Tämä ei välttämättä päde kaikkiin tapauksiin, mutta korjatkaa jos olen jossain väärässä... Tuli vaan tämä asia mieleen niin katsotaan nyt tiedänkö oikeasti vai luulenko vaan tietäväni.
Yksinäisyys lähtee siitä että ei ole "normaaleja" sosiaalisia kontakteja, ei kavereita tai muita, tai sitten on tapahtunut jotain draumaattista (ehkä liian vahva sana) ja eristäytynyt muista esim. jos kaverit on pettänyt tai jotain. Sen jälkeen sinua masentaa ja sinusta tulee yksinäinen etkä harrasta sosiaalisia kontakteja niinkuin ennen.
Unohdat miten kanssakäydä muiden ihmisten kanssa. Luulet heidän suhtautuvan sinuun negatiivisesti koska muutkin ovat suhtautuneet. Et tiedä miten pitkään pitäisi katsoa silmiin, miten puhua smalltalkkia ja miten toinen reagoi, ja miten sinun pitäisi reagoida toisen reaktioihin. Jätät mieluummin nämä sosiaaliset kontaktit koska et olekkaan hyvä siinä ja pelkäät että muut eivät pidä sinusta, etkä osaa olla normaalisti ainakaan vieraiden ihmisten seurassa.
Suomeksi sanottuna on unohtanut sosiaalisen kommunikoinnin taidon.
Näin minulle kävi? Nyt yhtäkkiä osasin kirjoittaa sen tähän. Olen normaali mutta en vaan osaa, tai osaan joskus mutta se on vaan räpeltämistä.
Uskoisin jopa että monen ujous/yksinäisyys johtuu tästä.
Kommentoikaa kiitos! En ole mikään asiantuntia tuli vaan nyt mietittyä vähän... Tämän takia on turha sanoa että "tee aloite, ole reippaampi" kun ihminen EI VAAN OSAA! Eikä ihminen voi vaan mennä räpeltäen kokeilemaan (ei uskalla) koska pelkää nolaavansa itsensä!
Tämä logiikka käy mielestäni järkeen! Tuntuu paremmalle nyt kun ymmärrän! Pitäisi miettiä joskus useamminkin hehe. Teen ehkä masentuneille (laitan sen sitten masennuspalstalle) jonkun ohjeen miten päästä masennuksesta eroon, ja joka ei ole sossutädin lässytystä eikä vaadi sosiaalisia kontakteja tai pillereitä (ei liity tähän kirjotukseen just ollenkaan).
Yksinäisyys lähtee siitä että ei ole "normaaleja" sosiaalisia kontakteja, ei kavereita tai muita, tai sitten on tapahtunut jotain draumaattista (ehkä liian vahva sana) ja eristäytynyt muista esim. jos kaverit on pettänyt tai jotain. Sen jälkeen sinua masentaa ja sinusta tulee yksinäinen etkä harrasta sosiaalisia kontakteja niinkuin ennen.
Unohdat miten kanssakäydä muiden ihmisten kanssa. Luulet heidän suhtautuvan sinuun negatiivisesti koska muutkin ovat suhtautuneet. Et tiedä miten pitkään pitäisi katsoa silmiin, miten puhua smalltalkkia ja miten toinen reagoi, ja miten sinun pitäisi reagoida toisen reaktioihin. Jätät mieluummin nämä sosiaaliset kontaktit koska et olekkaan hyvä siinä ja pelkäät että muut eivät pidä sinusta, etkä osaa olla normaalisti ainakaan vieraiden ihmisten seurassa.
Suomeksi sanottuna on unohtanut sosiaalisen kommunikoinnin taidon.
Näin minulle kävi? Nyt yhtäkkiä osasin kirjoittaa sen tähän. Olen normaali mutta en vaan osaa, tai osaan joskus mutta se on vaan räpeltämistä.
Uskoisin jopa että monen ujous/yksinäisyys johtuu tästä.
Kommentoikaa kiitos! En ole mikään asiantuntia tuli vaan nyt mietittyä vähän... Tämän takia on turha sanoa että "tee aloite, ole reippaampi" kun ihminen EI VAAN OSAA! Eikä ihminen voi vaan mennä räpeltäen kokeilemaan (ei uskalla) koska pelkää nolaavansa itsensä!
Tämä logiikka käy mielestäni järkeen! Tuntuu paremmalle nyt kun ymmärrän! Pitäisi miettiä joskus useamminkin hehe. Teen ehkä masentuneille (laitan sen sitten masennuspalstalle) jonkun ohjeen miten päästä masennuksesta eroon, ja joka ei ole sossutädin lässytystä eikä vaadi sosiaalisia kontakteja tai pillereitä (ei liity tähän kirjotukseen just ollenkaan).
Vastaukset 7
Vanhimmat
Juu hyvin kirjoitit. Osaan olla sosiaalinen jos haluan. Mutta en luota muihin ihmisiin ihan kaikkiin, valikoin seuraa ja sopivaa seuraa en aina löydä kun on joku taso.
Jotkut ihmiset, niillä on jo muita paljon, miksi olla sellaisen kanssa jolla on jo miljoona muuta. Haluan toisilta uskollisuutta ripauksen ja että merkitsen jotain edes vähän. Jos olen vaan joku massasta, mitä järkeä siinä on...
Onhan se niinkin että jotkut ei ole luottamuksen arvoisiakaan, ihmisiä kun on niin moneen junaan. Nuorena halusin uskoa kaikkiin että ihmiset on hyviä, ihania ja luotettavia -mut valitettavasti kaikki ei ole luotettavia vaikka haluaisi niin.
Jotkut taas voi olla mukavia, mutta aikahan sen näyttää mikä on miehiään tai naisiaan. Mutta etukäteen voi analysoida kanssa.
Mutta jos on joku ilkeä ihminen haluan vaan pois, ja toinen voi käsitää minua väärinkin. Jos taas muuten vääränoloinen, niin saatan teeskenellä mukavaa että kaikki sujuu hyvin.
Ja muiden kanssa taas tulen hyvin juttuun.
"Eikä ihminen voi vaan mennä räpeltäen kokeilemaan (ei uskalla) koska pelkää nolaavansa itsensä!"
Tiedän että tämä ei välttämättä ratkaise mitään mutta: Ei rohkeus ole sitä että osaa ja on aktiivinen. Vaan sitä että kokeilee vaikka ei osaa ja pelkää. Tämä pätee meihin kaikkiin. Elämä on yhtä räpeltämistä, mutta me olemme huonoja räpeltämään.
- yksi sosialisoituva
Oot ihan oikeassa mun kohdalla. Ittelläni on ollut harvassa lapsuuteni aikana"normaaleja" sosiaalisia kontakteja ja niin en ole koskaan osannu pitää huolta ihmissuhteistani. Ala-asteella minulla oli vielä kavereita, kun lapsuus oli vielä pelkkää leikkimistä.
Voin sanoa suoraan että yksinäisyyteni johtuu kokonaan lapsuuteni traumoista. Siitä että vanhempani riitelivät aina ja en ymmärtänyt miksi. Pieni lapsi ei ymmärrä aikuisten ainaista tappelua ja luulen vian olevan itsessään. Äiti kielsi meiltä lapsilta kavereiden luona olemisen ja meillekään ei saanut koskaan tulla ketään. Loppujen lopuksi äiti ei päästänyt sukulaisiakaan meille. Olimme aina perheemme kesken kotona ja me lapset kuuntelimme vanhempieni riitelyä. Tämän takia en osaa aikuisenakaan sitoa ihmissuhteita. En minä vain osaa, koska en ole liiemmin nähnyt lapsuuteni aikana tervettä suhdetta.
Olen onneksi nyt kihloissa onnellisesti, koska pitkän uurastuksen jälkeen olen vihdoikin saanut parisuhteeni kuntoon, mutta aina välillä on niin hällä väliä tunne, koska ei vaan jaksaisi välittää.
Lapsena aina toivoin että vanhempani joutuisivat vakavaan onnettomuuten ja että joku tulisi ja pelastaisivat meidät lapset.
itekkin olen tota samaa miettinyt. Kiitos sinulle, osasit pukea omatkin ajatukseni sanoiksi. Auttoi
oli hienosti kirjoitettu.mulla on sama juttu ollut koko elämäni ajan,mutta en oo osannut pukea nuita tunteitani sanoiksi.