Energialla tarkoitetaan kykyä tehdä työtä. Teemme työtä kun siirrämme vaikkapa lapiollisen maata paikasta toiseen. Tämän työn tekemiseen tarvittiin voimaa F. Maan siirtäjällä on energiaa, koska hänellä on kyky tehdä työtä. Työhön tarvittava energia on saatu ravinnosta.
Työn käsite: Paikallaan oleva henkilö ei tee fysikaalista työtä pitäessään painoja kädessään, koska nostomatka on nolla. Työllä tarkoitetaan aina samaa asiaa: voiman ja matkan summaa.
Menikö jossakin vikaan?
Työn käsite: Paikallaan oleva henkilö ei tee fysikaalista työtä pitäessään painoja kädessään, koska nostomatka on nolla. Työllä tarkoitetaan aina samaa asiaa: voiman ja matkan summaa.
Menikö jossakin vikaan?
Vastaukset 9
Vanhimmat
nälän aiheuttama pakkoliike.
kertoi, että nyt hän muistaa, Kuopion asemalla oli joku kysellyt, että minne työ menette.
Itse painon kannalta tilanne on juuri näin. Paino ei tee työtä, vaan on lepotilassa. Siihen on korkeitaan varastoitunut potentiaali energiaa. Painoa kädessä pitäjän sen sijaan pitää tehdä työtä gravitaation voittamiseksi. Muuten paino tippuu varpaille. Vastavoiman tekeminen gravitaatiolle vaatii työtä. Tämän fysikaalisen ihmeen voi tarkistaa helposti ihan kotikonstein.
Nukkuessaan ihminen henkittää ja tekee siis työtä. samalla hän taistelee gravitaatiota vastaan, sekin on työtä. Milloin ihminen on levossa. Käsittääkseni ei koskaan. MOT
et tajua fysiikasta mitään
Kysyit menikö pieleen, vastaus alusta asti,sinun tyhjäpäiväinen jaarittelusi ei kuulu tälle palstalle.Taidat olla hieman "pöhkö" mieleltäsi?Minun ei tarvitse kysellä menikö arvioni oikein,se meni!
Työtä on myös syöminen, leuka tekee edestakaista liikettä ja kädet lusikan tai haarukan varressa ovat liikkeessä.
Onko yhtään hetkeä milloin ihminen ei työskentele?
Jos syöminenkin työtä,niin kunnan ns.työmiehet ovat kaiken muun minimoineet,ennen olivat tasoissa TVH:n samalla nimikkeellä olevien kanssa,mutta nyt kun tuli tulosvastuu Destian myötä,niin palkkalistoilta poistettiin osa mitääntekemättömiä,siinä se ero sitten tuli.
peruskoulun kahdeksasluokkalaisen tasolla mekaniikan opiskeluissasi. Näinhän se menee.