Harvassa taitaa olla budoka, joka ei olisi joskus leikkinyt ajatuksella uuden lajin luomisesta tai oman muokkaamisesta.
Aihetta on ymmärtääkseni täällä puitu ennenkin, mutta mielestäni se on kuitenkin sen verran rattoisa että sen voi ottaa esiin yhä uudelleen.
Siitäkin huolimatta, että varmaan aniharvalla täällä olisi mitään edellytyksiä lähteä toteuttamaan moista (ei ainakaan minulla).
Itse rupesin tässä tuumailemaan jotain sen suuntaista, että jos ottaisi aikidon ja lähtisi siitä soveltamaan jotain, kuten
- raakkaisi pois kaikkein toimimattomampia tekniikoita.
- pienentäisi ympyräliikettä
- paaaaaljon lisää atemia
- paaaaaljon ki:tä
- hermopisteitä
- muokkaisi tekniikoita enemmän nivelten rikkomiseen soveltuviksi
- lisäisi tekniikoita nivelteen sijoiltaan saattamiseksi
- lisäisi jonkusen iskun, kohdistuen lähinnä haavoittuvimpiin kohtiin kuten silmiin ja kurkkuun (avokämmenellä ja kyynärpäällä, ei nyrkillä)
- lisäisi muutaman matalan ja käytännöllisen potkun, kohdistuen lähinnä munille, jalkoihin ja polviin, sekä kamppeja
- harjoituksiin kipukynnystä kasvattavia ja raajoja kovettavia harjoituksia, realistisempia hyökkäyksiä ja paljon itsepuolustusharjoittelua sekä harjoittelua improvisoiduilla aseilla (oppia käyttämään yhdessä aseettomien tekniikoiden kanssa).
Lopputulosta ei kyllä aikidosta lähteneeksi välttämättä uskoisi.
Ja lopputulos olisi poikkeuksetta enemmän tai vähemmän tappava (saisi valikoida oppilaat tarkkaan).
Voi olla, että olen täysin hakoteillä, mutta minusta on parempi että tekniikoita on vähän ja ne pelaavat hyvin yhteen kuin että niitä on kiljoona ja kaikkien oppiminen vie vuosia.
Ideana tuossa kuvitellussa lajissani olisi, että tekniikat oppisi nopeasti, vuosia sen sijaan saisi käyttää dynaamisuuden kehittämiseen.
Aihetta on ymmärtääkseni täällä puitu ennenkin, mutta mielestäni se on kuitenkin sen verran rattoisa että sen voi ottaa esiin yhä uudelleen.
Siitäkin huolimatta, että varmaan aniharvalla täällä olisi mitään edellytyksiä lähteä toteuttamaan moista (ei ainakaan minulla).
Itse rupesin tässä tuumailemaan jotain sen suuntaista, että jos ottaisi aikidon ja lähtisi siitä soveltamaan jotain, kuten
- raakkaisi pois kaikkein toimimattomampia tekniikoita.
- pienentäisi ympyräliikettä
- paaaaaljon lisää atemia
- paaaaaljon ki:tä
- hermopisteitä
- muokkaisi tekniikoita enemmän nivelten rikkomiseen soveltuviksi
- lisäisi tekniikoita nivelteen sijoiltaan saattamiseksi
- lisäisi jonkusen iskun, kohdistuen lähinnä haavoittuvimpiin kohtiin kuten silmiin ja kurkkuun (avokämmenellä ja kyynärpäällä, ei nyrkillä)
- lisäisi muutaman matalan ja käytännöllisen potkun, kohdistuen lähinnä munille, jalkoihin ja polviin, sekä kamppeja
- harjoituksiin kipukynnystä kasvattavia ja raajoja kovettavia harjoituksia, realistisempia hyökkäyksiä ja paljon itsepuolustusharjoittelua sekä harjoittelua improvisoiduilla aseilla (oppia käyttämään yhdessä aseettomien tekniikoiden kanssa).
Lopputulosta ei kyllä aikidosta lähteneeksi välttämättä uskoisi.
Ja lopputulos olisi poikkeuksetta enemmän tai vähemmän tappava (saisi valikoida oppilaat tarkkaan).
Voi olla, että olen täysin hakoteillä, mutta minusta on parempi että tekniikoita on vähän ja ne pelaavat hyvin yhteen kuin että niitä on kiljoona ja kaikkien oppiminen vie vuosia.
Ideana tuossa kuvitellussa lajissani olisi, että tekniikat oppisi nopeasti, vuosia sen sijaan saisi käyttää dynaamisuuden kehittämiseen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuulostaa ihan taistelutyylin kung fulta. Sori, et ole ainakaan mitään uutta keksimässä. Se on totta, että taistelussa yksinkertainen on kaunista. Opettelemalla yhden jutun käsittämättömän hyvin pääsee jo aika pitkälle. Mutta juuri dynaamisuuden hankkiminen tekee vaikeaksi tekniikoiden toimiviksi oppimisen. Kyllä liikeradat oppii treenamalla motorisesti vähän heikompikin, mutta sen voiman ja tappamisen meinigin saaminen siihen onkin jo kokonaan toinen juttu...
Niin, kuulostaa pitkälti myös Kyusho Jutsulta
kuvasit tossa juuri hapkidon... =)
Eiköhän kaikki ole jo hyvin pitkälti keksitty, loput ovat vain variaatioita.
Paitsi että Hapkidossa ymmärtääkseni on korkeita potkuja joita taasen minun "lajissani" ei ole ollenkaan.
On mielestäni aivan turha ruveta miettimään mitään omia lajeja. Ihminen ei ole parissa tuhannessa vuodessa muuttunut fyysisesti kovinkaan paljon joten kaikki on jo keksitty. Toki voi fiilistellä että mun lajissa olis vaan super tehokkaita toimivia ja helppoja tekniikoita.
Kamppailulajien pitää kuitenkin seurata aikaansa ja mukautua olosuhteisiin. Esim. tuliaseet muuttivat aikanaan koko systeemin. Vaikea kuvitella että tulis jotain yhtä mullistavaa mutta eihän sitä koskaan tiedä.
Tervehdys
Eikö totuus ole kuitenkin se että ihmistä ei fyysisesti voi vääntää, lyödä, potkia, tai muutenkaan satuttaa/hallita kovinkaan monella eri tavalla. Jokainen lajihan vain lähestyy asiaa omalta kantiltaan. Mielestäni jokainen laji on syntynyt aikanaan (kuten myös tänäpäivänä) jonkun "näkemyksestä" asiaan johon on vaikuttanut kulloisetkin olosuhteet, ja tämä onkin mielestäni koko harjoittelun ydin, joka unohtuu kaikkien lajien kilpaa itsensä kehumisen yhteydessä. (Ei ne lajien kehittäjät jumalia ole kuitenkaan)
Jokainen harrastajahan harjoittelee vain itseään varten ja ajan saatossa kehittyy oma näkemys asioihin. Eikä ole edes mahdollista että kaikki tekniikat soveltuisivat kaikille, aloitteville harrastajille onkin suositeltavaa kokeilla ja etsia omaa taipumustaan.
Totuuden nimessä täytyy sanoa että oli se "juttu" mikä tahansa, jos sitä tekee palavalla innolla ja koko sydämmestään x-määrää vuotta on kaveri taatusti hyvä ja tehokas siinä.
No joo, tämähän oli vain minun "näkemys" asiaan :o)