insesti ???

Saattaako olla insestistä kyse jos aikuinen ihminen muistaa muutaman epäselvän tilanteen. Joskus sitä tilannettä ajatellessa tulee kiihottunut olo. Lähinnä tilanteita, jotka liittyvät suihkussa käyntiin.

Nykyisellään oireita: masennus, ahdistus, paniikkihäiriö. Ei kykene suhteisiin.

Oireiden aiheuttaja on ainakin toisen vanhemman "narsistinen" käytös. Onkohan kuinka todennököistä että intimiteettiä olisi jotenkin loukattu ? Ei tähän tietenkään voi saada suoraa vastausta, mutta jos jollakulla olisi jotain sanottavaa.
2373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

vanhempien kanssa saunassa. Se on luonnollista, jo turvallisuudenkin kannalta.
Onko niin, että ei sinulla ole sukupuolisuhtewita. Jos itse yhdistätä lapsuuden suihkun seksuaalisuuteen, niin sinun pitää kasvaa aikuiseksi. Sukupuolinen koskettelu ja katselu sukupuolisessa mielessä on alentavaa. Minun elimiäni katsoi koulun kesäsiirtolassa opettaja, joka on nyt jo kai kuollut, koska olen sen ikäinen. Terkkuja vaan kaikille niille vihurirokkolaisille, jotka olivat.- siis tytöt samassa tilanteessa.

Äänestä
  • oikeaan. Itsekin olen ollut melkein varma että on kyse juuri tuosta katselusta / koskettelusta. Se on nähtävästi tapahtunut "puhtauden varjolla". Sitä vaan tekee itsensä ihan hulluksi, kun kaikkien muiden selvinneiden asioiden keskellä vielä joutuu pohtimaan kuinka pahasti itseä on lapsena loukattu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tahtoo tietää kirjoitti:

Saattaako olla insestistä kyse jos aikuinen ihminen muistaa muutaman epäselvän tilanteen. Joskus sitä tilannettä ajatellessa tulee kiihottunut olo. Lähinnä tilanteita, jotka liittyvät suihkussa käyntiin.

Nykyisellään oireita: masennus, ahdistus, paniikkihäiriö. Ei kykene suhteisiin.

Oireiden aiheuttaja on ainakin toisen vanhemman "narsistinen" käytös. Onkohan kuinka todennököistä että intimiteettiä olisi jotenkin loukattu ? Ei tähän tietenkään voi saada suoraa vastausta, mutta jos jollakulla olisi jotain sanottavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu