Kirkko on klo 10 ja kotiin ehditään n. klo 12, osa vieraista tulee sadan kilometrin päästä. Ei ole muita apuja kuin juhlakalun isompi sisarus, niin hyviä tuttavia ei tällä paikkakunnalla ole ja suvun "oma juhlaruokien tekijä" sairastui vakavasti (olisimme toki maksaneet). Joten riittääkö, jos suolaisena on piirakoita, jotain muotoon leikattuja ruisleipiä, maustevoita, munavoita ja allergista varten leikkeleitä sekä erilaisia vihanneksia paloina, ehkä jotain voitaikinasta tehtyä lisänä? ja Ei voileipäkakkua, sillä minun puolen suvussani ei kukaan pidä hapanmaitotuotteista minä itse mukaanlukien, majoneesissa taas on munaa ja sitä munaa on jo munavoissa, mutta leikkeleitä voi olla allergiselle. Noiden puolison suvun ja meidän omankin perheen yhden jäsenen allergioiden takia myös ruoka pitäisi olla sellaista, että kukin voisi koota itse. Lämpimän ruuan teko 20 hengelle taitaa olla vähän liian iso pala kun apua ei ole, mutta pärjääkö ilman sitä?
Rippijuhlien
suolaiset..
71131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Itse olen tarjonnut juhlaväelle lohivoileipäkakkua, kinkkupiirakkaa, coctailpiirakoita munavoilla, pasteijoita, coctailpaloja (mozzarellaa, kirsikkatomaatteja yms), erilaisia meloneja paloina, korvapuusteja,
mango-juustokakkua, lusikkaleipiä, pätkiskakkua, amarettokakkua ja täytekakkua. Eli eipä siis ollut meilläkään lämmintä ruokaa eikä myöskään minulla ollut ketään apuna. Toisaalta tarjottavat on helppo tehdä itse (pasteijat ja coctailpiirakat ostin pakasteena;) ja kyllä niillä nälkä lähtee. Juomana tuoremehuja, kahvia ja maitoa.
Kun meille on tulossa toiset rippijuhlat, niin ajattelin tehdä myös erilaisia salaatteja.
Ja ehdottamasti pätkiskakkua ja korvapuusteja, ovat lasten mieleen!
eikö tuosta tekemisen määrästä olisi jo samalla vääntänyt sen lämpimän ruoankin?
voileipäkakkuja piirakoita täytekakkuja,pullaa ja tiikeri,murokakkua ei juuri yhtään menny,eli ei kauheesti kannata varata,keksit ja tortut tuli koskematta takaisin,leikkeleet,kurkut ja tomatit meni.kun kahvit keittää valmiiksi,kyllä pärjää.tiskata voi myöhemminkin
Jokaisessa kodissa vietetään juhlaa kodin omalla tavalla. Jos mahdollista, kauempaa tuleville voi vihjaista siitä, että lämmintä ruokaa ei välttämättä ole. Pääasia on nuori ja hänen suuri päivänsä, tarjoilu ei ole itsetarkoitus eikä pääasia.
Mitäs jos teet laatikkoruuan edellsienä päivänä? Joku kiusaus ei nyt suuri akokin avuja vaadi ja maittaa ja täyttää mukavasti. Toisaalta kevyt keitto esim kanakeitto voisi olla passeli myös, mutta liemiruoka on aina hankalampi..
Ruokaisa salaattikin olisi paikallaan ja siihen leivät lisäksi, mutta leivissä on turkanen homma isolle sakille!
Kokemuksesta voi sanoa, että vieraat viihtyy paremmin ja pidempään kun niillä ei ole nälkä!
Ja jos päädyt kuitenkin tähän kiusaus syteemiin niin tee sitten joku joka sopii kaikilel allergisilel eli ei maitoa tms vaan lihaliemellä samalle periaatteella kuin muutkin. Lämmittämiseen menee uunista riippuen vartista puoleen tuntiin, mutta se on lyhyt aika kun laitta amuuta esiin samana aikaan. Astiat voi laittaa jo edellsienä iltana ja aamula ennen lähtöä salaatit sun muut. Meillä on teinien omin voimin ruokittu kolmisenkymmentä henkeä tuolla lailla ja hyvin on sujunut!
mutta enpä menisi sellaista rippijuhlissa tarjoamaan, liian arkista. Mikä saa sinut kuvittelemaan, että nälkä lähtee LÄMPIMÄLLÄ ruoalla? Vaihtoehtoja kyllä löytyy, lue vaikka edellisiä vastauksia!
alkuperäinen tässä, kiitos vastanneille. Taidankin tehdä lohirullia, vaikka onkin pari jotka ei syö kalaa niin oma perhe ja isovanhemmat rakastaa savukalaa ja noille kalattomille kyllä on sitten niitä coctailpiirakoita ja leikkeleitä ym.