa, enkä tiedä mikä voisi enää olla maailmassa yhtä pelottavaa kuin se jonka olen jo nähnyt viedessäni silmäni maailman kielletylle puolelle.
Viikon kysymys onkin, mikä on teidän kaikkein pahoin painajaisunenne, jonka olette koskaan elämässänne nähneet, näittepä sen sitten viime viikolla taikka kuusivuotiaana. Minkälainen tämä uni oli ja miksi se pelotti teitä niin paljon? Kuinka tapahtui niin että näitte sen, jos muistatte tai osaatte sanoa? Mikä käsitteellinen merkitys sillä kenties oli teille, ja kuinka se muutti teitä ihmisenä jos mitenkään? Miten toimitte ja reagoitte kohdatessanne suurimman pelkonne?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olin hämärässä maassa joka oli mustavalkoinen kuten kuutamoinen talviyö. Tuossa maassa minut ympäröi vahva tunne, jota voisi kuvailla sanalla epätoivo ja masennus. Olin vielä pieni poika siinä unessa.
Kävelin tietä jota ympäröivät korkeat pikimustat kuuset. Ne kuuset tiesivät mitä ajattelin.
Keskellä tietä oli iso kivi, joka minun oli ohitettava päästäkseni kotiin. Kivellä istui vanha, laiha, kuivuneen näköinen mies, jonka tiesin kuitenkin olevan äärettömän vahvan.
Miehellä oli sylissään valkoinen kissanpentu.
Edessäni avautui maisema. Horisonttiin saakka tasaista valkoista tannerta. Tuolla tasaisessa maisemassa näkyi siellä täällä tummia kumpareita kuin kiviä. Ne kivet vaistosivat minut ja alkoivat hitaasti lähestyä. Tunsin vastustamatonta vetovoimaa liittyä niitten seuraan, mutta tiesin että jos sen tekisin, en palaisi enää koskaan tähän todellisuuteen.
Se ei ollut painajainen. Kävin Tuonelassa.
Noita uniahan tulee nähtyä, usein ovat niin monimutkaisia että pirut unohtuvat vuosien kuluessa mutta pari helppoa:
Tämä oli pitkä uni, mutta siihen liittyvä painajaiskohtaus oli, kun ruma, pahantahtoinen ja pahan oloinen olento hampaineen alkoi aikomaan minuun tuttavuutta ja jouduin tappamaan sen. Hakkasin vasaran "haarukkapuolella" siltä ensin muistaakseni leuan irti ja sitten koko pää irtosi selkärangasta.
Kerran kuolin, kun satametrinen muuri (pituus ja korkeus) jolla kuljin hajosi johtuen muista unessa olevista henkilöistä. Uni loppui siihen hetkeen kun olin yhtä maan kanssa muurinjäänteiden juurella.
Jotkut painajaismaiset uneni liittyvät suureen tunturiin tai vuoreen joka on unessa olevinaan jotenkin hyvin tuttu ja jotenkin en kuitenkaan löydä sitä, tai en muuten pääse sinne, tai sitten olen rinteellä ja myrsky ympärillä on kova, aina olen siellä pimeän aikaan ja yleensä tulee räntää ja on kova tuuli.
Jos ottaa itsensä vakavasti. Kokeilin tässä erinäisiä viikkoja tahallani mitä kaikkea saa irti itsensä vakavasti ottamisesta ja toisten ihmisten vielä vakavammin ottamisesta. Voisi melkein puhua lievästä Ison Pyörän heitosta eli kokoomapisteen siirtymästä. Uskoin jo omiin juttuihini. Se on todella vakavaa...
Tänään yhtäkkiä kesken kaiken koko homma alkoi naurattaa ja muistin taas että kysehän oli pelkästä kokeilusta ja leikistä.
Mutta ei tästä tämän enempää ettei joku jossakin hermostu ja revi perseensä... Itsensä vakavasti ottaminen on toisille Pyhä Asia. Pitäkööt epäjumalansa.
Vielä: Eikös ole hauskaa kun unipuolella kokee, niin ei sen jälkeen tule tv:stä enää mitään mikä aiheuttaisi minkäänasteisia peloitustiloja. Polvileikkaukset pois sulkien
Olen jonkinmoisessa laitoskeittiössä, väkeä häärää ympärillä, paljon höyryä ja sumeaa, ei kunnolla näe... Edessäni on viisi peltisaavia (tai isoa kattilaa). Kussakin on tummuneita, matänemispisteen saavuttaneita ihmisten kappaleita, yhdeää irtileikattuja päitä (silmät joissakin vielä mukana), lopuissa neljässä oikean ja vasemman puolen käsivarsia ja jalkoja.
Istun jakkaralla, sylissäni on oljilla täytetty säkki (semmoista karkeaa säkkikangasta). tehtäväni on neuloa isolla neulalla ja karhunlangalla ruumiinjäsenet säkkiin jotta siitä saadaan "nukke". En tiedä mihin nukkeja tullaan käyttämään, joku "juhla" tai muu tapaus koska niitä on tarkoitus tehdä satoja ja ilmassa on selvää "valmistautumisen" tunnetta (keittiö kokkaa jotain juhla-ateriaa, mitä lie...).
Tyttöystäväni istuu toisella jakkaralla ja tekee samaa hommaa, aina välillä kumartuu puoleeni ja neuvoo neulomisessa jakoeilee saumojen kestävyyttä (enhän minä mämmikoura mikään käsityöihminen ole...)
Että tämmöistä. Turha kai sanoa että heräsin...
Eräässä toisessa unessa seuraan kuinka läski, likainen, juoppo "isä" tuuppaa n. 10 vuotiaan mykän ja yhtä likaisen poikansa joka päivä uudestaan harjanvarrella betoniparvekkeelta alas. Ko. unessa on paljon muitakin yksityiskohtia ja se on aika pitkä. Mies ja pika tulevat mm. käymään luonani (unessa naapureita). Kerrostalo asunnoissa ja koko maailmassa kaikki on harmaata, pimeää tai hämärää yötä päivää, likaista, kylmää, rikkinäistä. Ja äijä paiskoo mukulaansa munkin kämpässä pitkin seiniä... samalla kun juo hullun lailla... Koko korttelissa ei tunnu olevan ketään muita ihmisiä.
Hauska uni.
Eräässä unessa, jota näin pentuna, koitin jotenkin estää "ydinräjähdystä" tai jotain. Juoksentelin "voimaloiden" väliä pienellä soratiellä peltojen keskellä häikäisevän kirkkaassa auringonpaisteessa, paljon kukkia, perhosia, heinäsirkkoja, paarmoja ym. Kuitenkin oli koko ajan kasvava ahdistuksen tunne "että nyt ne räjähtää". Unet loppui sietämättömän kirkkaaseen välähdykseen ja heräsin.
Jeee-eee!
Onhan noita, kuka niitä kaikkia muistaa...
vanha uni jota en kauhean hyvin muista:
uni alkoi kun lähdin kesällä sukulaisteni rannasta järvelle kumiveneellä joka kulki peijoonin nopeasti huolimatta ilmiselvästä moottorin puuttumisesta.
Ei siellä järvellä mitään saaria ole, mutta saaristossa kuitenkin veneellä liikuskelin. kävin pienten saarien rannassa. Saarilla oli isoja hiekkakasoja joitten huipulle kiipesin. sitten yllättäen tuli talvi ja pimeä. tämä ei vielä hirmuisesti pelottanut kun kumivene kulki myös lumen päällä.
ja mitä ihmettä sitten tulikin taas kesä, nyt alkoi jo vähän ihmetyttämään. ja painajaisosio alkaa: pysähdyin hiekkarannella kävelemään ja yllättäen maa oli aivan täynnä iilimatoja(apua)
hypin takaisin veneelle, lähdin pois mutta kumivene upposi sadan metrin jälkeen. vettä oli noin metri ja kaaduin selälleni pohjaan, tässä vaiheessa pelästyin niin että heräsin.
kumma juttu en minä normaalisti iilimatoja pelkää, unessa ne vain pelottivat älyttömästi.
Näen usein unta, että olen uppoavassa valtamerialuksessa. Olen eksynyt käytäville, enkä löydä tietä ulos ja laiva kallistuu koko ajan enemmän. Muita matkustajia ei koskaan näy ja herään aina enen laivan uppoamista. Samoin näen usein putoamis/vajoamisunia, joissa niissäkin usein putoan/vajoan veteen.
Kamalin uneni oli uni, jonka näin useita vuosia sitten, mutta jonka muistan kirkkaasti. Heräsin unessa sairaalavuoteesta ja sängynpäädyssä seisoi aivan outo pariskunta, joka tuijotti minua ihmetyksen kera.
-Olet herännyt, nuppu!sanoi nainen ja riensi viereeni.
Nainen oli äitini, selvisi, ja mies isäni. Olin herännyt vuosien koomasta ja koko tämä nykyinen elämäni, siis tämä todellinen elämäni ihmissuhteineen, tapahtumineen kaikkineen, oli vain mielikuvitukseni tuotetta - olin kuvitellut kaiken.
"Oikean" elämäni olin unohtanut kokonaan. Nukahdin unessa ja uneen vaipuessani ajattelin haluavani "herätä mielikuvitukseeni takaisin" - ja heräsin normaalisti omasta sänhystäni.
Tuo uni kyllä tutisutti pitkään.
Huhhuh, tuo jälkimmäinen oli aika järisyttävä.
Eräs uni jonka näin joskun yläasteella, on jäänyt kyllä mieleen ja pelottaa vielä nytkin...
Olimme porukalla (silloisia luokkatovereitani) jollain valaistulla teollisuusalueen parkkipaikalla. Pelkäsin jo valmiiksi, ja sitten joku (ei mikään ääni eikä olio, se vaan oli joku) ilmoitti meille että metsään on kadonnut pieni poika. Lähdimme etsimään häntä. Silloin oli yö, mutta näimme kuitenkin toisemme ja metsän hyvin. Pelkoni jonkin pahan läsnäolosta voimistui. Pari kaveriani olivat kauempana ja näin heidän menevän ison kiven taakse. Lähdin kävelemään tuota kiveä kohti ja tunnistin sen samaksi isoksi kiveksi joka sijaitsee erään metsäpolun varrella (polku, jota kuljin joka aamu pysäkille). Menin kiven eteen ja olin juuri kiipeämässä sen päälle, kun kiven takaa nousi jokin suuri, harmaa hirviö/olio. Se oli niin lähellä, ja tiesin että se oli tappanut sen pojan ja ystäväni. Reaktioni oli teeskennellä kuollutta; suljin silmäni ja kaaduin velttona maahan ja toivon, ettei hirviö huomaisi minua. Putosin kiveltä ja heräsin ennekuin osuin maahan.
Arvatkaapa kuljinko sinä talvena enää sitä polkua pitkin..
Tämä on ihan looginen uni, vähän liiankin looginen. Metsässä missä tuo kivi sijaitsee, on suo. Eräs muinainen kylähullu on joskus hukuttanut tuolle suolle kaksi poikaa, kukaan ei tiedä miksi, sillä tuo hullu tappoi itsensäkin.
Tämä uni vaan oli niin kertakaikkisen kamala, etten kulkenut polkua muutakuin valoisaan aikaan, silloinkin vain jos oli pakko ehtiäkseen linja-autoon.. Muuten kiersin 3km:n lenkin tietä pitkin vaikka polku olisi ollut vain 500m..=)
Tuo kivi on muutenkin ikävässä paikassa, kun sitä polkua kulkee niin takki kyllä hipoo tuon kiven kylkeä. En ole ikinä käynyt sen kiven toisella puolella, mikä on sinänsä mielenkiintoista kun olen leikkinyt pienen ikäni tuossa metsässä ja kolunnut sen lähes joka paikasta.