olette niin helvetin itsepintaisia? Aina syyllistämässä toisia, vaikka selvästi oma lehmä ojassa! Eikö omatunto salli myöntää että peilistä sen näkee kenessä syy on. Nouseeko oma imago kovinkin, syyllistämällä toinen, ja olemalla "aina oikeassa"?
Miksi
TeHärät
51096
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kaan tarvitse aina olla syyllistämässä muulloin kun jos näkee siihen syytä.
Eikä se vika ole aina toisessa, vikaa on itsessäkin.
Myös molemmissa osapuolissa on yleensä syytä, sillä me ihmiset ollaan loppujen lopuksi toisinaan aika lapsellisiakin.
kovaa syyllistämistä joiltakin henkilöiltä täällä, jos tuomitsee kaikki Härät, piste.
ja naurua perään.
lelle sellainen jo.
Ja takana voi olla tietenkin myös ilkeyttä hyvinkin(siis tuomitseminen, syyllistäminen).
Sehän on nykypäivää.
Niin eivät Härät ole aina oikeassa(en ainakaan mä) en sitten tiedä ovatko jotkut tuttusi sellaisia niin kait, mutta älä yleistä.
Onneksi kaikki ihmiset eivät silti usko näihin horoskooppijuttuihin niin innokkaasti.
Härkä on itsepäinen. Hän myöntää syyllisyytensä vasta, kun on vahvempansa edessä. Ja en tunnustukset ei tule kuin mellastuksen kautta. Kokemuksesta voin sanoa.
Onneksi meillä ei härän kanssa mistään suurista asioista kamppailla;)Ja mies herkemmin kyllä syyttää asiosta itseään kuin muita.
härkä myöntää, katuu ja osaa pyytää anteeksi. Mutta saa jostain kummasta syystä toisen tuntemaan aiheuttaneen skisman, kunnes huomaa että itsessä se syy onkin.