Pidetään YHTÄ

Pidetään me kaksi pientä kansaa kovasti yhtä. Isoisän isä oli viron vapaus-sodassa (suojeluskunta) vapaaehtoisena
ja isoisä taisteli virolaisten vapaaehtoisten kanssa jatkosodassa. Kovia kavereita olivat. Lähiaikoina pääsemme tosta halosesta eroon niin sit koittaa uusiaika.

näin toivoisin
3314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Viro ja Suomi ovat pienet valtiot isojen keskellä. Viron kulkuun on vaikuttanut lähinnä venäjä ja suomen kulkuun ruotsi ja myös venäjä.
Viro ei pääse ikinä eroon venäjän vaikutteistä eikä suomi ruotsin.Virolaiset sotivat suomen puolella ja suomalaisia oli viron puolella.
Katselin tänään ohjelman mikä kertoi vuodesta 49 kun virosta alettiin lähettää ihmisä siperiaan. On se aika kauhea katsottavaa miten asiat silloin olivat. Perheet erotettiin ja ihmisiä kuljetettiin eläinvaunuissa. Toivottavasti siihen aikaan ei tarvi palata.

Äänestä
  • Virolaiset sotivat kuitenkin lähinnä SS:ssä ja Puna-armeijassa. Virolaiset ovat aina olleet hetken opportunisteja.Tänään ollaan natseja ja huomenna kommunisteja...kummallista epäluotettavaa porukkaa.

    Äänestä

Matteuksen evankeliumi:
10:34 Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Opiskelijapoju kirjoitti:

Pidetään me kaksi pientä kansaa kovasti yhtä. Isoisän isä oli viron vapaus-sodassa (suojeluskunta) vapaaehtoisena
ja isoisä taisteli virolaisten vapaaehtoisten kanssa jatkosodassa. Kovia kavereita olivat. Lähiaikoina pääsemme tosta halosesta eroon niin sit koittaa uusiaika.

näin toivoisin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu