Mulla todettiin kaulassa kysta puoli vuotta sitten, silloin se olis pieni eikä haitannut toimintaa. Nyt se on suurentunut valtavasti ja painaa sekä henkitorveen että nieluun.. Leikkaukseen pitäisi päästä, mutta olen jonossa. Onko kellään ollut vastaavaa? Tämä kysta ei ainakaan ultran mukaan ole mitenkään sidoksissa kilpirauhaseen, mut ohutneulapiobsiaa ei ole tehty.
Tuntuu että tätä ei pidetä kiirellisenä vaikka nukkumisesta ei enää meinaa tulla mitään ja hengittäminenkin sattuu..
KOkemuksia kellään?
Tuntuu että tätä ei pidetä kiirellisenä vaikka nukkumisesta ei enää meinaa tulla mitään ja hengittäminenkin sattuu..
KOkemuksia kellään?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mulla oli aika nopeasti kasvanut kysta joka poistettiin mutta siinä meni myös toinen kilpirauhanen.
Kysta oli ultrassa vähän omituinen joten vasta leikkauksessa se voitiin todeta hyvänlaatuiseksi,sen vuoksi pääsin nopeasti leikattavaksi.
Se painoi johonkin hermoon siten että en pystynyt enää katsomaan esim telkkua kuin ehkä puoli tuntia viimeisinä aikoina koska se aiheutti niin mahdottomasti kipuja.
Pommita niitä koska sinä ne kipusi kärsit eikä lääkintähenkilökunta,onnea matkaan.
kannustuksesta. :)
Toivotaan että uskovat että asialla on oikeasti kiire!
Minulla on myös tuollainen kysta kaulassa, jossain kielen tyvessä kuulema kasavaa. Olen saanut riesakseni "kaksoisleuan" ja vihlontaa kaulalla, äänipaineessa... ja myös oireita jotka viittaisivat kilpiruhasentoimintahäikkään, mutta sillä saralla pitäisi lääkärin mukaan kaikki olla ok. Minulta otettiin viime kuussa ohutneulanäyte ja seuraavana menen magneettikuvaan, leikkausta suunnittelevat syksylle. Odottavan aika on pitkä, tsemppiä :)
onko kenelläkään tietoa, mikä nuo kystat aiheuttaa? Mitkä on ennusteet jne?
Torstaina tehty uä-tutkimus ja sen perusteella tehtiin heti perään ohutneulanäyte ja epäily on kystasta. Tässä nyt odotellaan 2 viikkoa patologin vastausta. Hermostuttavaa...
Minulla on vasemmassa lohkossa kysta, joka lienee kolloidikysta. Se kasvaa ja pienenee vuoron perään, on välillä lähes 3 cm pitkä. Siinä on hieman kalkkikuorta, sisältö ei aivan kirkasta. Toinen lohko on taas surkastunut puolen vuoden aikana aika pieneksi. Mistä tuollaiset kystat johtuvat? Minulla on lääkitys, mutta syytä vajaatoimintaan ei ole tiedossa. Aiheuttaako Armour-lääkitys kilpirauhasen surkastumista? Muuta siinä ei ole havaittu kuin tuo eläväinen kysta, ja siinä surkastuvassa lohkossa pieni kalkkeutunut kysta, joka on ollut siinä kauan. Minulla on välillä omituisia oireita, voisiko olla kilpirauhastulehduksesta? Aasta-aineita ei ole veressä ollut, kun on joskus mitattu.
Bill Kaulitzillahan oli myös tuo kysta äänihuulessa, onneksi se saatin leikattua :) Ja onnea vielä leikkaukseen
Mulla on kans patti kaulassa. Kurkunpään päällä hieman pehmeä eristamaton patti, eli siis kiinni kurkunpäässä. Minullakin on todella pahoja hengenahdistuksia ja jonkinverran myös nielemisongelmia juurikin tämän patin takia, koska se painaa kurkkuuni.
Kävin tänään päivystävällä KNK-lääkärillä ja patti ultrattiin, mutta eivät lääkärit osanneet sanoa että mikä patti se oikein on. Itse epäilen sitä syöpäpatiksi. Ultrassa oli kuulemma näkynyt kiinteää kudosta ja nestettäkin...
Saapa nähdä mitä tästä seuraa. Itse kyllä haluaisin ONB tehtäväksi.
mulla kanssa todettiin kystä kaulassa ei kulma tarvi tehdä tällä hetkellä mitään jos alkaa vaivaamaan niin tyhjennetään viimeinen vaihto ehto on leikkaus kotrolli noin vuoden päästä jos ei haittaa
täälä kans kaks pattia kurkus...lääkäri sanoi ei niil tarvi mitään tehä! nyt kuit.vaivaa ,mutta kasvakoot ei niil mitään tarvi tehä=) jännä nähä kuinka isoja niistä voi tulla =D tämänkin toteamiseen ei mennyt kun 4v 7kk aikaa =) nopeaa toimintaa =D