Akvaarion hoitorutiinit
Kirjoittanut: fish KING 14.6.2008 klo 08.32
Akvaarion hoito ei kauhean vaikeata ole kun on perus hoito tiedot hanskassa.
Kalasto akvaarion tulavuuden mukaan rakennettu, kalat sopivia keskenään niin lämpötilojen kuin vesi arvojenkin suhteen.
Suodatin joka kierrättää vähintään kolminkertaisen määrän vettä akvaarion tilavuuteen verrattuna tunnissa (l/h). Itse suosittelen hankkimaan jo satalitraiseen ulkosuodatinta sillä se on akvaarion "sydän" ja ilman asiallista suodatusta moni asia mutkistuu kalujen kannalta ja se ei ole hyvä asia.
Muut seikat ovatkin sitten kiinni hoitajan mieltymyksistä. Jos kasveja on, tulisi niille järjestää n. 3-4 wattia litraa kohde valotehoa. Alle satalitraiseen riittää yleensä yksi 10000 kelvinin putki.
Hoitorutiinit;
- kerran päivässä
kalojen ruokinta, nuoret kalat kahdesti, yli vuoden ikäiset kerran päivässä pohjakaloille kerran päivässä 2-3 pellettiä/kala
- kerran viikossa hoidettavat asiat
vedenvaihto, n. kolmannes-puolet akvan tilavuudesta
kasvien karsintaa ja kuolleiden lehtien poistoa
suodattimen suuttimen ja ritilikön puhdistus päällisin puolin
pohjan lappoaminen tarvittaessa
- harvemmin
suodattimen puhdistus, tarvittaessa, jos suodatin ei enää jaksa kierrättää vettä eikä virtauskaan ole entisensä, puhdistetaan massat sekä moottorin osat huolellisesti runsaalla vedellä ja tarvittaessa erilaisilla harjoilla ja sudeilla etc.
koristeiden puhdistus, jos koristeet ovat leväisiä voi niitä peseskellä, jos parta levä valtaa kantoja/kiviä on se minun mielestäni kauniskin näky ;)
Tähän saa lisätä jos jotain unohtui... ...

Vastaukset 3
Vanhimmat
Miksi vain kerran päivässä ruokinta ? Itse annan kaksi kertaa päivässä ja niin teen jatkossakin. Eipä me ihmisetkään kerran päivässä syödä.
Alle täyden mittansa saaneet kalat voivat saada parikin annosta ruokaa päivässä mutta yleensä riittää jos niitä ruokkii kerran päivässä niin paljon kuin jaksavat syödä ja illalla kun annetaan pohjakaloille ruokansa, siis uppoavat ruokalajit, saavat väliveden kalat siitä myös osansa taatusti, ylitse jäävät ruoat rasittavat aina vettä ja pilaavat sitä sitä enemmän mitä vähemmän tilavuutta löytyy ja jos kalasto on vielä runsaahkoa tähän verrattuna, aina huonompi yhtälö.
Täysi mittaisille kaloille riittää siis päivä annos ja jopa joka toinen päivä ruokailu, siihenkin voi ottaa vielä pari peräkkäistä paasto päivääkin, se ei tapa kaloja vaan pitää niiden painon ja mitat kurissa eikä niistä tule mitään läskikasoja ;)
Kokeiltu juttu, väittää joku muu toinen mitä tahansa, meillä voivat mielestäni paremmin ja ovat virkeitä, ei nälissään, kun annan niille neukasti joka päivä ja pidän viikonlopun paastoa - pe-su.
Täytyy tietenkin katsoa se omien lemmikkien ruoan tarve mutta tämä siis ohjeellisena sääntönä jota ei kannata noudattaa kirjaimellisesti mutta näinkin vähällä täysmittainen kala tulee toimeen.
Nuo on tottuneet, kaikki kuitenkin keskenkasvusina tulleet, ja ihan sen takia olen tuoho nkaks kertaa päivä opettanut, että tulee annettua vähempi kerralla. Ja on noilla väliin paastopäiviä, varsinkin kun on aamusta-iltaan menossa, niin ei tule ruokittua ja ruoat noilta loppuu joskus totaalisesti, kun en muista käydä hakeen lisää, oikeasti tuossa keväällä olivat viikon syömättä, kaikki vain minun muistin takia (joo yleensä nukkumaan mennessä tulee mieleen, että mitä sitä pitikään ostaa). Ja eipä silti olen ollut töissäkin syömättä, kun ei käynyt mielessä eväitä hakea illalla (eikö ole työpaikkaruokalaa).