Juhlatunnelma tiivistyy
Kohta Reutersfeldtin, illan isännän poistuttua, vietiin pöydät yhteistoimin ulkovarastoon. Samanaikaisesti huomasin venesatamaan ilmestyneen taksiveneen, josta purkautui yhtäläisiin asuihin pukeutunut joukko. Tunnistin heidät heti kohta ”Joutsen-kvintetiksi”, Ruotsin, senaikaisia tunnetuimpia orkestereita.
Puitteet olivat siis mahtavat. Pikkurahasta ei nähtävästi ollut puutetta.
Orkesteri asettui lasiverannan toiseen päähän, ja kohta kaikuivat 70- luvun tunnetuimmat kappaleet. Orkesteri oli kuitenkin osittain valinnut väärät piisit, sillä tanssihalut olivat alkuun laimeat. Huomasin syyn siihen melko pian. Tämän kutsuvierasjoukon musiikkimaku ei sopinut yhteen orkesterin valitsemien piisien kanssa. Kävin vaivihkaa kertomassa orkesterinjohtajalle sen tosiasian, että heidän olisi ehkä parasta valita vähän vaihtelevampaa musiikkia.
He olivat älykkäitä poikia, ja kohta kaikuikin ilmoille hieman iäkkäämmälle tanssiyleisölle sopivaa musaa. Kun sitten myöhemmin kävin esittämässä toivomuksen, että muutama tango silloin tällöin ei olisi pahitteeksi, ja kun he sitten soittivatkin sekaan muutaman tangon, oli musiikki mielestäni ihan jees.
Olisin halunnut tanssia Kyllikin kanssa. En kuitenkaan onnistunut saamaan häntä tanssiin. Hänellä oli niin kova vienti, että sain tyytyä tanssittamaan naisia, joihin minulla ei oikeastaan ollut mielenkiintoa, ja jotka eivät herättäneet minussa minkäänlaisia haluja.
Sisintäni vihloi, kun huomasin Kyllikin tanssivan vuoroin Bergströmin ja vuoroin naapurimiehensä, ”kuskini” kanssa. Erityisen pahalta tuntui katsella, kuinka hän tanssi psykologinsa kanssa. He olivat liimautuneet toisiinsa kuin kaksi iilimatoa.
Olin siihen asti, tavoistani poiketen, ollut hyvin varovainen tarjotun alkoholin suhteen, ja otin vain ”viralliset” maljat, plus ruoan kanssa tarjotun viinin. Verannan viereiseen huoneeseen oli järjestetty baari. Valitse mitä haluat, talo tarjoaa, malliin.
Mielenkuohuni veti askeleeni baariin, jossa kaadoin pikavauhtia naamaani kaksi Whiskyä. Huomasin viimein Kyllikin, kun hän Bergströmin saattamana lähestyi baaritiskiä. Sieppasin muitta mutkitta Kyllikin kainalooni ja vein hänet lattialle.
Tanssin kuin raivon vallassa, ja tunsin kuinka hänen kehonsa myötäili jokaista liikettäni. Tanssimme neljä kappaletta perä perää, jonka jälkeen hän sanoi menevänsä naistenhuoneeseen.
Hienompi nimi vessalle tai paskahuussille, ajattelin, alkoholin ja pienen kiukun täyttämissä aivoissani. Otin taas grogin. Talohan tarjosi. Miksi en käyttäisi sitä hyväksi?
Sanoihan Whinston Churchillkin aikanaan, että ”Samppanja maistuu parhaalle, jos se on kuivaa, kylmää ja ilmaista.”
Litkiessäni whiskyä, ties kuinka monetta, olin melkoisessa humalan ja kaatokännin sekoituksessa. Huomasin Kyllikin taas tanssivan Bergströmin kanssa. Panin merkille, kuinka lähekkäin he tanssivat, ja miten he killistelivät toisiaan silmiin - ilmeisen kiimaisina.
Siinä tanssivat siis tohtori ja potilas, ajattelin sekavassa mielessäni. Hoitaja ja hoidokki - parantaja ja parannettava.
Olin näkevinäni tanssissa kiimaista kaipuuta. Ei vain Kyllikin, vaan myös kavaljeerin puolelta. Päättelin tavasta, millä arvon herra Bergström hiveli Kyllikin hyvinmuodostuneita lanteita, välistä ikään kuin ohimennen, että oli tekeillä jotakin, mistä en suinkaan tulisi pitämään.
Kutsut olivat ennättäneet siihen vaiheeseen jossa alkoholi poistaa estoja. Nuorisoa moititaan usein siitä, että he eivät osaa olla ihmisiksi. Juovat kaljaa, käyttävät huumeita, ja käyttäytyvät muutenkin sikamaisesti.
Näillä, ”hienoilla” kutsuilla ei ollut nuorisoa. Panin kuitenkin merkille, että sikailua löytyy kaikista piireistä. Hyvin harva tanssi kutsuihin tulleen partnerinsa kanssa. Tanssilattialla kopeloitiin tanssipartneria. Oltiin juhlatuulella ja siinä tilassa, että ei uskottu kenenkään huomaavan mitä oli tekeillä. Näin miten nämä ”paripuolet” vähitellen vetäytyivät veneisiinsä tai ulkorakennuksiin kuhertelemaan.
Kokemuksesta tiedän, että ei ole eroa tavallisen Svenssonin ja ns. aristokratian suhtautumisessa alkoholiin.
Olemme siinä asiassa tasavertaiset, sekä herrat että narrit.
Whisky, konjakki, tai Koskenkorva, yhteiskunnallisen arvon ja varakkuuden mukaan. Kaikilla on silti sellainen ominaisuus, että niistä humaltuu, jos niitä tarpeeksi nauttii.
Ei ollut olemassa fyysistä eroavaisuutta kreivin ja jätkän välillä. Viina humallutti kummankin. Samanlaista lihaa ja verta oli molemmissa, ja promillet veressä olivat suoranaisessa suhteessa nautittuun alkoholin määrään. Viina muuttui veressä promilleiksi huolimatta siitä oliko maljan kallistelijan nimi Virtanen, tai Ahrensköld.
Sain Kyllikin viimein käsiini, ja vein hänet uudelleen tanssiin. Huomasin heti hänestä huokuvan vieraan partaveden tuoksun.
Olihan hän tanssinut poski poskea vasten herra psykologin kanssa. Hieno herra ja kallis partavesi. Minua kiukutti ajatus siitä, että joku muu mies oli saanut tuntea hänen poskensa pehmeyden omallaan. Kyllikki oli kuitenkin minua kohtaan kuin ennenkin - yhtä herttainen, ja lähelle painautuva.
Orkesteri soitti kappaletta ”Annan sinulle ruusun joka ei koskaan kuole.” Tunsin kuinka Kyllikki painautui ihan liki.
– Pidätkö näistä bileistä, hän kysyi?
– Miksipäs en pitäisi? Itse tunnut viihtyvän oikein hyvin.
Tämä oli tosin sarkastiseksi tarkoitettu huomautus, jota hän ei kuitenkaan noteerannut sen kummemmin.
– Voi niin teenkin. Nämä jokavuotiset juhlat ovat niin ihanat. Olen mukana jo yhdeksättä kertaa.
– Ja Bergströmin kanssa on kiva tanssia - vai?
Hän vetäytyi minusta irti, nähdäkseen kasvoni.
- Tuo kuulosti vähän siltä kuin olisit mustasukkainen. Voi kuinka ihanaa. Taidat siis tykätä minusta.
Pienen huppelin johdosta hän vielä hihitteli ilkikurisesti. Oletin, että se oli tarkoitettu leikiksi. Kyllikistä lemahti vahva konjakin tuoksu.
– En ole mustasukkainen, valehtelin. Sinulla on täysi vapaus tanssia kenen kanssa haluat.
– Tykkäätkös minusta?
– Olet ihanan kaunis.
– Anna sitten suukko.
Moiskautin suukon suoraan suulle.
– Tiedätkös Matti. Minä tykkään sinusta. Haluan kuitenkin säilyttää vapauteni. En enää koskaan tule sitomaan itseäni kehenkään mieheen. En ainakaan pysyvästi. Jos haluat olla kanssani, saat hyväksyä sen tosiasiana. Haluan olla vapaa, mutta tuntea kuitenkin läheisyyttä ja ystävyyttä.
– Kenen ystävyyttä?
– Sinun tietysti.
Tunsin, kuinka joku taputti minua tuttavallisesti olkapäälle - ja miehen ääni kysyi:
– Suonet minulle tanssin daamisi kanssa?
Bergströmin katala.
– Kaikin mokomin vastasin, väkinäisesti hymyillen ja - luultavasti melko kireään sävyyn. Olisin kuitenkin sillä hetkellä halunnut lätkiä häntä turpiin oikein kunnolla. En tietenkään tehnyt sitä. Olenhan sentään sivistynyt ihminen. Oletin ainakin niin, vaikka alkukantaiset luolaihmisen tunteet riehuivatkin sisimmässäni
Sen jälkeen en nähnyt Kyllikkiä pitkään aikaan.
Kävin uudemman kerran nauttimaan baarin antimista, ja kohta huomasin pääkopassani liiankin tuttua huimausta, joka ennakoi tulevaa, ankaraa pahoinvointikohtausta.
Ohjasin epävarmat askeleeni kohti rantaa johtavia kiviportaita. Toivoin raikkaan kesäillan happitäytteisen ilman kohentavan oloani. Olinhan lukenut jostakin, ja jonka, sinänsä vähäpätöisen tiedon humalan sekoittamat aivoni juuri sillä hetkellä noteerasivat, että suurin osa maapallon ilmakerroksen hapesta, tuli juuri merestä. Ihmekö siis, että juuri meren läheisyydessä tuntui niin raikkaalta hengittää. Jotkut sanovat metsässä olevan puhtaan ja happipitoisen ilman, mutta itse tunnen metsässä vain ahdistusta, varsinkin kuumina kesäpäivinä. Ensinnäkin siellä on valtavasti siitepölyä ja kaiken lisäksi maan lähelle muodostuu auringon paisteessa otsonia. Merellä taas on vain puhdasta ja raikasta happea.
Seuraava luku: Yllättävä näky Kyllikin veneessä.
Kohta Reutersfeldtin, illan isännän poistuttua, vietiin pöydät yhteistoimin ulkovarastoon. Samanaikaisesti huomasin venesatamaan ilmestyneen taksiveneen, josta purkautui yhtäläisiin asuihin pukeutunut joukko. Tunnistin heidät heti kohta ”Joutsen-kvintetiksi”, Ruotsin, senaikaisia tunnetuimpia orkestereita.
Puitteet olivat siis mahtavat. Pikkurahasta ei nähtävästi ollut puutetta.
Orkesteri asettui lasiverannan toiseen päähän, ja kohta kaikuivat 70- luvun tunnetuimmat kappaleet. Orkesteri oli kuitenkin osittain valinnut väärät piisit, sillä tanssihalut olivat alkuun laimeat. Huomasin syyn siihen melko pian. Tämän kutsuvierasjoukon musiikkimaku ei sopinut yhteen orkesterin valitsemien piisien kanssa. Kävin vaivihkaa kertomassa orkesterinjohtajalle sen tosiasian, että heidän olisi ehkä parasta valita vähän vaihtelevampaa musiikkia.
He olivat älykkäitä poikia, ja kohta kaikuikin ilmoille hieman iäkkäämmälle tanssiyleisölle sopivaa musaa. Kun sitten myöhemmin kävin esittämässä toivomuksen, että muutama tango silloin tällöin ei olisi pahitteeksi, ja kun he sitten soittivatkin sekaan muutaman tangon, oli musiikki mielestäni ihan jees.
Olisin halunnut tanssia Kyllikin kanssa. En kuitenkaan onnistunut saamaan häntä tanssiin. Hänellä oli niin kova vienti, että sain tyytyä tanssittamaan naisia, joihin minulla ei oikeastaan ollut mielenkiintoa, ja jotka eivät herättäneet minussa minkäänlaisia haluja.
Sisintäni vihloi, kun huomasin Kyllikin tanssivan vuoroin Bergströmin ja vuoroin naapurimiehensä, ”kuskini” kanssa. Erityisen pahalta tuntui katsella, kuinka hän tanssi psykologinsa kanssa. He olivat liimautuneet toisiinsa kuin kaksi iilimatoa.
Olin siihen asti, tavoistani poiketen, ollut hyvin varovainen tarjotun alkoholin suhteen, ja otin vain ”viralliset” maljat, plus ruoan kanssa tarjotun viinin. Verannan viereiseen huoneeseen oli järjestetty baari. Valitse mitä haluat, talo tarjoaa, malliin.
Mielenkuohuni veti askeleeni baariin, jossa kaadoin pikavauhtia naamaani kaksi Whiskyä. Huomasin viimein Kyllikin, kun hän Bergströmin saattamana lähestyi baaritiskiä. Sieppasin muitta mutkitta Kyllikin kainalooni ja vein hänet lattialle.
Tanssin kuin raivon vallassa, ja tunsin kuinka hänen kehonsa myötäili jokaista liikettäni. Tanssimme neljä kappaletta perä perää, jonka jälkeen hän sanoi menevänsä naistenhuoneeseen.
Hienompi nimi vessalle tai paskahuussille, ajattelin, alkoholin ja pienen kiukun täyttämissä aivoissani. Otin taas grogin. Talohan tarjosi. Miksi en käyttäisi sitä hyväksi?
Sanoihan Whinston Churchillkin aikanaan, että ”Samppanja maistuu parhaalle, jos se on kuivaa, kylmää ja ilmaista.”
Litkiessäni whiskyä, ties kuinka monetta, olin melkoisessa humalan ja kaatokännin sekoituksessa. Huomasin Kyllikin taas tanssivan Bergströmin kanssa. Panin merkille, kuinka lähekkäin he tanssivat, ja miten he killistelivät toisiaan silmiin - ilmeisen kiimaisina.
Siinä tanssivat siis tohtori ja potilas, ajattelin sekavassa mielessäni. Hoitaja ja hoidokki - parantaja ja parannettava.
Olin näkevinäni tanssissa kiimaista kaipuuta. Ei vain Kyllikin, vaan myös kavaljeerin puolelta. Päättelin tavasta, millä arvon herra Bergström hiveli Kyllikin hyvinmuodostuneita lanteita, välistä ikään kuin ohimennen, että oli tekeillä jotakin, mistä en suinkaan tulisi pitämään.
Kutsut olivat ennättäneet siihen vaiheeseen jossa alkoholi poistaa estoja. Nuorisoa moititaan usein siitä, että he eivät osaa olla ihmisiksi. Juovat kaljaa, käyttävät huumeita, ja käyttäytyvät muutenkin sikamaisesti.
Näillä, ”hienoilla” kutsuilla ei ollut nuorisoa. Panin kuitenkin merkille, että sikailua löytyy kaikista piireistä. Hyvin harva tanssi kutsuihin tulleen partnerinsa kanssa. Tanssilattialla kopeloitiin tanssipartneria. Oltiin juhlatuulella ja siinä tilassa, että ei uskottu kenenkään huomaavan mitä oli tekeillä. Näin miten nämä ”paripuolet” vähitellen vetäytyivät veneisiinsä tai ulkorakennuksiin kuhertelemaan.
Kokemuksesta tiedän, että ei ole eroa tavallisen Svenssonin ja ns. aristokratian suhtautumisessa alkoholiin.
Olemme siinä asiassa tasavertaiset, sekä herrat että narrit.
Whisky, konjakki, tai Koskenkorva, yhteiskunnallisen arvon ja varakkuuden mukaan. Kaikilla on silti sellainen ominaisuus, että niistä humaltuu, jos niitä tarpeeksi nauttii.
Ei ollut olemassa fyysistä eroavaisuutta kreivin ja jätkän välillä. Viina humallutti kummankin. Samanlaista lihaa ja verta oli molemmissa, ja promillet veressä olivat suoranaisessa suhteessa nautittuun alkoholin määrään. Viina muuttui veressä promilleiksi huolimatta siitä oliko maljan kallistelijan nimi Virtanen, tai Ahrensköld.
Sain Kyllikin viimein käsiini, ja vein hänet uudelleen tanssiin. Huomasin heti hänestä huokuvan vieraan partaveden tuoksun.
Olihan hän tanssinut poski poskea vasten herra psykologin kanssa. Hieno herra ja kallis partavesi. Minua kiukutti ajatus siitä, että joku muu mies oli saanut tuntea hänen poskensa pehmeyden omallaan. Kyllikki oli kuitenkin minua kohtaan kuin ennenkin - yhtä herttainen, ja lähelle painautuva.
Orkesteri soitti kappaletta ”Annan sinulle ruusun joka ei koskaan kuole.” Tunsin kuinka Kyllikki painautui ihan liki.
– Pidätkö näistä bileistä, hän kysyi?
– Miksipäs en pitäisi? Itse tunnut viihtyvän oikein hyvin.
Tämä oli tosin sarkastiseksi tarkoitettu huomautus, jota hän ei kuitenkaan noteerannut sen kummemmin.
– Voi niin teenkin. Nämä jokavuotiset juhlat ovat niin ihanat. Olen mukana jo yhdeksättä kertaa.
– Ja Bergströmin kanssa on kiva tanssia - vai?
Hän vetäytyi minusta irti, nähdäkseen kasvoni.
- Tuo kuulosti vähän siltä kuin olisit mustasukkainen. Voi kuinka ihanaa. Taidat siis tykätä minusta.
Pienen huppelin johdosta hän vielä hihitteli ilkikurisesti. Oletin, että se oli tarkoitettu leikiksi. Kyllikistä lemahti vahva konjakin tuoksu.
– En ole mustasukkainen, valehtelin. Sinulla on täysi vapaus tanssia kenen kanssa haluat.
– Tykkäätkös minusta?
– Olet ihanan kaunis.
– Anna sitten suukko.
Moiskautin suukon suoraan suulle.
– Tiedätkös Matti. Minä tykkään sinusta. Haluan kuitenkin säilyttää vapauteni. En enää koskaan tule sitomaan itseäni kehenkään mieheen. En ainakaan pysyvästi. Jos haluat olla kanssani, saat hyväksyä sen tosiasiana. Haluan olla vapaa, mutta tuntea kuitenkin läheisyyttä ja ystävyyttä.
– Kenen ystävyyttä?
– Sinun tietysti.
Tunsin, kuinka joku taputti minua tuttavallisesti olkapäälle - ja miehen ääni kysyi:
– Suonet minulle tanssin daamisi kanssa?
Bergströmin katala.
– Kaikin mokomin vastasin, väkinäisesti hymyillen ja - luultavasti melko kireään sävyyn. Olisin kuitenkin sillä hetkellä halunnut lätkiä häntä turpiin oikein kunnolla. En tietenkään tehnyt sitä. Olenhan sentään sivistynyt ihminen. Oletin ainakin niin, vaikka alkukantaiset luolaihmisen tunteet riehuivatkin sisimmässäni
Sen jälkeen en nähnyt Kyllikkiä pitkään aikaan.
Kävin uudemman kerran nauttimaan baarin antimista, ja kohta huomasin pääkopassani liiankin tuttua huimausta, joka ennakoi tulevaa, ankaraa pahoinvointikohtausta.
Ohjasin epävarmat askeleeni kohti rantaa johtavia kiviportaita. Toivoin raikkaan kesäillan happitäytteisen ilman kohentavan oloani. Olinhan lukenut jostakin, ja jonka, sinänsä vähäpätöisen tiedon humalan sekoittamat aivoni juuri sillä hetkellä noteerasivat, että suurin osa maapallon ilmakerroksen hapesta, tuli juuri merestä. Ihmekö siis, että juuri meren läheisyydessä tuntui niin raikkaalta hengittää. Jotkut sanovat metsässä olevan puhtaan ja happipitoisen ilman, mutta itse tunnen metsässä vain ahdistusta, varsinkin kuumina kesäpäivinä. Ensinnäkin siellä on valtavasti siitepölyä ja kaiken lisäksi maan lähelle muodostuu auringon paisteessa otsonia. Merellä taas on vain puhdasta ja raikasta happea.
Seuraava luku: Yllättävä näky Kyllikin veneessä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.