Onko täällä kenelläkään kyseisiä persoonallisuushäiriöitä? Miten nopeasti saitte kyseisen diagnoosin? Osasitteko epäillä itse, että teillä olisi kyseiset häiriöt? Mietin vain, kun olen koko aikuisikäni taistellut masennuksen ja ahdistuksen kanssa ja jostain sitten osui silmiini nuo persoonallisuushäiriöt ja vaikutti vain niin kovin osuvilta omalla kohdallani.
Onko muuten olemassa joku testausmenetelmä, jonka perusteella tuollainen persoonallisuushäiriö saadaan selville? Vai tekeekö psykiatri diagnoosin ihan vain potilaan haastattelun perusteella?
Onko muuten olemassa joku testausmenetelmä, jonka perusteella tuollainen persoonallisuushäiriö saadaan selville? Vai tekeekö psykiatri diagnoosin ihan vain potilaan haastattelun perusteella?
Vastaukset 10
Vanhimmat
mitä mieleen tulee ja tarkennetaan elleivät osunneet heti oikeaan. Täytyyhän käynnistä joku lausunto kirjoittaa.
Testin nimi on ScidII, on olemassa myös ScidI, mutta sillä testataan eri asiaa...
ScidI:llä? Olen tehnyt testin mutta en muista kumpi noista se oli, kiinnostaisi vaan...
ihan samoja häiriöitä! lähinnä estynyttä persoonaa. Olen käynyt mielenterveystoimistossa ahdistuksieni ja masennuksieni takia, juttelemassa. Tässä hiljattain minut testattiin jollain testeillä, että saataisiin mahdollisimman oikea diagnoosi.
NO, kuitenkaan en sitten testituloksista saanut oikein mitää irti. Ei kuulemma varsinaisesti ilmennyt estynyttä persoonaa. Mitähän tuokin sitten tarkoittaa??
Koin, että ei kyllä nyt saatu sitä oikeaa diagnoosia....mutta mitenpä sitä osaa kunnolla kertoa sielläkään itsestään, kun on niin estynyt?! mutta sinänsä, eipä sillä diagnoosilla niin väliä, koska eihän esim, tohon estyneeseen persoonallisuuteen edes ole sellaista lääkitystä, mikä sen poistaisi.
Haluaisin päästä terapiaan, jossa voisi harjoitella itsevarmuutta jne.
Mutta siis, tosi veemäinen vaiva on tämä, kun on niin estynyt. Itse haluaisin niin, että olisi ystäviä, ja haluaisin olla ihmisten kanssa, mutta aina sosiaalisissa tilanteissa menen jotenkin ihan lukkoon, enkä pysty antamaan mitään itsestäni:( ja tuntuu, että kukaan ei ymmärrä. eikä varmaan ymmärräkään, jos ei samaa vaivaa ole.
Tällä hetkellä käyn psykiatrisella sairaanhoitajalla keskustelemassa masennuksesta ja ahdistuksesta, mutta ongelmanani siellä on puhumisen hankaluus. En osaa sanoa mitään, en uskalla, mietin pääni sisällä mitä voin sanoa ja mitä en ja lopulta päässäni lyö vain tyhjää enkä enää osaisi sanoa mitään vaikka uskaltaisinkin... Kaipaan ihmisten seuraa, olen jotenkin omituisesti "piilevällä tavalla sosiaalinen". Mutta ihmisten seurassa en saakaan sanottua mitään. En osaa keskustella, päässä lyö tyhjää, kun pitäisi seurustella. Yleensä se sitten meneekin niin, että muut ihmiset puhuvat ja minä kuuntelen. Ja lopulta ne ihmiset kaikkoavat ympäriltäni koska olen niin sulkeutunut, en puhu, en avaudu. Annan varmasti itsestäni tosi kylmän kuvan, ikään kuin en välittäisi ihmisistä.
Ihme kyllä olen naimisissa. Ja luonnollisesti miehen kanssa, jota ei häirinnyt eikä vieläkään kai kovin merkitsevästi häiritse sulkeutuneisuuteni.
Riippuvaisuus ilmenee siinä, että en osaa tehdä itsenäisiä päätöksiä, en luota omiin kykyihini vaan aina ja joka tilanteessa pyydän apua muilta. Minulta puuttuu täysin oma-aloitteisuus. En luota ollenkaan siihen, että minä olisin oikeassa tai pystyisin tekemään asioita ihan itse ja vielä oikein. Myönnyn muiden mielipiteisiin ja käsityksiin ja lopulta en enää tiedä mitä mieltä oikeasti itse olen koska olen kuitenkin väärässä aina. Yritän miellyttää muita ihmisiä viimeiseen asti, vaikka järki sanoo, että se on täysi mahdottomuus. Itsetunto on surkea, olematon. Ja luulisi, että tähän 32 ikävuoteen mennessä olisi saanut edes hiukan parannusta siihen. Mutta ihan kuin olisin jämähtänyt jonnekin lapsuuteen, teini-ikään, itseni kanssa.
Toisaalta tuntuu kovin ahdistavalta ajatus, että olisi persoonallisuushäiriö koska kaikki mitä siitä olen lukenut, vaikuttaa niin kovin toivottomalta. Niin kuin asialle ei voisi tehdä yhtään mitään ja tämä kaikki olisi vain hyväksyttävä...Ja toisaalta helpottaisi saada jonkinlainen nimi tälle kaikelle. Vai helpottaisiko..?
olisi persoonallisuushäiriö, vaan taidat olla niitä kuuluisia jännittäjiä.
ei tekstin perusteella pysty sanomaan, onko persoonallisuushäiriö vai ei. Ehkä joku narsismi saattaisi näkyä kirjoituksessakin, mutta ei kai estynyt persoona tms??
Ja anrian: minäkin olen parisuhteessa (avoliitossa), ja meillä on niin, että alussa mieheni hyväksyi ongelmani, mutta nykyisin hän on todella alkanut kyllästyä:( luuli kai, että tuo ujous ja estyneisyys menee aikaa myöten ohi. Ehkä, toivottavasti menisikin joskus, mutta edistys on hidasta....
et osaa avata itse mielesi lukkotiloja, joka aiheuttaa sinulle riippuvaisuuden tunteen. Oletko jo sulkenut somaattiset sairaudet kuten sydänvian pois? Mietihän mikä esim. sydänvian aiheuttaa ja sopisivatko sen hoito-ohjeet sairauteesi. Eikö sinua pelota olla muista riippuvainen esim. sydänkohtausriskin takia? Entä saatko raivokohtauksia? Oletko tutkinut koskaan foobista puoltasi? Esim. sekä klaustrofobia ja agorafobia esiintyvät usein samassa persoonassa. Jos olet esim. liikaa tällä hetkellä jollakin kielletyllä alueella, se voi käsittääkseni laukaista pitkään jatkuessaan fobian, joka voi aiheuttaa sydänsairauden. Tästä syystä tuen hoitoja paitsi itselleni myös muille.
Testataan bipolaaristahäiriötä l. maanis-depressiivisyyttä.
Minut on diagnostisoitu riippuvaiseksi persoonallisuudeksi,vaikka olen juuri päin vastainen tapaus kuin kyseisen persoonallisuushäiriön oireistoon kuuluu?Miten tämä on mahdollista?Lääkärit mokailee taas kerran!