Estynyt ja riippuvainen persoonallisuus

Testin nimi on ScidII, on olemassa myös ScidI, mutta sillä testataan eri asiaa...

sairaalajaksolla kirjoitti:

Testin nimi on ScidII, on olemassa myös ScidI, mutta sillä testataan eri asiaa...

ScidI:llä? Olen tehnyt testin mutta en muista kumpi noista se oli, kiinnostaisi vaan...

Tällä hetkellä käyn psykiatrisella sairaanhoitajalla keskustelemassa masennuksesta ja ahdistuksesta, mutta ongelmanani siellä on puhumisen hankaluus. En osaa sanoa mitään, en uskalla, mietin pääni sisällä mitä voin sanoa ja mitä en ja lopulta päässäni lyö vain tyhjää enkä enää osaisi sanoa mitään vaikka uskaltaisinkin... Kaipaan ihmisten seuraa, olen jotenkin omituisesti "piilevällä tavalla sosiaalinen". Mutta ihmisten seurassa en saakaan sanottua mitään. En osaa keskustella, päässä lyö tyhjää, kun pitäisi seurustella. Yleensä se sitten meneekin niin, että muut ihmiset puhuvat ja minä kuuntelen. Ja lopulta ne ihmiset kaikkoavat ympäriltäni koska olen niin sulkeutunut, en puhu, en avaudu. Annan varmasti itsestäni tosi kylmän kuvan, ikään kuin en välittäisi ihmisistä.

Ihme kyllä olen naimisissa. Ja luonnollisesti miehen kanssa, jota ei häirinnyt eikä vieläkään kai kovin merkitsevästi häiritse sulkeutuneisuuteni.

Riippuvaisuus ilmenee siinä, että en osaa tehdä itsenäisiä päätöksiä, en luota omiin kykyihini vaan aina ja joka tilanteessa pyydän apua muilta. Minulta puuttuu täysin oma-aloitteisuus. En luota ollenkaan siihen, että minä olisin oikeassa tai pystyisin tekemään asioita ihan itse ja vielä oikein. Myönnyn muiden mielipiteisiin ja käsityksiin ja lopulta en enää tiedä mitä mieltä oikeasti itse olen koska olen kuitenkin väärässä aina. Yritän miellyttää muita ihmisiä viimeiseen asti, vaikka järki sanoo, että se on täysi mahdottomuus. Itsetunto on surkea, olematon. Ja luulisi, että tähän 32 ikävuoteen mennessä olisi saanut edes hiukan parannusta siihen. Mutta ihan kuin olisin jämähtänyt jonnekin lapsuuteen, teini-ikään, itseni kanssa.

Toisaalta tuntuu kovin ahdistavalta ajatus, että olisi persoonallisuushäiriö koska kaikki mitä siitä olen lukenut, vaikuttaa niin kovin toivottomalta. Niin kuin asialle ei voisi tehdä yhtään mitään ja tämä kaikki olisi vain hyväksyttävä...Ja toisaalta helpottaisi saada jonkinlainen nimi tälle kaikelle. Vai helpottaisiko..?

anrian kirjoitti:

Tällä hetkellä käyn psykiatrisella sairaanhoitajalla keskustelemassa masennuksesta ja ahdistuksesta, mutta ongelmanani siellä on puhumisen hankaluus. En osaa sanoa mitään, en uskalla, mietin pääni sisällä mitä voin sanoa ja mitä en ja lopulta päässäni lyö vain tyhjää enkä enää osaisi sanoa mitään vaikka uskaltaisinkin... Kaipaan ihmisten seuraa, olen jotenkin omituisesti "piilevällä tavalla sosiaalinen". Mutta ihmisten seurassa en saakaan sanottua mitään. En osaa keskustella, päässä lyö tyhjää, kun pitäisi seurustella. Yleensä se sitten meneekin niin, että muut ihmiset puhuvat ja minä kuuntelen. Ja lopulta ne ihmiset kaikkoavat ympäriltäni koska olen niin sulkeutunut, en puhu, en avaudu. Annan varmasti itsestäni tosi kylmän kuvan, ikään kuin en välittäisi ihmisistä.

Ihme kyllä olen naimisissa. Ja luonnollisesti miehen kanssa, jota ei häirinnyt eikä vieläkään kai kovin merkitsevästi häiritse sulkeutuneisuuteni.

Riippuvaisuus ilmenee siinä, että en osaa tehdä itsenäisiä päätöksiä, en luota omiin kykyihini vaan aina ja joka tilanteessa pyydän apua muilta. Minulta puuttuu täysin oma-aloitteisuus. En luota ollenkaan siihen, että minä olisin oikeassa tai pystyisin tekemään asioita ihan itse ja vielä oikein. Myönnyn muiden mielipiteisiin ja käsityksiin ja lopulta en enää tiedä mitä mieltä oikeasti itse olen koska olen kuitenkin väärässä aina. Yritän miellyttää muita ihmisiä viimeiseen asti, vaikka järki sanoo, että se on täysi mahdottomuus. Itsetunto on surkea, olematon. Ja luulisi, että tähän 32 ikävuoteen mennessä olisi saanut edes hiukan parannusta siihen. Mutta ihan kuin olisin jämähtänyt jonnekin lapsuuteen, teini-ikään, itseni kanssa.

Toisaalta tuntuu kovin ahdistavalta ajatus, että olisi persoonallisuushäiriö koska kaikki mitä siitä olen lukenut, vaikuttaa niin kovin toivottomalta. Niin kuin asialle ei voisi tehdä yhtään mitään ja tämä kaikki olisi vain hyväksyttävä...Ja toisaalta helpottaisi saada jonkinlainen nimi tälle kaikelle. Vai helpottaisiko..?

Lue lisää

olisi persoonallisuushäiriö, vaan taidat olla niitä kuuluisia jännittäjiä.

että sinulla kirjoitti:

olisi persoonallisuushäiriö, vaan taidat olla niitä kuuluisia jännittäjiä.

ei tekstin perusteella pysty sanomaan, onko persoonallisuushäiriö vai ei. Ehkä joku narsismi saattaisi näkyä kirjoituksessakin, mutta ei kai estynyt persoona tms??
Ja anrian: minäkin olen parisuhteessa (avoliitossa), ja meillä on niin, että alussa mieheni hyväksyi ongelmani, mutta nykyisin hän on todella alkanut kyllästyä:( luuli kai, että tuo ujous ja estyneisyys menee aikaa myöten ohi. Ehkä, toivottavasti menisikin joskus, mutta edistys on hidasta....

Testataan bipolaaristahäiriötä l. maanis-depressiivisyyttä.