Sektio

Millaiset jäljet sektiosta jää.
Lehtitietojen mukaan se on esimerkiksi julkkisten suosituin synnytystapa, mutta ainakaan kuvissa en huomaa minkäänlaisia leikkausarpia.
123811
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mun tuttavan masu on kuin toinen takapuoli! Rasvakudosta keskellä vähän arven kohdalla, muualla paljon. Kaverilla taas yliarpeutunut punainen makkarajuova siinä keskellä...ei kaunis, mutta eipä sillä kropalla sen jälkeen muutenkaan hurjastella enää ;)

Äänestä
  • No onpa todella kauniisti sanottu kaveristasi toi viimeinen lause!

    Äänestä

Nykyään leikkausviilto tehdään useimmiten vaakasuoraan aivan vatsan alaosaan. Arpi jää siis piiloon esim. bikinihousujen alle. Itselläni leikkaushaava on parantunut todella hyvin ja arpi on lähes huomaamaton.

Joissakin erityistapauksissa kai edelleenkin tehdään viilto pystysuoraan keskelle vatsaa.
Näitä tapauksia ovat tietääkseni esim. hätäsektiot ja oikein lihavat äidit.

Ei siis kannata maalailla mitään kauhukuvia leikkausarvista. Täytyy myös muistaa, että sektioon täytyy aina olla hyvä peruste. Kyllä oma ja lapsen terveys täytyy mielestäni asettaa pienten ulkonäkoasioiden edelle.

Äänestä
  • Tunnen kolme ihmistä jotka ovat synnyttäneet jyväskylässä ja kaikilla on viilto pystysuoraan! tietääkseni vain yhdellä on ollut ns. hätäsektio ja kukaan ei ole ollut kovin lihavakaan.

    Äänestä

  • Henna kirjoitti:

    Tunnen kolme ihmistä jotka ovat synnyttäneet jyväskylässä ja kaikilla on viilto pystysuoraan! tietääkseni vain yhdellä on ollut ns. hätäsektio ja kukaan ei ole ollut kovin lihavakaan.

    Ilmeisesti tässäkin asiassa on paikkakuntakohtaisia eroja. Vai onko näistä mainitsemistasi tapauksista jo kulunut useampia vuosia ?

    Äänestä

  • eräs äiti kirjoitti:

    Ilmeisesti tässäkin asiassa on paikkakuntakohtaisia eroja. Vai onko näistä mainitsemistasi tapauksista jo kulunut useampia vuosia ?

    Muutaman viime vuoden sisällä ovat syntyneet.

    Äänestä

  • Henna kirjoitti:

    Muutaman viime vuoden sisällä ovat syntyneet.

    ...sillä Tampereella tehdään osa hätäsektioistaKIN vaakasuoraan. Että taitaa olla sairaalakohtaista.

    Äänestä

Minulla on arpi pystysuoraan ja aika pahasti arpeutunut. Arpikudos on punaista ja vain hieman haalistunut ajan myötä. Poika on nyt vuoden, synnytin keski-suomen keskussairaalassa ja kai sitä hätäsektioksikin voi sanoa vaikkei suurta hätää ollut. Lapsi tuli väärässä asennossa ja ei mahtunut ulos, joten päädyttiin sitten sektioon.
En ole aiemminkaan napapaidassa ollut, joten eipä tuo arpikaan haittaa paidan alla. Ystävälleni tehtiin sektio bikinirajaan vaakasuoraan ja se ei ole kovin erottuva. Riippuu kai omasta ihostakin miten herkkä on arpeutumaan.

Äänestä

Synnytin viikko sitten sektiolla Naistenklinikalla. Joten:

Kyseessä oli suunnitetu sektio, joten viilto oli "bikiniviilto" ja tehtiin häpykarvoituksen alueelle, karvoja ajettiin pois - arpi jää joko karvoituksen alle piiloon tai ainakin bikinien alle piiloon. Yllätyin, että viilto tehtiin niinkin alas.

Samalla tavalla noin alas tehtiin viilto kaikille sektioäidielle, tässä hki:n sairaalassa, myös ainakin yhdelle äidille, joka joutui kiireelliseen sektioon.

Millainen arpi jää, en tiedä, tikit poistetaan tänään. Nyt ainakin arpi on siisti.... eli minun kudokseni arpeutuvat melko hyvin...

Toipuminen on hitaampaa kuin normaalista alatiesynnytyksestä, Oikeastaan voisi sanoa etten ole synnyttänyt, olen ollut kohtuullisen isossa leikkauksessa ja nyt parantelen ja toivun leikkauksesta. Se auttaa muistamaan miksi olen niin kipeä, miksi en voi tehdä ja toimia kuten normaalisti tai alatiesynnytyksen jälkeen. Jolloin toki on myös kipeä, mutta eri tavalla.

Haava-alue on kipeä. Syön edelleen särkylääkkeitä, niiden avulla voin tehdä kotihommia ja käydä kävelyllä ym. Vauvaa painavampaa en saa nostaa, enpä pystyisikään. En aio olla urhea ja kestää tms. Aion toipua ja hyvin. siksi tämä kaikki "ylivarovaisuus".

Yllätys siis oli sekin, miten kipeä olen ollut sektion jälkeen, ja miten hidasta paraneminen haavan alueelta on.

Sektio tehdään suomessa tarkkaan harkituista syistä.
Jos pelkää että "värkki" ei toimi ,löystyy tms. alatiesynnytyksen jäljiltä, ja siksi haluaa sektion - turvatakseen ja taatakseen hyvän seksielämän lapsesta huolimatta - - niin väärin menee!!
Elimistö valmistautuu synnytykseen aivan samalla tavalla olipa edessä sitten sektio tai ei.

Peräpukamat, virtsan karkailu, löystynyt emätin - löystyneet lantionpohjanlihakset - ne kaikki ovat samalla tavalla sektioäidiellä kuin alatiesynnyttäneillä äideilläkin. Syystä, että naisen lantion seudulla tapahtuu hormonaalisista syistä fysiologisia muutoksia synnytystä ajatellen.

Samat jumpat vielä leikkauksen jälkeinen hoito on sektioäideillä kuin norm. synnyttäneilläkin. Jälkivuotoineen, ummetuksineen, pissan tulon vaikeuksineen, ponnistaminen on hankalaa.
Jopa ylösnouseminen vuoteesta on oma lukunsa, koska alavatsalla on leikkaushaava.

MInulle ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin sektio.

Syy sektioon on aina painava, harkittu.

Naistenklinikka on kyllä siinä mielessä upea paikka synnyttää, että jos olisi ollut mahdollista, olisin uskaltanut siellä alteitse synnyttääkin.
Olen synnyttänyt aiemmin alateitse joten kokemus on molemmista tavoista.

Onko sulle tulossa sektio? Vai toivotko sitä ja miksi?
Kauhukuvauksesta huolimatta sektio ei ole niin kamala kokemus kuin kuulostaa, mutta helpompi kuin alatiesynnytys se ei ole. Omat kiemuransa ja kipunsa kummassakin.

En tiedä, miksi julkkiset tekee tenavansa sektiossa. Ehkä heillä on niin ahdas lantio, (mallit missit) ettei lapsi mahdu tulemaan. Amerikoissa se ainakin on suosittu tapa, ehkä siellä pelätään kipua, hikeä, verta, tuskaa. Kaikki pitää olla kliinistä ja elämän kivutonta.

Äänestä
  • Minulla on kokemusta sekä sektiosta että alatiesynnytyksestä. Sektio oli paljon helpompi, kivuttomampi ja paranin nopeammin. Alatiesynnytyksessä repesin pahasti episiotomian lisäksi ja koko alapää oli viikkokaupalla aivan mustelmilla ja kosketusarka. Toivoin sektiota myös toisella kertaa, mutta ei ollut riittäviä perusteita. Sektiohaava tehtiin vaakaan ja se parani hyvin. Eikä sitä huomaa löysän maharepun alta..

    Äänestä

minulla kokemuksia molemmista ja sektiosta on aikaa jo viisi vuotta, viilto tehtiin ihan bikinirajaan ja nyt on jäljellä n.5cm arpi.
en kokenut sitä helpoksi mutta ei jäänyt traumojakaan. toivuin aika pian kiitos hoitajien.
nyt odotan kolmatta ja arpikudos vaivaa raskauttani satunnaisesti. kaikki on niin ihmiskohtaista.

Äänestä

Toinen lapsi syntyi etu- ajassa ja eteisistukan vuoksi se leikattiin, viilto tehtiin pystyyn, alhaalta- napaan(hätäsektio).
Paranin todella hyvin, illalla sain jo luvan mennä potkulaudalla vauvaa katsomaan keskolaan, yhden piikin otin kankkuun ja se sattui enemmän kuin aristus tuossa haavassa, sen jälkeen en kipulääkkeisiin koskenu, kävelin reippaasti(normaalisti) eikä tuntunut minnekään ilkeältä.
Ihmettelinkin miten jotkut olivat todella kipeitä, kerta itse pääsin niinkin helpolla. Mutta kai se on niin tapauskohtaista.
Olen mahastani hoikka ja kyllä siinä vaan himmeä ruskehtava viilto näkyy ja mahassa hieman löysää ihoa, mutta johtunee, kun ei jaksa kovin ahkerasti jumpata ja rasvata (en tiedä auttaako ne luontais-raskaus rasvat)?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tatti kirjoitti:

Millaiset jäljet sektiosta jää.
Lehtitietojen mukaan se on esimerkiksi julkkisten suosituin synnytystapa, mutta ainakaan kuvissa en huomaa minkäänlaisia leikkausarpia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu