MCR-fanius - Noloa?

Triinuuu_

Olen tässä viime päivien aikana alkanut oikeasti pitää My Chemical Romancen musiikista. Itse asiassa olen kuunnellut uudestaan ja uudestaan bändin biisejä ja levytkin on tilauksessa.

Vihasin MCR:ää ennen (sen enempää kuuntelematta). Olin saanut käsityksen, että sitä kuuntelevat vain wannabe-erilaiset nolot teiniangstaajat (ja Gerard Way-ihkuttajat), enkä siksi edes vaivautunut kuuntelemaan kunnolla viime keväänä taukoamatta soineita hittibiisejä Black Paradelta. Sitten eräänä iltana eksyin You Tuben kautta katsomaan bändin videota ja huomasin, että kyseessä ei olekaan mikään typerästi sanoitettua teinipoppismusaa soittava kokoonpano. Nyttemmin olen saanut selville, että bändi on itse asiassa myös kriitikoiden suuresti arvostama.

Siltikin: en viitsi tunnustaa kellekään kaverille, että tykkään bändistä, sen verran teinibändistä on kuitenkin kyse (ainakin minun mielestäni). Sitä paitsi kuuntelen yleensä vain vaihtoehtorokkia ja indie-musiikkia... Mitä mieltä olette: Onko MCR todellakin nolo teinibändi? Voiko 25-vuotias ihminen tunnustautua bändin faniksi?

Mitä kautta muuten te muut MCR-fanit olette löytäneet bändin?

23

2371

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Petter X

      Huono ja kliseinen (puhumattakaan tylsästä) yhdistelmä teiniangstia (muka niin rankkaa), 14-vuotiaan punkkarin maailmaasyleilevää filosofiaa ja paskaa tusinarokkia. Niin unohdettava bändi, että itse olin jo unohtanut koko porukan olemassaolon. Suosittelen että etsit parempaa kuunneltavaa.

    • TrueMCRFan

      No olen 26-vuotias nainen ja en todellakaan häpeä olla heidän faninsa.

      Löysin bändin, kun kerran sattumalta avasin telkkarin ja satuin jostain kumman syystä laittamaan voicen päälle.En todellakaan ennen sitä seurannut edes mitään musiikki kanavia tms.
      Olen toki rakastanut musiikkia lapsesta saakka, mutta tämä bändi kolahti ja lujaa. Olen todella iloinen, että satuin juuri silloin eksymään voicen kanavalle, koska muuten en tietäisi koko bändistä mitään.

      Sen jälkeen aloin kuuntelemaan bändin muuta tuotantoa ja täytyy myöntää, että enpä ole yhtä hyvää bändiä ikinä kuullutkaan:D

      End of Story:)

    • Dashielll

      Melko laimeeta kamaa tämä MCR. Aivan samanlaista kuin kaikki muukin vaihtoehto rocki. Kaikki kuulostaa samalta kaikki Musesta, 30 Seconds to Marsiin, Fall Out Boyhin jne jne jne. Tuntuu kuin jokaisen biisin vetäisi sama bändi mutta eri nimellä. Mielikuvituksetonta massaa joka ei jää historiaan. Ikävä tosiasia.

      • MyCem

        eihän siinä mitään noloa ole jos bändistä tykkää. Ja jos My Chem on muka laimeeta, niin mikä ihme sitten ei ole?


    • oudoin

      Ei tuo kyseisen bämdin fanitus ole noloa ainakaan minun mielestä. Tottahan se on, että fanit ovat ns pilannut bändin fanaattisella fanituksella mutta bändistä diggaaminen ei ole noloa.
      Hyvää musiikkia bändi minun mielestä tekee mutta eihän sitä aina voi kaikkia miellyttää. musiikkimausta on aivan turha väitellä koska siitä ei tule loppua.
      My chemical romancen musiikki ei vaan ole kaikkien mieleen. MCR on bändi joka jakaa hurjan paljon mielipiteitä.
      Minä löysin bändin ihan netin kautta satunnaisesti jo muutama vuosi sitten revengen aikoihin. Vanhempi tuotanto on huimasti parempaa kuin parade mutta uutta levyä odotellessa...

      • mcrlover<3

        Nolompaa on kuunnella sitä kaupallista teinipaskaa, Tokio Hotelia. Tässä bändissä ei oo mitään noloo. Ne teinit jotka tätä kuuntelee tekee tästä ns. teinibändin. Mut tä ei oo teinibändi, mun mielestä ainakaan. Mä rakastan tätä bändiä.

        Mä tutustuin tähän bändiin 23-vuotiaan isosiskoni kautta, ja ihastuin heti :) ( ei siis mitään noloa vaikka ootkin yli 20 ;) )


      • ...ole mitään...
        mcrlover<3 kirjoitti:

        Nolompaa on kuunnella sitä kaupallista teinipaskaa, Tokio Hotelia. Tässä bändissä ei oo mitään noloo. Ne teinit jotka tätä kuuntelee tekee tästä ns. teinibändin. Mut tä ei oo teinibändi, mun mielestä ainakaan. Mä rakastan tätä bändiä.

        Mä tutustuin tähän bändiin 23-vuotiaan isosiskoni kautta, ja ihastuin heti :) ( ei siis mitään noloa vaikka ootkin yli 20 ;) )

        ...häpeämistä. My chemical romance on oikein hyvä bändi. Minä tiedän yli 60-vuotiaan ihmisen, joka pitää mcr:stä :)


      • hehh
        mcrlover<3 kirjoitti:

        Nolompaa on kuunnella sitä kaupallista teinipaskaa, Tokio Hotelia. Tässä bändissä ei oo mitään noloo. Ne teinit jotka tätä kuuntelee tekee tästä ns. teinibändin. Mut tä ei oo teinibändi, mun mielestä ainakaan. Mä rakastan tätä bändiä.

        Mä tutustuin tähän bändiin 23-vuotiaan isosiskoni kautta, ja ihastuin heti :) ( ei siis mitään noloa vaikka ootkin yli 20 ;) )

        Minusta ei oo noloo kuunnella ees Tokio Hotelia, jos siitä pitää. Sitä kuuntelee yli kakskymppisetki, vaikka myöskin moni "ihkuteini", kuten ämceeärrääki. Mutta ei MCR:nkään kuuntelemisessa oo mitään noloa. Nolompaa on olla myöntämättä, että kuuntelee. Ei sillä, että sitä tarvitsisi huudella ympäriinsä, mutta ei sitä salailla tarvitse.

        Bändien haukkuminen "teinibändeiksi" tai "massapopiksi" tai "teinipaskaksi" tai joksikin muuksi vastaavaksi on suorastaan naurettavaa. Ei fanien keski-ikä bändiä huonommaksi/paremmaksi tee. Jokainen pitää mistä pitää, mutta ei tarvitse haukkua bändiä vaikka ei pitäsikään siitä.

        Onhan se hieman vituttavaa leimautua ihkuteiniksi vain musamakunsa takia. Ikää kun voi olla reilustikin enemmän kuin mitä jonkun "teinibändin" fanit keski-iältään ovat. Mutta en minä silti ymmärrä miksi pitäisi hävetä musamakuaan. Ja mikä saa monet ihmiset häpeämään sitä?


    • on noloa!

      Se on noloa kaikkien muiden paitsi MCR-fanien mielestä (:

    • noloa, sillä

      semmoinen massamuotiteini-ilmiö on nyt kuitenkin menossa näiden kaikkien vaihtoehto-bändien kanssa. Helppoahan sitä täällä netissä on anonyyminä väittää ettei siinä ole mitään noloa, mutta oikeessa elämässä on ihan toinen juttu. Kuka sitä nyt myöntäis kuuntelevansa lista-poppia...en minä ainakaan, sillä onnekseni en ole siihen (vielä ainakaan) sortunut.

      • choops

        Kuuntelen itse paljon My Chemical Romancea. Musiikki vain iskee, koko paketti. En häpeä kertoa ihmisille kuuntelevani kyseistä bändiä. Kaikilla on oma musiikkimakunsa.

        En tiedä varmasti mistä tämä "teinibändi"
        -käsitys on saanut alkunsa, mutta luultavasti se on se kun 12-vuotiaat esittävät olevansa onnettomia ja elämä on kamalaa ja niin edelleen -
        no nämä ihmiset ovat käsittäneet koko idean täysin väärin.
        Bändin ideana ei ole levittää epätoivoa maailmaan vaan lähes päinvastoin. Ja musiikkityyli on popista kaukana.

        Pointtini siis on, että kaikilla on musiikkimakunsa, ja ainakin minä kehtaan ns. tunnustaa omani. Ja osa sitä on My Chemical Romance.


    • kylläkylläkylläkyllä

      kylläkylläkylläkylläkylläkylläkylläkylläkylläkylläkylläkylläkylläkylläkylläkylläkylläkylläkylläkylläkylläkylläkylläkylläkylläkylläkylläkylläkylläkylläkylläkylläkyllä

    • prrocks

      musta se on kyl liian teini paska massaa mcr,ja aika noloa ah ihanaa angst i listen mcR!
      nyt emoilen täs niinqu ja oon wnb emo.
      no siis riippuu ihan kuunteliasta tai kuuntelia kunnasta onko se noloa,mut jos oot joku 95-wnb emo no on se sitte

    • Linne

      Niin olit laittanu tohon jtn et kuin te muut löysitte MCR`än? Eli siis my chemin? Mun kaveri Tykkäs siitä paljon ja mä ajattelin vaan et on siinäkin bändi -.-' Mut sitte aloin tykätä siitä ihan sairaasti

      • kemikaalinen

        Se mikään teinibändi ole. Nolompaa olisi kuunnella jotain Lady Gagaa, Cheekiä tms.

        Päinvastoin, mä olen ylpeä siitä että kuuntelen MCR:ää, ja näytänkin koko ajan kaikille pinsseillä, bändipaidoilla ym fanituotteilla, että kuuntelen niitä.


      • MCRFan
        kemikaalinen kirjoitti:

        Se mikään teinibändi ole. Nolompaa olisi kuunnella jotain Lady Gagaa, Cheekiä tms.

        Päinvastoin, mä olen ylpeä siitä että kuuntelen MCR:ää, ja näytänkin koko ajan kaikille pinsseillä, bändipaidoilla ym fanituotteilla, että kuuntelen niitä.

        Heidän fanejaan on monen ikäisiä. Itse tiedän yli neljäkymppisiä MCR faneja!!! Ite oon 27 v:)


    • mushroomrawr

      Ei pitäis olla noloo kertoo ihmisille mistä musasta (tai mistään muustakaan) tykkää ja mistä ei! Jos jollakin on siihen sanottavaa se on hänen mielipiteensä. Jos ihmisiä haittaa, nii heitä haittaa.

    • kuustoistapluskuusto

      kultaseni!
      ''Sitä paitsi kuuntelen yleensä vain vaihtoehtorokkia ja indie-musiikkia...''
      My Chemical Romance on vaihtoehtorockia :-):-) Musiikkimaussasi tai My Chemical Romancessa ylipäätään ei ole mitään hävettävää. Älä häpeä asioita joista pidät :-)

      • Anonyymi

        niinpä,jokainen kuuntelee mitä haluaa!


    • MCRfan

      Ei ole noloa. Jos joku niin väittää, se on heidän ongelmansa. Tuo yleistäminen on aika naurettavaa, kun tätäkin bändiä väitetään massabändiksi. Miksei sitten esimerkiksi Bon Jovi tai AC/DC ole noloa? ...Oh, aivan, koska bändi on paljon vanhempi kuin My Chemical Romance ja niitä kuuntelevat yleensä nelikymppiset ihmiset. Ei bändin kuuntelijoiden keski-iällä ole mitään tekemistä sen kanssa, onko kuunteleminen noloa vai ei. Jokainen tykkää omanlaisesta musiikista. En ymmärrä yhtään ihmisiä, jotka tänne asti ovat vaivautuneet haukkumaan bändiä. Mikään musiikkia ei ole noloa, jokaisella on vain oma makunsa.

      Toinen asia on tuo väittely siitä, että My Chemical Romance on laimeaa. Pitääkö kaiken sitten olla jotain hardcore musiikkia? Ihmisillä on erilainen musiikkimaku. Muistakaa se, hyvät nuoret, lapset ja aikuiset, ennen kuin alatte ketään tuomitsemaan musiikkimaun perusteella.

    • Whattsername

      Mikä siinä on noloa kuunnella my chemical romancea !? tykkään itse kyseisestä,mutta ei muo kyllä nolota näyttääkkään sitä ! muhun kyllä iskee green day paremmin :D nolompaa on kuunnella gagaa ja justinia ku gerardia ! :) miettikääs nyt vähän ...

    • Anonyymi

      Ei oo yhtään noloa. Itsekin kuuntelen sitä, koska se on mun mielestä tosi hyvä. Sitä kuuntelee kyllä teinitkin, mutta se ei tarkoita että ainoastaan teinit kuuntelee sitä. Ja ne teinit jotka kuuntelee tai fanittaa My Chemii ei kaikki oo mitää wannabe emoja. Jos joku on emo niin saa olla. Jos joku esim.50v tai minkä ikäinen tahansa kuuntelee Mcr tai vaikka Robinia niin kuunnelkoot. Se on hyvä asia, että on löytänyt musiikkia josta pitää ja on juuri sellainen kuin on ja haluaa olla. :) Ei ole oikeasti mitään noloa siinä. Itse voisin ehkä kutsua itseäni jopa MCR faniksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5107
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      24
      3446
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      34
      2785
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      58
      1800
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1586
    6. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1362
    7. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      243
      1347
    8. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1346
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      73
      1058
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      54
      955
    Aihe