Eräs juhannusyö

Laudi

Niin. Siihen ei ole enää kauaa,
mutta muistuu mieleeni eräs..

Tänne luontoon olin ennenkin tullut hukuttamaan murheeni,
ja sen näin ainoaksi tieksi silloinkin
Vaikka aurinko oli jo laskenut,
oli vielä valoisaa
Toistaiseksi kolmetoista kuollutta
radiosta kerrottiin

Ja jostain kaukaa vastarannalta
juopuneiden laulu ja hoilotus
rikkoivat hiljaisuuden.

Yömaisema rauhoitti kuitenkin palavaa mieltäni
heinä tuoksui,
ja pelto edessäni tuntui luottamusta herättävältä
En kuitenkaan voinut estää kyyneleitä tulemasta
haaveet ja unelmat olivat sortuneet kuin korttipakka..
yhteinen juhannus jossain saaressa jäi haaveeksi
Äänet vastarannalla olivat voimistuneet
ja kaikilla tuntui olevan hauskaa

Hirvenvasa uskaltautui kumman lähelle,
ja sai hetkeksi mielenkiintoni
Multa tuoksui,
ja hetken siinä tuntui lähes turvalliselta




****

Linnut laulavat, ja yöusva alkaa nousta

Juhlaväkikin taisi sammahtaa viimein,
koska siellä on hiljaista nyt..
Sain kuitenkin luonnosta silloinkin
enemmän kuin he tuolla..
eikä pääni edes ollut kipeä :)

12

434

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä nostan lippistä näille
      sanoille,joita olet laittanut
      runoksi.

      Tämä Suomen kaunis heleä suvi,
      joka niin usein saa surkean
      lopun-miten ja millä
      seurauksin.

      Juhannus ei tule esim.pullosta,
      kuin kesän nauttiminenkaan,vaan
      haetaan lohtua,teennäistä
      nousua kemikaali tasolle,
      josta seuraa entistä pahempi
      arki.

      Kirjoittamasi juhannus yö toistuu
      aina vain uudelleen-teennäisenä-
      varmaan sielläkin.

      Sinulla on jo juhannus haikut
      etukäteen käynnissä...mitä,missä,
      paljonko jne...kysymyksiä,joihin
      tulee aikanaan vastaus.

      Hyvää yötä kuin herävää
      aamuakin Laudille:

      dolan

      • laudi**

        Mutta pidä lippis vain päässä :)..
        koska epäilen valtaosan näkevän asian toisin :/
        Tarkoitus tosin oli minullakin kirjoittaa yhdestä erilaisesta juhannusyöstä..ei arvostella alkoholin käyttöä! Mutta kyllähän se tosi on, että enemmistö meistä on tuolloinkin huppelissa. Kuka enemmän kuka vähemmän :)

        Kauniita unia


      • laudi** kirjoitti:

        Mutta pidä lippis vain päässä :)..
        koska epäilen valtaosan näkevän asian toisin :/
        Tarkoitus tosin oli minullakin kirjoittaa yhdestä erilaisesta juhannusyöstä..ei arvostella alkoholin käyttöä! Mutta kyllähän se tosi on, että enemmistö meistä on tuolloinkin huppelissa. Kuka enemmän kuka vähemmän :)

        Kauniita unia

        Tiedän kirjoituksesi yksittäis
        tarkoituksesi,mutta osui niin
        sopivasti aiheeseen,että
        tarkoituksella laajensin sitä.

        Kyllä sopivasti voi juhlistaa,
        mutta -tosiasia-on että
        Suomalaiset ovat humala hakuista
        kansaa kuin myös paljon sellaisia,
        että alkoholi ei sovi tai ja rajoja
        ei pidetä kohtuuden rajoissa
        - Eli Ongelma tässä kulttuurissa!

        Toivotan hyvää ja itikötöntä
        kesää,jos ei...- voisit
        runon rakentaa niistä
        kesän mittaan.


      • laudi**
        dolan kirjoitti:

        Tiedän kirjoituksesi yksittäis
        tarkoituksesi,mutta osui niin
        sopivasti aiheeseen,että
        tarkoituksella laajensin sitä.

        Kyllä sopivasti voi juhlistaa,
        mutta -tosiasia-on että
        Suomalaiset ovat humala hakuista
        kansaa kuin myös paljon sellaisia,
        että alkoholi ei sovi tai ja rajoja
        ei pidetä kohtuuden rajoissa
        - Eli Ongelma tässä kulttuurissa!

        Toivotan hyvää ja itikötöntä
        kesää,jos ei...- voisit
        runon rakentaa niistä
        kesän mittaan.

        Kesää itsellesikin:)
        samoin juhannusta

        ja kiitos :)


    • Yölintu**

      Tässä on kuvauksesi
      eräästä Juhannuksesta,,,,
      oli kaunista ja herkkää
      luonnon kuvausta,
      haaveiden sortumista
      kyyneleitä,
      mutta myös se toinen puoli
      josta mä en välitä todellakaan,
      eli nostatteista,,
      ja toivon nyt tähän juhannukseesi
      yötöntä yötä rakkauden säteineen,
      tervan tuoksuineen,iloineen,valoineen,
      kosketuksineen,
      rauhaa ja rakkautta~~
      tirpun yöhali lämpöinen** :))

      • laudi**

        Rakkautta ja lämpöä :)
        kyllä vain,
        ja oikein roppakaupalla :)))))))))

        *lämmin kiitos ja rutistus*


      • Yölintu**
        laudi** kirjoitti:

        Rakkautta ja lämpöä :)
        kyllä vain,
        ja oikein roppakaupalla :)))))))))

        *lämmin kiitos ja rutistus*

        huomasitkos jo?
        saitkos sen?
        mul ei toimi täl hetkel, ei pelitä,,,
        lempeitä tuulia yöhösi~~


      • laudi**
        Yölintu** kirjoitti:

        huomasitkos jo?
        saitkos sen?
        mul ei toimi täl hetkel, ei pelitä,,,
        lempeitä tuulia yöhösi~~

        Että semmosia mutuja :)))))))))...sinulla on pyörinyt...

        *suloisia kaipuun unelmia*...:)))
        ja
        turvallista huomista sinulle
        ystäväni

        rutistus :)


    • Luonnosta saa voimaa ja sen huomasitkin.
      Luonnon tuoksut, äänet ja maisema on lääkettä suruun.

      Kirjoitit koskettavan runon aiheesta luonto murheiden karkottajana.
      Toivotaan tulevalta juhannukselta lämminhenkisyyttä, rauhaa ja rakkautta.

      • laudi**

        Me toivomme diinaliin :)

        *kiitos palautteestasi* :)


    • *MURUKULTA*

      Tässä on hirveän paljon kaikenlaista,,
      energioita - ajateltavaa - eri näkökohtia - elämään
      Jopa se hirvenvasa,,kävi lohduttamassa..

      Tästä runostasi saa paljon kun oikein 'kuuntelee'!

      Kiitos Laudi tästä ja Murulta hyvät yöt! :)

      • laudi**

        Sinä huomasit!!!!!!!!!..

        :))))))))

        *kiitos Murukulta
        ja hyvää yötä sinullekin*


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      550
      2112
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      386
      1709
    3. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      21
      1539
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1408
    5. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      1116
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      56
      1092
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      118
      1077
    8. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      16
      858
    9. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      12
      833
    10. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      66
      823
    Aihe