Ouluun vai ei?

Nyt kun Kurtinhauta asia on saatu "haudattua", saisimmeko aikaiseksi asiallista keskustelua siitä, kannattaako Haukiputaan "sulautua" Ouluun. Tästähän voisi tehdä vaikka epävirallisen kansalaisäänestyksen.
Minä olen sitä mieltä että Haukipudas on sen verran iso paikka jo nyt, etä varmaan pärjäisimme ihan itsenäisenäkin, ellei valtio taas pukkaa uusia rasitteita kuntien harteille. Suurin pelkoni on se että päätösvalta karkaa jonnekin aivan muualle ja kukaan ei välitä mitä täällä Oulun pohjoisosissa tapahtuu tai miten asukkaat palvelunsa saavat. Vastaukseni on siis EI Ouluksi.
9627
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

On ehdottamasti liityttävä Ouluun ja mahdollisimman pian.
Tässä muutamia syitä miksi on liityttävä:
- nyt jo useat fiksuimmat ihmiset maksavat veronsa Ouluun, koska siellä on pienempi veroprosentti kuin H:putaalla
- Oulussa pitkään asuneena tidän, että siellä kohdellaan ihmisiä samanarvoisina, riippumatta siitä kuuluuko joihinki uskonlakoihin, va ei.
- olen nähnyt sivusta seuranneena, että H:putaalla ei saa mitään asiaa låpi, jos sinulla ei ole sukulaisioa lautakunnissa.
- Oulun lautakuntiin on valikoituneet isommasta joukosta, asiansa osaavat ihmiset.
- tuskin Oulun kauungin valtuusto nöyrtyy, jonkin huutosakin edessä.

Äänestä
  • Kyllä näyttää hiertävä Kurtinhaudan päätös. Ja mikä parasta, päättäjät kuuntelivat kuntalaisten mielipidettä, kylläkin vasta myöhäisessä vaiheessa. Kiitos siitä! Onko se kateus vai mikä, mikä panee kirjoittelemaan "huutosakki" -tyyppisiä nimittelyjä?
    Oletko kuullut vanhaa sanontaa: tunne oma arvosi, anna arvo toisillekin.

    Mielestäni Ouluun liittymisessä olisi hyvää veroäyrin laskeminen.
    - Huonoa taas se, että paikallisten ääni kuuluu entistä vähemmän päätöksenteossa. Montako putaalaista lie valittaisiin vain valtuustoon?

    Äänestä

  • 73098 kirjoitti:

    Kyllä näyttää hiertävä Kurtinhaudan päätös. Ja mikä parasta, päättäjät kuuntelivat kuntalaisten mielipidettä, kylläkin vasta myöhäisessä vaiheessa. Kiitos siitä! Onko se kateus vai mikä, mikä panee kirjoittelemaan "huutosakki" -tyyppisiä nimittelyjä?

    vastine Viholaisen palopuheelle ,koskien naimakauppaan Oulun kanssa.

    kunnan sivuilta tekn. ltk:n esityslista 19.6 kokoukseen. Siinä on kaksikin kohtaa jossa ympäristökeskus, vai mikä se nyt oli, on valittanut virheellisestä rakennuslupapäätöksestä. Lautakunta on vastoin esittelijän perusteltua mielipidettä myöntänyt rakennuslupia vastoin kaavaa, vai mitä se oli.Kyllä aina saa rakennusluvan, jos on naapureita tai sukulaisia lautakunnassa.Törkeää, vai mitä se oli. Oulussa ei ehkä näin räikeitä tapauksia pääse syntymään.

    Äänestä

  • lukaiskaapa vaikka kirjoitti:

    Oulu kuuntelisi herkemmällä korvalla puttaalaisten toiveita? Epäilenpä.
    Siellä kokoomus ja keskusta jyrää vinkujat nurkkaan.

    Äänestä

  • kalevassa hyvä kirjoitti:

    vastine Viholaisen palopuheelle ,koskien naimakauppaan Oulun kanssa.

    täynnä. Epätoivoista fanaattista pulinaa. Liitoksen kannattajat ovat oikeassa.

    Äänestä

naimakauppaa Oulun kanssa kirjoittelevat ja markkinoivat maalailevat ruusunpunaisia kuvia kunnasta, jossa tulevaisuudessa olisi kaikki hyvin. - Minua mietityttää, tulisiko silloin suur-kouluja, suur-päiväkoteja ja tämä nykypäivänä vallalla oleva käsitys vanhenevasta väestöstä(joita kaikki aikanaan) siis ongelmajätteestä, minne ne kuskataan?- Luvattiinhan meille monenlaista hyvää Suomen liittyeää Euroopan Unioniin ja kuinkas on käynyt?
Tavallisen taatelintallaajan menot ovat huomattavasti nousseet ja työttömiä riittä.
Entä kuinka monta päättäjää olisi oman kunnan tuntevia? Entäs kunnan palkkalistoilla oleva joukko, ei varmaan mahdu Ouluun kaikki. Nyt kyllä lupaillaan, muuta miettimään tämä vuolas kehuminen laittaa.

Äänestä
  • ottavat kantaa riittävän innokkaasti asiat voivat saada enemmistön kannan päätöksiin. (Kurtinhauta). Ei auta yhtään jos vaan kotona jurputtaa asioista. Etelän ihmiset roihahtaa heti kun asiat menee päin p...tä.(Ranska, Espanja ja Portugal polttoaine protesti) Ouluun liityttäessä asioiden eteenpäin viemisessä ei luultavasti paina niin paljon puolue, uskonto ja ehkäpä ei lompakon suuruuskaan. Pienellä paikkakunnalla on aina tietty nurkkakuntaisuus.

    Äänestä

  • selvitystyön loppuraporttiin jahka aikanaan julkaistaan kokonaisuudessaan. Ja kannattaa käydä tilaisuuksissa joita järjestetään asiasta. Seuraava on lokakuussa. Kun perehtyy faktoihin , niin jokainen varmasti pystyy muodostamaan oman kantansa kuntaliitoksesta, kannattaako sitä tehdä. Ja ei mikään estä kysymästä nykyisiltä valtuutetuilta asiasta. Tulevan kuntavaalin ehdokkaiden täytyy asiaan perehtyä ja ilmaista kanta etukäteen. Liitosta kannatan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Martti vaan kirjoitti:

Nyt kun Kurtinhauta asia on saatu "haudattua", saisimmeko aikaiseksi asiallista keskustelua siitä, kannattaako Haukiputaan "sulautua" Ouluun. Tästähän voisi tehdä vaikka epävirallisen kansalaisäänestyksen.
Minä olen sitä mieltä että Haukipudas on sen verran iso paikka jo nyt, etä varmaan pärjäisimme ihan itsenäisenäkin, ellei valtio taas pukkaa uusia rasitteita kuntien harteille. Suurin pelkoni on se että päätösvalta karkaa jonnekin aivan muualle ja kukaan ei välitä mitä täällä Oulun pohjoisosissa tapahtuu tai miten asukkaat palvelunsa saavat. Vastaukseni on siis EI Ouluksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu